Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Afrikassa ja Lähi-Idässä tehdään historiaa

Aloittaja THL tiedottaa, 02.02.11 - klo:14:54

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 20 Vieraat katselee tätä aihetta.

karpalo

#230
Köyhää on tavallisen ihmisen, "taviksen" elämä Egyptissä:

Olimme lomalla Hurghadassa, hieman ennen kansannousun alkamista viime vuoden lopulla. Kuvassa hotellin ulkoalueiden yksi hoitajista, Mahmoud, ikää 45 v. Kaikki työntekijät olivat miehiä.



Hän kertoili kysyttäessä seuraavaa:

Palkkaa noin 35 € kuukaudessa, asuu Luxorissa, olisko etäisyys n. 300 km. Hurghadasta. käypi kerran kuukaudessa linja-autolla kotona, siellä vaimo ja kolme lasta.
Yrittää säästää palkastaan autoa, ehkä jotakin vanhaa, haaveena alkaa ajamaan taxia. Kuulemma kaukainen haave, mutta säästää yhä sitä varten.

Poislähdettäessä annoimme riksua, kuten tapana on, tippa tuli hänelle silmään.

Kaikki tapaamani egyptiläiset olivat lämpimiä, iloisia ihmisiä. Hotellialueen ulkopuolella, Sekkalan kaupungissa kurjaa, köyhää, likaista naiset ja lapset jossain kujien pimennoissa, äijät taas häärimässä kaupanteossa.

En yhtään ihmettele kansannousua. Tämän päivän sosiaalinen Media kykeni selvittämään Mubarakin suvun rikkaudet yms. jne.

Suurin osa maasta kuivaa, kuivaa. hiekkaa, perin keltaista hiekkaa vaan..............

Ulkomuistista: Egyptissä, luvut suuntaa antavia, noin 85 milj. asukasta, 90 % asuu alueella joka on maan pinta-alasta n. 10-15 %, siis Niilin rannoilla ja vehreimmillä alueilla.

::::::::::::::::::::

PS. jalassaan Mahmoudilla  loppuun asti kuluneet vanhat crocksit, eivät kyllä erotu hyvin kuvassa. Muutenkin miestarjoiljoilla myös oli ilmeisesti firman vaatteet, mutta omia kenkiä. kaikkien kengät hyvin kuluneita, linttaan käveltyjä.


risto

.
En ole käynyt Egyptissä, mutta kaikki jotka ovat käyneet, luonnehtivat matkaa surulliseksi. Köyhyys ja lika ovat kertomuksissa. Mutta on niitäkin hyvä nähdä. Intian rantapaikat ovat samanlaisia.

AveLazio

Olen luuhannut Egyptissä. En keksi mitään hyvää sanottavaa siitä paimentolaismaasta.
At a narrow passage there's no brother, no friend

risto

Lainaus käyttäjältä: AveLazio - 22.11.11 - klo:23:42
sanottavaa  siitä paimentolaismaasta.

onpa luotettava havainto. Niillä on ollut kaupunkeja ja viljelmiä viimeiset 5000 vuotta.

Yhtä luotettava kuin tietosi että Amerikan intiaanit ovat suomalaisten sukulaisia.


THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 22.11.11 - klo:13:01
Eli siis Mubarak oli paljon helpompi ja kevyempi vastus kuin tämä nykyinen sotilasjuntta.
Se siitä vitsistä.

-----------------------------------

Egyptissä on luvattu vaalit ensi viikoksi. Miksi siis ihmiset ovat suurin joukoin kaduilla? Miksi he eivät olekaan nyt tyytyväisiä siihen, että vihdoinkin ne vaalit (todennäköisesti) pidetään?

Yritetäänpä haarukoida, että mistä vois olla kyse.

– Ollaan laajalti sitä mieltä, että vaalit eivät ole oikeat, eli vapaat ja demokraattiset.

– Pelätään ja ennakoidaan sitä, että mikäli sotilasjuntta ei ole tyytyväinen vaalien tulokseen, se istuu tiukasti edelleen vallassa.

– Myös muslimiveljeskunta on mustana peikkona. Vaikka se näyttää olevan taustalla, sen merkitys on suurempi, kuin miltä äkkiseltään näyttää.

– Poikkeustila on edelleen kumoamatta. Sitä on nyt jatkunut yli 30 vuotta.

– Egypti on väkirikas valtio. Se on hidas käänteissään. Myös erilaisia ryhmittymiä on valtaisa määrä. Tällaisen kirjon yhteistoiminta on täysin hakusessa. Yhdet vaalit eivät ratkaise juuri mitään.

– Onhan tämä mielenkiintoinen tilanne joka tapauksessa. Erilaisia mahdollisuuksia on useita. Todennäköisesti Egypti kääntyy hitaasti kohti demokratiaa. Sitä ennen ruumiita tehtaillaan suuret määrät.


Ei ole ensimmäinen kerta, kun nettiin kirjoittamani päätyy lehteen miltei sellaisenaan. Ja pikaisesti, kuten nytkin.


Aamulehti tänään 23.11.2011.
Aluksi otsikko sillä koolla, millä se on lehdessä:

Armeija ei
ehkä väisty
vallasta edes
vaalien jälkeen


(Muutama ote uutisartikkelista):

"... parlamenttivaalit alkavat suunnitellusti ensi viikolla."

"Pelko siitä, että todellinen valta jää joka tapauksessa maata nyt hallitsevan sotilasneuvoston käsiin, latistaa vaalitunnelmia."
"... asiat eivät ole täysin kunnossa vaalien lähestyessä."

"... tavallinen egyptiläinen ei välttämättä ymmärrä vaaleista lopulta paljoakaan."
"Edessä on pitkä ja monivaiheinen prosessi..."

"Veljeskunta: Väärä ohje!"

"Yksi Egyptin tärkeimmistä oppositiovoimista, Muslimiveljeskunta, reagoi voimakkaasti yhteen ohjeistuksen kohtaan, jonka toteuttaminen veljeskunnan mukaan käytännössä sementoisi asevoimien ylivallan Egyptissä."

"... laajentamalla Mubarakin poikkeustilalakien soveltamisaluetta sotilasneuvosto on jatkanut ..."

13 tuomittu kuolemaan

"... noin 12 000 henkilöä oli joutunut sotilastuomioistuimien eteen elokuun loppuun mennessä. ..."


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Patu

Tuostahan oli jo keväällä puhetta, armeija ei väisty. En kyllä ymmärrä tuota mielenosoittajien hoppua, armeijan pitäis erota heti nyt - mutta mitä tilalle?
Ihan kuin pedattaisiin kaaosta ja valta tyhjiötä johon sitten - niin ketkä? - loikkaavat.

Vaikea on uskoa että nuo parlamenttivaalit on jo ensi viikonloppuna, niinhän se oli?
Miten ne oikein menee, ei ehdokkaita ainakaan ole esitelty, eikä ketä edes voi äänestää.

Toinen jännittävä tapaus on Syyria.

THL tiedottaa

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

#237
.
Näistä arabimaista ei ole hirveästi kirjoitettu, miten maat elävät. Aikaisemmin on näytetty kun ihmiset laumoittain kiertävät pyhää kiveä.

Nyt uutisisa  luetellaan kaikki kuolleet ja kaikki nujakoinnit.  ei tämä mitään ymmärtämystä lisää.
Itse en välitä seurata tapahtumia, koska ei ole sellaista tietolähdettä josta saisi tolkkua.
Pitäisö seurata? No ei koska mun elämä on ihan muualla.

Se hämmästyttää miten kauan levottomuudet ovat jatkuneet. Sen varjolla diktaattorit ovat pitäneet vantansa ja diktatuurin valtapiirit ovat pitäneet naruja käsissään.
Taustalla on varmaankin maiden perusköyhyys.
Luonnonrikkaudet ovat vähissä. Väkeä on liian paljon elinmahdollisuuksiin nähden. Siirtolaisuus on ollut ratkaisu paineiden purkuun. Näin se on ollut Euroopan maissakin.

karpalo

#238
Valtaapitävät diktaattorit  Pohjoisafrikan valtioissa ovat kansan rahoja öljyrahoja, kaikkia muitakin rahoja käsitelleet kuin omiaan. Esim Libyassa, Libyan valtion pääoma on ollut Muammar Gaddafin henkilökohtaista omaisuutta, jota sitten on miljarditolkulla lähetelty ja varastoitu erilaisiin veroparatiiseihin, kymmenet vuodet.

Länsimaissa sijaitsevat nämä "rahakätköt", suurta osaa niistä ei ehkä löydetä koskaan, jääpi jonnekkin, siis minne. Kaikki tahot eivät varmaan haluakkaan niitä löytää.

Nyt Muammar Gaddafin poika on kiikissä, häneltä toivotaan tietoa enemmän näistä varosita, mihin kaikkiin kätköihin on piiloitettu.


Kansa on saanut murusia, jos sitäkään.

Tossakin vähän pätkää aiheesta. Libyan jäädytettyjä rahoja aletaan palauttaa, mutta mihin ne palautetut rahat sitten päätyvät, uusiin taskuihin. Tämä on hauskaa piiloleikkiä, tämä tämmöinen.

Etsi ja löydä ja nappaa ! Money, money jälleen


http://www.youtube.com/watch?v=3PAUXQ4u7nc

THL tiedottaa

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä