Juulin Ikioma

[Juulianna]

...

Siispä  -hyvää yötä.

juuli
.

nn
Kannattaisi laittaa verkot tulletusikkunoihin, jotta niitä voi pitää auki. Joku varmasti voi avustaa asiassa.

On. Kahdessa tuuletusikkunassa. Köökissä ja budoaarissa. Kahdessa isossa ei ole mutta ei niitä kukaan ala auki kampeamaan paitsi pestessä jota en ihan lähiaikoina ole harrastanut. Valoverhot peittää viiruja jos on . Pitäisi olla toinen tukemassa pokaa muuten ikkuna tulee alas. Niissä kahdessa verkossa voi kyllä olla jostain kohti reunat irtoilleet. Pitääpä tarkistaa. Ja purukumilla me paikkasimme sen ,,,
Minun on availtava miljoonapartsin ovea. Auottava niitä laseja muuten siellä oleva + 40 C kuumuus hohkaa sisäseinään ja sisälle samantien. Ei niitä nyt tänä kesänä triljoonamäärin ole mutta aiempina kesinä kyllä oli. Taitaa lasit estellä kun lähtee minivampyyriltä  taju kun niihin törmää. 
.

[Juulianna]

Taisivat olla parempia ne pakanauskonnot. Muutamat Jumalat. Ukkoylijumala. Ahdit, Tapiot, Mielikit, Meirit, muut. Ei silloin kaukomaiden Jumalia tunnettu. Kaukomaista kuultukaan. Taisi olla väkeä sotimassa uskon varjolla vähemmän. Jos ollenkaan.
Mitä nyt naapurikömmänän äijää puukolla silpaistiin pihlajaviinapäissään. Puukkohippasilla. Kun se kele vei valkopeurannahkoja yöllä aitasta. Salaa. Ja erasmuskarhunnahan. Sekä niskotteleva varhaisteini Kalevan Kullervo lähti ominpäin sotaan uhoamaan. Ei sekään uskon vuoksi. Lisäksi oli se isokauhea kun Köyliön Lalli Hentriikkipiispaa turpiin veteli. Tappoi. Mutta se oli vähän myöhemmin. Kun Hentriikkipiispa uutta Jumalaa kauppasi. Pakolla päähän takoi. Talon aitat tyhjäksi ryöväsi. Kyllikille riehaantui.
Uhrattiin viljaa, riistaa, kilinmaitoakin. Pikkulapsia eikä isoja äijänkörmyjä ei annettu. Ei meillä Suomessa. Paitsi noitavainot. Mutta se ei ollut uhraus se oli murha tai ainakin tappo. Alkoi seitsemän veljestä tuskalla aata tavailla lukkarin karttakepin alla. Mäkelän vihaista, pahapäistä sonnia Isokivelle pakeni. Siinä sitä oli jumalaa kerrakseen. Nummisuutarin Eskopolo Venlaa kosimaan. Välillä Ruotshin ja Vennäinmaan kanssa oltiin sotasilla. Verryteltiin jottei unhoon pääse sotataito. Uskosta siinä ei muuten tapeltu paitsi uskottiin naapurin maa-alueiden kuuluvan itselle. Välistä alettiin tähdellisemmän tekemisen puutteessa pyssysille keskenään. Jossain vaiheessa vääräoppista musulmaanivaltakuntaakin puolustettiin.
Toisen lipun alla tapeltiin.

Kun tavoille opittiin tuli Hanssin Jukka ja Rannanjärvi. Vielä kun opittiin lisää Elvis ja Marilyn. Vielä vähän sivistyttiin tuli rokkikukot ja filmistarat. Beatlessijeesukset.. Nyt on pikkuhenry räppäämässä ja mauriantero vetelemässä hevosmiehenpäiväkirjaa. Lisäksi on omat kotimuslimit jotka kiivaasti ajavat suvi-jouluvirsien laulantaa pois kouluista. Omat ruuat kouluihin. Ilman sikalihaa joka on ollut alkuasukkaiden pääeines kautta aikojen. Oma parlamentti, moskeijat. Mullahit rukoushuutoja kiljahtelemaan. Omat uimavuorot halleissa. Burkha pankkineidolle. Ettei tiedä enää mikä pankkirosvo sinua palvelee.

Nyt soditaan aina. Aina ja kaikkialla. Osa uskonnon vuoksi, osa ei. Kun yksi sota loppuu alkaa toinen. Varalle täyttä häkää uudet. Ei taida yksikään, nyt sadoista Jumalista suunnitella tiekkarillaan sodatonta maailmaa. Vakoillaan toisten ohjelmat. Luikitaan henki katkolla pakoon. Päädytään rauhaa rakastavan vihulaismaan lentoasemalle. Anotaan turvapaikkaa Himalajalta. Uskaltaako ottaa sekään luostariensa suojaan. Jos se tekee saman meille. Ainakin kännykät ja muut tietovärkit pois sen ulottuvilta. Ei mihinkään laamanmaitococtaileille. Siellähän on kännyjä jokapuolella.
Semmoista se nyt on vaikka ihminen osaa lukea ja kirjoittaa. Paljon muutakin.
Ainakin jotkut.

Niin se muuttuu maailma. Miehet miesten ja naiset naisten kanssa mellastaa. Tässä pitää heterojengin paeta niihin vapautuviin kaappeihin häpemään kun homot niistä ulos tulee. Ei ilkiä kohta sanoa hetero olevansa. Siitä tullee vielä jalkapuuta sunnuntaina kirkonmäellä siitä heteroudesta. Virnuilee homot ja lesbot ympärillä. Ehkä ei raippoja sentään. Ei tuikata tuleen juhannuskokkoa jalkapohjien alla.
Hyvä kun sillä selviää.
Jalkapuulla.

juuli
.

[Juulianna]

JOKIMERIROSVOT

Kesä oli , -kesä.
Olivat Metropolitanin lokerolomalaiset nyt vihdoinkin elementissään.
Koko pitkä, kylmä pakkastalvi oli tätä kesää ikävöity. Syvä haikeus pienessä mielessä Poikakin kesää koko talven odotteli. Olihan niitä Koivumäen Tiikkereiden hiihto-, luistelukilpailuja, mutta eivät ne Mummolan kesälle vertoja vetäneet.
Huimanniratsuaan Poika kovin haikaili. Saunatauspusikkoon julmettuihin taistoihin kaipaili. Oli hätä ja huoli pienellä miehellä, jospa tämä pajupusikko vaikka pakkasiin paleltuisi. Juuli Poikaa lohdutteli, ei hänen eläessään eikä vanhemmankaan väen, ollut yksikään pajupusikko koskaan paleltunut.
Ei yksikään.
Päinvastoin tuntuivat paukkuvista pakkasista vain lisäkasvua saavansa. Tästä oli automaattisesti seurauksena, toivoi nyt Poika talven olevan mahdollisimman kylmä, kireitä pakkasia, hyytäviä tuulia tuleviksi odotteli Poika. Näinhän sitten ensi kesänä olisi käytettävissä todella mahtava pajuviidakko saunan takana.
Kesä, loma oli nyt joka tapauksessa koittanut. Ei ollut Poika havainnut merkittävää pusikkokasvua viidakossaan, kelpasi kyllä tiheytensä puolesta oikein hyvin entiselläänkin.
Pappa sensijaan suunnitteli vesurin kera viidakkoa raivaavansa, mahtuisi paremmin Pappahuimanni kääntyilemään. Pojalta melkein poru pääsi, eihän se sitte enää mikään viitakko olisi, pelkkä polkuja täynnnä oleva aukio. Siellähän sitten kuka vaan voisi kuljeskella. Nykyisellään ei voisi. Sen saman oli pappakin jo aikoja sitten siellä kaahuilleessa todennut.
Eipä ollenkaan voisi kuka tahansa siellä samoilla, ei. Nykyisellään.
Ja aurinko paistoi.
Monen monet lomat oli Mummolassa vietetty, jo rutiinilla sujuivat nämä lomailut.

Totuttu oli äidin suivaantumiseen Haukun toistuvaan tunnelinkaivuuseen kukkapenkkeihin, myyräsaalistukseen. Papan Eri-Huimannina toimiminen oli jo tapa. Pappa tosin ei oikein Huimanni-rooliinsa oikein tottua tainnut, vaan mitäpä ei aultapalasensa, Pojan, eteen tehnyt.
Paistoi aurinko silloinkin, kun tämä vakava asia sattui...

Aurinkokesä oli parhaimmillaan.
Juuli oli jo kaksi kokonaista vuotta ollut koululainen, lukemista suorastaan ahmimalla  harrasti. Eikä siitä tarpeekseen tuntunut saavansa. Pikkuveikka ei vielä ollut saanut lupaa koulua aloittaa, liian pieni ja osaamaton oli vielä. Vaan ensi syksynä sen, tuikitärkeän, koululais-arvon saisi Veikkakin. Jo nyt sillä arvollaan kovin oli miestä, kovin oli tietäväinen ja selosti.

Kesää taasen vietettiin, kauniina oli suvipäivä heräillyt.
Oli tänään äidillä meno Isokaupunkiin, äsä oli töissä rakennnuksella, joten joutui Juuli taas Pikkuveikan peräänkatsojaksi. Ei olisi enää lapsenvahtia Veikka Juulin mielestä tarvinnut, vaan eipä sopinut äidin kanssa riidellä, eri mieltä lapsenpiikana olosta olla.
Kun oli käsketty, se myöskin tehtiin.
Äiti linjuripysäkille suunnistamaan. Juuli Veikkaa vahtimaan.
Vaan unohtuipa Veikka Juulilta, mielessään päätteli, noin iso mies, kouluun menevä, jo varmasti yksinkin pärjää. Lisäksi oli saapunut Veikan kanssa leikkimään naapurin, Veikkaa pienempi, hiljaisempi, adjutantti, Taneli.
Pojat jostain kummmasta syystä viihtyivät varsin hyvin ison, auton sisärenkaan, uimarenkaaksi tarkoitetun, kimpussa. Näyttivät siihen jotain ikäänkuin katostakin ylle rakentelevan.
Ei tämä poikien rakennustouhuilu Juulia kiinnostanut, oli kirjassa juuri jännittävä rosmojen ryöstöretki menossa.
Kodin vieressä virtasi aikamoisella vauhdilla joki. Ei ollut leveä tämä vesivirta, vaan oli siinä syviä, vaarallisia kurimuksia, joissa ei aikuisenkaan pää pinnalle yltänyt. Lisäksi oli joessa Isokoski, vaaranpaikka. Koski, johon koskenlaskija-Pentti lankkusillalta sukeltanut oli mennneeenä kesänä.
Oli mukulakuntaa ankarasti varoitettu menemästä Isokosken lähellekään, tuskin sai sinnepäin katsoakaan. Kosken alla oli sensijaan suvanto, siellä saivat lapset matalassa, hiljaa virtaavassa vedessä polskimassa käydä, uimaan siellä ei veden mataluuden takia pystynyt. Sitäpaitsi ei kukaan uida osannutkaan.
Siispä Juuli luki.

Äkisti lukemisestaan havahtui, oli pihamaalla oudon hiljaista, missä piileksivät ainaisen mekastuksen, metelin aikaansaavat pikkupojat.
Kiireesti  poikia etsimään, huhuilemaan. Olihan  Veikka nyt Juulin vastuulla, Tanelin kaitsemisesta ei ollut Juuli varma. Vaan kai sekin kuului, Veikan seurassa olevan Tanelinkin vahti nyt Juulilla.
Ei ollut poikia puimalassa, ei saunalla, ei tallilla. Ei missään lähitienoolla poikia nyt näkynyt, ei kuulunut.
Silloin välähti Juulilla, tietenkin ovat uimaan menneet näin kuumalla ilmalla. Joen rantaan Juuli pinkasi. Voi kauhistuksen kanahäkki, ei ole viikareita täällä uimapaikallakaan.
Iski pelko kauhistuttavalla voimalla pienen tytön sydänalaan. Muisti äkkiä poikien uimarenkaan rakennustouhuilut, ei kai vaan..

Siinä silmänräpäyksessä sai Juuli jalat alleen. Säntäsi juoksuun pitkin joen myötävirtaa, jokea tiivisti seuraten. Läpi raapivien pajupuskien, läpi peltosarkojen, syvien valtaojien, läpi kivikkojen juoksi kauhistunut Juuli. Ei huomannut kivien raapaisuja, ei pisteleviä ohdakkeita, hirmuinen, kouristava pelko, paniikki oli vallannut pienen tytön.

Henkihaukkana, tukehtumaisilaan, saapui Juuli viimein joen alajuoksulla sijatsevan naapuritalon, Tanelin kotopaikan, pihamaalle. Suoraan, oveen koputtelematta, ryntäsi kauhistunut Juuli ulko-ovesta tupaan.
Onni, taivainen onni, oli nyt tapahtunut.
Täälläpä tuvassa istui kaksi likomärkää poikalasta seinänvieruspenkillä, talon emännän, Tanelin äidin pitäessä hurjistunutta, raivokasta suorastaan, nuhdesaarnaa.
Likomärkiä, vapisevia, olivat nyt nämä jokimerirosvot. Aivan pieniksi, pelästyneiksi poikalapsiksi olivat suuuret Jokipäälliköt muuttuneet. Oli tapahtunut niin, pikkupojat olivat saaneet päähänsä rakentaa merirosvopurjehduslautta uimarenkaasta. Sillä aina läheiselle Suurelle Järvelle asti purjehtia sankareiden jokea pitkin myötävirtaan piti.
Näin oli suunnitelma rosvokapteeneilla.

Vaan nyt tyssäsi kapteenien matka alkuunsa. Oli Tanelin äidillä pyykkipäivä, joen rannassa pyäkkiään parastàikaa huuhteli, kun merirosvot uljaasti nlautallaan vielä siinä vaiheessa jokea pitkin, pyykkilaiturin kohdalle, Tanelin Äitimuorin ohitse seilasivat.
Sydänkohtauksen oli vähällä äiti saada, hurjistunut - heti paikalla rantaan- komento kaikin äänivaroin pojille kiljaistiin.
Siinä nyt istuivat tuomiolla Suuret Merirosvopäälliköt tuvan penkillä. Varjo vain olivat pojat seilaamaan lähteneistä merirosvoista, selkäpiitään myöden peloissaan olevat, vapisevat pikkupojat. Loppui vihdoinppitkä, vihainen nuhdesaarna. Itku kurkussa vannoivat Pojat tämän seiluun olevan viimeinen, varmasti viimeinen kerta, kun pojat merirosvoiksi alkaisivat. Ei koskaan, ei milloinkaan enää jokea seilattaisi.
Tutiseva Pikkuveikka Juulin holhouksessa, nyt  tiukassa otteessa, kotiin asteli. Vieläkin Veikkaa itketti, mutta niin itketti Juuliakin. Ajatteli Juuli, miten kallisarvoinen tärkeä Pikkuveikka sentään oli, ei halunnut joelle eikä millekään koskaan Veikkaa menettää.  Kotiin saavuttiin, oli äiti jo Isokaupungista takaisin palannut. Seikkaperäisesti, kirjaansakaan syventymistä, lukemistaan unohtamatta selosti Juuli tapahtuneen jokiseilauksen äidille.
Äiti vaikeni.

Istui tuvan penkillä tovin, pitkän tovin aivan vaiti. Ei torunut, ei nuhdellut kumpaaakaan.
Itkuun purskahti Äiti, molemmat lapsensa syliinsä istutti, puristi lujasti kumpaakin rakastaan, sai sanotuksi, huokaistuksi, itkunsa välissä :
"Kiitos, Kiitos, Rakas Taivaan Isä, Kiitos."
Koskaan ei Veikkaa, ei Juulia toruttu.
Illalla soitti Tanelin äiti jotta antaa olla viimeinen kerta kun hänen pyhäkolttunsa vorotaan jokilautan lipuksi.


juuli

[Juulianna]

MUISTO

Kauniina sen muistan.
Vihreät oli pihapuut, tyyni joen suvanto.
Niityt kukkivat, suvanto, kaunis korento.
Tuoksui suvi.
Paljain jaloin riensi pieni tyttö kesän.
Pistellyt ei hiekka, ei nokkoset.
Paljaat varpaat vilkkuen
pieni tyttönen yli nurmen vilisteli.
Kilpaa kera perhosten.

Kurkki aidanrakosista onko kypsyneet
nuo ahomansikat. Maito mansikkainen
mieleen tytön pienen. Suu makeaksi,
punaiseksi. Iloiseksi pienen mieli.
Iloinen kuin pääskynen on tyttönen.
Ei huolta, murhetta kesän lapsella.
Ilosilmät vilkkui, pieni suu hymysi.

Oli ilo irrallaan.
Ilo pisaroi.


juuli
.

[Juulianna]

Tää onnea on,,,,
.

[Juulianna]

Nyt on kesälaitumilla koko koulua käyvä mukulakunta.
On suurin riehuminen jo haalistunut siitä mitä se toukokuussa oli. Sitä mentiin pää kolmantena jalkana ympäriinsä ja hihkuttiin sulasta riemusta. Isommat mukulat eivät niinkään riehaantuneet vaan eka-toka vuotta käyneet olivat  tolaltaan. Nyt saatiin leikkiä ja juosta niin paljon kuin sielu sieti ja tässä tapauksessa sielu sieti paljon.  Yleisin vaan ei arvostetuin leikki oli hippa. Siinä jahdattiin toista pää märkänä kunnes saatiin joku kiinni ja läimäistiin onnetonta ja kiljaistiin "Hippa." Itse säntäsi sen tuhannen juoksuun pois uuden hipan etäisyydeltä. Leikkipaikkana toimi palaneen talon pihatanner kun kotona oli kaikki tuttua. Ei soveltunut enää piilopettisillekään. Kun tämä alkoi kyllästyttämään alettiin palopihassa sille piilopettiiselle. Yksi poloinen, "petti" jätettiin johonkin puun kylkeen silmä kiinni laskemaan pariinkymmeneen ja muut parhaansa mukaan piiloutuivat niin ettei hakija heti löydä. Eka löytynyt oli  seuraava hakija,  "petti". Kerrottiin joskus muinoin jonkun upottautuneen vieressä virtaavaan jokeen kaislaputki suussaan ettei huku. Silloin  oli petti saanut tehdä hommia. Ei löytänyt mutta jokeen upottautuneen oli pakko tulla pois ennenaikojaan jääkylmästä vedestä  ettei jäädy kalikaksi. Seurauksena oli eka ja joutui pettiksi. Tytöt hyppivät ruutua, hypinnarua. Jos joku poika suostui narun pyörittäjäksi ihan tyhmyyttään sai koko poikalauman naurut. Otti se senverran luonnolle ettei toista kertaa pyörittänyt. Pojat ajoivat läheisessä hiekkakuopassa rallia mistä lähti melkoinen meteli kun oli pyykkipojalla asennettu pahvinpala   joka pinnoihin osuessa piti melkoisen räpätykseen. Uimassa käytiin alvariinsa . Kaikkein pienemmiltä oli julmilla uhkauksilla kielletty rantaan meno muuta kuin vanhemman läsnäollessa. Pienimmät laskivat vanhemmiksi  kolmasluokkalaisetkin. Rantaan vaan ja uimasilleen. Tämä tietysti kuului isän tai äidin korviin jotka uhkasivat kieltää koko palopihaan menon jos sieltä karataan toisten yhtä älyttömien matkaan.  Pihassa sai pienemmät itkemään kun joku  kaipasi limpsapulloaan kerrottiin susihukan vieneen sen. Oli rullaluistimilla paikalle kaahannut  tämä hukka. Vauhdilla kului kesä. Tuli syksy ja alkoi koulu. Sinne mentiin oikeastaan ihan suosiolla kun sai tavata kaverit.Kesän leikit kuitenkin jatkuivat, tosin heikommalla menestyksellä. Alkoivat pimetä illat.Uusi loma jo mielessä pyöri.Tulisi  nyt  pian.
juuli
.

[Juulianna]

Yhtenä pötkönä kun kirjoittaa ei jää mainoksille tilaa, näemmä. Edelliseen alkuperäiseen oli mahdutettu kaksi mainosta.   

[Juulianna]

YÖN TUMMA HETKI

Taas saapuu yö, on aika unen. Yön Ajan tunnen seisahtuneen.
Luonto hiljaa, yöhön vaiennut. Laulu lintujenkin yöksi tauonnut.
Uni silmistäni kauas kaikonnut.

On Suden Hetki, Yö Liskojen valtaa mielen, kaiken peittäen.
Matka entinen, rantaan kuljen. Unenharhat mielestäni suljen.
Metsän huokauksen kuulen.

Hiekka vaientaa mun askeleen. Rantaan meren vihdoin saavun.
Meri tyyni, tumma, kulkee Kuu. Meren pintaan tähdet säteilee.
Yksi öistäni, uneton, vähenee.

Vieraan yöhön saa tumma ranta. Kuu hopeoi sen tummaa kantta.
Se vaiti seisoo, tyynnä oottelee. Merikin on vaiti, aallot hiljenee.
Metsä, Tumma oottaa, vaikenee.

Unipursi, purje meren, saapunut. Unetonta unen syli kaivannut.
Unipurren kannelle ma nousen
Kaikk ympärillä Yö on vallannut.

Uneen vaivun. Kaikki pakenee. Kansi Purren allani, suojainen.
Pursi Unetonta hellii, varjelee, Uneen Tummaan vaivun hiljaa.
Harhat, tuskat, murheet, haihtuu.

Rannan, valtaa Aamun rusko. Poissa rauhattomuus, epäusko.
Sieluni rauha, syvä, vallannut. Pois pyyhitty, meri peittänyt.
Kaikki entinen,

- Uneen unohdettu.

Juuli -12

[Juulianna]

Kesä on muuten vallan ihanaa aikaa vaan yksi siinä on karmea osa, se ukkonen. Salamat jyrinöillä. Mukulana menetteli jotenkuten kun tiesi että äiti nappaa mukulat kainaloon ja syöksyy pienenkin jyrinän kuuluessa kellariin. Ei ehtinyt hoota sanoa kun huomasi istuvansa mehupurkkien ja pullojen seurana . Sinne hyökättiin ainakin kerran naapurin isännän traktoriakin pakoon. Äiti oli lisäksi kuullut että paras suoja on auto. Siinä kun on kumit alla. Veikka oli vielä kotona asuva ja yhteen Veikan autoista joka pihalla seisoi säntäsi äiti kun ukonilma alkoi. Miten sai itsensä sinne lukittua mutta niinvain kävi ettei pois päässyt ennenkuin Veikka tuli töistä. Veikka ihmettelemään  jotta mitä tämä siellä vielä teki kun ukkonen on poistunut jo monta tuntia sitten. Äiti ei selitellyt,  marssi kahvinkeittoon niinkuin olisi jokapäiväistä hupia tämä autossa istuskelu. Onkohan tästä kellarivierailuista säilynyt melkoinen kammotus ukonilmaa kohtaa. Olen oppinut muutamia seikkoja jolla jotenkin saa olonsa jotenkuten turvalliseksi kun ulkona räjähtelee ja jyrisee. Ensiksi varaan hyyskään taskulampun ja kännykän. Kuulosuojaimet jotka jäi partsiremontista on nyt välttämättömät. Ynnä tyynyt ja huovan. Ynnä kessut.  Kun ei tiedä kuinka kauan siellä poterossa täytyy täristä. Eväät, pari reissumiestä tästä aikasyystä mukaan. Radio jos patterit eivät ole loppu. Sinne vaan sitten kun kuuluu ensimmäinen kumina. Olkoon vaikka kuinka kaukana niin sinne  huokumaan.  Varovasti toisella silmällä tiiraan oven raosta , kuulosuojaimeen toista läppää nostellen joko se paholainen on ohi. Jos ei mitään kuulu en suinkaan heti törmää olkkariin vaan odottelen josko se tulisi uudelleen. Se paluu on hyvin mahdollista kun Päijänteen yli se ei pääse ja jää tähän päälle pyörimään. Olen pari kertaa tullut liian aikaisin hyyskästä pois ja kuoliaaksi melkein säikähtänyt kun se ihan katon päällä räjähtää. En tule enää. Olen siellä vaikka yön jos tarve vaatii mutta liian aikaisin en pois tule. Harras toivomus yläkertaan on ettei ihan kovin usein tarvitsisi hyyskässä luimuilla.
Saa nähdä sitten.
juuli

[Juulianna]

Aurinko, ranta, uiminen siinä ne kesän töppöstely-mukulapäivien tärkeimmät puuhastelut.Töppöstelyajasta ei muistoja ole mutta mukulana sitäkin enemmän.
Uimisen opettelua ei voinut kotijoessa suorittaa vaan äiti kuskasi polkupyörällä töppöstelijä telineessä edessä ja toinen mukula takaritsilla isojärven rannalle missä oli senverran syvään jotta uimisen jalo taito onnistui. Siis sen opettelu. Pkkuveikka töppösteli vielä joten Juuli yksin opetteli.
Siitä ei silloin tullut yhtään mitään. Kun heittäytyi veteen niin kivenä pohjaa kohti painui josta kiireellä tukehtumaisillaan ylös. Tämä toistui ja toistui kiukusta parkumiseen saakka.

Eräänä aamuna toi äiti uutisen maitotonkan vientireissulta jotta naapurin emäntä tiesi uimakoulun alkavan isojärven rannassa. Sinne sitä ja innolla Juulikin ilmottautui. Ilmoittautuminen tapahtui ekapäivänä  rannassa kuka tuli sen opettaja kirjasi ylös jotta  sama määrä poistuikin. Ettei kukaan laumasta jäänyt ahventen ruuaksi.
Yht`aikaa koko mukulalauma veteen ja kuuntelemaan opettajan ohjeita. Ensin piti liukua vedessä eli nostaa jalat pois pohjasta ja veden varaan heittäytyä eteenpäin. Harvempi liukui muuta kuin pohjaa kohti ensiyrityksillä. Vaan vähitellen tuli usko että vesi todella kannattaa. Nyt lisättiin  sammakkotyyli jota sammakkoa kukaan ei ollut uimassa nähnyt,  räpyttely ohjelmaan. Taas painuttiin pohjaan, yskien ja pärskien ylös. Taas lähti luulot veden kannattamisestä . Kun puolisensataa kertaa oli pohjassa käväissyt onnistui kun ihmeeenkaupalla metrin sitä sammakkoa räpiköimään. Aina enemmän ja pidemmälle .
Päivä kesti kolmisen tuntia johon mukaan luettiin evästauko. Eihän kukaan sitä rääkkiä syömättä kestänyt.  Kato kävi ekan päivän jälkeen uimaharjottelijoissa. Osa katsoi ettei opi ja osa katsoi liikaa palelevansa . Ei isojärven vesi koskaan kunnolla lämminnyt . Hampaat loukkua löi kun kauemmin sammakkoa treenasi.
Vaan samoin kävi nytkin eli pohjaan painui kuin liukumisharjoituksissa. Aina paremmin kuitenkin kantoi vesi räpistelijää niin että lopulta uitiin jo kymmenisen metriä. Vihdoin sai suorittaa uimamaisterin tutkinnon jossa oli jo kilometrin verran uitava yhtä kyytiä. Siihen ei kukaan rohjennut alkaa vaikka vene seurasi vierellä.

Tästä uimataidosta ei kotijoessa ollut hyötyä ja samana pysyi ehdoton kielto yksin joen rantaan menosta. Äiti ei sinne joutanut kuin pyykinhuuhtelureissulla. Isojärvelle kuitenkin kuljetti jottei uimataito Juulilla päässyt ihan rapistumaan. Oli se taito kuitenkin jonkinmoinen silloin ollut kun kertoi yhtenä päivänä serkku puhelimessa jotta muistatko kun uit sen järven yli siellä  takamaalla. En muista ja luulen että serkku on nähnyt unta. Viimeisestä uintireissusta on kulunut vuosia ellei ihan kymmeniä. Ei siitä enää samaa osaamisen tunnetta saa kuin mukulana. Vesi on jäistä  vaikka kuinka helteitä olisi niin jääkalikat siellä uiskenteli.
Oletan kuitenkin rantaan pääseväni jos veneestä putoan. Jos ei nyt ihan suurella selällä sattuisi olemaan mutta sieltä ei maisterikaan rantaan selviä. Jätän kuitenkin kokeilematta. Kuvan frisbeetä ei silloin ollut. Eka kerran kun näin luuilin sitä lintujen ruokinta-automaatiksi.
Uikoon sammakot ne on siihen luotu, inehmoa ei.

juuli
.