Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Minkälainen mielestäsi on paikka nimeltä 'Taivas'?

Aloittaja Muisto Keijo Kullervo, 24.11.09 - klo:16:05

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Tiistai

#30

En minä näitä pohdi, mutta välillä pysähtyy ajattelemaan, varsinkin kun tietää aika monen uskovan sielun vaellukseen ja tämänjälkiseen elämään.

Tuo asia, jota en viitsi tässä tarkemmin selittää kyllä on sellainen, että palaa aina välillä mieleen. Monta outoa yhteensattumaa ja varsinkin sen episoodin loppu - minun syntymäpäiväni viime kuussa.

Minä en tiedä mitään, tuskin kukaan tietää mitään, mutta meille on nyt annettu tämä kyky ajatella ja kykyjään pitäisi käyttää.. etteivät surkastu.. Joo ja nyt olen jännittynyt, mitä Sympoli tähän keksii. Osaa ainakin vetää jalkoja maan kamaralle takaisin!



Tästä muistin tosi kauniin juutuubin, jonka yritän löytää uudelleen pelkän nimen perusteella..


AveLazio

Nyt oon Sympolin kanssa pitkälti samaa mieltä. Yeah..

Taivas on bliss, epäilemättä. Mutta jos se on olemassa, sen täytyy olla vain waystation. Ei kukaan halua elää omana itsenään ikuisesti. Se olisi todellinen kirous - täysi helvetti! Tästä on kirjoitettu paljon kirjoja...
At a narrow passage there's no brother, no friend

Tiistai

#32


En minäkään eri mieltä ollut!  Kuolleella on asiat tulleet tien päähän, ja mitä sen jälkeen tulee on uskonasia.

Ja ihan oikein, meidän pitäiisi keskittyä vielä elossa oleviin ja teemmehän me niin..


AveLazio

En toki tarkoittanutkaan, että olisit ollut eri mieltä, sweet Tuesday! Emmehän me tiedä, sammuuko meidän elämämme kuolinhetkellä. Siitä eteenpäin on uskonasiaa,
At a narrow passage there's no brother, no friend

rapevainaa

.
Ainakin tämä elämä on takoitettu loppumaan. Molemmat vanhempani kärsivät viimeiset vuodet kun eivät päässeet liikkumaan ulos.

Anopilla todettiin rintasyövän levinneen joka puolelle  ja veripusseilla pitkitettiin kuolemaa monta kuukautta. Kivut olivat sietämättömät.  äitini kärsimykset kestivät 4 vuotta. Isällä taisi mennä pidempään. Isällä munuaiset loptettivat toiminnan ja hän oli silloin ihan järjissään.

Kun näen tällaisia kärsimyksiä, en millään pysty kuvittelemaan että ne jotenkin hyvitetään taivaassa. Miksei sitten tässä elämässä. Kenellä täällä niin helppoa on? Miten siellä taivaassa voi olla helpompaa kun  jumala ei ole tätäkään ellämää ole osannut ttehdä helpoksi.


AveLazio

Jo Sympoli. Samaa mieltä. Kukaan ei ole luvannut, että elämä olisi helppoa. Se ei ole. Kukaan ei myöskään ole luvannut, että Taivaassa on kivaa. Näemme sitten kukin aikanamme.
At a narrow passage there's no brother, no friend

rapevainaa


Tiistai

#37
Minunkin isä kuoli munuaisten vajaatoimintaan, sydän heikkeni niin, ettei enää kestänyt. Eikä olisi enää kestänyt elinsiirtoakaan, jos sellainen olisi järjestetty.  

Mutta sen jälkeen olen usein ajatellut kuoleman jälkeistä elämää. Koska hän oli niin tyyni sen edessä. Kun matkustin tapaamaan sisko puhelimessa sanoi, etten ehkä ehdi ajoissa.. Hän tiesi sen tulevan koska tahansa, mutta silti aina hymy huulilla ja laski leikkiä hoitajien kanssa. Jotka puolestaan kiittelivät häntä helppohoitoisena potilaana. Kysyimme, saisimmeko hakea pappia vuoteen vierelle. Ei halunnut, koska asiat kuulemma olivat selvät hänen ja Luojansa välillä.  
Isän kuoltua 2 kk myöhemmin sanoin jopa siipalle. etten enää pelkää kuolemaa.. semmonen valaistuminen säikäyttää lähimmäisiä :D Mutta ihan vakavasti, se on totta.

Hän oli molempien sotien veteraani, haavoittui kesäkuussa vähän ennen jatkosodan loppua. Hautasi kaksi tytärtä.. ehkä siitäkin tyyneys..

rapevainaa

#38
.
Kuolemassa ei ole mitään sankaruutta. Se vaan tulee.
Minä en pysty märehtimään kenenkään kuolemaa.
Nykyään kaikki kuolevat tyynesti koska saavat sellaiset lääkkeet.

Ja noi enteet. Eihän niiden mukaan voi elää oli ne totta tai.

Mitä ihminen järjellä tekee jos joku intiutio on järkeä vahvempi.. Elämähän on täyttä helvetti jos unet ja mielikuvitus määrää tahdin. Silloin ihminen on sairas. Näin se vaan on kun sivusta seuraa.

Tiistai

#39
Mikä intuitio, unohda se... olen ehkä luulotautinen ja uskon joskus aavistavani asioita ja usein olen osunut oikeaan... ei se mitään tarkoita.

Mutta olen tyyni.. jos minulla huomattaisi vakava sairaus ja olisi vain vähän aikaa jäljellä-- säikähtäisin alkuun, menisi ns. jalat alta, mutta siitä toivuttuani uskon olevani kuin isäni, muuttamattoman edessä rauhallnen.  Olen muutenkin eniten isään tullut..  Ainut seikka, joka aiheuttaisi mielipahaa on jälkeenjäävien suru, varsinkin noiden pienokaisten.


Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä