Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Keijo Kullervon ketju

Aloittaja Muisto Keijo Kullervo, 14.03.16 - klo:06:46

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

karpalo

Eivät ainakaan Islamin uskoiset hyväksy muunlaisia "sukupuolia", mutta ei kyllä kristinuskokaan, kysykää vaikka seurakuntanne papeilta että:

"- Mitähän muitakin sukupuolia täällä sinun hoteissasi luuraa, kuin nämä kaksi perinteistä ?"

Otaksun silmät ymmyrkäisenä ?

Esmerkix

Minusta tuo termi "muunsukupuolinen" on oikeastaan loukkaava. Eihän lapsi sille mitään voi, että lääkäri ei pysty luokittamaan häntä mieheksi tai naiseksi esim. hänen kromosomiensa perusteella. Tuo muotokin on jotenkin omituinen, siis MUUN. Eihän pikkutytöstäkään sanota, että hän on tytön/naisensukupuolinen tai pikkupojasta, että hän on pojan/miehensukupuolinen. Muunsukupuolinenhan oikeastaan tarkoittaa, että hänen sukupuolensa on jonkun muun kuin ihmisen. Miksi ei sanota esim. että on olemassa kolmassukupuolinen ihminen?

Se, mitä Raamatussa tai muita uskontoja edustavissa tarinoissa kirjoitetaan, ei ole nykyaikaisen tieteellisen tiedon mukaista. Silloin, kun nuo tarinat on sepitetty, tiede ei ollut vielä nykyisellä tasolla, Niitä ei myöskään ole kirjoitettu siten, että ne olisivat pyrkineet puolueettomaan totuuteen, vaan aivan muista syistä. Esim. Raamattu on kirjoitettu siksi, että saataisiin perusteet Israelin valtion olemassaololle. Taitaa muiden uskontojen taustalta löytyä samantyyppisiä syitä. En pyri kiistämään sitä, etteikö Jumalaa voisi olla olemassa, mutta jos on, hän ei voi olla yksin Israelin jumala, joka sallii Israelin toteuttaa hirvittävää politiikkaansa muiden maiden kansalaisia kohtaan. Jos Jumala on kaikkivaltias, hän pystyisi heti lopettamaan kaikki epäoikeudenmukaisuudet maailmasta, myös sen, että esi-isien pahat teot voitaisiin muka kostaa vastasyntyneelle. Raamatun mukaan tuo kaikki pahuus on sallittua silloin, jos se kohdistuu sellaiseen kansaan tai ihmiseen, joka ei usko hänen olemassaoloonsa. Härskiä touhua, vai mitä?

Muisto Keijo Kullervo

Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 24.02.20 - klo:10:13

Hyvä kirjoitus yllä... Olen itsekin pähkäillyt kaikkea sitä mitä inhimillinen elämä tuo silmieni eteen.

Yhden asian olen ymmärtänyt:
- Jumala antoi luodessaan ensimmäiset ihmiset heille vapaan tahdon.
Tarkoittaa sitä, että jokainen voi syyttää vaikeuksistaan toisia ihmisiä ja viime kädessä itseään ja tietenkin Jumalaa...

Aika helpolla pääsee se joka syyttää Jumalaa virheistä jotka on itse tehnyt tai mahdollisesti koko kansakuntakin tehnyt.
Ehkä silti olisi kuitenkin itsetutkiskelun paikka paikallaan?
On osoitettu, että nykyajan ihminen on kehittynyt psykologisesti, humaanisti ja eettisesti uusiin mittoihin verrattuna 2000 aikaisiin ihmisten kokemisiin.

Toisaalta vahva rakennus tarvitsee lujan perustan jolle rakennetaan, puretaan, särjetään, korjataan ja jälleen rakennetaan. Eikä se edellä mainittu tarkoita fyysistä rakennusta, vaan kansakunnan, valtion ja unioninkin valtavaa henkistä ponnistusta kohti turvatumpaa tulevaisuutta kohti. 

Muun sukupuoliset tai kolmassukupuolinen - miten vai halutaan - ovat saamassa ihmisoikeutensa takaisin joka on ollut kateissa tuhansia vuosia.

Ihmiset alkavat kai tulla sellaisiksi kuin Luoja Jumala on aikojen alussa tarkoittanut.
Se on sama asia kuin itsensä paremmin tiedostava, muut huomioon ottava ja humaaniksikin.

Eipä tässä muuta ole kerrottavaa. Lainauksessa oli paljon sellaista joka sai kirjoittamaan mielipidettäni...

Muisto Keijo Kullervo
"Tie, Totuus ja Elämä?"

Suti

Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - 24.02.20 - klo:19:01
Aika helpolla pääsee se joka syyttää Jumalaa virheistä jotka on itse tehnyt tai mahdollisesti koko kansakuntakin tehnyt.

Muisto Keijo Kullervo

Kristikansa osallistui innolla noitien polttamiseen. Vaikea siitä on syyttää ateisteja, ainakaan nykyisiä ateisteja.

Se oli Jumalan rakkautta se.
päivä kerrallaan

karpalo

Mitähän uskontoa natsit edustivat polttaessaan juutalaisia krematorioissaan ?

- Määritelmä kansallissosialistisen Saksan eli natsi-Saksan liittolaisineen toisen maailmansodan aikana suorittama järjestelmällinen juutalaisten kansanmurha, jossa kuoli noin kuusi miljoonaa juutalaista, minkä lisäksi natsit joukkomurhasivat holokaustin yhteydessä myös suuren määrän muiden halveksimiensa ihmisryhmien edustajia, kuten homoseksuaaleja, romaneja, kehitysvammaisia ja rikollisia sekä miljoonittain eri slaavikansojen edustajia.......

Et silleesti......, ei niinkään kovin kauaa sitten, ajatellen ihmiskunnan ikää ?

   - Uteliaana.........

Suti

Jumala on kaikkivaltias joka antoi ihmisellle vapaan tahdon  -tuo vapaa tahto taitaa olla vastuun pakoilua. Vaikka kuinka rukoiltaisiin tapahtuu vastoin ihmisen toiveita ei ihmisen tahdon mukaan vaan Jumalan tahdon mukaan.
Teodikean ongelmaa eivä Kulleron julistukset ratkaise.
päivä kerrallaan

Muisto Keijo Kullervo

Lainaus käyttäjältä: Suti - 25.02.20 - klo:09:48
Jumala on kaikkivaltias joka antoi ihmisellle vapaan tahdon  -tuo vapaa tahto taitaa olla vastuun pakoilua. Vaikka kuinka rukoiltaisiin tapahtuu vastoin ihmisen toiveita ei ihmisen tahdon mukaan vaan Jumalan tahdon mukaan.
Teodikean ongelmaa eivä Kulleron julistukset ratkaise.

Olen liha- ja luumöykky jossa on taju...

Ihmeellistä, että Luoja on sellaiseen pystynyt?

Olisiko rakkautta, jota moni ei itse tajua, kun on niin kauheasti kiireitä kaiken maailman hössötysten keskellä.

Ja sitten vielä kysytään, että 'onko Jumala rakkaus'?

Muisto Keijo Kullervo
"Tie, Totuus ja Elämä?"

Suti

Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - 05.03.20 - klo:14:50
Ja sitten vielä kysytään, että 'onko Jumala rakkaus'?

Muisto Keijo Kullervo

Liirum laarum lappalainen..en minä ainakaan kysy
päivä kerrallaan

karpalo

Onko nokkosella omatunto ?
Nokkonen on Jumalan luoma.

Uteliaana, mutta ei itsekkäänä.

Muisto Keijo Kullervo

Lainaus käyttäjältä: Suti - 05.03.20 - klo:16:10
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - 05.03.20 - klo:14:50
Ja sitten vielä kysytään, että 'onko Jumala rakkaus'?

Muisto Keijo Kullervo

Liirum laarum lappalainen..en minä ainakaan kysy

Tässä alla pätkä Kantapaikalta:

Kertsi kirjoitti:

"Tieteellistä todistusarvoa ei myöskään ole "tutkielmassasi", sillä se ei ole - nimestään huolimatta - mikään oikea tieteellinen tutkielma. Tämä ei tietenkään vähennä tutkielmasi arvoa sinulle itsellesi. Mutta tutkielmasi todistusarvo on nolla tieteellisessä mielessä."

Minulle on arvoa sillä, että tiedän, että on oltava jotta voisi tuntea jotain... Eikö Sinustakin?

Minulle on arvoitus, mutta olen melkein ratkaissut sen, tällainen:

(N)olla on yhtä kuin 'Olla',
kun tarpeeksi laitetaan nollan eteen 'luonnollisia numeroita'.

Nyt olen olemassa, mutta ennen kuin aloitin tutkielmani, olin vähemmän olemassa.

Minusta yllä hyvä sanaleikki joka selvensi ajatuskiemurointejani ihan tarpeeksi.

Muisto Keijo Kullervo
"Tie, Totuus ja Elämä?"