Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Esmerkixin ketju

Aloittaja Esmerkix, 18.04.15 - klo:16:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 27 Vieraat katselee tätä aihetta.

Esmerkix

EU on tekopyhä arvoyhteisö, kirjoittaa Kari Huoviala tänään Aamulehden Lisäpöytäkirjassa. Hänen mukaansa läntiset arvot ovat tärkeitä, mutta mieluiten niitä vaalitaan kauniilla säällä ja tiukan paikan tullen arvojen tallaajakin kelpaa liittolaiseksi. Huovialan mukaan EU ei halua ymmärtää Putinin Venäjää, mutta Erdoganin Turkin rikkomuksia ollaan valmiit katsomaan läpi sormien. EU painostaa talouspakottein Venäjää oikealle tielle, mutta Turkin kanssa se on neuvottelevinaan jopa EU-jäsenyydestä. Kun kuulet puhuttavan ääni väristen läntisestä arvoyhteisöstä, kuulet useimmiten puhuttavan palturia. Oma etu työntää arvot tieltään, kirjoittaa Huoviala. Hän palauttaa mieleen kylmän sodan ajan, jolloin suurvallat ylevine arvoineen suvaitsivat diktaattoreita, kunhan he vain olivat oman puolen miehiä. (Aamulehti, Lisäpöytäkirja 29.5.2016, s. B6, www.aamulehti.fi

Huoviala kirjoittaa aivan kuin minun kädelläni. Rehellistä tekstiä on mukava lukea, edes joskus. "Oma etu työntää arvot tieltään", kirjoittaa Huoviala, mutta eiväthän ne mitään todellisia arvoja olekaan. Ne kuuluvat EU-näytelmään... valmiiksi laadittuun käsikirjoitukseen. Ajatukset ovat jo silloin aivan muualla...

Esmerkix

Ah, viimeinkin jätän tämän korruptoituneen Etelä-Suomen ja lähden Lappiin, saamelaisten ja porojen maahan. Palaan noin parin viikon kuluttua. Mukavaa kesää! Älkää nujertako toisianne sillä välin!

Amanda


Nauti lomastasi.. taidat sinäkin olla niitä Lapin lumoon jääneitä.

En ole koskaan käynyt Oulua pohjoisempana. Mutta jo Pohjois-Pohjanmaalla syrjäseudulla metsät vaikuttavat joskus niin ankeilta varsinkin, jos sataa tihuuttaa, ei mitään vehmeyttä kuin etelämpänä-- pitäisi varmaan lentää Inariin niin ihastuisi maisemiin. Tai ajaa sinne silmät kiinni  ;D

Amanda


Lapissa on satanut lunta. Esmerkix taitaa palata varpaat kohmeessa, kun oletettavasti lähti sinne kesäkengät jalassa..

Armas Ryssiväinen

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 04.06.16 - klo:14:08

Nauti lomastasi.. taidat sinäkin olla niitä Lapin lumoon jääneitä.

En ole koskaan käynyt Oulua pohjoisempana. Mutta jo Pohjois-Pohjanmaalla syrjäseudulla metsät vaikuttavat joskus niin ankeilta varsinkin, jos sataa tihuuttaa, ei mitään vehmeyttä kuin etelämpänä-- pitäisi varmaan lentää Inariin niin ihastuisi maisemiin. Tai ajaa sinne silmät kiinni
mä kävin kerran todistamassa oikeudessa Kittilässä kaamosaikaan. Uskomaton se taivas - ja baaris Torvisen kanssa, joka ihan livenä otti kaksin käsin, eikä vain automaatista käsin.
8)


Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 08.06.16 - klo:12:45

Lapissa on satanut lunta. Esmerkix taitaa palata varpaat kohmeessa, kun oletettavasti lähti sinne kesäkengät jalassa..

Lumi tuli ja meni. Lämpötila vaihteli nollan ja +21:n välillä. Täällä etelässä oli paljon kylmempää, kun palasin eilen +21:n lämpötilasta. Ei Lappiin voi mennä ilman, että ottaa joka kelin kamppeet mukaan.

Esmerkix

Hauskaa juhannusta!

Armas Ryssiväinen

Onhan tässä hössätty jo montaa päivää, gjorde ngt Villnäs slotts honungsvatten tai Mannerheimin sima, på finska, -nimellä kutsuttua kiehtovan hyvää mutta älyn yksinkertaisesti valmistettavaa juomaa.
siis tuossa vapaa-ajan mestassa päälllä monenlaista juhannusvalmistelua, ok, mutta pokka petti siinä kohden, kun kuulin jotta uusi pakastin tulisi sijoittaa bändikämppään.
äänestetään siitä kun jengi on koolla :D
Hyvää viikonloppua teille kaikille!

Amanda



Oho, olen kuullut tuosta mustamarjajuomasta, mutta että ihan simaa.

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/17819/Mustaviinimarjan%20lehdillä%20maustettu%20sima/

Mutta tuossa on hiivaa tuhdiksi keitokseksi ja taitaa mennä vähän päähän kuin se edesmenneen setäni hautajaisten kotikaljakin meni  8)


Minun vapuksi koulun myyjäisiin tekemä sima oli niin hyvää, ettei kuulemma kokeneet siman siemailijat olleet koskaan juoneet parempaa..  tein sen erikoisella huolellisuudella, etten nolaisi itseäni..

Amanda