Äskettäin oli jossain lehdessä juttua tunnetusta autodesignerista, joka oli muotoillut mm. KIAn sarjan (se Köyhien Ihmisten Auto). Sen jutun mukaan tämän suunnittelijan autojen design haki muotoja tiikerin naamasta.
Minua on aina ihmetyttänyt panostus auton ulkonäköön. Minun mielestäni hyvä ulkonäkö syntyy tarkoituksenmukaisuussyistä, ei keinotekoisesti jotain petoa matkien.
Hyvän näköinen on mielestäni E-sarjan Jaguar tai vanha Bugatti Atlantic

Lainaus käyttäjältä: Kopek - 25.08.15 - klo:10:37
Ihmisiä simputetaan yhä uusilla kiellolla ja määräyksillä. Alistuminen pakon edessä turhilta tai jopa typeriltä tuntuviin määräyksiin johtaa henkisiin patoutumiin, jotka purkautuvat ryöpsähdyksenomaisesti vihana sopivissa tilanteissa.

Sinulla varmaan on joku tutkimus johon voit viitata vai yleistätkö vain omakohtaisia patoutumiasi?
Väitteesi paljastuu henkilökohtaiseksi ongelmaksesi sanavalinnalla: "... pakon edessä turhilta tai jopa typeriltä tuntuviin määräyksiin ...".
Se mikä tuntuu typerältä todennäköisesti on monen muun mielestä perusteltua ja järkevää.

Hienoa, jaaritellaan raivoketjussa. Jaarittelulla kerran itse luonnehdit osallistumisesi meillä (hymiö, ettei tule väärinkäsitystä, viitaten ed. viestiisi).

Elokuva oli minulle täysin tuntematon ja siksi piti etsiää sen juonta..
Sankarihan on selvästi emotiaalisesti turhaantunut rakkaussuhteessan ja purkaa sitä sitten miten sattuu.

Ihmisellä on varaventtiili joissakin yli kestokyvyn menevissä tilanteissa vaikkei tavallisesti hänestä sitä uskoisi, palaa pinna, menettää malttinsa.

"Vuonna 1969 Truffaut ohjasi suurellisimman elokuvansa, Mississipin velhon. Réunionin saarella kuvatulla elokuvalla oli miljoonabudjetti, ja sen pääosiin oli kiinnitetty ajan nimekkäimmät ranskalaisnäyttelijät Jean-Paul Belmondo ja Catherine Deneuve. Elokuvan kohtaukset kuvattiin lähes täydellisen kronologisessa järjestyksessä, sillä Truffaut halusi päähenkilöidensä suhteen kehittyvän elokuvan kuluessa aidosti. Kaikki saa alkunsa äveriään tupakkatehtailija Louis'n ja nuoren ranskattaren, Julien, kihlautuessa kirjeitse. Ennen pitkää Louis saa kuitenkin huomata, ettei nuorikko olekaan se joka väittää olevansa. Louis'n yksipuolinen rakkaus yltyy pakkomielteeksi, ja luvassa on petoksia, takaa-ajoa, salapoliiseja ja murha. Käänteitä vilisevän elokuvan keskiössä on kaikesta huolimatta pääparivaljakon välinen suhde. Dialogi on erinomaisesti kirjoitettu ja kerronta pitää otteessaan viimeiseen kohtaukseen saakka. Truffaut omisti Mississipin velhon toiselle oppi-isälleen Renoirille."

Nuo mainitsemasi irvistävät autojen keulamaskit eivät tietenkään ole yhteensattumaa, kun autohan on miehelle enemmän kuin kulkuväline. ! Juuri pari viikkoa sitten keskimmäinen poika sanoi leikillään, että vaimo olisi valittanut hänen rakastavansa autoaan enemmän kuin häntä. Kuulemma jatkuvasti puunaamassa ja huoltamassa .. ja varoittamassa, ettei vaimo sitä kolhi. On siihen taipuvainen. Peili lähti kerran parkkeeratessa ja joskus myös etupyörän vanne piti vaihtaa kun oli kolautettu jotenkin .. ei muistikuvaa siitä muka

Ihmisiä simputetaan yhä uusilla kiellolla ja määräyksillä. Alistuminen pakon edessä turhilta tai jopa typeriltä tuntuviin määräyksiin johtaa henkisiin patoutumiin, jotka purkautuvat ryöpsähdyksenomaisesti vihana sopivissa tilanteissa.

Muitakin mahdollisia mekanismeja vihan kertymiselle tietysti on. Jollekin nalkuttaa vihainen vaimo, jotakin moittii ankara isä, joku saa kuulla pomon haukkuja, jotakin kiusaa työtoveri. Patoutunutta vihaa kertyy monella eri tavalla.

Miksi viha purkautuu esimerkiksi liikenteessä tai nettifoorumilla mutta harvemmin kaupassa tai yleisötapahtumassa, vaikka tällaistakin joskus tapahtuu?

Syy on mahdollisesti se, että istuessaan autossaan tai tietokoneensa ääressä ihminen ei kuule eikä näe vastapuolta kasvotusten. Kommunikaatiosta puuttuu oleellinen osa eli ilmeet ja äänensävy. On ainoastaan toisen ihmisen kirjoittama teksti tai toisen ihmisen toiminta liikenteessä. Näiden perusteella on tehtävä arvio vastapuolen motiiveista ja aikeista.

Ihmisillä on - evoluutiopsykologisista syistä kenties - taipumus olettaa vastapuolen aikomukset ja tarkoitusperät ja teot mieluiten negatiivisiksi ja vihamielisiksi ja pahaa tarkoittaviksi ja itsekkyyttä osoittaviksi kuin hyviksi ja pyyteettömiksi. Niinpä tällaisiin tekoihin, olkoon ne loppuun asti harkitsemattomia sanontoja nettikirjoituksessa tai epäonnisia kaistanvaihtoja liikenteessä, suhtaudutaan kuin vihollisen taisteluhaasteisiin. Tällaiset teot voivat olla laukaisevia tekijöitä, jotka saavat aikaan vihanpurkauksia netissä tai maantiellä. Erityisesti liikenteessä muiden tekemiset koetaan aina tahallisiksi ja pahantahtoisiksi - omat tekemiset sen sijaan ovat pelkästään valitettavia vahinkoja ja virheitä ja väärinarviointeja, joista ei pitäisi kenenkään hermostua.

Katsoin muutama päivä sitten ranskalaista elokuvaa Missisippin Velho. Naishenkilö kertoi entisen miehensä ajamisesta. En muista enää sanoja, mutta idea oli seuraava: Autoilijat, jotka mies oli ohittanut, olivat olleet nössöjä, ja autoilijat, jotka olivat ohittaneet miehen, olivat olleet törppöjä. Auto oli miehelle taisteluväline, jolla käydään sotaa eri tyyppisiä vihollisia vastaan. Maantiet ovat taistelutannerta, jossa kaikki muut ovat pahoja vihollisia. Myönnän, että tämä on liioiteltu tulkinta, mutta ehkä jotakin tämän tyyppistä elokuvassa mainitun miehen kaltaisten miesten asenteessa on.

Nykyisin joidenkin autojen keulamaskit muistuttavat etäisesti ihmiskasvoja. Tulee mieleen, onko suunnittelu tarkoituksellista. Haluavatko autotehtaat luoda autoista esimerkiksi aggressiivisen oloisia. Auto on kuin viirusilmäinen suu auki hyökkäävä peto terävine hampaineen. Millainen ihminen osaa tällaisen auton? Miten auton ulkonäkö vaikuttaa asenteisiin ja liikenneraivoon? Kommunikaatiolle hyödyllisiä kasvonilmeitä on, mutta millaisia. Ehkä hymyilevät ystävälliset kasvot olisivat liikenneympäristöä rauhoittava asia.

Minä putosin jo päivällä kyydistä, muttei se mitään.

Kerran vuosia sitten luin teorian, tai oikeastaan se on tosiasia, että maailman pahimmat sodat ja muut katastrofit ovat tapahtuneet tai alkaneet elokuussa.

En enää edes muista, millä sitä yritettiin selittää, tuskin auringonpilkuilla.. vai mitä lie auringontoimintaa tai taikauskoa, väsyttää enkä viitsi miettiä..  vaikken sitäkään ihmettelisi.

Tuota pitäisi tutkia, jos jollain on intoa .. Rrape kenties?