Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Jatkokertomus

Aloittaja Slörde, 16.09.07 - klo:11:40

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 22 Vieraat katselee tätä aihetta.

S

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Aaron

Taistelutantereen yllä

Taistelutantereen yllä leijuva

Taistelutantereen yllä leijuva kalman

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan

Perjantai

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen,

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen,vaikka

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen,vaikka hajumyrkytyksen

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä