Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Outoja & Sekalaisia mielialoja

Aloittaja S, 14.09.07 - klo:13:52

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 8 Vieraat katselee tätä aihetta.

S

Miten niin laatua tullut tilalle, eikös sitä laatua tätä ennen sitten ollutkaan, vaan määrä on ilmeisesti korvannut senkin puuteen. Tietysti voidaan ajatella ja vetää johtopäätöksiä noista 'nukkuvistakin' jäsenistä monelta eri kantilta. Ehkä he viestivät jotain olennaista kirjoittamattomuudellaan, tai sitten haluavat vain muuten olla nollakerholaisia.

Onhan niitä kaikenkarvaisia lahkoja ja kerhoja nykyisin olemassa, mihin voi itsensä liittää ja sitoa. Toisaalta taas, kaikki yleissitovuus ja muu politikointi voi olla monelle vastenmielistä ja luotaantyöntävääkin. Parempi sitten olla vaikka nukkuvien puolueessa, jos ei mikään muu idealistinen suuntaus vedä puoleensa. Vetovoimansa kai kullakin asialla on yksilöstä riippuen tai siitä riippumatta.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

S

Oltiin tässä olosuhteiden myötä itsekin vähän aikaa 'kirjoittamattomien' kastissa ja kuuluttiin samalla myöskin ns. nukkuviin jäseniin. Mutta energialatauksia ja vireyttä voi hakea välillä myöskin hiljaisuuden ääniä kuuntelemalla. Aina ei tarvitse olla itse äänessä, tai muutenkaan suuna ja päänä joka tilanteessa. Välillä on hyvä hengähtää ja hakea happea uusia koitoksia silmällä pitäen.

Olla myöskin tilaisuuden tullen silmätysten itsensä kanssa ja kohdata oma minuutensa totuuden hetkissä. Se muuttaa ihmistä parhaimmillaan itsellisempään ja riippumattomampaan vapaaseen suuntaan. Jos ei kykene pitämään itsestään huolta, eikä raivaa välillä tietä omaan rauhaan ja tilaan, niin ei osaa myöskään jakaa itseään annettavaksi muille. Terve itsellisyys ja erillisyys on kaiken pohja jos ja kun aloitetaan juttuja vaikka alusta muiden kanssa. Eli elää hetkessä tässä ja nyt, omana ainutkertaisena yksilönään.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Tiistai

Tässähän olikin jo "millä mielellä.." -ketju!
En hoksannut ja S:n oma syy, kun on niin kauan poissa, että ketjutkin unohtuvat :)

Netistä tullutta:

LainaaIt is true.. 21 st Century..

Our communication     - Wireless
Our telephone            - Cordless
Our cooking                - Fireless
Our youth                  - Jobless
Our Ladies                 - Topless
Our food                    - Fatless
Our labor                   - Effortless
Our conduct               - Worthless
Our relation               - Loveless
Our attitude              - Careless
Our feelings               - Heartless
Our politics                - Shameless
Our education            - Valueless
Our follies                 - Countless
Our arguments           - Baseless
Our Job                     - Thankless
Our Salary            - Less and less  

S

Ei kai haittaa vaikka samanhenkisiä ketjuja olisi muitakin. Kunhan nyt lämpimikseni ja hetken mielijohteesta nimesin tämän ketjun entisen 'millä mielellä tänään'-ketjun mukaan. Saa tätä threadia muutkin vapaasti ylläpitää, ei tämän ketjun välttämättä tarvitse elää pelkän Tietäjänkään varassa. Eikä tätäkään säietä ehdi alituiseen päivitellä, kun on elämässä muutakin tekemistä, kuin rypeä tarkoitushakuisesti sekalaisissa ja oudoissa mielialoissa.

Mutta mitäpä pienistä asioista, kun suuremmatkaan jutut eivät juurikaan maata mullista. Itselläni muuten nuo keksit ja muut apurit ovat 'rajoitetussa' ja tietoturvallisista syistä osittain estettyjä. Sallin vain koneelleni tiettyjen sivustojen cookiet, ne jotka ovat eräässä mielessä tarpeellisia. Muut eivät maistu, tai ne ovat liian rapeita nautittaviksi sellaisinaan. Tiedä mitä pöpöjä ne pahimillaan sisältävät.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Aakku

Lainaus käyttäjältä: "S"Ei kai haittaa vaikka samanhenkisiä ketjuja olisi muitakin. Kunhan nyt lämpimikseni ja hetken mielijohteesta nimesin tämän ketjun entisen 'millä mielellä tänään'-ketjun mukaan. Saa tätä threadia muutkin vapaasti ylläpitää, ei tämän ketjun välttämättä tarvitse elää pelkän Tietäjänkään varassa. Eikä tätäkään säietä ehdi alituiseen päivitellä, kun on elämässä muutakin tekemistä, kuin rypeä tarkoitushakuisesti sekalaisissa ja oudoissa mielialoissa.

Ei varmaankaan haittaa - siinä toisessa mielialaketjussa oma tila pyritään kertomaan kuvalla :)

LainaaMutta mitäpä pienistä asioista, kun suuremmatkaan jutut eivät juurikaan maata mullista. Itselläni muuten nuo keksit ja muut apurit ovat 'rajoitetussa' ja tietoturvallisista syistä osittain estettyjä. Sallin vain koneelleni tiettyjen sivustojen cookiet, ne jotka ovat eräässä mielessä tarpeellisia. Muut eivät maistu, tai ne ovat liian rapeita nautittaviksi sellaisinaan. Tiedä mitä pöpöjä ne pahimillaan sisältävät.

Näemmä harjoitat samanlaista keksipolitiikkaa kuin minä. Oletusarvona on, että ei minkäänlaisia keksejä ja sitten saitit, joilta on pakko ottaa keksi [kuten Outomaa] ovat erillisellä sallittujen listalla. Tämä ei ole millääntapaa haitannut sivustoillepääsyä, eli pääosa niiden lähettämistä kekseistä on tarpeettomia. Pieni asia, mutta lisää tietoturvaa :)


S

Näinhän ne asiat limittyvät saumattomasti keskenään ja menevät omia latujaan, eikä niistä suurta numeroa ole syytä tehdä. Nuo keksitkin murenevat sitä mukaa kun niitä ilmaantuu näköpiiriin, jotkut 'silmä-logon' kanssa ja jotkut ilman. Tietosuojaraportit kyllä kertovat millaisista sivustoista on yleensä kysymys.

Näillä mennään, vaikka liika varovaisuus ei ole koskaan pahasta. Salasanojakaan ei ole talletettu sivuhistorioihin eikä välimuisteihin. Poistan ja siivoan säännöllisesti turhat tiedostot ja sivustot koneeltani, varmuuden vuoksi.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Aakku

Lainaus käyttäjältä: "S"Näinhän ne asiat limittyvät saumattomasti keskenään ja menevät omia latujaan, eikä niistä suurta numeroa ole syytä tehdä. Nuo keksitkin murenevat sitä mukaa kun niitä ilmaantuu näköpiiriin, jotkut 'silmä-logon' kanssa ja jotkut ilman. Tietosuojaraportit kyllä kertovat millaisista sivustoista on yleensä kysymys.

Vaikka keksit ovat hyviä esimerkiksi teen kanssa, niin joiltain sivustoilta tulevat keksit maistuvat pahoilta ja sisältävät haittakoodia. Hyvä apu sivustojen varmennukseksi on Mc Afee Site Advisor :

http://www.siteadvisor.com/

Tästä on versiot IE:lle ja Firefoxille - näyttäisi toimivan toistaiseksi vain Google-haussa ... merkkaa sivustot värikoodilla punainen, keltainen, vihreä ja harmaa - harmaa tarkoittaa, ettei sivustoa ole analysoitu vielä.

LainaaNäillä mennään, vaikka liika varovaisuus ei ole koskaan pahasta. Salasanojakaan ei ole talletettu sivuhistorioihin eikä välimuisteihin. Poistan ja siivoan säännöllisesti turhat tiedostot ja sivustot koneeltani, varmuuden vuoksi.

Kotikoneissa, jossa eri käyttäjillä on kullakin oma profiili, tämä ei ole ongelma - työpaikan intran tunnukset ovat tallennetut, mutta eri profiililla ne eivät näy. Kenen hyvänsä käytettävissä oleviin koneisiin ei tietenkään kannata säilöä sellaisia tietoja - vaikka sellaistakin tapahtuu, huolimattomille. Käpyinstituutissa yhdellä koneella oli, huomasin kun samaan palveluun olin menossa ... en käyttänyt, vaan poistin tyhjentämällä välimuistin ja keksikokoelman - laitoin vielä paperilapun koneen viereen muistuttamaan tästä perusasiasta :)

S

Keksit ovat todella maukkaita teen ja kahvin kera ja vaikka asianmukaiset eväät onkin usein matkassa, ei turhia evästeitä kannata raahata mukana, ne kun ovat usein vain haittana ja taakkana ja niistä on enemmän harmia kuin hyötyä. Läheskään kaikki sivustot eivät kuitenkaan tarvitse evästeitä, ja nekin ovat usein kirjautumiseen liittyviä, joten ne voi poistaa jos ei halua sivujen muistavan entuudestaan salasanoja.

Itselläni on aina foorumireisuillakin aktivoituna ja päällä tietokalastelun torjuntasuodattimet ja automaatitset www-sivujen tarkistukset ja varsinkin jos eksyy jollekin vähemmän tunnetuille sivuille. Nämä toiminnot estävät tehokkaasti ulkopuolisten sivustojen evästeet, jotka saattavat tallettaa tietoja joita voidaan käyttää ei-toivottuihin yhteydenottoihin.

Rajoitetut sivustot ovat siis käytössä ja toiminnassa, joten huoletta voi surffailla eri sivustoilla kun ponnahdusikkunoiden estokin on vielä käytössä. Palomuuri ja virustorjunta hoitelee sitten tärkeimmän, eli tietoturvan päällisin puolin. Melkoisen estoinen onkin koneeni kaikin puolin, mutta tarkka vihulaisista ja muista vierailijoista, jotka yrittävät turhaan kalastella tietoja koneeltani.

Vaikka ne samat sitkeät punaiset cookie-orvelöt ja data-peikot kummittelevatkin joskus AdWaren putsausoperaatiossa, jos ei ole muistanut poistaa epämääräisiä keksejä ja väliaikaisia tiedostoja aikaisemmin internet-asetuksista. Ei niistä suurta vaivaa ole ollut, aika harmittomia tapauksia kaiken kaikkiaan.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Indigo

Lainaus käyttäjältä: "S"Keksit ovat todella maukkaita teen ja kahvin kera.

Melkein myöhästyin, hyvää syntymäpäivää Skorppari!

Indigo

Aakku

Lainaus käyttäjältä: "Indigo"Melkein myöhästyin, hyvää syntymäpäivää Skorppari!

Indigo

Mitä ihmettä - oliko Skorpparilla synttärit ? Jos oli, niin jälkikäteisonnittelut ... kaakkua odotellaan :)

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä