Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Jatkokertomus

Aloittaja Slörde, 16.09.07 - klo:11:40

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 17 Vieraat katselee tätä aihetta.

Slörde

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.  

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta

Tiistai

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.  Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan.

Mutta supermoderaattori

Aakku

Mutta supermoderaattori kuvankaunis

S

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.  

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori kuvankaunis käskynhaltija
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Mänkki

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.  

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori kuvankaunis käskynhaltija otti
Ajan mittaan voi osoittautua että pessimisti on ollut koko ajan oikeassa. Mutta sillä välin optimistilla on ollut paljon hauskempaa.

Aakku

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.  

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori kuvankaunis käskynhaltija otti  ohjat

S

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.  

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori kuvankaunis käskynhaltija otti  ohjat hallintaansa,
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Perjantai

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori kuvankaunis käskynhaltija otti ohjat hallintaansa, sekä

Tiistai

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori kuvankaunis käskynhaltija otti ohjat hallintaansa, sekä Tietäjä

S

Toissayönä kuu oli zeniitissä tummenevan illan hämärtyessä. Yht'äkkiä taivaanrannalla häämötti oudonnäköinen kuusijalkainen – vai oliko se – kyllä, kuusikätinenkin. Voi meitä, vieläkö Mon Amie meitä kaipaa kaksoiskansalaisina ja hörhöinä? Tätä häröilyä vain hullu kestää, tuumaa tyhmänrohkea yltiöouto peräkylän piilopirtistään.

Päättäväisenä sankarimme päätti pukeutua sotisopaansa, kiiltävänmustaan käärmenahkaiseen kapaloon. "Voi halvattu", hakaneula pisti persuksiin ja missä se hukkapalakin on? Taistelumieli yltyy vierashuoneen oven ryskyessä saranoiltaan: Tietäjä eli shamaani loikkaa kimmeltävä viisisakara kädessään kirkaisten, kaikkien tuijottaessa näkyä jäykistyneinä puujumalina.

"Arbadasalakarbadapatapampparatajuu!" Koko peräkammari havahtui valonkantajan sammuneen tuikun pimeydessä, vaikka Tuikku oli tulistuneena syttymässä, palavasilmäisesti tuijottaen sitä hehkuvaa ja säkenöivää tulta, joka ahjon leimahduksesta täytti huoneen. Hän röyhisti rintavarustuksiaan, koppasi säilänsä huotrineen, rynnäten tornin kupeeseen ryminällä, varovaisesti portinpieliä tunnustellen.

Taistelutantereen yllä leijuva kalman tuoksahdus, kuvottavuudessaan kuitenkin kohtuullinen, vaikka hajumyrkytyksen oireet näkyivätkin kasvoista, jotka kelmeän valon hämyssä heijastuivat selkäpiitä hiipivässä väristyksessä, vaikuttaen tunnelmaan, luoden aavemaisen enneunen manifestin. Milloin sanansaattajamme aikoo rykäistä kaiken sisuksistaan, totuudenko? Siihen ei kenelläkään voi olla toista totuutta ja kaikenkattavaa viisautta.

Tietoverkon aiheuttama ydinvoimalaitoksen vuoto oli kaikille helpotus, koska unimaailmassa kaikki sekoilivat uniformuissaan. Mutta supermoderaattori kuvankaunis käskynhaltija otti ohjat hallintaansa, sekä Tietäjä viisaudessaan
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä