Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Esmerkixin ketju

Aloittaja Esmerkix, 18.04.15 - klo:16:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

karpalo

Doddiin, tottakai,  mutta vaikea olisi ollut arvata ihan kylmiltään.

Täällä näyttää joku myyvän halpoja ulkomaanpasseja ? Kaikkea sitä saa edessään nähdä näinä digiaikoina.

Juulianna

Luin ja päättelin ettei kukaan tosissaan passeja väärentävä  ilmoittele täällä.
Piilossa ne pysyttelee. 8)
.
Niin kaunis on maa,,

karpalo

Ihmeiden aikaa elämme ?

Osta netistä ulkomaanpassin, saat sen vaikka vitosella ??

Esmerkix

Voi-voi! Kaikki ulkokasvit ovat jäätyneet täyteen kukkaan. Yritin antaa niille tekohengitystä eli elvyttää kastelemalla kuumalla vedellä.
Kävin jo ostamassa piikkipohjaiset kengät talvikävelyistä varten. Näkötornikin oli jo suljettu. Pelkäävät, että ihmiset vievät jaloissaan vettä portaisiin ja sitten portaat saavat jääpinnan. Sitten onkin vain ajan kysymys, kun ambulanssit alkavat kailottaa...

karpalo

Meillä on tuollainen Wanhan ajan kellari.

Sinne raahasin selkä vääränä 8-10 erilaista kasvia, mm. Japanin vaahteran punaisine lehtineen.



Esmerkix

Kävin tänä iltana katsomassa Notre Damen kellonsoittaja -musikaalin Tampereen Teatterissa. Olipa hieno elämys. Sali täynnä hurraavia katsojia ja lopuksi ihmiset nousivat seisomaan ja taputtamaan. Pojasta polvi vain paranee...

Esmerkix

Jos ei ole tahtotilaa nousta aamulla ylös sängystä, niin voi jäädä lorvimaan koko loppupäiväksi.
Tahto ja tila löytyvät kyllä jo Agrigolan kielestä. Eri murteissa on monista sanoista omat väännöksensä.
Muitakin tiloja on kuin tahtotila. Esim. mielentila, raskaudentila jne.


karpalo

Aivan näin.

Pitänee olla sellainen olotila, että sen muuttaa tahtotilaksi jotta pääsee nousemaan ylös sängystä.  Tila, itse sanana on myös esim. maatila.

Joillain nykyisillä emännillä on ollut nuorena sellainen olotila, että tahtotilansa avulla ovat  kohottaneet tilansa Tilanomistajaksi, sen Emännäksi ja pomoksi, sanoipa isäntä siitä rouvansa tilasta/tilanteesta ihan mitä vain.


Juulianna

Aivan näin: Maatilalla emännällä raskaudentila, ei tahtotila. ::)
Niin kaunis on maa,,

Esmerkix

Mansikat ovat nyt kalliita. 400 gramman rasia maksoi 6 euroa. Tosin, olivat erinomaisen hyviä kyllä. Tuolla hinnalla ei vielä oikein viitsisi niitä pakasteeseen ostaa.