Outoja testejä

[Ztara]

Ehkä siis vältän Stalinin uudelleen valtaannousun omassa persoonassani, silloin olen oppinut jotain. Esimerkiksi pyytämään anteeksi. Mutta ennenkaikkea antamaan anteeksi. Sitäkin vielä enemmän olisi syytä oppia -  iloitsemaan toisten ihmisten erilaisuudesta vilpittömästi. Että oppisin näkemään erilaisuuden voimavarana jonka voin yhdistää omiin ominaisuuksiini.
Vaikeinta on kuitenkin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Siihen joutuu varmaankin käyttämään enemmän kuin tämän yhden elämän.

Minä luulen että anteeksiantaminen on kimurantimpi asia kuin luulemmekaan. Anteeksipyytäminen taas on helpompi.

Nimittäin jos vilpittömästi pyytää anteeksi toiselta, silloin asia ei jää enää itsen painolastiksi vaan siirtyy sen kontolle jolta on anteeksi pyydetty. Usein mietimme suotta sitä, mahtoiko joku meille oikeasti antaa anteeksi vai ei, mutta se on tarpeetonta. Me olemme vapauttaneet anteeksipyytäessämme itsemme negatiivisesta karmasta, mutta toinen osapuoli voi sen tietenkin halutessaan saada itselleen ellei pysty anteeksiantoon.

Anteeksiantamisen vaikeus on mielestäni sinä, että vaikka tässä ja nyt ajattelemme että annamme anteeksi ja vielä sen ääneen sanomme, niin eikö vain asia silti helposti jää meitä kaivelemaan. Alitajunta ei automaattisesti hyväksy sanojamme todeksi, se huomaa vilpin ja muuttaa nuo kasaumat sairauksiksi ja vaivoiksi. Vaan en minä tiedä missä vaiheessa anteeksinto on lopullinen ja missä vaiheessa sairaus katsoo tarpeeksi meitä opettaneensa, antaen kehomme parantua.

Toisten ihmisten erilaisuudesta iloitseminenkin on tosiaan vaikeaa, hyvä kun oppisi sitä ensin sietämäänkin ihan oikeasti, eikä tyytyisi irvistelemään sisäänpäin kun muut eivät näe. Ei ole helppoa, ei   . Positiivisesti erilainen ihminen on aina ihastuttava ja henkeänostattava kokemus tavata, mutta se toinen ulottuvuus sieltä toisesta laidasta....

Ei tämä yksi elämä mihinkään riitä, ei tosiaankaan. Mutta on ihan kamalaa että juuri kun alkaa jotain oppimaan, tuleekin mittari täyteen ja taas lähdetään nollasta ilman mitään mielikuvia entisistä. Siksi olisi ihanaa saada elää pitkä ja terve elämä, jonka voisi käyttää hyödyksi mahdollisimman moniin asioihin joita pitäisi oppia. Ja kun ehtisi löytämään ne oppikirjat vielä. Huokaus.

[Perjantai]

Tervetuloa Titta :lol:  Sama juttu tään syksyn kanssa...ei hoksaa olla edes peruskohtelias ja toivottaa uusi Outo tervetulleeksi...ihan nolottaa  tämmönen töpeksintä:oops:

[THL tiedottaa]

Joko mää taas oon menny töpeksiin?!!    :oops:

TERETULEMAS SIT MUNKIN PUALESTA, TITTA!

[Perjantai]

Toisaalta eikai tässä pahasti oo töpeksitty....melkein joka paikassa...ihminen laitetaan ensin testiin ja sitten katotaan,että mitä naisiaan(miehiään) hän on, ja sitten vasta toivotetaan tervetulleeksi :wink:

[THL tiedottaa]

Joo, ohan tää paljon parempi kuin se tapa, jossa ensteks toivotetaan tervetulleeks, ja sit heti ruvetaan puukottaan selkään...   :shock:

[Indigo]

:idea:  Niin onkin, Starseed!

Mutta enemmän minusta tuntuu, että kaikki outomaalaiset ovat sielunsukulaisia. Muuten en olisi tänne tullutkaan

Hei Titta, oranssi väri on oikein hyvä valinta perhosessa. Olen iloinen tulostasi.


Indigo

[Indigo]

Vaan en minä tiedä missä vaiheessa anteeksinto on lopullinen ja missä vaiheessa sairaus katsoo tarpeeksi meitä opettaneensa, antaen kehomme parantua.

Yhtäkkiä niin vain tapahtuu. Ehkä sitten kun huomaa toisenkin tuskan. Koska luulen, että yksikään paha sana tai teko ei tule sanotuksi tai tehdyksi, ilman sen sanojan omaa pahaa oloa.
Kaikella on aina syynsä ja seurauksensa, sen lisäksi uskon niillä myös olevan tarkoituksensa.

Ei tämä yksi elämä mihinkään riitä, ei tosiaankaan. Mutta on ihan kamalaa että juuri kun alkaa jotain oppimaan, tuleekin mittari täyteen ja taas lähdetään nollasta ilman mitään mielikuvia entisistä. Siksi olisi ihanaa saada elää pitkä ja terve elämä, jonka voisi käyttää hyödyksi mahdollisimman moniin asioihin joita pitäisi oppia. Ja kun ehtisi löytämään ne oppikirjat vielä. Huokaus.

Kaikkea ei voikaan oppia. Jospa oppisi olemaan iloinen yhdestäkin opitusta asiasta elämän aikana.
... tiedätkö mitä luulen... .... olemalla iloinen siitä yhdestäkin voi ihan vahingossa levittää sitä iloisuutta ympärilleen ja näin ollen tulee opittua kaikenlaista muutakin. Vähän niinkuin kauniin värinen perhonen.

Indigo

[Tiistai]

:idea:  Niin onkin, Starseed!

Mutta enemmän minusta tuntuu, että kaikki outomaalaiset ovat sielunsukulaisia. Muuten en olisi tänne tullutkaan

Hei Titta, oranssi väri on oikein hyvä valinta perhosessa. Olen iloinen tulostasi.


Indigo

Kuva on itse ottamani, kaksi noita lenteli pensasaidan päällä, pienehköjä ja kirkkaan oransseja. Juoksin sisälle hakemaan kameraa, mutta nehän eivät aikoneetkaan asettua poseeraamaan. Parista kymmenestä kuvasta laitoin vain yhden talteen.

Kiitos muuten vastaanotosta kaikille..  parempi ensin testata, joo

[Perjantai]

Tarkoitin tuota testiä,jonka teit jo...ja hyvin selvisit...mukavalta ihmiseltä vaikutat :lol:

[Aakku]

Testimaa on myös olemassa ja se on eräänlainen testien klassikkosivu :

http://www.testimaa.com/

Etusivulla on kohta "Mielenkiintoisia tilastoja" ja siellä tämä kohta kiinnitti huomiotani.

Katseletko alas kustessasi?
54% Kyllä
46% En

Veikkaan, että vastauksista 54% on miehiltä, joiden on katsottava alas jo pelkästään ympäristöhygienisistä syistä. Naisia on vastanneista 46%, joiden ei posliini-istuimella asioidessaan tarvitse katsoa alaspäin - osumatarkkuus on jo fysiologisista syistä johtuen 100%. Miehellä taas [oma havainto] junan veskissä seisaaltaan asioidessa on tyydyttävä osumatarkkuuteen 50% - jopa senkin alle, mikäli rataosuus on huonosti kiskotettu.

En nyt, kun en ole vielä täysin hereillä, testauta itseäni, mutta teen testin - jonkun niistä - mikäli havaitsen jonkun oudon jo sellaisen testin tehneen.