Tämän päivän mietteet

[sniper]

Suomen osanottaja Krista Haapalainen ei päässyt finaaliin, mutta teki parhaimman Miss Maailma -kisan tuloksen 25 vuoteen. Etelä-Afrikan 22-vuotias Rolene Strauss on voittanut tämänvuotisen Miss Maailma -tittelin Lontoossa.

Vinopino Komeita pimuja estradilla. Ihailkaa!

http://www.iltalehti.fi/viihde/2014121418927480_vi.shtml

[Amanda]

Jos Karpalo aikoo tulla pukiksi ensi vuonna kannattaa lähettää CV jo nyt.. ja mielellään poron kanssa!
Viime vuonna myyjäiset (joihin muuten osallistui nelisen kymmentä maata, firmoja  plus naisten klubeja-- en sano ompeluseuroja ) piti lykätä kaksi kertaa lumimyräkän takia. Latioin niistä kuvia silloin.


Ja testin mukaan 100% tosimiehen Pekan metsästäjän (ja keräilijän) vaisto heräsi heti jäniksen nähtyään.. geeniperimästä ei noin vain päästä eroon?


Olette tietenkin huomanneet, että jo vuosia blondit eivät pärjää missikilpailuissa kuin ennen, kun voittajat ja jopa osanottajat olivat melkein vain niitä. Niin näköjään tänäkin vuonna, kuva Iltalehti:

[kromi]

Sen verran on tullut metsällä käytyä, ettei se vaisto enää tarvi ihmeempiä herätyksiä....

Niin joo, kyllä se blondi minulla ainakin herättää tunteet nopeammin, vaikka tumma nainenkin vie jalat alta.....

[sniper]

Sen verran on tullut metsällä käytyä, ettei se vaisto enää tarvi ihmeempiä herätyksiä....

Niin joo, kyllä se blondi minulla ainakin herättää tunteet nopeammin, vaikka tumma nainenkin vie jalat alta.....

Näin se on, Himot ne on hiirelläkin!

Vanha suomalainen sanonta.

[kromi]

Sen verran on tullut metsällä käytyä, ettei se vaisto enää tarvi ihmeempiä herätyksiä....

Niin joo, kyllä se blondi minulla ainakin herättää tunteet nopeammin, vaikka tumma nainenkin vie jalat alta.....

Näin se on, Himot ne on hiirelläkin!

Vanha suomalainen sanonta.

Sinähän sen tiedät....

[sniper]

Sinähän sen tiedät....

Etkö tota muka ole koskaan kuullut? 

[karpalo]

MP = Musta Pekka, tai Military Police, hän ei Woarmaan tykkää jos häntä verrataan hiireksi.

Äijä kuitenkin on melko suurenkokoinen ja karski tyypiltään.

- Leikki sijansa saakoon = on myös vanha suomalainen tokaisu.

[sniper]

Ai, ai, että näinkin voi käydä? Haksahtiko kokoomuksen äänenkannattaja Venäjän propagandasyöttiin? Verkkouutisten päätoimittaja Alberto Claramunt sanoo kuitenkin heidän toimineen hyvässä uskossa, ketähän he uskoivat?

[Kopek]

Mietteet, joista seuraavaksi kirjoitan, ovat oikeastaan viime lauantain mietteitä. Aioin kirjoittaa niistä jo silloin, jolloin ne olisivat olleet "tämän päivän" mietteitä. Tausta-aineiston valmisteluun meni kuitenkin aikaa.

Ai, minkä tausta-aineiston?

Tausta-aineistolla tarkoitan kertomusta, jossa selitetään tapahtumien taustoja. Joissakin tapauksissa historiallinen perspektiivi avaa näkymiä. Joskus sen esittäminen taas on täysin turhaa, ja nimenomaan tässä tapauksessa asia voi olla näin.

Tämän päivän – eli siis lauantain - mietteet saivat alkunsa siitä, kun kaupassa ilmestyi yllättäen hyllyn takaa kaksi naista, joista toinen sanoi: "Vieläkö muistat?" Kohtaaminen oli niin yllättävä, että taisi mennä sekunti tai kaksi ennen kuin sain vastattua, että totta kai muistan. Vastaan aina näin, vaikka en juuri sillä sekunnilla vielä muistaisikaan. Tässäkin tapauksessa taisi olla niin, että muistaminen tuli vasta hieman tämän jälkeen.

Naiset – tai oikeastaan vain toinen heistä puhui – kysyivät, voisinko joskus näyttää heille heidän entistä kotitaloaan, jos minulla on siihen avaimet. Kyseinen talo on nykyisin asumaton, ja sitä käytetään varastona. Vastasin, että minulla on avaimet, ja että näyttäminen käy minulle. Tässä vaiheessa tein todennäköisesti karmean virheen, kun kysyin, sopisiko ensi kesänä. Miksi ihmeessä vasta silloin? On totta, että kesäisin lämmittämättömässä talossa on mukavampi käydä, ja kesällä olen itsekin enemmän paikan päällä, mutta olisihan ajankohdan voinut sopia aikaisemmaksi. Mietin vielä kaupassa ollessani, menenkö uudestaan naisten luokse ja pyydän heidän yhteystietojaan, jotta ajankohdasta voidaan sopia. En kuitenkaan uskaltanut enää mennä heidän luokseen. Näistä naisista ei löydy mitään tietoja internetistä. Ei Facebook-profiilia, ei sähköpostiosoitetta, ei kerrassaan mitään. En tiedä edes toisen naisen nykyistä sukunimeä. Mitenhän talon näyttäminen voidaan sopia?

Ihmisiä tavataan yllättäen ja vähemmän yllättäen, joten eihän siinä pitäisi olla mitään erikoista.

Eipä niin. Nämä naiset vain sattuivat kumpikin olemaan entisiä tyttökavereitani. Tämä seikka sai aikaan sen, että olin jotenkin aivan puulla päähän lyöty koko loppupäivän. Tuntui, että jalat pettävät alta, jos liioittelu sallitaan, vaikka aivan oikeasti tunne oli tämän tyyppinen.

Ihmisillä on ollut tyttökavereita ja poikakavereita, eikä jonkun vanhan tyttö/poikaystävän tapaamisen pitäisi olla iso juttu. Kummallakin osapuolella on oma erillinen elämänsä uusine ihmissuhteineen ja kenties perheineen, eikä jokin ikiajat sitten tapahtunut lyhyt seurustelu merkitse enää mitään. Hyvä jos sellaisen edes muistaa, erityisesti jos niitä on ollut useita.

Olen monta kertaa miettinyt, mitä nämä mainitsemani naiset kenties muistavat edellä kertomistani vanhoista ajoista ja tapahtumista. Minä itse muistan asiat loistavasti todennäköisesti siitä syystä, että suhteiden katkettua näihin naishenkilöihin – silloin vielä tyttöihin – en solminut vuosikausiin minkäänlaisia suhteita vastakkaisen sukupuolen edustajiin, en edes ns. kaveripohjalta. Olin koko sen ajan, minkä kuuluisi kai olla nuoruuden kiihkeintä seurustelun ja "kokemusten" hankinnan aikaa, täysin erossa tytöistä. Minulle oli jo suuri asia, jos joku tyttö koulussa kysyi minulta jotain – tietenkin vain kouluun liittyvää. Kirjoitin tällaisesta merkkitapauksesta päiväkirjaani. Sen lähemmäksi "seurustelua" en päässyt. Kaksi aikaisemmin kokemaani seurustelusuhdetta korostuivat siis omassa henkilökohtaisessa historiassani aivan kohtuuttomasti niiden lyhyeen, yhteensä noin vuoden mittaiseen kestoon nähden.

Edellä mainitut tytöt sen sijaan jatkoivat seurustelua, naimisiin menoa ja niin edelleen saman tien, kun heidän väliinsä minuun olivat katkenneet. Heidän muistikuvissaan lyhyt seurustelusuhde minun kanssani on todennäköisesti vain yksi mitätön juttu joskus kauan sitten.

Yleinen havaintoni on se, että jotkut asiat saavat muistoissa huomattavasti suuremman merkityksen kuin jotkut toiset. Yksi viikonloppu voi olla ihmisen muistilokeroissa tärkeämpi ja isompi asia kuin kokonainen tylsä vuosikymmen, jolloin ei ole tapahtunut mitään, mitä viitsisi edes muistella.

Siitä tausta-aineistosta (vaikka eipä se taida ketään kiinnostaa). Se on blogiin kopioitua tekstiä 1990-luvun alussa kirjoittamistani ikuisesti keskeneräisistä "muistelmista". Muistelmat perustuvat muistelemiseen, niin kuin niiden nimikin kertoo. Minun tapauksessani hyvänä apuna on ollut päiväkirja, josta vielä varmistin joitakin asioita, kun siirtelin kirjoituksia blogiin. Teksti on yli 99-prosenttisesti suoraa kopiota "muistelmista". Kirjoitusajankohta saattaa olla vuosi 1992, mutta siitä en ole aivan varma, koska kirjoittelin silloin tällöin. Muutamia pieniä täsmennyksiä ja selityksiä olen nyt vielä lisännyt. Alle viisi riviä.

Koska en tarpeelliseksi kertoa, kenestä todellisista ihmisistä on kyse, olen muuttanut nimet ja paikat mielikuvituksen tuotteiksi. Käytin Google-karttaa ja sukunimi / etunimi luetteloita apuna. Kuvat ovat muuten alkuperäisiä, mutta kasvoja ja joissakin tapauksissa taustoja on muokattu niin, ettei henkilöitä voi ainakaan niiden perusteella tunnistaa. Tämä on tehty myös itseäni esittäviin kuviin.

Ehkä tausta-aineisto selittää sen, miksi edellä mainittujen naisten tapaaminen täysin yllättäen ja puhuminen heidän kanssaan otti henkisesti niin koville. Nyt on jo pari päivää kulunut, joten ajatukset on suunnattu jo uusiin asioihin.

http://keitele.blogspot.fi/

P.S: Blogin nimessä oleva sana ei viittaa kuntaan eikä järveen eikä sukunimeen eikä mihinkään – en muista miten se aikoinaan päätyi nimeen. Blogin uudestaan rullaava taustakuva on kömpelö. En jaksanut vaihtaa.

[LexA]

Ainakin osaat kirjoittaa, varsin elävää tekstiä ja helposti seurattavaa tarinaa. Kirjoitatko enemmänkin kuin blogeja ja päiväkirjoja?