Jatkokertomus

[S]

Se on sitten sillä silattu! Kahden viikon urakka on suoritettu ja Oudot Valonkantajat saanut ansaitun lopunajan voitelunsa. Olihan urakka kerta kaikkiaan, mutta kunnialla selvittiin päämäärään, tälläkin kertaa. Vaikkakin monien mutkien ja kommellusten jälkeen. Edellinen Operaatio Suonsilmä, joka komeilee muuten tämän ketjun alussa, sen ensimmäisellä sivulla suoritettiin loppuun noin kahdessa kuukaudessa.

Nyt ei ihan heti tee mieli lähteä uutta kertomusta väsäileen. Täytyy pitää välillä taukoa tälläisestä, ettei rupea liikaa addiktoitumaan kyseisiin systeemeihin. Aikansa ja paikkansa näille jutuille aina on, mutta näillä panoksilla oli antoisaa olla mukana luomassa tätäkin jatkokertomusta oudossa seurassa. Tästäkin luomuksesta voidaan taas olla joukolla ylpeitä!

[S]

Oudot Valonkantajat


Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori, kuvankaunis käskynhaltija, otti ohjat hallintaansa, sekä Tietäjä viisaudessaan Tuikun avustamana päättivät ryhtyä puhdistusoperaatioon.

Viemärit putkiverkostoineen haisivat ruokakulttuurin koko rikkikaasun tuhtissa löyhkässä, ryvettyneinä jätöksiin; rottapopulaatio onnistui kuitenkin kasvattamaan laumaansa mutanteilla, joiden monihaaraiset hybridit, monipäisine laumanjohtajineen, olivat suojakilpineen pääviemärin suojaisissa lonkeroissa symbioituneina jättitorakkain kera.

Olentojen visvasyylät, mulkosilmät, ammottavat surullisina raajarikkoisen vainajan uudelleensyntyessä, kuolleen zombien hoippuessa henkihieverissä ulvoen kuutamolla rujoa habitustaan. KURJA kohtalonomainen ininä lätkäistiin suoraan kämmenen toiselle selustalle, kiduttamaan muukalaista perinteisen tapakulttuurin vaatimalla initaatioriitillä.

Megalomaaniset julmat orjapiiskurit räimivät alamaisiaan ahterille piikkilankaruoskin varustettuina ja vesuri jäsenten jatkeena. Sankarihahmomme yrittivät pelastusoperaatiota atmosfäärissä leijaillen, ratsastaen tulivaunuissaan laavavirtojen syöstessä massiivisia peräpurkauksia, takaperoisesti alati yltyvällä mylvivällä jyrinällä sähäkästi suitsien.

Lopulta saavutettiin kummallinen yhteisymmärryksen kaltainen laiha sovuntapainen kompromissi. Kuitenkin riehuminen aiheutti pirunmoisen riidan vihollisjoukkojen päihtyneiden hurmoksessa, uhrien paetessa, tolkuton syöpäläisjoukko tunkeutui eliökunnan avustamana kaikkialle minne elollista elämänmuotoa oli kehityskulun "Kiva...bore"-limanuljaskaliemessä, lopunajan Big Bangin alkuunsaattamana, syntynyt.

Loppu

[Aakku]

Oudot Valonkantajat


Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori, kuvankaunis käskynhaltija, otti ohjat hallintaansa, sekä Tietäjä viisaudessaan Tuikun avustamana päättivät ryhtyä puhdistusoperaatioon.

Viemärit putkiverkostoineen haisivat ruokakulttuurin koko rikkikaasun tuhtissa löyhkässä, ryvettyneinä jätöksiin; rottapopulaatio onnistui kuitenkin kasvattamaan laumaansa mutanteilla, joiden monihaaraiset hybridit, monipäisine laumanjohtajineen, olivat suojakilpineen pääviemärin suojaisissa lonkeroissa symbioituneina jättitorakkain kera.

Olentojen visvasyylät, mulkosilmät, ammottavat surullisina raajarikkoisen vainajan uudelleensyntyessä, kuolleen zombien hoippuessa henkihieverissä ulvoen kuutamolla rujoa habitustaan. KURJA kohtalonomainen ininä lätkäistiin suoraan kämmenen toiselle selustalle, kiduttamaan muukalaista perinteisen tapakulttuurin vaatimalla initaatioriitillä.

Megalomaaniset julmat orjapiiskurit räimivät alamaisiaan ahterille piikkilankaruoskin varustettuina ja vesuri jäsenten jatkeena. Sankarihahmomme yrittivät pelastusoperaatiota atmosfäärissä leijaillen, ratsastaen tulivaunuissaan laavavirtojen syöstessä massiivisia peräpurkauksia, takaperoisesti alati yltyvällä mylvivällä jyrinällä sähäkästi suitsien.

Lopulta saavutettiin kummallinen yhteisymmärryksen kaltainen laiha sovuntapainen kompromissi. Kuitenkin riehuminen aiheutti pirunmoisen riidan vihollisjoukkojen päihtyneiden hurmoksessa, uhrien paetessa, tolkuton syöpäläisjoukko tunkeutui eliökunnan avustamana kaikkialle minne elollista elämänmuotoa oli kehityskulun "Kiva...bore"-limanuljaskaliemessä, lopunajan Big Bangin alkuunsaattamana, syntynyt. Siihen se

[Mänkki]

Oudot Valonkantajat


Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori, kuvankaunis käskynhaltija, otti ohjat hallintaansa, sekä Tietäjä viisaudessaan Tuikun avustamana päättivät ryhtyä puhdistusoperaatioon.

Viemärit putkiverkostoineen haisivat ruokakulttuurin koko rikkikaasun tuhtissa löyhkässä, ryvettyneinä jätöksiin; rottapopulaatio onnistui kuitenkin kasvattamaan laumaansa mutanteilla, joiden monihaaraiset hybridit, monipäisine laumanjohtajineen, olivat suojakilpineen pääviemärin suojaisissa lonkeroissa symbioituneina jättitorakkain kera.

Olentojen visvasyylät, mulkosilmät, ammottavat surullisina raajarikkoisen vainajan uudelleensyntyessä, kuolleen zombien hoippuessa henkihieverissä ulvoen kuutamolla rujoa habitustaan. KURJA kohtalonomainen ininä lätkäistiin suoraan kämmenen toiselle selustalle, kiduttamaan muukalaista perinteisen tapakulttuurin vaatimalla initaatioriitillä.

Megalomaaniset julmat orjapiiskurit räimivät alamaisiaan ahterille piikkilankaruoskin varustettuina ja vesuri jäsenten jatkeena. Sankarihahmomme yrittivät pelastusoperaatiota atmosfäärissä leijaillen, ratsastaen tulivaunuissaan laavavirtojen syöstessä massiivisia peräpurkauksia, takaperoisesti alati yltyvällä mylvivällä jyrinällä sähäkästi suitsien.

Lopulta saavutettiin kummallinen yhteisymmärryksen kaltainen laiha sovuntapainen kompromissi. Kuitenkin riehuminen aiheutti pirunmoisen riidan vihollisjoukkojen päihtyneiden hurmoksessa, uhrien paetessa, tolkuton syöpäläisjoukko tunkeutui eliökunnan avustamana kaikkialle minne elollista elämänmuotoa oli kehityskulun "Kiva...bore"-limanuljaskaliemessä, lopunajan Big Bangin alkuunsaattamana, syntynyt. Siihen se loppui.


Ja nyt kokonaan uusi juttu uuteen ketjuun