Kyllä minä kaiketi olen onnistunut elämässäni oikein hyvin. Ainakin siis omasta mielestäni ja tähän saakka.

Sain lapsen, joita minun ei teoriassa olisi pitänyt saada lainkaan. Raskaus oli helppo vaikka sen piti olla vaikea ja synnytys oli vaikea vaikka sen piti olla helppo, mutta kaikki oli taatusti vaivan arvoista. Loppukaneettina lapsellisuuteen, että lääkärit tietävät nykyään että vesi kohtuudella nautittuna saattaa olla terveellistä. Olen kiitollinen että olen onnellinen ÄITI.

Päätin pitää koulusta välivuoden ja tehdä töitä elättääkseni itseni. Löysin vahingossa työn josta pidän ja olen opiskellut oppisopimuksella yhden ammattitutkinnon valmiiksi ja toinen on viittä vaille valmis. Etenin uralla ja tehtävät nykyään vastaavat sitä mitä haluan tehdä. Tiimi on hyvä, ja hommia tehdään hyvällä tahdilla ja muut työyhteisön jäsenet huomioiden. Pomo on kaikkien mielestä kusipää, mutta se on ok, koska tiedän olevani kusipää. 

Tunnetasolla en ole saavuttanut "kaikkea haluamaani", mutta minulla on vielä aikaa ja mahdollisuuksia saavuttaa ne - sitten joskus, kaikki aikanaan.

Tärkeintä on, että olen aikoja sitten lakannut tavoittelemasta asioita, joita "pitäisi" yrittää saavuttaa. Omakotitalo Espoosta ja kiinnelaina, citymaasturi, kultainen noutaja ja 1,7 lasta, aviomies tapakristillisesti vihittynä ja vittumainen anoppi ei ole tavoite ja päämäärä. Yhteiskunnan kiiltokuvamaiset idyllit eivät oikeasti ole muuta kuin elämän rihmaston takkukasoja, jotka on peitetty kauniisti kammatuilla päällysrihmoilla ja helmisoljella. On tärkeää löytää itsensä ja ne asiat, jotka tuovat seesteisen ja levollisen olotilan. Kun ne löytää ja niitä oppii kunnioittamaan niille kuuluvalla arvokkuudella, palaset loksahtavat paikoilleen ja citymaasturit voivat jäädä liisausfirmojen pihaan sen sijaan, että ne repisivät taloudellisen tilanteen kuukausittan kuralle.

Elämässä onnistaa, kun vain jaksaa ponnistaa. Luin jostain, ja uskon että tuo pitää paikkansa melkoisen hyvin.

Iita

"Onnistunut" ja "onnellinen" eivät tarkoita minulle samaa. Asia on hieman monisyisempi.

Jos en mielestäni ole onnistunut niin paljossa kuin olisin voinut/ halunnut, voi elämässäni silti olla asioita jotka tekevät minut onnelliseksi. Ja noin onkin. Epäonnistuminen joissakin asioissa aiheuttaa tyytymättömyyttä ja kaipauksen onnistumisen tunteeseen, mutta onnellisuus muuta kautta riittää pitämään saldon reilusti plussalla.

Ne asiat, joista olen onnellinen eivät välttämättä tule oman onnistumisen kautta. Onnistuminen kuitenkin lisää onnellisuutta, mikäli ihminen yleensä osaa olla tyytyväinen. Ehkä olen onnellinen siksi, että joku toinen on halunnut antaa minulle jotakin sellaista josta olen onnellinen. Ehkä elämääni on tullut ilman omaa yrittämistä jotakin perin arvokasta, joten tuossa en siis ole varsinaisesti onnistunut.
Jos ajattelen vaikkapa lapsiani olen onnellinen heistä, mutta sekään ei ole kiinni omasta onnistumisesta. Ne, jotka eivät saa lapsia olisivat muuten kai sitten epäonnistuneita? Kamala ajatus, että lapsettomat parit tuntisivat olevansa epäonnistuneita, kun ei tuo suoritus mennytkään nappiin 

Tällähetkellä kaipaisin elämässä eniten rahaa.Väitän,että ette te muutkaan siitä kieltäytyisi

Akuutti tarpeeni liittyy matkusteluun ja on siis materiaalinen tarve tällähetkellä.

Muuten olen erittäin onnellinen pääsääntöisesti

Niin onnistunut olen elämässäni kuin voin olla. Ne lähtökohdat, jotka minulle elämässäni annettin, lapsuuden traumat, nuoruuden traumat, jotka vaikuttivat pitkään elämässäni, eivät ole saaneet luovuttamaan. Se on se suurin saavutus, josta olen ylpeä ja joka riittää siihen, että olen tyytyväinen. Se, että olen yhä hengissä, enkä tappanutkaa itseäni, on onnistumisen merkki.

Tietysti sitä nyt tavoittelee kaikenlaista, haluaa hyvä ammatin ja upean arjen, mutta kyllä sanoisin, että jokainen päivä, jonka elossa vietän on onnistumista. Ei siinä sen kummempia tarvita. Mutta pitäähän sitä päivissä jotain tekemistä olla, siksi sitä kai ihmiset opiskelevat ja tekevät töitä. Tai ainakin minä, joka en osaa maata paikoillani enää kun olen vakavasta masennuksesta selvinnyt. Jotkut ehkä tekevät sitä vain rahasta, mutta minulle se on kuin harrastus. Silti ei haittaisi, vaikka opiskelut jäisivät kesken jos kuolisin. Olenpahan elänyt täyttä elämää ja tehnyt sen mihin voimat ovat piisanneet. Enkä ole ikinä luovuttanut.

Omasta mielestäni olen onnistunut elämässäni.

Olen onnellinen, elämä on hallussa (mitä nyt joskus odottamattomat tuulahdukset heiluttelee), olen tehnyt elämästäni itseni näköisen, enkä murehdi sitä mikä on jäänyt saavuttamatta.

Olisihan se kiva jos olisi saanut sen perheen mistä haaveili, mutta en koe epäonnistuneenikaan siinä että elän yksin. Ystäviä ja sukua on, ja niitä on kiva tavata. Viihdyn myös itsekseni, on niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa. Lukemattomia kirjoja, keskeneräisiä näpertelyitä, toteuttamattomia ideoita mitkä kaikki kantavat päivästä toiseen vähän liiankin vauhdikkaasti. Toisaalta osaan myös laiskotella kun siltä tuntuu, ja ihan vain haaveilla.

Joku on joskus sanonut etten elä ihan tässä maailmassa, vaan olen rakentanut oman maailmani josta katselen ulos vaaleanpunaiset lasit silmillä - ehkä niinkin.

Työuralla olen saavuttanut paljon enemmän kuin koskaan olen halunnutkaan (kunnianhimoni on olematon), mutta laiska osaa valita tehokkaimmat keinot vältellä turhia töitä, joten kai sitä joku jossain arvostaa kun työtä on jatkuvasti tarjolla. Toisaalta onnistumiset ja kiitokset tuovat sitä onnellisuutta lisää, kun tietää että arvostetaan sitäkin osaa minussa.

Karvaiset tuovat elämään onnen lisäksi myös naurua, ja ilman niitä saattaisin unohtua omiin maailmoihini vieläkin pidemmiksi ajoiksi, nuo sentään palauttavat maanpinnalle aina kun kaipaavat huomiota, ruokaa tai muuten vaan läheisyyttä.

Taloudellisia huolia ei ole, perhehuolia ei ole, työhuolia ei ole.. olen kyllä omasta mielestäni erittäinkin onnekas tämän perusonnellisuuden lisäksi. Ainahan on haaveita tulevasta, isoja ja pieniä, ja haaveet vaihtelevat, mutta jotain tavoiteltavaa on hyvä olla, muuten elämä pysähtyy.