Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Itse kunkin vaivat

Aloittaja risto, 18.08.12 - klo:09:22

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 6 Vieraat katselee tätä aihetta.

risto

.
Eräs jäsen on valittanut vaivaansa sankaruuteen asti

"ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki."

sydämen pallolaajennus. Ei mulla vielä mutta ystävä oli operaatiossa ja kertoin että sydänvaltimo oli 80% tukossa.

Meikäläisellä selkä on pahin.  viime vuonna tein lankkulattiaa ja riuhdoin ristiselän rikki. Meni 2 kuukautta ennen kuin aloin nostella mitään. Kipeytyneen selän rasittaminen johtaa ties mihin.

Eräs kaveri sanoi  että ei haittaa. 3 alinta nikamaa ovat luutuneet yhteen. Hän lähti 15 v merille ja on tehnyt rajusti töitä siitä lähtien. On 66 ja harkitsee eläkettä.

Moni tuttava on lonkkanivellistä tai polvista rampa. Ikäkään ei tarvitse olla kuin 50. "pitäisi vaihtaa rautanivel".

Omista vaivoistani kihti oli todella hankala. Se ilmaantuu 50 ikävuoden jälkeen. Perinnöllinen aineenvaihdunrahäiriö, joka tulehduttaa nivelet ja rustot. Äidiltä peritynyt.

Välillä lonkat olivat niin kipeät että piti kääntyä kauppareissulta kotiin. Tauti ei paljastunut verikokeissa mutta savustetut muikut toivat sen esiin ukkovarpaasta. Lääkitys auttaa.
Mutta jos syö liikaa lihaa, esim yli 100 g päivässä, kivut ilmaantuvat ja jäsenten jäykkyys.

Kärsin vaivoista pitkään. Sitten sain aivoverenvuodon ja jouduin mättämään tulehduskipulääkkkeitä naamariin. Kihtitulehdukset häipyivät. AHAA! TÄMÄ ON PARANNETTAVISSA!


THL tiedottaa

Tarkoitatko, että tässä nyt sitten kukin meistä luettelee omat vaivansa ja sairautensa?

Jopa olisikin ketju!

Tulee hakemattakin mieleen Mozart ja Leporellon luetteloaaria. Ai, että mikä se sitten on?
Tutustukaa musiikin historiaan, kyllä se sieltä selviää.



Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 18.08.12 - klo:09:33
Tarkoitatko, että tässä nyt sitten kukin meistä luettelee omat vaivansa ja sairautensa?



no en ehdottoman luottamuksellisia eikä niitä saa luetella.

Jätin kyllä mainitsematta mäkäröiden ja paarmojen aiheuttamat tulehdukset naamasa.
Niin ja jalkasienen.

Minulla ei ole mitään sankarivaivoja, joista voisin olla ylpeä.

Kelakorvauksia saa jos on lääkärin määräys. Kihtilääkettä ei korvata.
Korvaus vuodessa olisi kai 25 euroa jos kihtiarvot ovat huimat. 



THL tiedottaa

Pieni tekstinpätkä Ajatusmyllystä:

"Enpähän usko että kirjoittaminen ajatusmyllyyn tekisi ketään poikkeavaksi.
Minäkään en ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, mutta ei minusta silti ole tullut normaali."

Mitä tuollaisen tekstin kirjoittajan logiikasta voi sanoa?
Mikä tuollaista logiikkaa vaivaa?


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 30.08.12 - klo:09:54


"Enpähän usko että kirjoittaminen ajatusmyllyyn tekisi ketään poikkeavaksi.
Minäkään en ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, mutta ei minusta silti ole tullut normaali."

Mitä tuollaisen tekstin kirjoittajan logiikasta voi sanoa?




samjan mukaan Myllyllä on terapoiva (tervehdyttävä) vaikutus.
Nyt Samja joutui kiinni valelääkärin hommasta..

.

Juha

Lainaus käyttäjältä: Ripa - 30.08.12 - klo:11:05
samjan mukaan Myllyllä on terapoiva (tervehdyttävä) vaikutus.
Nyt Samja joutui kiinni valelääkärin hommasta..

Seuraan kyllä tätä foorumia ja kommentoin kun tarve...

Olen sitä mieltä, että kanssakäymisellä on vaikutuksensa. Voi olla tervehdyttäväkin joskus. Mistään terapiasta ei tule puhua kuin ammattilaisten yhteydessä.

Jos asiat ovat hyvin ja antoisasti, niin eihän se voi olla vaikuttamatta kokijoihin. Jokainen on tässä mielessä myötävaikuttamassa asioihin.

En minä nykyään enää mitään lässyä ala vääntämään. Mitäpäs hyötyä siitä olisi.

THL tiedottaa

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Juha

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 30.08.12 - klo:11:55
Heh, tuota mieltä olette logiikasta.   ;D

JokuMuulla on hienoa ajattelua.
Siinä paljon pikkubugit paina.

Miksi kiinnittää huomiota aina negatiivisiin?

THL tiedottaa

#8
JokuMuu (aiemmin Mylläri, täällä Alien Wierd) on kunnostautunut monet vuodet 'hienolla' 'ajattelullaan'.

Heh, eikä hän ole siinä mitenkään yksinäinen 'susi'. (Tämä mitenkään vertaamatta oikeisiin susiin.)


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Juha

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 30.08.12 - klo:12:11
JokuMuu (aiemmin Mylläri, täällä Alien Wierd) on kunnostautunut monet vuodet 'hienolla' 'ajattelullaan'.

Näin.
Arvostan.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä