Mistä tunnistaa valaistuneen?

Pitkistä teksteistä?

Ei vaanskaan, eihän valaistunutta tunnista välttämättä mistään.
Kaikkia, jotka itse toteavat olevansa valaistuneita, pitää ilman muuta eppäillä.
Siis sitä, että miten laajaa tuo valehtelu yleensäkin on.

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 13.05.11 - klo:09:17
..yksilöterapiassa käytetään melko usein menetelmää, jossa yksilön kokemusmaailma ja terapoitavan oma todellisuus pyritään eheyttämään ulkomaailman todellisuuden kanssa. Eli rajat näiden kahden (itsen ja ulkomaailman) väliltä häivytetään.

Eräiden tarpeuttien käsityksen mukaan tämä raja häviää mm. orgasmissa, taiteessa tai pyhyyden kokemuksessa.

Totta, esiintyy kirjoittajia joilla maailma ja todellisuus eivät kohtaa. Ei vaikka väliin rakentaa millaisen tahansa sillan hölynpölystä ja tuhottujen käsitteiden jäännöksistä.
Surkeinta on tämä sökellys silloin kun leikitään valaistunutta, oivaltanutta, "häntä joka tietää". Aina voi vedota siihen että nuo toiset eivät ole valaistuneita eivätkä siis ymmärrä.
No, mistäs sen valaistuneen tunnistaa?

Tietenkin.

Lainaus käyttäjältä: S - 13.05.11 - klo:11:13
Tuossa edellä olevassa viestissä tarkoitetaan luultavasti yksilöterapiaa,

... tai edes motiiveiltaan vastaa yksilön omaa käytännön tarpeiden kautta koettua yksilöllistä kokemusmaailmaa!

Ei, kyllä mä tarkotin tota yksilöpiikaa.

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 13.05.11 - klo:09:11
Perin vähälukuinen on todellakin se poppoo, joka täällä kirjoittavista ymmärtää tieteen päälle. Mitä lukumäärää ehdotat, olisiko kaksi liikaa?

Kuten varmaan ymmärrät, en ilman perusteellisempaa tutkimusta tuohon vastaa.

Tuossa edellä olevassa viestissä tarkoitetaan luultavasti yksilöterapiaa, jota käytetään luonteenpiirteiden sekä kognitivisten kykyjen kartoittamisessa - toisin sanoen jos yleisten normien mukaan yksilön todellisuudentaju on ratkaisevasti heikentynyt, tai hänen ajatusmaailmansa 'vääristyneisyys' haittaa yleisesti ottaen arjen toimia. Mutta tässä tullaankin sitten niihin omaehtoisiin katsantokantoihin, mihin eivät enää normimääreet päde.

- Kuka voi todellakaan varmuudella sanoa, mikä on oikeasti vääränlaista ajattelua. Nämä ihmisten väliset sanellut normithan ovat pitkälti yhteisesti sovittuja tapoja/käytäntöjä, joita noudatetaan yhteisön luomien sääntöjen perusteella. Näin onkin arveluttavaa pelkästään yksioikoisesti leimata kaavoista poikkeava käytös terapeuttisessa mielessä sopimattomana. Todellakin, nämä määritellyt rajat sopivan tai sopimattoman välillä ovat monesti varsin häilyvät, varsinkin kun puhutaan yksilön omista kokemuksista, jotka eivät välttämättä aina ole yhtenäisten käytöskoodistojen mukaisia.

- Rationaallisuudesta poikkeava ajattelu saattaa tietyissä konteksteissa kuitenkin olla hyvinkin innovatiivista; sekä muutenkin luovalla tavalla tervehenkisyyteen pyrkivää omaehtoisuuden toteutumista, jota mm. taiteessa tai muussa hengenlennon kokemuksellisuudessa ilmenee. Näin ollen, henkinen tiedostava voima saavutetaan useinkin luovan mielikuvituksen edesauttamana - joka taas on joissain tapauksissa enemmänkin voimavara kuin haittaava tekijä yksilön elämässä. Miksi siis tälläisiä luovuuden luonnollisia piirteitä pitäisi terapoida, tai yrittää jotenkin parantaa, elleivät ne ole ympäristölle tai yksilölle itselleen haitaksi. Tämä jos mikä herättää järkiperäisesti ajatellen monessakin mielessä ihmetystä.

- Joten on vaarallista lähteä yksisilmäisesti karsinoimaan/diagnosoimaan ihmisiä johonkin tiettyyn normatiiviseen lokeroon; pelkästään sen perusteella, että jotkut käyttäytyvät toisin kuin on totuttu - vaikka kuinka olisi olemassa jotkut vanhanaikaiset käytöskoodit, jossa usein ahdasmielisten odotusten mukaan pitäisi toimia, tai ajatella yhteisöllisessä mielessä samansuuntaisesti. Tälläiseen karsinoimiseen syyllistyvä leimakirveen heiluttaja voikin itse olla pahasti todellisuudesta vieraantunut persoona - joka yrittää projisoida omia riittämättömyyden/turhautumisen tunteitaan toisella tavalla ajattelevien persoonallisuuksien kautta.

- On myös äärimmäisen helppoa syyllistää toista vääränlaisesta ajattelusta, tukeutumalla itse vanhakantaisiin ajattelumalleihin, jotka eivät tietenkään kaikki ole järjestään totuudenvastaisia. On vain osattava poimia erilaisista käytännön sovelluksista realistisen järjenkäytön avulla käyttöönsä toimivat mallit toimimattomista. Joten kyseenalaistamisen taito on tässäkin mielessä se käyttökelpoinen työkalu, joka erottaa ihmisen tahdottomasta massa-ajattelun karsinasta; missä enemmänkin oma sisäinen tahto määrittelee yksilön peroonallisuuden todelliset ilmentymät - monesti paljon totuudenmukaisemmin, kuin kollektiivin sisältä suunnatut ulkopäinohjailtavuuden epämääräiset, osin järjenvastaisetkin säännönmukaisuuteen perustuvat määreet/vaateet - jotka eivät lisäksi läheskään aina pyrkimyksiltään, tai edes motiiveiltaan vastaa yksilön omaa käytännön tarpeiden kautta koettua yksilöllistä kokemusmaailmaa!