Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

”Reaktori on sulanut”

Aloittaja THL tiedottaa, 12.03.11 - klo:12:16

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa

#300
Halusin vain osoittaa sormella sellaisia, jotka kierrättävät eteenpäin maailmalla kiertäviä huhuja esittäen ne totena ja samaan aikaan moittivat esimerkiksi viranomaistiedottajia sanoen: "Hyi, vastuuseen tuollaiset vähättelijät!"

----------------------

Vielä sananen Fukushiman reaktorien tulevaisuudesta.

Edellisessä viestissäni laitoin virheellisesti kaikki kuusi voimalaa samaan nippuun. Voimaloiden 5 ja 6 kohtalosta ei ole mikään varteenotettava taho lausunut sitä eikä tätä. Vain voimaloiden 1–4 osalta ovat esimerkiksi STUK:n asiantuntijat esittäneet, että niitä ei merivesikäsittelyn jälkeen voida ottaa enää tuotantokäyttöön.
Tästähän esitti tällä foorumilla jo Patukin samansuuntaisen lausuntonsa.*
Onhan voimalat menneet räjähdyksissä ja tulipaloissakin jo sellaiseen kuntoon, että miltei mahdotonta olisi saada niitä näiden jäljiltäkään enää toimintakuntoisiksi.

Mitä vaadittaisiin, jotta voimaloita 5 ja 6 voitaisiin käyttää tulevaisuudessakin?
Ainakin voimalaitosalue on saatettava säteilytasoltaan riittävän alhaiseksi.
Ilmeisesti myös turvajärjestelyjä on kohennettava nykyisestä tasostaan.
Onko näiden kahden reaktorin toiminnan jatkamisen mahdollistamat järjestelyt taloudellisesti kannattavia, jää nähtäväksi.


*)
Lainaus käyttäjältä: Patu - 13.03.11 - klo:10:20
Kemiallisesti puhdas vesi, pelkkä H2O, ei muutu radioaktiiviseksi. Meriveri sisältää epäpuhtauksia jotka muutuvat radioaktiivisiksi. Onkohan japanilaislla suljettu kierto vai ei kai ne paina vain vettä läpi ja toisesta päästä mereen?

Merivesi saastuttaa epäpuhtauksillaan reaktorin ja jos höyry kiertäisi, myös turbiinin. Tuossa hommassa saastuu radioaktiivisesti myös ne pumput. En tiedä että missään olisi vaihdettu paineastiaa enkä usko sen olevan mahdollista.
Se on sen laitoksen loppu.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

#301
Olikohan ne joidenkin medioiden mukaan juuri Saksalaiset, kun arvostelivat Japanilaisia viranomaisia siitä, että he liioittelevat turman seurauksia saadakseen vakuutusyhtiöt vakuuttumaan. Kyllä kai enemmänkin Japanin viranomaiset ovat vähätelleet tämän onnettomuuden jälkiseurauksia, ainakin jos tiedotusvälineitä on uskominen.

- Olen tässäkin ketjussa jo moneen otteeseen kritisoinut juuri tätä epämääräistä tiedotuslinjaa, joten ei siitä enää sen enempää. Tuskin kuitenkaan omistakaan spekulaatioistani joudun sen kummemmin tilille, nekin kun ovat vain mielipiteitä muiden joukossa. Tosin syyttäviä sormia voi osoitella niin halutessaan vaikka mihin suuntaan.

- Nyt tietenkin seurataan edelleen mielenkiinnosta noiden säteilyjen & päästöjen määrän raja-arvoja, sekä myös elintarvikkeiden tuotannon rajoituspyrkimyksiä, tai ainakin niiden mahdollista tehovalvonnan lisääntymistä. Ei tämä tragedia vielä ohi ole lähimainkaan - koska nythän ne turmanjälkeiset jälkispekulaatiot vasta kunnolla saavatkin tuulta alleen, eli niiden erinäisiä syyseurauksia tullaan pähkäilemään vielä pitkään!  
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Tiistai



Kyllä minunkin vähäisen tietoni mukaan Fukushiman voimalaa, yhtäkään niistä reaktoreista. ei voida enää käynnistää yksistään siksi, että koko lähiympäristö on saastutettu. Ja varsinkin ne rakennukset.

Tuota kirjoitti joku asiantunteva taho heti, kun uutinen merivedellä jäähdyttämisestä saavutti meidät: "an act of desperation", = epätoivoinen toimenpide! Missä piileskelee Patu, laittanut avatarikseenkin kyynelen


Tuntuu siltä. että asianomaiset tietävät tästä tulevan paha katastrofi jo melkein alusta asti, mutta kuin joku asiantuntija jo alkuun sanoi japanilaiset ovat toimineet juuri niinkuin pitääkin kriisitilanteessa: tippametoodilla kerrotaan kansalaisille totuus massapaniikin ja suuren talouskriisinkin estämiseksi.   

Mutta jos sen takia tuhannet ihmiset sairastuvat syöpään tai saavat kehitysvammaisia lapsia on edesvastuutonta! Olisi pitänyt Heti määrätä laaja evakuointialue vähän kuin ylivarovaisena. Olisi ollut parempi, jos mitään pahempaa ei olisi tapahtunut ja jos tapahtuu, niin ei voisi syyttää salailusta..

THL tiedottaa

#303
http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/2011/05/polttoainesauvat_sulivat_kolmessa_fukushiman_reaktorissa_2615860.html

"Japanilaisen ydinvoimayhtiön Tepcon mukaan kolmen Fukushiman ydinvoimalan reaktorin polttoainesauvat sulivat todennäköisesti suurimmaksi osaksi maaliskuun onnettomuudessa. Tepco kertoi viime viikolla, että ykkösreaktorin sauvat olivat sulaneet. Tiistaina Tepco kertoi ydinpolttoaineen sulaneen myös kakkos- ja kolmosreaktoreissa."



http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/05/stuk_arvostelee_ankarasti_japanilaisten_tiedotuslinjaa_2618499.html

"Suomen Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka Laaksonen arvostelee rajusti japanilaisten hidasta tiedottamista polttoainesauvojen sulamisesta Fukushiman onnettomuudessa. Ydinvoimayhtiö Tepco on vahvistanut, että kolmen reaktorin polttoaine suli maaliskuun onnettomuuden jälkeen käytännössä kokonaan."

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Minään varsinaisena yllätyksenä ei tämänkään ydinturman tiedotuslinja ole suinkaan tullut. Olen tässäkin ketjussa useaan otteeseen kyseisen epäkohdan tuonut esiin. Tietojen systemaattinen salailu, väärien & virheellisten tietojen levittäminen on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Siksi noiden polttoainesauvojen sulamisväitteetkään eivät toki ole olleet yllättäviä, näin jälkikäteenkään arvioituna.

- Ei siis mikään ihme, että tästäkin tapahtumaketjusta syntyy pakosti vaikutelma, että joitakin turmaa tutkivia tahoja leimaa läpitunkeva korruptoituneisuus. Tilanteen vakavuusastetta pyöritellään/selvitellään tämänkin jälkeen kuukausikaupalla. Tuskin asiasta saadaan lopullista selvyyttä koskaan. 

- Olematta kuitenkaan enää sen enempää jälkiviisas, niin todettakoon; että oikeassa oleminen ta ns. mediakriittisyys yleenänsäkin on piirre, joka on uutisointia seuraavien ihmisten keskuudessa harvinaista laatua. Mutta ainakin se antaa realisoituessaan jonkinlaista perspektiiviä siihen, miten kulloinkin asioissa edetään! 
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Tiistai

#305
Tuota tilanteen vakavuutta yrittivät Riippumattomat asiantuntijat korostaa, mutta sitten oli niitä muita, jotka vähättelivät. Yhdestä kirjoitin tänne, jonka näin 2x  BBC:llä. Ei ollut muka hätää eikä mitään. Mutta häntä ei ole sen koomin enää näkynyt ruudulla.

Sääliksi käy työntekijöitä, jotka ovat menettäneet tai menettävät terveytensä tämän takia.. vapaaehtoisia palomiehiäkin, joita juhlittiin sankareina. Mahtoivatko tietää, miten vaarallinen missio heillä oli.

S

#306
Nythän on ainakin maan uutistoimistojen mukaan Japanin hallituksen aikeena koota ulkopuolisista asiantuntijoista työryhmä, joka aikoo tästä eteenpäin valvoa kyseisen ydinvoimayhtiön toimintaa, joka ei ole mitä ilmeisemminkään hoitanut ydinturmaa kovinkaan kehuttavalla tavalla.

Varmaa tai tarkkaa tietoa ei ilmoitetuista polttoainevaurioiden laajuudesta ole kuitenkaan edelleenkään saatu. Lisäksi julkisuuteen vuotaneet mittaustulostenkin epäluotettavuudet ovat näiden annettujen tietojen valossa enemmän kuin todennäköisiä - joten voidaan puhua edelleen myöskin varsin epämääräisestä tiedotuslinjasta, johon on syytä tästäkin eteenpäin suhtautua tietyllä varauksella.  

Tietojen mukaan ydinvoimayhtiön johtaja on perinteisten tapojen mukaan vastuuta kantaakseen eronnut tehtävästään, mikä on tietenkin näiden kaikkien skandaalinkäryisten tapahtumien jälkeen hyvinkin ymmärrettävää. Yhtiöltä vaadittavat korvaukset ydinturmassa kärsineille nousevat nekin luultavasti miljardeihin euroihin.

- Enkä yhtään ihmettelisi, vaikka näitä viranomaisten eroamisia tulisi enemmänkin; sillä Japanilaiset ovat kuitenkin omalla tavallaan ylpeätä kansaa, jotka suhtautuvat epäonnistumisiin hyvinkin dramaattisilla tavoilla!
 
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

AveLazio

Reaktori hajoaa. Mitä sitten? Ydinvoima on alkeellsessa nykymuodossaan ainoa voimanlähteemme. Hipit... ::)
At a narrow passage there's no brother, no friend

THL tiedottaa

Älä ny vaan revi pelihousujas, Ave!

Tämmösen pikkuasian takia sitä ei kannata tehdä.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

AveLazio

Nii. 60 vuoden päästä hipit ei enää tiedäkään vanhasta fissioenergiastamme.

Pitääkö hipeillä muuten olla äänioikeus...
At a narrow passage there's no brother, no friend

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä