Kauhuvisioita elämäni varrelta

[Aakku]

Tää voi tuntua tylsältä, mutta maailmanloppua ei ihminen eikä luonto saa aikaan. Ei, vaikka yhdessäkin yritettäis. Maailman MUUTTUMISEN voisi esim. jättiasteroidin törmäys saada kyllä aikaan. Mutta ei loppua. Ydinaseetkin on ihan lällyjä. Maailmanloppu tulee sitäkin varmemmin, kun Aurinko palaa loppuun. Siihen menee viel muutama miljardi vuotta. Boooooring.

Aurinko :

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aurinko

Auringon kauneuspilkkuja

[Ztara]

- On tässä elämässä onneksi jotain aikaankin saatu, eikä vain puheiden tasolla tuotu julki poikkeuksellista osaamistaan. Toisaalta itsensä liiallinen esiin tuominen koetaan edelleen joidenkin mielestä jonkinlaisena egoistisena piirteenä, itsensä omahyväisenä korostamisena. Vaikka tälläiseen rehentelyyn minulla ei olekaan mitään suurta tarvetta.

Ei sinulla näytä ainakaan itsetunnossa vikaa olevan, se on hyvä se  . Kunhan osaisimme jokainen järjestää oman elämämme niin että viihdymme nahoissamme ja voisimme tuntea että olemme luoneet elämästämme oman itsemme näköisen. Kyllä omaa itseänsä jo osaa aika hyvin aikuisiällä ennustaa, ei siihen erityisiä konsteja tarvitakaan, ainoastaan viitseliäisyyttä ja aikaa hiljeltyä ja kuunnella itseään. Puolisonkin tulevat kommentit saattavat olla joissakin tilanteissa lähes sadan prosentin varmuudella arvattavissa ilman mystiikan hiventäkään.... Mutta lähipiiriä kauempana olevat ennustukset ovatkin jo vähän hatarammalla pohjalla.

Minusta tulevaisuutta muuten ei paranisi mennä ronkkimaan kenenkään yksittäisen ihmisen kohdalta, koska juuri ne jotka ennustuksia haluavat, ovat muutenkin herkkiä ihmisiä ja taipuvaisia toimimaan kuulemansa ennustamisen mukaan. Minun esimerkiksi on parempi pysyä poissa ennustajien pakeilta ihan kokonaan.

Jännä asia muuten että olemme niin kiinnostuneita tulevaisuudesta, ikäänkuin se putkahtaisi näkyville jonakin salattuna päivänä muuttuen vaivihkaa taas historiaksi. Tämä hetki jota elämme jää välivaiheeksi tulevista unelmoinnin ja menneiden haikailun väliin. Juuri tässähän se tulevaisuus tehdään itse kohdallamme, mutta emme haluaisi muuttaa tapojamme vaan painaa vanhan kaavan mukaan, ajatellen että joku muu muuttaisi poks vaan tulevaisuutemme.

[S]

Ei ainakaan omasta mielestäni ole pahempia itsetunto-ongelmia, eikä vaatimattomuuskaan liiemmin vaivaa. Miksi pitäisikään vähätellä tai hävetä itseään, kun tietää olevansa sinut itsensä & ympäristönsä kanssa. Kun hyväksyy omat vahvuutensa & heikkoutensa, luottaa kykyihinsä, eikä käperry kuoreensa - niin silloin osaa myös arvostaa sitä, että kykenee elämään elämäänsä omana persoonanaan - sellaisena kuin sen ulkoiset sekä sisäiset puitteet on itselleen saanut. 

Sillä kun elämä on koulinut vastoinkäymisten ja pettymysten kautta opettanut huomaamaan, miten yksi ihminen ei voi globaalisti muuttaa maailmaa mieleisekseen - mutta hänen on mahdollista parhaimmillaan vaikuttaa asioiden kulkuun omalla esimerkillään; jäädä ihmisten mieliin, tai jättää jopa oma puumerkkinsä maailmankartalle, niin hyvässä kuin pahassakin mielessä.

Tietysti tulevaisuutta on vaikea ennustaa yksittäistenkään ihmisten kohdalla tarkasti, saati sitten kollektiivilla tasolla; koska vaihtoehtoja sekä muuntujia on niin paljon, jotka vaikuttavat lopulta siihen miten tilanteet/olosuhteet muokkautuvat, tai miten ne kulloinkin muuttavat suuntaansa. Tähän tuo oman lisänsä myöskin ihmisen vapaa tahto; joka lisää sattumien määrää, muuttaen myöskin koko ajan erilaisten todennäköisyyksien toteutumia.

- Mutta yhtä kaikki; tulevaisuuteen voi välillä uteliaisuudesta, mielenkiinnostakin tähyillä, koska se on koko ajan läsnäolevana meitä lähellä, kun sitä kuitenkin tässä nykyolevaisuudessa hetki hetkeltä luomme. Muiden tulevaisuutta emme kuitenkaan pysty täysin muuttamaan, ainoastaan omaan elämänsuuntaamme voimme jossain määrin vaikuttaa. Menneitä ei myöskään kannattaisi loputtomiin haikailla, koska niihin tapahtumiin harvoin pystyy enää myöhemmin vaikuttamaan, ei ainakaan muuttamaan niitä täysin muuksi kuin niiden senhetkinen tarkoitus on ollut.

- Hyväksymällä rajallisuutensa - myös muiden puutteellisuuden, niin maailma näyttää ajoittain synkkyyden keskelläkin hieman valoisammalta. Nimittäin optimistinen elämänasenne elämään syntyy usein vaikeuksien, osin myös ristiriitojen keskellä; kun huomaa että kaikkeen ei ole syytä takertua, eikä ottaa jokaista tapahtumaa liian vakavasti tai tosissaan - vaan välillä voi hellittää, eikä koko ajan tarvitse pinnistäen revetä joka suuntaan. - Pysähtyminen olennaisuuksien äärelle onkin ensiarvoisen tärkeää, koska oleellista on elämän jatkumo - sen kokonaiselämys, jokaisessa hetkessä täysipainoisesti eteenpäin eläen!