Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Kokoomuksen kovat nimet, mutta kuka pääministeriksi?

Aloittaja Muisto Keijo Kullervo, 29.05.14 - klo:12:50

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 6 Vieraat katselee tätä aihetta.

Esmerkix

#40
Ei voi verrata eri aikoina toimineita ministereitä toisiinsa. Laman syyt ja Suomen ongelmat ovat olleet täysin erilaiset. Muu Eurooppa ja USA ovat jo nousseet lamasta. Suomi vajoaa edelleen, koska se on kokenut ennennäkemättömän suuret takaiskut: Nokian verotulojen menetyksen ja Venäjän-kaupan laman. Siinä sitä kiirettä pitää, että keksitään jotakin valtavan suurta Nokian tilalle tai lukemattomia pienempiä yrityksiä korvaamaan Nokian tuottamia välillisiä verotuloja. Jos Ukrainan kriisi ei hellitä, Suomi saa kärvistellä todella pitkään.

Ketkä toimivat ministereinä ei vaikuta paljonkaan Suomen lamaan tällä hetkellä. Vain keinojen valintaan, kuinka niukkuutta jaetaan, poliittinen tausta ja henkilön häikäilemättömyys vaikuttavat. Jos kokoomusministerit päättävät, että Suomi liittyy Natoon, ei ainakaan kovin pian olla lamasta nousemassa. Vaikka ministerit osaisivat lasketa kuinka hyvin, laskupää ei auta, jos laskettavat eurot ovat miinusmerkkisiä tai siis kuinka paljon tarvitaan lisää velkaa, jotta peruspalvelut, kuten sairaanhoito ja opetus, pystytään tyydyttävästi hoitamaan.


karpalo

Lainaus käyttäjältä: kromi - 05.06.14 - klo:16:23
Näin jälkikäteen on todellakin helppo olla viisas, mutta niin paljon kuin aikoinaan Iiro Viinasta inhosinkin, niin osasi mies ainakin tehtävänsä.

Siviilissä muuten hyvinkin mukava mies. Ainakin kesällä....

Samaa mieltä.

Iiro ei ollut jatkuvasti lisäämässä valtion menoja, vaan yritti sen minkä muiden estelyistä kykeni kursia valtion ja yrittäjien  tulopuolta kasaan. Suuri osa äänestäjistä on aina sitä mieltä, että :

meidän otsikkoryhmä on jäänyt vähemmälle viime aikoina

Näin sanovat kaikki viiteryhmät ihan aina. Ja kun aletaan jakamaan toiselle, niin sitten taas on  jaettava toisellekin ja kohta aivan kaikille. Muutenhan Poliitikko menettää LUOTTAMUKSENSA äänestäjiin.

Iiro oli omapäinen. Sitäpaitsi Iiro on Raumalainen, suosittu poikien etunimi:

Iiro on suomalainen miehen nimi. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Iiro on annettu Suomessa noin 3460 henkilölle.[1] Iiron nimipäivä on 19. joulukuuta. Iiro on länsisuomalainen muunnos nimestä Iisak.

karpalo

#42
Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 07.06.14 - klo:17:48

.............
Ketkä toimivat ministereinä ei vaikuta paljonkaan Suomen lamaan tällä hetkellä.
.........


Oletko noin pessimistinen, siis siiinä asiassa, että Suomessa ei löydy laajakatseista ekonomiaa ymmärtävää ihmistä/puoluetta pelastamaan meitä maalaamaltasi edessäolevalta "konkurssilta"

Luulisin, että kyllä löytyy.

Jotenkin nää Vihreät pitäisi saada enemmän sivurooliin, koska ovat aina vaan suitsimassa kaikenlaista estettä ihmisten parempaan toimeentuloon.

On rikkidirektiiviä sun muuta abstraktia tuhinaa, samaan aikaan kun varsinaisissa suurvalloissa, kuten Kiina, Venäjä, Intia, USA, niiin siellä antavat Niinistön porukan utopioille piut ja paut.

Kaveri (Niinistö)ei kyennyt hoitamaan kunnolla edes kahdenkeskisiä asioita, tekemään kompromisseja vaimonsa kanssa, miten nää isot valtiolliset asiat sitten onnistuu ? Aivan pihalla koko vihree puolue.

Katsoin TV:stä heidän kokoustaan. Suuri osa oli ylipainoisia ihmisiä.  Valitettavasti näin on näreet. Hasseja siellä tekee muutkin kuin Satu.

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: karpalo - 07.06.14 - klo:18:07
Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 07.06.14 - klo:17:48

.............
Ketkä toimivat ministereinä ei vaikuta paljonkaan Suomen lamaan tällä hetkellä.
.........


-- On rikkidirektiiviä sun muuta abstraktia tuhinaa, samaan aikaan kun varsinaisissa suurvalloissa, kuten Kiina, Venäjä, Intia, USA, niiin siellä antavat Niinistön porukan utopioille piut ja paut.


Olipa hyvä että otit esimerkkejä juuri noista maista.

Esim. Kiinan maaperästä jo viidesosa on saastunut:

Kiinan maaperästä 16,1 prosenttia on saastunut, kertoo maan ympäristönsuojeluministeriö, joka on tehnyt asiasta laajan tutkimuksen vuosina 2005 - 2013. Kiinan viljelymaasta saastunutta on peräti 19,4 prosenttia.

Ympäristönsuojeluministeriön raportista kertoo uutistoimisto Xinhua.

Ministeriö on ottanut maanäytteitä 6,3 miljoonan neliökilometrin alueelta, mikä vastaa kahta kolmasosaa maan pinta-alasta.

Saastumisen syy on maan nopea teollistuminen, joka on johtanut valtaviin päästöihin. Yleisimmät saasteet ovat kadmium, nikkeli ja arseeni.

Saastepitoisuudet ovat nousseet verrattuna edelliseen tutkimukseen, joka tehtiin vuosina 1986 - 1990.

Pahimmin saastuneet alueet ovat Jangtzejoen suisto Kiinan itäosassa, Helmijoen suisto Etelä-Kiinassa sekä maan koillisosa, jonne on keskittynyt paljon raskasta teollisuutta.

- Tutkimus osoittaa, ettei maaperän laadun suhteen ole syytä optimismiin missään osassa maata, rapotissa todetaan.

Saastuminen kasvattaa pelkoa, että maan ympäristö on pilaantunut peruuttamattomasti. Kansalaiset järjestävät yhä useammin mielenosoituksia erityisesti ilmansaasteita ja kemiantehtaita vastaan.
(Lähde: Yle)

Näin siis Kiinassa. Yhdysvallat on juuri ryhtynyt rajoittamaan omia päästöjään. Sielläkin siis vihdoin järki alkaa voittaa rahanhimon.

Kauppaa voidaan käydä myös tuotteilla, jotka eivät pilaa elinympäristöä. Toivottavasti niiden kehittämiseen osataan satsata ajoissa. Pikkulapset ja vanhukset ovat erityisen herkkiä saasteille. Ei ole kivaa katsottavaa, jos lapsenlapset eivät pysty enää hengittämään saastunutta ilmaa tai eivät pysty löytämään juomiskelpoista vettä.


sniper

Lainaus käyttäjältä: Toope - 05.06.14 - klo:20:54
Demokratialle ei ole hyväksi vetää vaalikausi loppuun jollain kakkosluokan ministereillä. Rehellisintä olisi Kataisen ja Urpilaisen (+ Arhinmäen) lähtiessä julistaa uudet vaalit. Se olisi minusta ollut demokraattisempaa, kuin jatkaa jämähallituksella vuoden päästä pidettäviin vaaleihin.

En mä hirveesti tiedä ja tunne suomen politiikkaa, mutta miksi pitäis jonkun demokratian nimissä pitää heti uudet vaalit kun hallituksessa vähänkin närästää, yhtä rehellistä se on yrittää näin koska kerran pelisäännöt sen hyväksyy.
Niin ja hallitushan suomesta löytyy tänäänkin eikä mikään yhden miehen/naisen show.
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

Toope

#45
Lainaus käyttäjältä: sniper - 07.06.14 - klo:18:47
Lainaus käyttäjältä: Toope - 05.06.14 - klo:20:54
Demokratialle ei ole hyväksi vetää vaalikausi loppuun jollain kakkosluokan ministereillä. Rehellisintä olisi Kataisen ja Urpilaisen (+ Arhinmäen) lähtiessä julistaa uudet vaalit. Se olisi minusta ollut demokraattisempaa, kuin jatkaa jämähallituksella vuoden päästä pidettäviin vaaleihin.

En mä hirveesti tiedä ja tunne suomen politiikkaa, mutta miksi pitäis jonkun demokratian nimissä pitää heti uudet vaalit kun hallituksessa vähänkin närästää, yhtä rehellistä se on yrittää näin koska kerran pelisäännöt sen hyväksyy.
Niin ja hallitushan suomesta löytyy tänäänkin eikä mikään yhden miehen/naisen show.
Tätä Kromikin edellä sanoi, mutta onhan se hallitukselta aikamoinen veto jos KOLMEN hallituspuolueen johtohenkilöt ovat poistuneet hallituksesta. Mitä hallitusta silloin on olemassa enää?

Kepu ja PS voisivat tästä tehdä ison kysymyksen, mutta nekin ovat niin tottuneet suomalaiseen systeemiin, että odottavat noita virallisia ek-vaaleja. Pelkureita ovat. Englannissa ja monissa muissa valtioissakin hallitus olisi kaatunut jo aikoja sitten, viimeistään pääministerin tai valtiovarainministerin lähdön myötä. Meillä vaan tuo establishment elää, koska sitä ei uskalleta kyseenalaistaa.

Hassua muuten, että 1950-luvulla hallituksia uskallettiin kaataa, nykyisin kellään eri näytä riittävän siihen rohkeutta.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 07.06.14 - klo:18:44
Lainaus käyttäjältä: karpalo - 07.06.14 - klo:18:07
Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 07.06.14 - klo:17:48

.............
Ketkä toimivat ministereinä ei vaikuta paljonkaan Suomen lamaan tällä hetkellä.
.........


-- On rikkidirektiiviä sun muuta abstraktia tuhinaa, samaan aikaan kun varsinaisissa suurvalloissa, kuten Kiina, Venäjä, Intia, USA, niiin siellä antavat Niinistön porukan utopioille piut ja paut.


Olipa hyvä että otit esimerkkejä juuri noista maista.

Esim. Kiinan maaperästä jo viidesosa on saastunut:

Kiinan maaperästä 16,1 prosenttia on saastunut, kertoo maan ympäristönsuojeluministeriö, joka on tehnyt asiasta laajan tutkimuksen vuosina 2005 - 2013. Kiinan viljelymaasta saastunutta on peräti 19,4 prosenttia.

Ympäristönsuojeluministeriön raportista kertoo uutistoimisto Xinhua.

Ministeriö on ottanut maanäytteitä 6,3 miljoonan neliökilometrin alueelta, mikä vastaa kahta kolmasosaa maan pinta-alasta.

Saastumisen syy on maan nopea teollistuminen, joka on johtanut valtaviin päästöihin. Yleisimmät saasteet ovat kadmium, nikkeli ja arseeni.

Saastepitoisuudet ovat nousseet verrattuna edelliseen tutkimukseen, joka tehtiin vuosina 1986 - 1990.

Pahimmin saastuneet alueet ovat Jangtzejoen suisto Kiinan itäosassa, Helmijoen suisto Etelä-Kiinassa sekä maan koillisosa, jonne on keskittynyt paljon raskasta teollisuutta.

- Tutkimus osoittaa, ettei maaperän laadun suhteen ole syytä optimismiin missään osassa maata, rapotissa todetaan.

Saastuminen kasvattaa pelkoa, että maan ympäristö on pilaantunut peruuttamattomasti. Kansalaiset järjestävät yhä useammin mielenosoituksia erityisesti ilmansaasteita ja kemiantehtaita vastaan.
(Lähde: Yle)

Näin siis Kiinassa. Yhdysvallat on juuri ryhtynyt rajoittamaan omia päästöjään. Sielläkin siis vihdoin järki alkaa voittaa rahanhimon.

Kauppaa voidaan käydä myös tuotteilla, jotka eivät pilaa elinympäristöä. Toivottavasti niiden kehittämiseen osataan satsata ajoissa. Pikkulapset ja vanhukset ovat erityisen herkkiä saasteille. Ei ole kivaa katsottavaa, jos lapsenlapset eivät pysty enää hengittämään saastunutta ilmaa tai eivät pysty löytämään juomiskelpoista vettä.



Mitä!?
Eihän tuollaiset pikkuasiat saa vaikuttaa siihen, kuka kova nimi tulee Kokoomuksen johtoon ja samalla pääministeriksi!

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Suti

Lainaus käyttäjältä: Toope - 09.06.14 - klo:01:00

Tätä Kromikin edellä sanoi, mutta onhan se hallitukselta aikamoinen veto jos KOLMEN hallituspuolueen johtohenkilöt ovat poistuneet hallituksesta.

Keitä lasket tuohon kolmeen? Katainen, Urpilainen - kuka kolmas? Vai spekuloitko vain?
On väärin sanoa että Arhinmäki lähti, siinähän lähti koko puolue.
Wallin lähti mutta ei se enää tee kipeää.
päivä kerrallaan

Muisto Keijo Kullervo

NO!

Eikös se Arhinmäkikin ole poistunut puolueensa kanssa hallituksesta, vai kuvittelenko vain?


Siinäkö se kolmas henkilö olisi?

K.K.
"Tie, Totuus ja Elämä?"

Suti

päivä kerrallaan

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä