Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Tämäkin on ymmärretty väärin!

Aloittaja THL tiedottaa, 23.11.14 - klo:18:30

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Syrinx

Vähän sama juttu tässä kuin työttömyyden arvioinnissa. Kun tilastokeskus antaa yhden luvun työttömien määrästä, työministeriöllä onkin jo toinen, ja kun Yle sitten haastattelee sitä tiettyä tyyppiä siellä työministeriössä, parisataatuhatta onkin jo kasvanut miljoonaksi...


risto

#11
.
Helsingin työpaikoista noin puolet on julkisyhteisöjä tai sen kaltaisia työpaikkoja. Ne ovat työpaikkoja, joiden avulla ei  makseta ulkomaan velkaa. Tällaisia ovat mm. ammattiyhdistysten päämajat ja hyväntekeväisyysjärjestöt, kirkko,

THL tiedottaa

#12
.

Näyttääpi siltä, että julkisuudessa levitetyn virheen sisältö on vaikea ymmärtää. Tässä se selitetään rautalangasta:


"- Ei voi sanoa, että 58 prosenttia olisi julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela.
- Julkisen sektorin osuus taloudesta oli viime vuonna 21 prosenttia.
Virhe perustuu siihen, että käsitteet on tulkittu väärin. Bruttokansantuote ei rakennu siten, että julkiset ja yksityiset menot lasketaan yhteen.
Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote koostuu yksityisen ja julkisen sektorin tuottamasta arvonlisäyksestä. Julkinen sektori tuotti viime vuonna hieman yli 20 prosenttia ja yksityinen sektori lähes 80 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Luku 58 prosenttia tulee julkisten menojen suhteesta bruttokansantuotteeseen. Osuus ja suhde ovat kuitenkin eri asioita. Kun verrataan julkisia menoja bruttokansantuotteeseen, kyse on kahden tunnusluvun suhteesta toisiinsa, ei osuudesta."

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194942505674/artikkeli/tilastokeskus+haluaa+oikoa+julkisuudessa+levinnytta+vaaraa+tietoa+yksi+luku+pahasti+pielessa.html

------------------------------------

Heti, kun ymmärtää mikä ero on käsitteillä 'osuus' ja 'suhde', tämän virheen luonne menee perille.
Kuten tuolla aloitusviestissäni jo totesin, poliitikoille tämän asian oivaltaminen on ylivoimaista.


---------------

Tuossa Rapen linkittämässä 'oikaisussa' on edelleen tuo sama virhe, eli siinä väitetään:  "Julkiset menot ovat 57 prosenttia bruttokansantuotteesta, ..."

On se kummallista, ettei näin yksinkertainen asia – osuuden ja suhteen eroavuus – mene millään perille.

Miten tätä maata voidaan johtaa, kun helppojakaan, yksinkertaisimpiakaan asioita ei ymmärretä? Jaa että miten, tietenkin harhaan.












Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Amanda

LainaaTilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote koostuu yksityisen ja julkisen sektorin tuottamasta arvonlisäyksestä


Ei vain tilastokeskuksen mukaan, vaan se on termi, joka on talouden alkeita ja meille se opetettiin jo koulussa.

Jolly Jumper

Jolly tunnustaa ettei ymmärrä tätä asiaa. Älykkyys ei riitä.  Suhde ja osuus. Kuulostaa kovin epäilyttävästi matematiikalta. Jolly sai koulussa matematiikasta viitosen. Armosta.

Suti

Minusta THL selitti asian hyvin, minäkin ainakin luulen ymmärtäväni.
Kun en hoksaa mitä JJ ei ymmärrä en osaa yrittää selittää asiaa toisin sanoin.

päivä kerrallaan

Jolly Jumper

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 24.11.14 - klo:03:13

Heti, kun ymmärtää mikä ero on käsitteillä 'osuus' ja 'suhde', tämän virheen luonne menee perille.

On se kummallista, ettei näin yksinkertainen asia – osuuden ja suhteen eroavuus – mene millään perille.


Juurikin näitä yksinkertaisia asioita Jollyn yksinkertaisilla aivoilla ei ymmärretä.

Suti

#17
Minä mietin.



Hylätään kansantalous ettei mennä jumiin.

Pekka ja Liisa ovat aviopari. Pekan tulot ovat 120 ja Liisan 80 eli yhteensä 200.
Liisan osuus tuloista on siis 80/200= 40%

Liisa kuluttaa 100 eli Liisan kulutuksen suhde parin tuloihin on 100/200 = 50%.

Osuus kun verrataan samoja asioita eli tuloja.
Suhde kun verrataan eri asioita eli menoja tuloihin.
päivä kerrallaan

Jolly Jumper

Pieni ymmärryksen valo alkaa valaista Jollyn pururataa. Hyvin väännetty.

risto

Lainaus käyttäjältä: Jolly Jumper - 16.12.14 - klo:21:24
Pieni ymmärryksen valo alkaa valaista Jollyn pururataa. Hyvin väännetty.

Hän on valaistutettu

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä