Avasin postin tänään kotiuduttuani lomilta. Kuukausi sitten oli päivätty kirje jossa pyydettiin täyttämään sairauspäivärahailmoitus saadakseni korvaus sairasloma-ajalta. Hippahei, nyt on 22.6. ja laskuja kuukauden ajalta samassa kasassa ja tili näyttää punaista  :lol: . Outomaa saa siis odottaa kiltisti kymppiään muiden mukana.

Jääkaapissa on ainoastaan pussillinen vanhoja perunoita kymmenen sentin idut pussista ulos kasvaneina. Niin ja pojan juhannuskaljojen jämät. Carsbergia. Miten se voikin tuommosta ruotsalaissotkua juoda  :roll: ?

Pitää siis mennä katastroohvirahastolle... Onneksi perustin sellaisen itselleni taannoin äkillisten menojen varalle. Sieltä ei tosin ole lupa kuin ostaa kaurapuuroa ja maitoa sekä Fazerin sinistä. Takapuolikin on pyyhittävä ilmaisjakelulehtiin tilipäivää odotellessa.

Namaste!

Lainaus käyttäjältä: "Starseed"
Luuletko todella, etteivät tunteenpurkaukset enää satuttaisi ellei enää ole jäljellä mitään intiimiäkään kanssakäymistä?

Ei kai tunteenpurkauksien satuttavuudella ja suhteen intiimiydellä sinäänsä välttämättä ole suoraan mitään yhteyttä mutta kiertokautta on.  Nimittäin jos ihminen on läheinen eli rakas niin hänen tunteenpurkauksensa ovat satuttavampia kuin vähemmän läheisten ihmisten tunteenpurkauksilla. Toisaalta läheisyydellä ja intimiydellä on varsin usein tekemistä toistensa kanssa niin että mitä intiimimpi suhde niin sitä läheisempi, ainakin tavallisesti näin on asianlaita.

Lainaus käyttäjältä: "Starseed"
Miten sitä sitten joka sortilla pystyisi ihmisriepu itsensä tappamaan pystyyn ja vielä elämään saman katon alla kiukuttelevan kämppiksen kanssa?

Mutta niinhän sitä pitää luvata ainakin vihkikaavan mukaan, eli myötä ja vastamäessä.  Jos ei ole tähän valmis ei kannata mennä vihille mutta ei ne asiat siitä miksikään muutu vaikka ei valoja vannoisikaan. Samat ongelmat tulevat esiin niin avio- kuin avosuhteissakin.

Lainaus käyttäjältä: "Starseed"
Ei, minä en usko tuon teoriasi toimivan käytännössä muuta kuin siinä tapauksessa että jossain olisi joku jo katsottuna valmiiksi, joku joka veisi ajatukset pois kotoa.

Hmm ....  joapa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia että voisi katsoa jonkun valmiiksi ja merkitä ja jättää se sitten hllylle odottelemaan.  Olenpa melko varma että tällä periaatteella suhde ei kyllä toimi kun ei sitä saa toimimaan vaikka yrittäisi olla aina tarvittaessa läsnä oleva, hellä, uskolinen, ymmärtäväinen ja muutenkin kaikin tavoin esimerkillinen kumppani.  Nämä asiat nyt vain ovat liian monimutkaisia sen takia etteivät ne ole järjellä hallittavissa olevia.  Niissä ei siis voi käyttää järkeään vaikka sitä olisikin.

Lainaus käyttäjältä: "Alien Weird"
Onhan sellainenkin vaihtoehto olemassa että lopettaa intiimit hommelit ja tyytyy pelkkään kämppäkaveruuteen, siinä tapauksessa eivät ne nalkutukset ja muut tunteenpurkaukset, joihin e ole itse syypää, ota enää samalla tavalla päähän.  Kai sen nalkuttamisen ja alentuvan suhtautumisen voi ymmärtää ja hyväksyä sillä perusteella että eihän se tilanne, siis se että homma ei enää toimi, ole helppoa kummallekaan osapuolelle.  Joku keino pitää olla miten purkaa pettymystään ja yksi keino voi olla vierittää kaikki syy sen toisen osapuolen niskoille.

Luuletko todella, etteivät tunteenpurkaukset enää satuttaisi ellei enää ole jäljellä mitään intiimiäkään kanssakäymistä? Miten sitä sitten joka sortilla pystyisi ihmisriepu itsensä tappamaan pystyyn ja vielä elämään saman katon alla kiukuttelevan kämppiksen kanssa? Vuosien selibaatinkin vielä sietää jos muuten tulee toimeen riitelemättä puolison kanssa. Mutta jos pitäisi vielä tapellakin, niin siinä voisi jo mennä hermot   . Ei, minä en usko tuon teoriasi toimivan käytännössä muuta kuin siinä tapauksessa että jossain olisi joku jo katsottuna valmiiksi, joku joka veisi ajatukset pois kotoa.

Lainaus käyttäjältä: "Starseed"
Ymmärtäväinen kumppani tietenkin osaa nähdä näiden purkausten taakse ja voi yrittää selvittää mistä oikeasti on kyse. Mutta sen oikean syyn selville saaminen ei ole silti ollenkaan varmaa, koska voihan olla ettei toinen todellakaan jaksaisi enää katsella siippaansa, vaan kaikki mitä tämä tekee suunnilleen vain ärsyttää. Ehkäpä toinen on myös jo arvioitu toivottomaksi tapaukseksi, ja puoliso kokee oikeudekseen kohdella toista alentavasti.

Jatkaakseni vielä vähän filosofointia tästä aiheesta niin sanoisin että vähän turhan usein taitaa olla kyse juuri tästä, siis siitä ettei jaksaisi millään  katsella enää, ja luulen että tällainen tilanne on luonnollisempi kuin se että jaksaa katsella toista jatkuvasti siis vuosikymmenestä toiseen.  Luulen että on ihmiselle luonnollisempaa käytöstä vaihtaa kumppania muutaman vuoden välein kuin että kituuttaa siinä samassa jatkuvasti.  Tarkoitan nyt luonnollisuudella sitä tunnepuolta eli romantiikkaa.  

Järjen kanssa sellaisella vaihtamisella ja kukasta kukkaan lentämisellä ei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä, kuluttaahan sellainen parinvaihto sekä taloudellisia resursseja että myös henkisiä voimavaroja ja veikkaan että enemmän se vaihtaminen kuluttaa kuin se että jaksaa katsella sitä samaa aina vaan, vaikka ei millään ilkeisi.  

Onhan sellainenkin vaihtoehto olemassa että lopettaa intiimit hommelit ja tyytyy pelkkään kämppäkaveruuteen, siinä tapauksessa eivät ne nalkutukset ja muut tunteenpurkaukset, joihin e ole itse syypää, ota enää samalla tavalla päähän.  Kai sen nalkuttamisen ja alentuvan suhtautumisen voi ymmärtää ja hyväksyä sillä perusteella että eihän se tilanne, siis se että homma ei enää toimi, ole helppoa kummallekaan osapuolelle.  Joku keino pitää olla miten purkaa pettymystään ja yksi keino voi olla vierittää kaikki syy sen toisen osapuolen niskoille.

Ei "huonosti" käyttäytyvä useinkaan tarkoita pahaa. Hän vain on omaksunut tietyissä tilanteissa tietynlaisen mallin käyttäytyä ja se vanha malli pukkaa päälle aina kun samantapainen tilanne toistuu. Se tulee automaattisesti  kuin napista painamalla. Esim. huutamalla puhuvien lapsuudenkodeissakin on luultavasti huudettu, eikä kovaäänisesti puhuva pidä omaa ääntään liian kovana koska hän on tottunut desibeleihin. Vaikka luultavimmin jos hänelle huutaa takaisin, hän kyllä itse loukkaantuu.

Vallankäytöstähän on kyse kun kotioloissa kohdellaan toista sanallisesti huonosti. Toinen kokee oikeudekseen arvostella toista ja määrätä kummasta päästä sitä hammastahnatuubia puristetaan. Määrääminen ilman neuvottelua ottaa päähän jokaista, koska jokainen haluaisi olla mukana laatimassa yhteisiä sääntöjä. Naiset vain yleensä kaappaavat sanattomasti vallan kotiin liittyvissä asioissa ja ovat liian pikkutarkkoja..huokaus.

Mutta tosiaankaan nämä pikkuasiat eivät ole ollenkaan järkisyillä selvitettäviä, vaan niiden takana on arvostuksen puutteen kokemuksia ja patoutuneita turhautumisia. Nämä turhautumiset voivat johtua ihan muista kuin omasta kotiväestä, mutta he kun ovat lähimpänä, niin luonnollisesti saavat niskaansa tämän mustan pilven joka purkaantuu ulos nalkuttamisena ja kiukkuisina kommentteina milloin mistäkin.

Ymmärtäväinen kumppani tietenkin osaa nähdä näiden purkausten taakse ja voi yrittää selvittää mistä oikeasti on kyse. Mutta sen oikean syyn selville saaminen ei ole silti ollenkaan varmaa, koska voihan olla ettei toinen todellakaan jaksaisi enää katsella siippaansa, vaan kaikki mitä tämä tekee suunnilleen vain ärsyttää. Ehkäpä toinen on myös jo arvioitu toivottomaksi tapaukseksi, ja puoliso kokee oikeudekseen kohdella toista alentavasti.

Riiteleminen kuulema puhdistaa ilmaa, Indigokin siitä taisi tuossa sanoa. Itse en valitettavasti osaa riidellä, mieluummin karkaan paikalta vähin äänin ja haluan keskustella myöhemmin kun ilmapiiri ja verenpaine ovat rauhoittuneet. Jos yritän riidellä, alan kuitenkin itkemään eikä puhumisesta tule yhtikäs mitään. Haluaisin olla tarvittaessa jämäkän asiallinen ja pystyä kohtaamaan myös vaikeat asiat ilman liikaa tunteilua   .

Exäni poikkesi yks päivä jollain asialla luonani ja halasin häntä hänen lähtiessään ja tietty aloin itkemään.
Hän kysyi ja ihmetteli että mitä sinä nyt itkemään aloit? Vastasin että no kun kaikki asiat ovat niin hyvin...**niisk**... ja hän tuumasi että pitääkö sitäkin sitten itkeä? Ärsyttävää  :evil:  :evil:  :x !