Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Hawking ja tarpeeton Jumala

Aloittaja Bongaaja, 03.09.10 - klo:15:16

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 9 Vieraat katselee tätä aihetta.

S

Onneksi omat totuuteni eivät ole mitään uskomuksia, koska niillä on niin vankka tietopohja perustanaan, ettei niiden totuudellisuutta horjuta mitkään tai ketkään tahot. Ne ovat lisäksi omakohtaisen empiirisen kokemuksen kautta luotuja elämänviisauksien ilmentymiä - joita ei voi verrata enää mihinkään tavanomaisiin teorioihin, joita monet nk. 'hurahtaneet' keksivät hätäpäissään, kun eivät muuhunkaan pysty.

- Nyt tässä ketjussa mitä ilmeisemmin alkaa ainakin allekirjoittaneella olla kaikki olennainen sanottu. Kun mitään oleellista aiheen tiimoilta ei ole enää annettavana, niin viisas jättää tällä tietoa asian sikseen. Katsotaan sitten myöhemmin, jos kiinnostusta itse varsinaisesta aihepiiristä vielä riittää?!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

AveLazio

Arvostamani S: Ei kukaan tiedemies ole havainnollistanut asiaa universumin synnystä. Et sinäkään siihen tietysti kykene. Sinä USKOT. Period.

Tässä alkavat samat uskomukset toistua. Järkipuhe ei tehoa kuin harvoihin näköjään (Postman ja Outopoika omilla eri tavoillaan eivät kumpikaan tartu kenenkään talutushihnaan - hienoa!)

En kirjoita enää tähän uskonnolliseen ketjuun.
At a narrow passage there's no brother, no friend

Bongaaja

Kyllä niistä pamaukista sun muusta jäi jälkiä. Eis se siis mikään uskomus juttu ole. Fysiikassa ei muuten voi käyttää maalaisjärkeä, kun asiat eivät ole sellaisia miltä ne näyttää. Suora on käyrä ym.

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: Bongaaja - 14.09.10 - klo:23:24
Kyllä niistä pamaukista sun muusta jäi jälkiä.

onhan niistä mutta outomaalaisilla ei ole mahdollisuutta  niiden tutkimiseen.
Ainut keino saada tietoa on teevee ja lukeminen. Kysymys ei ole niinkään uskomisesta vaan ymmärtämisestä.

Toi on tietysti typeryyden huipu kun ässä väittää selvittäneensä asit omin päin.
Ässä on lisäksi kehittänyt termistön joka on yhteneväinen wikipedian kanssa. Ässän aivotutkimus menee samaa rataa.

JukriS

Ovatko nykyisen fysiikan ja alkuräjähdysteorian kannattajat koskaan edes kertoneet syytä siihen miksi ja miten aine säteilee energiaa aaltoina joilla on hiukkasluonne?

Onesimpleprinciple mallin mukaan jokaiseen energiatihentymään tulee koko ajan energiaa ulkoapäin ja tämä energia saa aikaan ulkoisen paineen, jonka takia energiatihentymästä puristuu sitä itseään eli energiaa aaltoina joilla on vielä pienempien energiatihentymien luonne.

Nämä pienemmät tihentymät törmäävät aikanaan johonkin toiseen isompaan tihentymään, jolloin siihen kohsituu ulkoinen paine myös sillä hetkellä jne.

Erittäin yksinkertaista.

Nämä energiatihentymät ovat ikuisia.

Niistä muodostuu isompia kokonaisuuksia ja jotka aikanaan hajoavat pienemmiksi jne.

Jokainen ikuisista energiatihentymistä luotu maailmankaikkeus hajaantuu entropian takia alku / lopputilanteeseen, josta ikuinen energia eli me itse luomme aika ajoin uuden maailmankaikkeuden jossa voimme esim. kiistellä siitä mikä juttu maailmankaikkeus oikein on.

Ihminen itse on energiatihentymä jossa on erittäin paljon pieniä energiatihentymiä jne.

Ihminen kykenee ajatuksensa voimalla käpertämään itsensä kippuralle ja prosessin aikana ihmisestä TYÖNTYY pieniä energiatihentymiä pois päin.

Myös luomisprosessissa energiatihentymiä TYÖNTYY pois päin tietyltä alueelta ja juuri tuo energia oli TYÖNTÄMÄSSÄ energiaa kohti tuota samaa aluetta, jonne energiatihentymniä TYÖNTYY ilman vetävää voimaa.

Ilman vetävää voimaa joka on fyysikkojen ikioma jumala jota oikeasti ei ole olemassa.

http://bubblare.fi/movie/ensimmainen_tieteellinen_luomis_teoria_

;D
Mitään uutta ei synny ilman vuorovaikutusta, ei edes lapsia. ( / maailmankaikkeutta )


rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: JukriS - 15.09.10 - klo:08:44

Erittäin yksinkertaista.


Ihminen itse on energiatihentymä jossa on erittäin paljon pieniä energiatihentymiä jne.

Ihminen kykenee ajatuksensa voimalla käpertämään itsensä kippuralle ja prosessin aikana ihmisestä TYÖNTYY pieniä energiatihentymiä pois päin.


;D

mistä tuli mieleen että lääkeet on ottamati

meni muutes mun biologian opiskelut ihan haaskuuseen
jos esim ymmärrettäsiin tautien energialuonne, ne voitaisiin säteilyttää  ulos ihmisestä.
Tauti vaan muutetaan energiaksi.

Hauskaa!

rapevainaa

.
Ihmisessä on 70% vettä. Ei taidairrota energiaa. Vesi on palanutta vetyä.
Sakut polttivat ihmisä, mutta prosessi taisi niellä aika lailla tukipolttoainetta

karpalo

Lainaus käyttäjältä: JukriS - 15.09.10 - klo:08:44

Erittäin yksinkertaista.


Ihminen kykenee ajatuksensa voimalla käpertämään itsensä kippuralle ja prosessin aikana ihmisestä TYÖNTYY pieniä energiatihentymiä pois päin.


Erittäinkin yksinkertaista.

Kyseinen prosessi ihmisellä toteutuu esim. näin, kun vatsa on "kovalla", joudut Wessassa käpertämään itsesi ajatuksesi voimalla kippuralle., niin sen prosessin aikana sinun alapäästäsi TYÖNTYY pieniä kikkareisia tihentymiä pois päin.

Jokainen voi itse havainnoida tapahtuneen., ilman mitään Cosmisia, tai yleensäkään Cosmiikkaan liittyviä lisäopintoja. Cosmetiikka on asia erikseen.

rapevainaa

.
Nowot. Onesimpleteoriahan toimii oikeesti.  hieno oivallus postman.
Jos vielä näyttäisi tulitikkua , niin tota, en kyllä uskaltaisi.

Se ei ole enää kivaa jos se on menisimple.

JukriS

Aivan oikein, on vain työntävää voimaa.

Jos saisi kustua riittävän kovalla paineella kohti Maapallon keskustaa, voisi saavuttaa pakonopeuden, jolloin TYÖNTYISI nopeammin pois päin koko ajan laajenevan Maapallon keskustasta kuin Maapallon pinta.

Kertokaapa miten ihminen muka voisi saada aikaan vetävää voimaa?

;D
Mitään uutta ei synny ilman vuorovaikutusta, ei edes lapsia. ( / maailmankaikkeutta )

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä