Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Huumoria

Aloittaja Samja, 27.09.09 - klo:18:37

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 8 Vieraat katselee tätä aihetta.

sniper

K.K.

Tässä hieman osviittaa:

Kun tulin oikea silmä mustana duuniin eräänä maanantaina, niin en selitellyt miksi, yks kaveri kyllä kysäs kuka? muija vai joku muu?
No lopulta sit kerroin mikä oli sen mustan syy, kerroin heille jotta.

-Olin kirkossa eilen ja istahdin erään kurvikkaan minihameella varustetun
tytön taakse istumaan, noustessamme veisaamaan niin hänen mekkonsa
oli jäänyt kinkkujen väliin kiinni joten kumarruin ja nykäisin sen pois sieltä
tällöin tyttö kääntyi huitaisten minua oikeaan silmääni joka mustui.
Tämä tarina hyväksyttiin kavereiden kesken.

Viikko kului ja taas maanantaina, nyt kummatkin silmät mustina duuniin.
Voitte varmaan kuvitella  mikä kyselyparvi oli vastassani sinä aamuna.
-Sanoin, että olin ollut taas kirkossa eilen, mutta nyt minulla oli velipoika
mukanani, kuinkas ollakaan tämä sama kurvikas tyttölapsi istahti eteemme
minimekossaan.

Mikä ihme, mutta sama asia toistui kuin viikko sittenkin, kun nousimme veisaamaan niin hänellä oli mekko jäänyt kinkkujen väliin kiinni.

-Ennen kuin kerkisin sanomaan tai tekemään mitään niin broidi herrasmiehenä kuten minäkin oli nykäissyt mekon pois kinkkujen välistä ja mä tiesin että tyttö siitä suuttuu niin tein ainoan oikean ratkaisun yrittäen pelastaa tilanteen ja aloin suorilla sormilla työntää mekkoa takaisin hänen kinkkujensa väliin, no suuttuihan tyttönen siitäkin sekä huitaisi kääntymättä taaksepäin nyrkillään  osuen mun vasempaan silmääni.
Siinäpä oli se viimeinen kirkkokierrokseni.
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

risto

#721
Lainaus käyttäjältä: Keijo Kullervo - 23.06.15 - klo:10:35
Kolme- neljä vuotiaalla lapsella harvoin jos koskaan on tietoakaan rasismista.
Rasismi opitaan myöhemmin, jos olosuhteet ovat siihen rasismiin otolliset...

Keijo Kullervo


Vain niin.  Ei taida ola kaikki muumit laaksossa. Omituista huumoria muutenkin.



.

risto

.
KK täräytti ihan tyhjästä, että 3 vuotias ei ole rasisti. Ja nyt toiset höppänät alkoivat pohtia sitä. Voi juupeli. Osuvasti.

Muisto Keijo Kullervo

"Yksi mummo meni mustikkaan, mutta miten hän sinne pääsi?"

Keijo Kullervo

Ps. Ja miten hän pääsi sieltä pois?
"Tie, Totuus ja Elämä?"

Suti

hohhoh haa
hillitöntä naurua ... kyllä Keijo on hauska
päivä kerrallaan


karpalo

Lainaus käyttäjältä: Keijo Kullervo - 24.07.15 - klo:14:00
"Yksi mummo meni mustikkaan, mutta miten hän sinne pääsi?"

Keijo Kullervo

Ps. Ja miten hän pääsi sieltä pois?

Minäkin arvuuttelen:

Mummo meni taxilla, ns. SOTE-taksilla, oli saanut sosiaalitoimistolta maksusitoumuksen.

Taxi odotti mittari päällä sen aikaa kun mummu keräsi mustikoita, puolitoista tuntia meni, yksi desi tuli, mutta oli kyllä huono paikkakin.

No, mutta täytyyhän saadut edut hyödyntää, vai kuinka ?

Kuuntelen toiveikkaana ?

Suti

Ikivanha juttu:
Opettaja palautti kotiaineita ja sanoi: Pikku Kalle on kirjoittanut hyvän aineen. Siinä oli kuitenkin pari yllättävää kirjoitusvirhettä.
Kalle kirjoitti että hänen siskonsa on yllioppilas ja käyttää sukahousuja. Miksi Kalle näin kirjoitti?
Kalle: no sisko on kahden ällän ylioppilas ja käyttää yhden koon sukkahousuja.
päivä kerrallaan

Muisto Keijo Kullervo

Lainaus käyttäjältä: karpalo - 24.07.15 - klo:16:56
Lainaus käyttäjältä: Keijo Kullervo - 24.07.15 - klo:14:00
"Yksi mummo meni mustikkaan, mutta miten hän sinne pääsi?"

Keijo Kullervo

Ps. Ja miten hän pääsi sieltä pois?

Minäkin arvuuttelen:

Mummo meni taxilla, ns. SOTE-taksilla, oli saanut sosiaalitoimistolta maksusitoumuksen.

Taxi odotti mittari päällä sen aikaa kun mummu keräsi mustikoita, puolitoista tuntia meni, yksi desi tuli, mutta oli kyllä huono paikkakin.

No, mutta täytyyhän saadut edut hyödyntää, vai kuinka ?

Kuuntelen toiveikkaana ?

Mutta ajattelepas jotta mummo olisikin mennyt karpaloon? Mitä siihen sanot?

Yleensä miespuolinen menee minne toivoo ja haluaa, mutta että mummokin?

Ja vielä... Miten hän tuli karpalosta pois (ei siihen taksia tarvita, oletan)?

Kunhan kyselen

Keijo Kullervo
"Tie, Totuus ja Elämä?"

karpalo

Karpalosuot on niin hankalissa paikoissa, että ei niihin mummoilla, eikä taxisuhareilla ole mitään asiaa siis niinkuin, että tarpoisi sinne metsän halki.

Paikkakin pitäisi ensin hahmottaa jne..., ei tuu mittään.

Amanda

#729
Tai mummo kiipesi puuhun marjaan  :D
LainaaArabi ravisteli mattoa parvekkeella, viereiseltä parvekkeelta katseli suomalainen kalja kädessä, otti hörpyn ja kysyi "Eikö starttaa vai yritätkö mäkilähtöä?

Miksi näin mahtava vitsi on lentänyt roskakoriin?!
Liian hienotunteista, koska itämaalaiset itse ovat ylpeitä vanhoista saduistaan ja joskus matkatoimistotkin mainostavat lentävällä matolla. Hieno viittaus 1001 yön satuihin.

Vitsin parvekenaapurilla oli huumorintajua ,, vai olikohan. Joka tapauksessa se matto kelpaisi hänellekin, jos jostain saisi..  öljylähdekin ;)




Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä