Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Uuden vuoden jatkokertomus

Aloittaja Tiistai, 04.01.08 - klo:16:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Eugen

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että milloin ryhdyn tutkimaan tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn
"Aye, caramba!"

THL tiedottaa

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi
Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia
Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Eugen

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja.
"Aye, caramba!"

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja.Roskakorini

Aakku

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti

Aakku

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin