Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

”Verot kevenee” Perkele näitten kanssa!

Aloittaja THL tiedottaa, 06.01.09 - klo:11:21

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa


Jälleen kerran hallitus ilmoittaa ilosanoman: "Verot kevenee!".

Eilen sain veroviranomaisilta uuden verokortin, jossa ilmoitetaan vuoden 2009 veroprosentti.

Vertasin sitä vuoden 2008 verokorttiin.

Veron korotus on vaivaiset 27 %!!

Eli maksan huomattavasti enemmän veroa tänä vuonna kuin vuodelta 2008.

Kaiken muun hyvän lisäksi ovat pienentäneet vähennysten euromääriä.

Tuloissani (eläkkeessäni) ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Vain lain mukainen inflaatiotarkistus.

Kaiken kaikkiaan hallituksen pienituloisia suosiva linja (;P) tarkoittaa minun kohdallani sitä, että reaaliansioni eli ostovoimani pieneni kertaheitolla yli 30 %. (Tässä on se jippo.)











Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Perjantai

Kyllä mun verotus pieneni kokonaisen rosentin.
Pitäähän siihen valtion kanssaan jostakin rahaa saada.
Jos ei sitä oteta työssäkäyviltä....niin pakkohan se on ottaa teiltä eläkeläisltä :(

S

Melkoinen korotus tuo 27% eläkkeen päälle?! Eihän siitä jää juuri mitään käteen sen jälkeen, kun verot on maksettu. Ellei sitten saa jostain jotain ylimääräistä osinko-tai  muita pääomatuloja vaikkapa ulkomailta. Tosin niistähän vasta älyttömästi veroa meneekin. Siihen kurimukseen ei mitkään vähennyksetkään auta.

Mutta valtaapitävät herrat viisaudessaan vievät tuhkatkin pesästä, kun sen pään ottavat. Vaikka viisas kansalainen järjestää asiansa niin ettei tarvitse maksaa veroja ollenkaan. Korkeintaan valtion-ja kunnallisvero peritään pakollisena. Muilta osin ennakonpidätykset kulkevat parhaimmillaankin pidätysprosentilla 0%!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: S - 06.01.09 - klo:12:26
Melkoinen korotus tuo 27% eläkkeen päälle?! Eihän siitä jää juuri mitään käteen sen jälkeen, kun verot on maksettu.


;D

Oliko tämä nyt noin vaikeeta ymmärtää:   

Lainaus käyttäjältä: se - 06.01.09 - klo:11:21


Veron korotus on vaivaiset 27 %!!



Pitääkö suomentaa?





Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Tuo on sitä outoa viranomaisten kapulakieltä, josta voi valistunutkin asianosainen saada monenlaisia eri mielleyhtymiä; ota niistä nyt sitten selvää. Mutta yhtä kaikki, kohtuullistakaan ymmärrystä on vaikea säilyttää näissä verotuskoukeroissa. Aina ne vaan jaksavat lyödä ällikällä tavallisen kaduntallaajankin. Kyllä siinä muutaman vaivaisen 'ärräpäänkin' voi sen johdosta sekaan heittää!!!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Aakku

Tämä piti katsoa.

Uudessa verokortissa ennakonpidätysprosentti on 27 %

Sivutuloja verotetaan 42% edestä ... valtion hommissa tämä on vain hankalaa, koska pitää saada [vaikeaa] sivutoimilupa. Pimeitä keikkahommia tämä ei tietenkään koske ja niistä ei työntekijä, eikä työnantaja pidä kirjaa. Näin toimii suomalainen yhteiskunta.

Moraaliin en ota kantaa.

THL tiedottaa

.

Aakku, vertaa vuoden 2008 ja vuoden 2009 verokortteja. Paljonko sulla nousi verotus?

Mulla nousi tuon 27 %  (tarkalleen 26,66...). Verenpaine vielä enemmän!

--------------

Ilmeisesti äSSälle pitää suomentaa.

äSSä kirjottaa:

"Melkoinen korotus tuo 27% eläkkeen päälle?!"

Kas kun ei alle tai väliin!   :D

Kuule, se mihkään eläkkeen päälle ole eikä tule. Vaan:

eläkkeestäni menee tänä vuonna veroa 27 % enemmän kuin viime vuonna.











Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Turha tehdä asiaa enää sekavammaksi kuin se edes onkaan. Tuo selvennys on jo kertaalleen selvitetty, joten sekin pitäisi olla tällä selonteolla selvä. Eli tulikohan asiat nyt tarpeeksi selvästi ilmaistua...?! 
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

THL tiedottaa

.
Pitääkö täälä alottaa taas kerran prosenttikoulu! äSSälle annetaan sit yksityistunteja.        ;D



Ei noista muiden puheista kannata välittää.

allekirjoittanut

Lainaus käyttäjältä: se - 06.01.09 - klo:15:27
.
Pitääkö täälä alottaa taas kerran prosenttikoulu! äSSälle annetaan sit yksityistunteja.        ;D





27 % enemmän kun viime vuonna ?  Paljonko veroprosenttisi oli viime vuonna. Jos se oli esim. 16 %, niin 27 % kasvu olisi silloin 16 jaettuna 100 kertaa 27 + 16 = 20,32 %

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä