Oktopussin wappunumero 10

[Gerbera]

Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton underground-julkaisu                 

Wappujen Vappua Kaikille!

´

Kuva: Kirjaparoni

Nykyisistä juhlapäivistä vappu on sisällöltään ehkä uusin. Vappu muodostui työväenliikkeen ja opiskelijoiden juhlaksi vasta 1800-luvun lopulla.  Suomessa on kuitenkin vapunpäivän aikoihin vietetty useampiakin juhlia. Näitä ovat olleet mm. helajuhlat, toukojuhlat, helluntai, helatorstai ja ristinpäivä. Nämä ovat myöhemmin korvautuneet vapulla, ja niistä on siirtynyt viettotapoja myös pääsiäiseen ja juhannukseen.

Kirjasta  "Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla" vuodelta 1898 poimittuja säilyneitä tietoja suomalaisten vapun aikoihin tekemistä taioista :

Vanhemmat Vapunpäivän viettoon kuuluvat tavat ovat ikäänkuin hautautuneet sen taikojen paljouden alle, jolla myöhempi taikausko on tämän merkkipäivän vieton täyttänyt; sillä Vapunyö pidettiin samoin kuin Pääsiäisyö noitien liikkuma-aikana ja niiden tuottamia vahingoita vastaan koetettiin useilla keinoilla puolustautua.

Porvoo, vuodelta 1887-1890: Vapunaamuna ennen vanhaan soitettiin torveen suuren kiven päällä ja sanottiin: "Sitä myöten minun, kuin tämä kuuluu" (s. o. sitä myöten voimaa, kuin torven ääni kannattaa. Muistiinkirjoittajan selitys)

Tammela, vuodelta 1887: Ristinpäivänä katsellaan, kun henget ja kuolleet ovat kulkuretkellään. Silloin ei saa ryskätä, ei puhua, muutoin täytyy henkien käydä levottomina koko vuosi. Lattiat peitetään oljilla, etteivät henget peljästy pois jalkain käymisestä. Näitä päiviä on 3, 4 ja 5 p. Toukokuuta. Suurin osa tätä tiedonantoa on yhtäpitävä Salmelaisen kertomuksen kanssa Ristinpäivän vietosta Viitasaarella ("Vähänen kertoelma Muinois-Suomalaisten pyhistä menoista" vuodelta 1852).


Karja laskettiin talven jälkeen ulos usein juuri vapun aikoihin, joka oli vuoden tärkeimpiä tapahtumia karjataikojen käytölle. Kelttiläisessä Beltane-juhlassa karja ajettiin puhdistavien ja suojelevien tulien lävitse, ja tapa tavataan myös Suomesta. Samainen Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla mainitsee seuraavien karjataikojen käytön vapunpäivän ja ristinpäivän yhteydessä:

Toisin paikoin pidettiin Vapunpäivä karjan uloslaskupäivänä ja toimitettiin silloin tavalliset karjansuojelutaiat niihin yhdistyvine kotihaltijalle annettuine uhreineen.

Lammi, vuodelta 1886: Otettiin Vapunpäivä-aamuna yhdeksän avainta käteensä, käytiin yhdeksän kertaa talonsa ympäri, lukien joka kerralla "Isä meidän", niin sudet eivät raatele kesällä sen talon elukoita."

Kaavi: Kun laskevat lehmiään metsään Ristinpäivänä, niin ne vievät kananmunan kusiaispesään ja tinalehtisen punasella langalla. Se muna pitää syödä ja tinalehtinen talrikiksi.

Ristinpäivää on useissa paikoissa vietetty karjan metsäänlaskemispäivänä. Lehmien laitumelle laskemiseen yhdistyivät nyt samat tavat kuin Jyrinpäivänäkin uhreineen ja puhdistustulineen, joilla koetettiin karjaa varjella kaikenlaisilta onnettomuuksilta.


Kevätmieltä taikojen kanssa tai ilman!

-  Tiistai


                   Väreilevät muodot

                   Materia paisuu lämpöään väreillen
                   vedet eivät satuta harsojen suojaa
                   Huippujen lakeuksilla tuulee hyväillen
                   mikään ei hukuta niiden tuojaa

                   Nyt ne sulattavat hyiset railot
                   kuultavat kirkkaina näkyvyyttä vailla
                   Muodot hajottavat hahtuvat aidot
                   Padot vapautuvat purkauksen lailla

                                    ¤ S ¤




Kuva: ScoMy

                 


                      Luonto puhuu

Minä olen melkoisen suuri osa Kolin kansallispuiston peruskalliota. Minut on sidottu tähän kiveen kahdeksi miljardiksi vuodeksi. Enää miljardi vuotta jäljellä. Ihmisen näkökulmasta tuo on pitkä aika, mutta maailmankaikkeuden näkökulmasta ajalla ei ole merkitystä. Koska olen osa kivikuntaa, minutkin on nyt sidottu aikaan omasta syystäni ja aika kävi pitkäksi. Yritin kolmen tuhannen vuoden ajan kyetä kommunikoimaan ihmisen kanssa. Ihmisen, jonka luomisprosessin suunnitteluun minäkin osallistuin. Osa suunnitelmistani hyväksyttiin ja ne päätettiin toteuttaa. Olin tehnyt pahoja suunnitteluvirheitä, mutta luomistyö oli lähtenyt jo käyntiin, eikä sitä voitu enää pysäyttää. Tosin ajassa mitattuna kului vielä kauan, ennen kuin nykyihminen otti ensiaskeleitaan maan päällä. Ihmiskuntaa suunnattomasti kehittyneemmät olennot näkivät kuitenkin, mitä tuleman piti. Minua rangaistiin huolimattomasta suunnittelusta ja liiallisesta innokkuudesta tällä tavoin, etten pääsisi aiheuttamaan enempää vahinkoa. Maailmankaikkeuden oikeudenmukaisuuden neuvosto päätti rangaistuksestani, joka on näin pitkä siksi, että muiden suunnitteluvirheiden lisäksi kaikkein anteeksiantamattomin virhe oli suositella luotavalle ihmiselle annettavaksi vapaa tahto liian varhaisessa vaiheessa.

Kolmen tuhannen vuoden ponnistelujen jälkeen Kolille saapui ryhmä geologiopiskelijoita Venäjältä. Eräs nuori mies Karjalasta kuului joukkoon ja hän otti hellävaroen näytteitä pinnastani. Tuon nuorukaisen herkkyys värähteli sopivalla taajuudella kivisessä kehossani ja onnistuin lopulta saamaan häneen yhteyden. Tämä kirjoitus on meidän yhteistyömme tulos.  Minulla on ollut aikaa katua ja seurata omien virheitteni hedelmien mätänemistä. Kaikki suunnitelmani ovat menneet päin persettä, kuten teillä on tapana sanoa. Ihminen tuhoaa elinympäristöään säälimättömällä tavalla, eikä tajua, että se tuhoaa itse itsensä lopulta, jos tunne ja järki eivät tee sovintoa. Vaikka ihminen katoaisikin maapallolta, niin kaikki muukin on täällä elävää mineraalit mukaan lukien. Maa itse ei häviä mihinkään ja se kyllä toipuu muun luonnon mukana ihmisen aiheuttamasta katastrofista. Ihminen ei käsitä, että se, mitä te kutsutte energiaksi on henkeä ja maa on itsenainen elävä ja tunteva olento, Gaia, joka itkee ihmisen takia tällä hetkellä verisiä kyyneleitä. Haluaisin auttaa ihmistä ja luontoa, mutta kuten ymmärrätte, käteni ovat konkreettisestikin sidotut.

Takana on pitkä ja tylsä talvi, eikä täällä Kolilla juurikaan tapahdu. Minun seurusteluni on rajoittunut näihin päiviin asti vuorovaikutukseen eri mineraalilajien ja läheisten kallioiden kanssa, jotka ovat minun kehollisia sukulaisiani kuten teidänkin fyysiset kehonne ovat joiden muiden kehoille sukua. Nyt olen iloinen ilmaistakseni tunnelmani teidän kielellänne. Aurinko lämmittää ja hivelee rakkaudellaan karheata ja jo ikääntynyttä ihoani. Se hilseilee ja kutisee auringon lämmön vaikutuksesta ja joitakin lohkareita ja pienempiä kiviä rapautuu vuosien varrella lämmönvaihteluiden ja muun eroosion vaikutuksesta. Onhan sekin vaihtelua. Minua virkistävät myöskin selkääni kapuavat retkeilijät ja heidän hyvät ja toiveikkaat ajatuksensa, jotka tunnen selvästi. Kykenen myös ymmärtämään heidän puhettaan ja hyvää mieltäni lisää heidän hilpeät keskustelunsa vielä tavoitettavasta luonnon kauneudesta ja monimuotoisuudesta. Erityisen iloinen olen siksi, että kykenen keskustelemaan ihmisen, tuon karjalaisen nuorukaisen, kanssa. En ole kovin luottavainen tulevaisuuden suhteen, mutta nyt minulla saattaisi olla vähäinen toivo siitä, että joku ymmärtäisi minun viestini: lopettakaa, ennen kuin on myöhäistä. Minulla ja luonnollakin on vielä aikaa ja toivon yhteistyön tuon herkän ja viisaan nuorukaisen kanssa kantavan hedelmää. Hän on päättänyt jäädä pysyvästi Suomeen ja alkaa koota samanhenkistä ryhmää yhteisen asiamme edistämiseksi. Saanpahan ainakin tähän asti mykkänä olleen ääneni kuuluville.


-reedik-



                      Ajaton iäisyys

                      Ajaton iäisyys jatkumossa
                      kohdaten ikuisen rajattomuuden
                      Soljuvan virtaavissa uomissa
                      padoissa lähteet vesittyen

                      Yllä aika iäinen
                      hohtavana verhona valon
                      Unessa hämärään sulautuen
                      kudelmissa pimeyden harson

                                ¤ S ¤

                               

Kuva: ScoMy 

                      Värinöitä

                      Kuunnellen hiljaisuuden ääntä,
                      keskittyen pysähtyneeseen huminaan,
                      ja helisevään mielen hyminään,
                      taas vajoten soljuvaan kohinaan.

                      Se ravistelee vaistot hereille,
                      kuiskauksina tajunnan sokkeloissa.
                      Pyytäen hiljaisuutta hyssytellen,
                      kaikuna korvissa soiden.

                      Tyhjyyden täyttäessä tajunnan,
                      sulosointujen siivittäminä harmonioina.
                      Hivelee hiljaisuutta tavoitellen,
                      raukean vaimeisiin värinöihin.

                                   ¤  S  ¤
                                     

"Small talk"          
by Sini4




Rockfanin muistot

Osa 1 : Koulussa

Olemme teinihipoissa Kulosaaren ruotsalaisessa koulussa. Istun lavan reunalla.Jussi Raittinen laahustaa tohveleissa lavalla, kamoja laitetaan esille. Rumpua paukutetaan. Joku sanoo, että ei ole OK, oli kuin pyllyyn läpsyttäisi. Jussi sanoo muutaman sanan lavan reunalla oleville. Keikka onnistuu, saksofonissa on Koivistoinen. Toisena bändinä muistan Roosters, mutta siinä ei ollut sen paremmin Wigwam miehiä enää. Ihan OK laulaja. Istun jumppasalin takareunalla, en uskalla tanssia, kaikki on vieraita ihmisiä. Olen vain sen vuoden Suomessa. Jimi Hendix ja Cream ovat kovia nimiä, vähemmän vielä USAssa.

Osa 2: Ruisrock, musiikillinen herätys.

Eletään vuotta 1970 ja jos se nyt tuli oikein, olin 16 ikäinen. Edellisenä vuonna ilmestyi Wigwamin single Must Be the Devil. Se teki melkein samantapaisen vaikutuksen kuin joku vuosi sitten Light My Fire. Luulosairaan olen hankkinut sen jälkeen. Tänä kesänä mielisinkut olivat John Mayallin the Bear, Stonesien Jumping Jack Flash ja Doorsien Hello I Love You. Osaisikin mennä tytön luo ja lausua jotain tyhmää ja sitten tuo hello I love you. Menin Ruisrockiin joka päivä bussilla ja olin melkein puoleen yöhön. Oliko se toinen vai eka päivä kun istuin vaaleatukkaisen tytön vierellä nurmella ja aloin jutella. Joku tytön kavereista oli kamalan ihastunut Niemenin, puolalaibändin, basistiin. Tein jopa treffit tytön kanssa seuraavaksi päiväksi. Hän ei ilmestynyt. Näin hänet sitten myöhemmin, mutta en halunnut jutella.


Osa 3

Kesällä 1975 olen Suomessa kaksi kuukautta. Kierrän yhden festivaalin Jyväsylässä. Virtanen ajaa lavan viereen henkilöautolla, jonka perävaunussa kamat on. Moog heittää muutaman vitsin. Lindholm leikkii Dylania vaatteillaan Rock and Roll Bandissä. Menen tapaamaan floridalaista tuttavaani Ouluun. Koko maa on kohta Dr. Feelgood kuumeessa, Virtanen varsinkin.

Juicen eka bändi heittää jäähyväiskeikan, Hurriganes vetää rutiinisetin. Virtanen pelleilee taas. Yrittävät heittää kitaraa lavan katolle. Täs on mun sukupolvi. Olen tuttavien luona yötä.

Toisen tuttavan avulla pääsen Pori Jazziin. Vaikuttavia ovat Piirpauke ja viime hetkellä buukattu Johnny Littlejohn, bluesmies. Häntä säestävät Pohjola ja Parkkonen.

Osa 4

Berkeley, Kalifornia. Punk on tullut, siinä on nuorille taas energiaa ja menoa. Kirjoitan jutun Soundille. He eivät maksa vähäistä palkkiota. Soittelen tunnin Berkeleyn radioasemalla suomalaisia levyjä. Ne tykkäävät eniten Säpinää biisistä ja parista muusta Maukan jutusta. Annan niille sen singlen, soittavat joka päivä. "Maukka Perussakka" tuttavani Rick sen aina lausuu. Joskus 1979 olen nähnyt Eppu Normaalin Turussa, Puolalanpuistossa. Esiintyivät keikkabussin edessä suurinpiirtein maassa, ilman lavaa.

Kirjoitan Soundiin artikkelin San Franciscon Yöt 1981. En saa palkkiota.

Osa 5

Tanska 1981 Olen tavannut tyttöystäväni Tanskassa ja olemme matkalla junalla Suomeen. Meillä on Kööpenhaminassa noin 5 tuntia aikaa, ennekuin aikaisin juna lähtee. Menemme muutamaan kapakkaan, juon kaksi olutta. Toisessa kapakassa bändi soittaa koulunsa päättäneille tanskalaisille, niillä on uudet ylioppilaslakit. On jotain discokamaa, mutta sitten ne soittavat Reggae OK, jota en ole vielä kuullut. Me vähän tanssimme. Nukumme asemalla matkatavara- vaa'an päällä muutaman tunnin, mikään ei ole auki. Tapaamme jotain tuttavia Suomessa, ei juuri musiikkia mahdu ohjelmaan Suomessa. Tanskassa paluumatkalla ehdimme pariksi päiväksi Roskildeen. Näen MA Nummisen. Näen myös tanskalaisen parin nurtsilla sukupuoliaktissa. Koko joukko tsiikaamme, ja Numminen kirjoittaa siitä kirjaansa.

Näemme lavalla Ian Druryn ja Pelle Miljoonan. Pelle soittaa aamulla, jolloin vain krapulaisia suomalaisia on katsomassa. Eräällä muusikolla on hame.

Osa 6

Kansas City, joulukuu '99. Olen menossa Jim Pembrokea haastattelemaan. Juttu järjestyi ihan sattumalta juuri täksi päiväksi. Olen matkalla vaimon ja kahden pienen lapsen kanssa. Joudumme keksimään heille muutaman tunnin ohjelmaa. Lähellä on kauppakeskus, jonne voin jättää auton parkkitaloon. Kauppakeskuksessa on samat kaupat ja ravintolat kuin täällä aina. Istahdan ja selaan tavaroitani. Pahvikansiossa on artikkeleita Wigwam sivuilta ja kaksi artikkelia Musasta vuodelta 1974. Silloin kun oltiin NIIN edistyksellisiä. Minulla on uusi kännykkä, olen pitänyt sitä päällä, vaikken soittele.

Teen haastattelun englanniksi, eikä Cady siten tunne olevansa ulkopuolinen. Sanoo käyneensä Suomessa kaksi kertaa. Loppupuolella haastattelua keksin kysyä Jimin muusikon urasta Suomessa. Bändihän tekee satunnasia keikoja kesäisin. Nyt on niin pitkään kulunut vilkkaista vuosista, että Wigwam on paljon kovempi nimi kuin Pembroke.

Pari tuntia kyselen ja nauhoitan. Menemme alakertaan Jimin studioon. Siellä on sähköpiano, miksauspöytä ja akustinen kitara. Otamme muutamia kuvia, Jim soittaa pianolla jotain, josta alkaa hahmottua Nuclear Nightclubin melodia.

Osa 7

Muistellen bändejä joita ei enää ole, tai aika eläkkeellä.
Ehdin kuulla ja nähdä seuraavat:
Family, Dead Kennedys, Ramones, Gentle Giant, Genesis, Ventures, The Ray Beats
Cheap Trick, Grateful Dead, Romeo Void
Sonny Terry and Brownie McGhee, Hounddog Taylor, John Lee Hooker, Luther Allison, Gatemouth Brown
Zappa 1975,  Rockpile, Ian Dury, The Go Gos, The Sugarcubes, Missing Persons
Burning Spear, Boomtown Rats, Oregon

-  Bongaaja





Kuva: ScoMy

Menneisyyden haamut

Olin tällä kertaa ohikulkumatkalla jonnekin, mistä minulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Ilman suurempaa päämäärää ja kaipuuta, vaistoni ohjasi minua läpi keväisen puistikon. Sen estoton kauneus, sekä tietty karuuskin hiveli mieltäni tutulla tavalla, tietoisena siitä ettei mikään ollut enää entisellään.

Kiivaat askeleeni siivittivät menoani ja kivenmurskat rahisivat kenkäni kuluneita pohjia vasten. Ohitin puiston penkkirivit tuttuun tapaani yksi kerrallaan, tiiraillen ympäristöäni haukankatseellani, sekä vaistonvaraisesti kaikki aistit avoinna ja vastaanottavaisena.

Näkökenttäni läheisyyteen kiinnittyi yksinäisen oloinen, heiveröisen olomuodon omaava naishahmo, joka tuijotti lasittunein katsein johonkin kaukaisuuteen. Harhailevan näköisenä hän tuntui olevan kuin orpo eksynyt lapsi, ilman suojaa ja ymmärtämystä. Hänen ilmeestään heijastui ulkopuolisuuden - sekä hyljätyn mielen ristiriitaa, jonka aistin vahvana hänen olemuksestaan.

Päätin mennä tutustumaan tähän kiehtovaan - kaiketi silmiinpistävän luoksepääsemättömään persoonaan, joka herätti minussa häilyvän suojeluvaiston. Lähestyin häntä varoen, jääden seisomaan jonkin matkan päähän penkistä, jossa hän nosti painuneen päänsä hitaasti ylös, kohdistaen katseensa minuun.

Hänen rohtuneet huulensa ja suupielensä kääntyivät vienoon hymyyn, joten vastasin omalla hymylläni takaisin. Siirryin hienovaraisesti tämän hennon naishahmon läheisyyteen, ujuttaen villasormikkaani oikeasta kädestäni, ojentaen sitten samalla käteni tervehdykseen. Hänen paljas kylmettynyt kätensä nousi empien minua kohti. Sormemme ja kämmenemme kohtasivat hennolla otteella.

Siinä kosketuksessa oli jotakin syvää, kaiken paljastavaa. Se kertoi minulle kokonaisen tarinan yhdellä kontaktilla, aivan kuin olisimme tunteneet toisemme pitkältä ajalta ennen tätä kohtaamista, kuin sielunsisarukset elämänpituisella taivalluksellaan. Naulitsin samalla katseeni hänen silmiensä uumeniin, joista heijastui loputon kaipuu ja etsimisen toivottomuus.

Näin sieltä oman elämäni välähdyksiä - piirteitä menneisyyden haamuista, joita hänkin kantoi kahleina perässään. Tämä hetki ei kuitenkaan tarvinnut sanoja, sillä hiljaisuuden läpitunkeva läsnäolo sai meidät valtaansa. Hän nousikin pian vaivalloisesti ylös penkiltä; ujuttautui kiinni minuun, antautuen kanssani intensiiviseen syleilyyn - saaden kehoni pakahtumaan ilosta ja hyvänolon tunteesta.

Olin huomaavinani hänen silmänurkassaan onnen kyyneleen, jonka hän pyyhkäisi sormellaan punoittavan hehkuvalta poskeltaan, jonne se oli huomaamatta valunut kuin kadotettu pisara helmeilevän kuultavassa vesilammikossa. Irrottauduin lopulta hienovaraisesti hänen syleilystään, jättäen samalla mieleeni kirpaisevan tunteen. Lähdin jatkamaan vastahakoisesti matkaani, väläyttäen vielä hyväksyvän hymyni hahmon suuntaan. Hän jäi haikeana katsomaan perääni, aavistaen että jonakin päivänä me vielä kohtaamme joissakin merkeissä.

                                         -S-



              Kuninkaallinen protokolla

"Soititko sinä hänelle?"
"Täytyy nyt aivan rehellisesti sanoa, että soitin, soitin minä."
"Soitit siis! Nyt kysyn sinulta, mitä sinä soitit?"
"Vastaus riippuu siitä, olenko nyt rehellinen, vai yritänkö vielä pitää suhteemme kasassa."
"Sinä siis soitit meidän lempikappaleemme, niinkö? Vastaa minulle, herraguud sentään!"
"Matte, Matte! Älä nyt ota tätä noin raskaasti."
"Kyllä vain otankin. Sinä menit soittamaan selkäni takana minun lempikappaleeni sille helveettenin hutsulle!"
"Taka-taka-taka-taka takaapäin..."
"Ja nyt vielä pistät kaiken vitsiksi."
"Yritin vain keventää mieltäsi."
"Sinulla se on todellakin tuo kevytmielisyys elämäntapa."
"Oon mikä oon, en muuksi muutu..."
"Muuttaa kyllä saat."
"Mutta, Matte, mitä sinä nyt? Äläkä nyt ala taas vollottaan."
"Ja sinähän et minua määräile."
"Yritin vain lohduttaa."
"Sinä et siihen kykene. Ainakaan nyt enää."
"Hyvä on, hyvä on, sinun sanasi on minun lakini."
"Niin on. Siinä olet kyllä oikeassa. Lähetän sinulle kuninkaallisen prokollan mukaisen eroilmoituksen."
"Et voi olla tosissasi, Matte!"
"Kyllä vain olenkin. Senkin sika, olet pilannut minun elämäni."
"Nyt kyllä lopetat tuon itkemisen. Enkö voisi vähän lohduttaa sinua entiseen tapaan... lohlu, lohlu, sika-Sonja-lohlu..."
"Pysy kaukana minusta! En halua enää nähdä sinua. En halua edes kuulla mitään sinusta."
"Älä sitten lue enää lehtiä tai katso televisiota."
"Ja sinähän et minua määrää."
"En, en. Annan vain sinulle hyviä neuvoja."
"Sinä et ole oikea henkilö neuvomaan minua."
"En kai sitten ole. Enää."
"Kirjoitan sinulle shekin, jotta pärjäät ja saat elämäsi järjestymään toisissa ympyröissä. Se hutsusikin on niin köyhä, ettet voi heittäytyä hänenkään elätettäväksi. Painu vaikka Timbuktuun."
"Mistä lähtien köyhyys on tullut synniksi? Ja sitä paitsi, ajattelin kyllä mennä ainakin aluksi Amerikkaan."
"Ei tässä mistään synnistä ole kyse... tai siis juuri siitä. Mikä muu sinä olet kuin syntinen?"
"En minä koe itseäni..."
"Et koe? Helvetten, Sonja, voit itse kokea olevasi aivan mikä vain. Muista se, että kumpi meistä on kuninkaallinen."
"Mitä sinä nyt tarkoitat?"
"Se, mikä sopii kuninkaalliselle, ei ole mahdollista muille."
"Sinäkö olet siis pettänyt minua?"
"Tuollaista kysymystä ei edes esitetä minun laiselleni naiselle. Häivy silmistäni!"

- Se



             Hahaa!

Yöjunan matkustaja oli matkalla Ouluun etelästä. Koska hän oli hyvin sikeäuninen, hän pyysi konduktööriä herättämään hänet sitten kun oltiin Oulussa. Konduktööri lupasi tehdä tämän, ja mies meni rauhassa nukkumaan. Herätessään mies kuitenkin huomasi, että oli keskipäivä ja juna oli ohittanut Oulun jo ajat sitten. Raivoissaan mies etsi konduktöörin. Hän haukkui tämän maanrakoon ja lähti junasta yhä vihasta kihisten. - Olipa siinä vihainen mies, veturinkuljettaja totesi. - Ei tuo vielä mitään, konduktööri sanoi. - Olisitpa nähnyt sen, jonka herätin ja jätin junasta Oulussa!
               @
Rakenteilla oleva talo romahti kasaan. Arkkitehti kysyi rakennusmestarilta:
- Joko rakennuttaja tietää?
- Varmasti, hän on kivikasan alla.
               @
Kolme nahkatakkista motoristia parkkeerasi pyöränsä huoltoaseman pihalle. He astelivat sisään baariin, mutta totesivat sen aivan täydeksi. Katseltuaan asiakkaita vähän aikaa he lähestyivät erästä vanhemman puoleista rekkakuskia, joka lueskeli iltapäivälehteä ikkunan vieressä. Yksi moottoripyöräilijöistä hypähti äkkiä eteenpäin ja iski yhdellä karateiskulla rekkakuskin lehden keskeltä kahtia. Mies taittoi tyynesti lehden kappaleet kokoon ja siemaisi kahviaan.Toinen motoristi sieppasi silloin tuhkakupin pöydältä ja tyhjensi sen sisällön rekkakuskin kahviin. Mutta mies ei sittenkään reagoinut. Kolmas tarttui rekkakuskin viineriin ja survoi senkin kahvikuppiin saastan sekaan. Nyt rekkakuski nousi pöydästä, ja vilkaisemattakaan motoristeja hän kiitti myyjää ja asteli ulos baarista. - Jumaliste mikä mamis! totesi yksi motoristeista istahtaen rekkakuskin paikalle. - Ei miestä yhtään! täydensi toinen. - Eikä se osaa ajaa tota rekkaakaan, sanoi kolmas. - Se peruutti tossa pihalla kolme moottoripyörää ihan paskaksi.
               @
K: Millä hullu liikkuu merellä?  V: Psykopaatilla!
               @
Puhelin oli soinut lakkaamatta pataljoonan esikunnassa. Päivystävä varusmies alkoi hermostua ja hänen vastauksensa kävivät yhä äreämmiksi kunnes hänen pinnansa lopulta paloi ja hän vastasi puhelimeen:
- "Saakelin puhelin! "
- "Mitä?" kuuluu puhelimesta.
- "Että johan nyt on yhtä helvetillistä soittelemista!" sanoi päivystävä varusmies.
- "Tiedättekö te, kenen kanssa te puhutte?" kysyttiin puhelimesta.
- "Mistä pirusta minä sen tietäisin", päivystäjä sanoi.
- "Täällä puhuu kenraalimajuri Penttilä."
- "Tietääkö kenraalimajuri, kenen kanssa hän puhuu?" päivystäjä kysyi.
- "En", vastasi kenraalimajuri.
- "Luojan kiitos", päivystäjä sanoo ja laittoi puhelimen kiinni.
               @
Matkalla sotaharjoituksiin juuttuu armeijan kuorma-auto toivottoman näköisesti paksuun liejuun. Onneksi ohi sattuu ajamaan jeeppi, jossa on matkustajina neljä korkea-arvoista upseeria. He päättävät pysähtyä auttamaan ja saavat kuin saavatkin pitkän ja likaisen työn jälkeen auton jälleen kuivalle maalle. Yksi upseereista pyyhkii mutaa kasvoiltaan ja ähkäisee:
- Kyllä oli pirunmoista hommaa. Mitä siinä oikein on kuormana?
- 26 sotamiestä, herra kenraali, vastasi kuorma-auton kuljettaja vakavana.
                @
Kylän vanhin asukas oli viettämässä 95-vuotispäiviään. Joku kysäisi: "Jahas, koskakohan pappa on viimeseks ollu naisen kanssa sillai?" Hetken mietittyään tämä vastaa: "Nooh, joshkush... 19... 45..." "Noh, noh. Nyt tais mennä vähän totuuden ulkopuolelle. Ei kai siitä niin kauan voi olla." Pappa kattoo rannettaan epäröivästi ja sanoo: "No paljonkos se kello nyt sitten on?"
               @
Olli Heimo the Redneck from Ylivieska got pulled over by a State Trooper for speeding. The trooper started to lecture Heimo about his speeding, and in general began to throw his weight around to try to make Heimo feel uncomfortable.
Finally, the trooper got around to writing out the ticket. As he was doing that, he kept swatting at some flies that were buzzing around his head.
Heimo said, "Having some problem with them Circle flies there, are ya?"
The trooper stopped writing the ticket and said, "Well yeah, if that's what they are. I never heard of Circle flies."
So Heimo says, "Well, circle flies are common on ranches. See, they're called circle flies because they're almost always found circling around the back end of a horse."
The trooper says, "Oh," and goes back to writing the ticket. Then after a minute, he stops and says, "Are you trying to call me a horse's ass?"
Heimo says, "Oh no, Trooper. I have too much respect for law enforcement to even think about calling you a horse's ass."
The trooper says, "Well that's a good thing," and goes back to writing the ticket.
After a long pause, Heimo says, "Hard to fool them flies though."





               Kameleista ja vähän muustakin

               
               Kuva: Wikipedia

Kysyin lähimmäiseltäni, mistä voisi kirjoittaa suomenkieliseen keväiseen verkkolehteen, kun on vielä viime talven luntakin maassa. Vastaus  oli  "vaikka kameleista"! 

Mikäs siinä. En kuitenkaan siksi, että olisin tehnyt lähempää tuttavuutta edes yhden kamelin kanssa. Kerran kyllä melkein silittelin yhtä, kun olimme pitkällä aavikkomatkalla autolla liikkeellä. Keskellä ei-mitään tien varrella oli kuin kuvakirjasta ryhmä kameleita. Lapset olivat kovin uteliaita ja halusivat välttämättä pysähtyä katselemaan, eivätkä vain he ja piti varoa, etteivät ala liian tuttavallisiksi. Ne seisoivat siinä ylvään rauhallisina meitä yläviistosta katsellen. Näyttivät villeiltä, mutta olivat ilmeisesti tottuneet ihmisiin. Mutta reaktiota taputteluun ei voinut arvata etukäteen. Lähes kaikilla kameleilla on omistaja jossain horisontilla, mutta ne vaeltavat vapaasti etsimässä ruokaansa, kituvia pensaita ja kosteammissa paikoissa voi löytyä ruohoa ja muuta kasvillisuutta.

Mutta miksi kameli on melkein yhtä paha haukkuma- tai lempisana (käyttäjästä riippuen) kuin aasi?  Kysyn vaan.  Aasi on itsepäinen ja määrätietoinen tarkoittaen samaa asiaa eikä älykkyys-osamäärä ole varteenotettava seikka muissakaan kutsumanimissä.  Kameli sen sijaan saattaa olla kömpelö ja kiivas suuttuessaan, mutta pelkkää ennakkoluuloa kaikki. Se on ansainnut paikkansa ihmisen ainoana ystävänä karuissa maankolkissa, mitkä eivät sovellu ihmisten asuttavaksi ollenkaan.

Uutisen arvoisia tapahtumia ovat "Lahjakameli tappoi omistajansa"  tai "Kameli puri aasin hengiltä Korkeasaaressa"

Kuva: Helsingin sanomat

Jälkimmäinen uutinen todistaa aasin ÄO:stä ja vain vahvistaa sen tyhmyysimagoa.  Tappelu, jonka aasi aloitti puremalla kamelia turpaan. Vangittuna pidetyt eläimet ovat lähes kaikki traumatisoituja eikä ole ihme, että tuollaista tapahtuu.

Beduiini, Wadi Rum, Jordania 
     
Kameli on kaunis ja viisas eläin, jonka Ihminen kesytti n. 4000 vuotta sitten. Sana juurtaa arabiankielisestä sanasta, joka tarkoittaa kauneutta. Katse aina ylhäältä alaspäin, onhan se iso eläin, ja jotain hyvin rauhallista ja viisasta sen katseessa. Satojen kilometrien päästä ne löytävät tiensä kotiin ja olen lukenut tapauksesta, jolloin se haki apua kotileiristä loukkantuneelle omistajalleen. Tekeekö kameli sen vaistonsa varassa vai tähtitaivaan  avulla niinkuin kaltaisensa erämaassa kotonaan olevat beduiinit?  He löysivät tiensä ennen kompasseja tähtien avulla  eikä se taito ole unohtunut vielä nykypäivänäkään.

Autoilijoiden on oltava varuillaan aavikkoteillä pimeässä, koska pahimmat onnettomuudet tapahtuvat kamelikolareissa.  Ne eivät kiirehdi askeltaan päivälläkään vaikka kuinka nopea ajoneuvo olisi lähestymässä.  Kerran meille kävi niin, että äkkijarrutuksesta huolimatta vähän tönäisimme yhden nuoren yksilön takamusta, mutta selvisimme kaikki siitä pahalla säikähdyksellä!

Valittamatta se jatkaa matkaansa jo vuosituhansia raskaita kuormia kantaen. Juomavettä kameli tarvitsee vain muutaman päivän väliajoin ja juo juottopaikalla 100-150 litraa kerrallaan. Se voi menettää 20-25% kehon nesteestä menehtymättä, kun muut imettäväiset eläimet kestävät vain 15% nestekadon. 

Nykyään nomaadit pitävät kameleita pääasiassa lihan ja maidon takia. Ja tietenkin se on edelleen kätevä kulkuneuvo ja seuralainen ja usein ainut keino päästä sinne, minne tiet ei vie. Jeepistä voi loppua pensa ja hädän tullen satojen kilometrien päässä olevasta huolto-asemasta voi vain uneksia. Ja usein sielläkään ei voida auttaa vara-osien puutteen takia.  Pohjois-Afrikassa kameli on ainoa eläin, joka on syrjäyttänyt rattaat siellä, missä ne oli jo ennen olleet käytössä.

Kameleille heille kuuluva kunnioitus, tunnustus ja miksei virtuaalihalauskin, outomaalaisilta!

-  Tiistai 




(Kuva: http://www.tanninen.net  Sorvalammen uimaranta)
Summertime
(klikkaa kuvaa)       



Ilkka Hanski juttelee

– Ilkka, sinä olet huippututkija omalla alallasi. Mikä se sinun alasi taas olikaan, sillä on niin pahuksen vaikea nimi?

– Metapopulaatiobiologia.

– Niinpä olikin. Mitä ihmeen salatiedettä se on?

– Ei se mitään salatiedettä ole. Päinvastoin. Metapopulaatiobiologia paljastaa salaisuuksia, jotka muutoin pysyisivät meiltä, niin – salaisuuksina.

– Selitäpä tuota vähän tarkemmin.

– Metapopulaatiobiologia on sellaista luonnontiedettä, jossa tutkitaan pirstoutuneita elinympäristöjä. Selvitetään, miten lajit ja ekosysteemit menestyvät määrätyissä elinympäristöissä.

– Olet harjoittanut tutkimuksiasi jo pitkään. Minkälaisia tuloksia olet saanut?

– Huolestuttavia.

– Huolestuttavia? Mitä tarkoitat?

– Olemme saaneet selville tutkimuksissamme esimerkiksi sen, että on olemassa yksilöiden määrän minimiraja, jonka alle mentäessä lajia ei enää voida pelastaa.

– Siis, ymmärsinkö oikein, niinkö, että kun jonkun lajin yksilömäärä putoaa riittävän alas, laji katoaa väistämättä.

– Näin juuri. Yksilöitä pitää tulla jostain alueen ulkopuolelta lisää, muutoin laji katoaa siltä alueelta, jossa yksilömäärä on laskenut liian alhaiselle tasolle.

– Mitä tämä merkitsee käytännössä?

– Se merkitsee sitä, että nykyisin erillään olevat suojelualueet ovat riittämättömiä. Ne pitää saada saumattomasti liittymään toisiinsa. Tämä on ikään kuin pääsääntö.

– Ahaa. Osaatko yhtään arvella, miten paljon esimerkiksi eteläisessä Suomessa tarvittaisiin lisää suojelualueita?

– Vaikea sanoa mitään tarkkaa lukua, mutta tutkimuksiimme nojautuen pidän esimerkiksi metsien kohdalla kymmentä prosenttia pinta-alasta miniminä.

– Nykyisin metsien suojelualueita lienee etelässä noin prosentin verran.

– Ja ne ovat etäällä toisistaan, pieninä tilkkuina.

– Jotkut lajit pystynevät siirtymään paikasta toiseen?

– Tämä koskee suurimpia lajeja. Ja tietysti lintuja. Mutta useimmat lajit eivät pysty siirtymään. Linnuistakin osa on paikkalintuja, jotka pysyttelevät vuodesta toiseen hyvin pienellä alueella.

– Vaikka olisi niitä kuuluisia ekologisia käytäviä?

– Ekologiset käytävät toki joissain tapauksissa voivat olla apuna, mutta parhaassakaan tapauksessa, josta olemme hyvin kaukana, niistä on lähinnä kosmeettista hyötyä.

– Olet kirjoittanut valtavan määrän tieteellisiä artikkeleita ja myös lukuisia kirjoja. Mitä arvelet, onko niillä ollut vaikutusta?

– Eipä näytä paljon olleen. Vain pienen pieni piiri valistuneimpia ihmisiä edes katsoo asiakseen tutustua niihin.

– Olet myös osallistunut ahkerasti, sanoisinko polulaariin, julkiseen keskusteluun. Miten sinun aikasi riittää kaikkeen?

– Toistaiseksi olen jaksanut, tulevasta en tiedä. Ikä saattaa tehdä tepposet.

– Niin, olethan jo 56-vuotias. Milloin aiot jäädä eläkkeelle?

– Heh, en ole tuota edes ajatellut. Vaikka läheltä on pitänyt nyt tässä vuodenvaihteessa, kun nämä kaksi uutta työryhmää istuivat pohtimassa minunkin eläköitymistäni.

– Olet siis niin uppoutunut tutkimuksiisi, ettei sinulta ole liiennyt aikaa eläkekeskusteluun?

– Näin voi todellakin sanoa.

– Sinä kun olet pohtinut ja tutkinut lajien häviämistä työksesi, niin miltä sinusta näyttää tämä nykyinen tilanne?

– Tiedossamme on, että sukupuuttoaaltoja on ollut useita satojen miljoonien vuosien kuluessa. Viimeisin, jossa mm. dinosaurukset hävisivät, oli noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Nyt on meneillään kuudes sukupuuttoaalto, joka on pääosin meidän ihmisten aiheuttama. Aallon nopeus on vähintään satakertainen luonnolliseen kehitykseen verrattuna. Eli ilman ihmisen vaikutusta olevaan tilanteeseen verrattuna. Tarkkaa lajilukua ei pysty kukaan sanomaan, koska me emme edes tiedä maapallolla elävien lajien tarkkaa kokonaismäärää. Arviot kokonaislajimäärästä liikkuvat tuossa kahdenkymmenen ja sadan miljoonan lajin välillä.

– Voisiko ihminen pitää erityisesti huolta niistä lajeista, jotka katsotaan tärkeimmiksi meidän tulevaisuutemme kannalta?

– Tätä ajatusta yritetään helliä, mutta kukaan ei pysty määrittämään eri lajien tärkeyttä eliöyhteisöissä. Jokin vähäpätöiseksi arveltu laji saattaa osoittautua todella tärkeäksi vasta sen jälkeen, kun se on jo hävitetty. Silloin on myöhäistä – niin kuin sanonta kuuluu – rypistää.

– Voisitko mainita edes joitakin pääsyyllisiä, tärkeimpiä tekijöitä, meneillään olevaan sukupuuttoaaltoon?

– Luonnon kaikkinainen muuttaminen ja muokkaaminen on tietysti pääsyy. Ja tässä en tarkoita vain mekaanista kajoamista vaan kaikkea mahdollista, myös esimerkiksi kemiallista luontoon puuttumista. Muokkaaminen on sekä tahallista että tahatonta, kuten maa- ja metsätalouden aiheuttamat ravinne- ja kemikaalipäästöt niin ilmaan, veteen kuin maaperään. Ylipäätään vaarallisinta on luonnon pirstoutuminen, lajien geneettisen perimän köyhtyminen ja ennen kaikkea ihmisten elintapojen radikaali muuttuminen, suoraan sanoen laajamittainen vaurastuminen, joka aiheuttaa sekä suoraan että välillisesti suurta vahinkoa ympäristöllemme.

– Mitä tavallinen ihminen sitten voisi tehdä?

– Heh, tai jättää tekemättä. Liian innokas hoitaminen köyhdyttää. Esimerkiksi pihapiiriin voi jättää edes pienen pläntin aivan luonnontilaiseksi, rehottamaan. Tämä ei paljon vaadi.

– Eli ruohonleikkurit tallinparvelle riviin.

– Kenellä vielä on se talli.

– Voipi sen leikkurin jättää tyystin ostamattakin?

– Se olisi hyvä aloitus.

– Kiitos, Ilkka. Me voinemme lopettaa tähän. Toivon sinulle jaksamista tärkeässä työssäsi.

– Kiitos kiitos.


--  Nimim. Se



                             

                       Nauti uusia perunoita ja voita
                       mansikoita ja makkaroita,
                       Tee saunaan tuore vasta
                       varpaat veteen kasta,
                       Hakkaa liiteriin halkoja
                       oio nurmikolla jalkoja,
                       ihastele poutapilviä
                       siristele auringossa silmiä,
                       Haista kesän tuoksut
                       unohda turhat juoksut,
                       Muista paljon lekotella
                       laiturilla elämää hekotella,
                       Mieti kivoja juttuja
                       tapaa ystäviä ja tuttuja,
                       Älä murehdi ötököitä
                       vietä rauhallisia kesäöitä !




             Aurinkoista kesänodottelua lukijoillemme!


             "Minkä kesä kastelee sen kesä kuivaa."                                                                                 

             



`````