Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Afrikassa ja Lähi-Idässä tehdään historiaa

Aloittaja THL tiedottaa, 02.02.11 - klo:14:54

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 5 Vieraat katselee tätä aihetta.

Paha setä

Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

Canardian

Lähi-idässä on sodittu jo tuhansien vuosien ajan. Jos siellä sota loppuis, niistä tulisi kuin ruotsi, ja sitä ei kukaan haluais.
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

THL tiedottaa

#202
Metatron monien muiden tapaan kuvittelee, että Ruotsi on aina ollut rauhallinen ja sotimaton maa.

Näinhän ei ole.

Monikaan muu valtio ei ole sotinut siinä määrin kuin Ruotsi, jonka piti 1600-luvulla lopettaa vähäksi aikaa sotiminen, koska valtion, eli kuningaskunnan rahat kerta kaikkiaan loppuivat. Pahimmillaan kolmasosa koko väestöstä oli sotavoimien palveluksessa.
Esimerkiksi 1600-luvulla Ruotsi kävi useita sotia samanaikaisesti.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Ruotsin_sodista

Heh, ehkäpä Metatron tarkoitaa sitä, että vaikka Ruotsi on ollut esimerkillinen sotivien maiden joukossa, maalla on ollut jo miltei parisataa vuotta kestänyt tauko tässä jalossa toimessaan. Tätä Ruotsin jättämää aukkoa on sittemmin menestyksellisesti paikkaillut USA.

Ruotsalaisten tauko ei ole ollut kylläkään rikkumaton. Hyvin tiedämme, että esimerkiksi vuoden 1918 kahinassamme oli mukana suuri joukko ruotsalaisiakin. Kuten myöhemmissäkin käymissämme sodissa. Ja mitähän perua mahtaa olla länsirannikkomme ruotsinkielinen asutus?






Ei noista muiden puheista kannata välittää.

AveLazio

Mimoosa on hauskasti pihallä asiasta. :D

Ulkovallat eivät sisällissodassa tarjonneet ratkaisevaa apua kummallekaan puolelle.

Sota ratkesi siihen, että punikeilla ei ollut osaavaa päällystöä.

Onko kysyttävää?
At a narrow passage there's no brother, no friend

risto

#204
Lainaus käyttäjältä: AveLazio - 20.10.11 - klo:15:31
Mimoosa on hauskasti pihallä asiasta. :D


voihan majava!

ööööö

Paha setä

#205
Siis onko Suomi koskaan voittanut yhtään sotaa? Yhden ratkaisevan taistelun tiedän jossa Sedän *isä Pistolekors pelasti (Ruotsin)kuninkaan hengen, mutta kun ei periydy niin ritarihuoneen aamusumpit jäävät juomatta joka Helsingin reissulla.

Jos ei Venäjän niin sitten Ruotsin vallan alla. Suuri osa Suomen lainsäädännöstäkin on Venäjän valtiaan kirjoittamaa: "Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m.,"

Rikoslaki alkaa näillä sanoilla. Kyseessä on ajantasainen lainsäädäntö.
Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

AveLazio

Suomi voitti yhden ryssäsodan, 1600-luvulla. Sen jälkeen hävioitä. 1900-luvulla tasapelejä.

Kysyttävää? Vastaan mieluusti.
At a narrow passage there's no brother, no friend


Paha setä

Hra Gaddafi kuoli päässä olevaan luotiin. Ei ammuttuna, kunhan sattui olemaan luoti siellä. Joku kävi asentamassa sen sinne.

Risto Reipas oletan?
Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

AveLazio

Rape on tosi vekkuli, kun se kirjoittaa sotahistoriasta, vaikkei tiia mittään. Huvittavaa toisaalta. Jatka vain!
At a narrow passage there's no brother, no friend

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä