Kyllä minulle tuotti ja tuottaisi edelleen vaikeuksia myös onkiminen. En nimittäin millään haluaisi työntää koukkua madon sisään tai ottaa kalaa pois koukusta. Muistan kun olin vielä pikkutyttö ja istuin ongella rannalla. Kala alkoi syödä ja koho vajosi veteen. Vetäisin niin nopeasti ongen pois järvestä, että siima ja kala lensivät puun oksalle roikkumaan. Kerran nostaessani onkea pois järvestä taakseni olikin hiipinyt joku kaupunkilaismies ja tietysti koukku kävi kiinni suoraan miehen puvuntakin rinnukseen. Kun olin vielä pienempi tyttö, minulle ei laitettu koukkua ja kohoa ollenkaan onkeen, vaan joitain pieniä metalliesineitä. Kun vedin ongen pois järvestä, joku naapuri sanoi minulle, että onpas sulla erikoinen onki. Vastasin vaatimattomasti, että tämä on vain tällainen talousonki.

Ihania pitsisukkia voisi käyttää vaikka juhlissa. En luultavasti osaisi kutoa vaikka olisi ohjeetkin. Äitini olisi osannut mutta hänen mukanaan meni tiedot ja taidot. Kangaspuiden kasaaminen, lankojen luominen ja moni muu  asia lampaiden hoitoa, villan  kehräämistä ja karstaamista myöden vei mukanaan. Karstat minulla kyllä  on eteisen seinällä. Ajatteli ihan oikein ettei niillä taidoilla ole nykyajassa mitään merkitystä muuta kuin saa sanoa että olen itse tehnyt alusta loppuun. Mutta kenenkäs huusholliin isot kangaspuutkaan mahtuu.
Joten mennyttä on se aika.

juuli

Me tehtiin oikeaa pitsiäkin, jotkut pitemmän pätkän kuin toiset..

Ja sitten kanavatyötä vai miksi sitä kutsuttiin. Pellavakankaasta vedettiin yhteen suuntaan lankoja pois jotain 5 sentin leveydeltä ja ne pystysuoraan jääneet kiedottiin langalla ja neulalla pitsintapaiseksi kuvioksi, kaunista.. siinä en ollut yhtä hyvä, mutta yksi serkku oli tosi taituri ja nopea.

Mutta kyllä pitsinnypläys taitaa hävitä kalassa käynnille. Jo ihan ipanana olin joskus isän mukana ja vähän isompana itse mato-ongella liikkeellä,, kummasti en muista sainko koskaan ainuttakaan kalaa     Rapujakin pyydystettiin kuin isot, äidillä oli usein iso rapukattila liedellä.



Katselkaahan video, on siinä lohi, yli 23 kg!

Meidän koulussa se pallopussi tarkoitti sellaista aika isoa pussia, valkoisella ja punaisella langalla virkattua pallojen säilytyspussia. Sinne mahtui joko yksi iso pallo tai monta pientä palloa. Siinä oli virkatut sangatkin, joten sen voi heilauttaa olkapäälle lähtiessään ulos pelaamaan. Sellainen siitä kai piti tulla. Minulta ei sitä koskaan syntynyt. Opettaja ei ilmeisesti vielä silloin tiennyt, että vasenkätisyys ei johdu kädestä, vaan aivoista. Sillä aivopuoliskolla, joka määräsi oikeaa kättäni, ei pystytty ohjaamaan käsityön tekemistä.

Ollut ohjelmassa ennen aikaan kouluissa se pallon virkkaus, pojillekin ekaluokilla kun niiden käsiin ei voinut vielä sahaa ja vasaraa eli puutöitä antaa.
Meillä puristeltiin ensin märästä sanomalehdestä kuivumaan kova pallo jonka päälle virkattiiin se peitto. Sen pallon käyttö sitten kiellettiin koulussa kun se oli kova kuin kivi.
Kolmannella luokalla tehtiin essu, jonka etuosaan virkattiin reunoihin pitsi semmoisella helmiäslangalla. Pallon virkkaus jotenkin sujui mutta essun pitsi oli työn takana.  Ihan piti itkuksi välillä  pistää. Essu on minulla kaapissa vieläkin. Seinällä kaksivuotiaalle  mummon kutoma vaaleanharmaa pellavahame, oman pellon pellavista. Siinäkin on pitsintapainen kuvio, kangaspuissa aikaansaatu helmassa ja virkattu pieni pitsikaulus.
Nuorena kudoin paljonkin. Just avioon ehtineenä kudoin jakkupuvun joka sekin muuttui myöhemmin villapuseroksi. Ennen lapsenlapselle tumppuja ja sukkia kunnes oli niin iso poika ettei enää kelvanneet. Piti ostaa kaupasta käsineet ja sukat.
Nyt en kudo yhtikäs mitään. Kipeytyy niska ja hartiat.
Joten Toka, 4 v on säästynyt mummon kutomisvimmalta.