Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Uuden vuoden jatkokertomus

Aloittaja Tiistai, 04.01.08 - klo:16:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen  "lainaamani" vibraattorin

dianora

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka
Tyytyväinen ihminen on koloonsa tyytyväinen.

>>lainattu Yanalta

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin

Outomaa

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin kyynärän
"Nothing in the world is ever completely wrong. Even a stopped clock is right twice a day."   — Paulo Coelho (Brida)

Aakku

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin kyynärän mittainen.


Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin kyynärän mittainen. Kova

Aakku

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin kyynärän mittainen. Kova, mutta

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin kyynärän mittainen. Kova, mutta ei

Aakku

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin kyynärän mittainen. Kova, mutta ei vaarallinen

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin kyynärän mittainen. Kova, mutta ei vaarallinen  exäni