Minä ajattelen kirjailijan syyn olevan turhautuminen ihmiskunnan lyhytnäköisyyteen suhteessamme luonnonvaroihin ja ekologiseen kehitykseen. Ja toisaalta, ei huono rasti kirjoittaa kirjaa jossa itse seikkailee päähenkilönä ja arvatenkin hieman järkevämpänä kun noi muut 

Toistan: Tässä erinomaisessa romaanissa on puhuttelevinta tai debatoitavinta romaanin lopetus. Kirjailijan muutakin tuotantoa lukeneena voin todeta, että lopetuksen tapa on hänen ominaispiirteensä. Kirjailija on siinä hyvin puhdasoppinen bachilainen: kun arkit tulevat täyteen, opus loppuu - lisää arkkeja ei haeta. Tämän vuoksi kirjailijan teokset loppuvat usein silloin kuin lukija on kiinnostuneimmillaan - jännittää, mikä on lopullinen shoot-out. Tämä kirjaililija ei yleensäkään tuotannossaan tuota lukijalle vapahdusta eli selitettyä loppuratkaisua. Se täytyy itse miettiä - niin hankalalta kuin se voi tuntuakin. Tästä tulevat mieleen esim. Philip K. Dick ja Franz Kafka. Eikö totta?
Tutustukaa kaikki tähän romaaniin.
Kalliisti palkkaamanne kriitikko AveLazio

Siitähän vasta jotain ainutlaatuista syntyykin, kun omia rajojaan alkaa ylittämään, sekä niitä rohkeasti kaatamaan. Varsinkin jos on asettanut tavoitteensa & rimansa niin matalalle, että ne on helppokin ylittää. Aina kannattaa kuitenkin katsoa millaista on ruoho siellä aidan toisellakin puolella. Kannattaa myöskin yrittää ylittää itsensä, vain silloin syntyy jotain luovaa uutta & ainutkertaista.

- Eikä saa liiaksi jämähtää omiin luutuneisiin kaavoihinsa; ei edes sillä tekosyyllä, että nyt on sitten tietyt rajat tulleet vastaan, joten mahdollisia uusia rajoja ei enää uskalla ylittää. Mielestäni vain mielikuvitus asettaa rajat sille, mitä voi tehdä, tai mitä sanoa. Tosin ihan kaikkea ei varmasti kannata toteuttaa mitä mieleen juolahtaa. Tietynlaista harkitsevaisuutta on kuitenkin hyvä omata, kukin omalla tavallaan & tyylillään tietenkin...?!

.
Kiitos, Tiistai!

Otin oppia isä-Bachista.

Hän myös rajasi tekemisensä. Esimerkiksi koraalialkusoittoja varten hän otti määrätyn määrän paperiarkkeja (yhteensä 160 sivua), jotka sitten sävelsi täyteen, aina yhden sävellyksen yhdelle sivulle.

Aina puhutaan rajojen ylittämisestä. Mitä siitäkin tulee, ei yhtään mitään, kun omia rajoja aletaan ylittää??

Sovinnaisuuksia, yhteisön asettamia rajoja voidaan kaataa, tietysti. Omat rajat pitää nähdä ja olla niitä koskaan ylittämättä.

Ihan hyvin, Tiistai, osasit kiteyttää kirjan ulottuvuuksia.
Seuraavaksi kun vielä Bongaaja selostaa kirjan juonen.   

Jahas.  Koko ketjua kunnolla lukematta sanoisin, että minusta kirja loppui juuri sopivasti ja lukijalle jäi sormi suuhun

Tiedä ymmärsinkö oikein, mutta lopussa  Virtanen alkoi epäilemään oman fiktiivisen tarinansa totuutta, kun pari.. muutamia avainhenkilöitä kuoli yllättäen. Sekosi tavallaan ..  Luulotautinen nainen vielä lopussa sekoittaa lukijan pään lopullisesti  

Lukijalta vaaditaan paljon ja täyttä huomiota, sitä ei voi lukea noin vain puolihuolimattomasti.  Mutta tämä taitaa olla ensimmäinen maailmankirjallisuuden mestari?teos , joka kirjoitettiin alusta alkaen ajatellen arkkien lukumäärää, jolle sen piti sopia!