Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Uuden vuoden jatkokertomus

Aloittaja Tiistai, 04.01.08 - klo:16:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

dianora

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi
Tyytyväinen ihminen on koloonsa tyytyväinen.

>>lainattu Yanalta

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi rähmää

Eugen

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri
"Aye, caramba!"

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi rähmäinen cambylobakteeri tai

[/b]

THL tiedottaa

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus
Ei noista muiden puheista kannata välittää.


dianora

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus
Tyytyväinen ihminen on koloonsa tyytyväinen.

>>lainattu Yanalta

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus,influenssavirus,

THL tiedottaa

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin,
Ei noista muiden puheista kannata välittää.

dianora

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai
Tyytyväinen ihminen on koloonsa tyytyväinen.

>>lainattu Yanalta

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki