Musiikkiketju

[reedik]

Se on pelimanni itsekin ja muutenkin hän taitaa olla ollut paikalla, kun lahjoja jaettiin. Bach oli kelpo veikko, mutta minuun ovat silti suuremman vaikutuksen tehneet esimerkiksi seuraavat klassisen musiikin säveltäjät: Gustav Mahler, Sergei Prokofjev, Krysztof Penderecki ja Uuno Klami.

[THL tiedottaa]

Niin, olet innostunut romantiikan ajan säveltäjistä.

Maalailua, (kansallis)tunnetta, kuvailua, tonaliteettia.

Tosin nuo mainitsemasi säveltäjät eivät ole sentään aivan kansallisromantiikan pahimp..., hmm...., tyypillisimpiä edustajia.     
Kelpo säveltäjiähän nuo ovat. Tarpeeksi kokeileviakin.
Mutta minusta eivät sellaisia, joita voi kuunnella loppuelämäänsä.*

Joka tapauksessa ero barokkiin on selvä.

Miten voi olla mahdollista, että sinuun ovat vaikuttaneet nuo mainitsemasi säveltäjät enemmän kuin Bach?

-----------------
*) Bachia voi. Siitä ei koskaan saa täyttä selvyyttä.

[reedik]

Niin, olet innostunut romantiikan ajan säveltäjistä.

Maalailua, (kansallis)tunnetta, kuvailua, tonaliteettia.

Tosin nuo mainitsemasi säveltäjät eivät ole sentään aivan kansallisromantiikan pahimp..., hmm...., tyypillisimpiä edustajia.     
Kelpo säveltäjiähän nuo ovat. Tarpeeksi kokeileviakin.
Mutta minusta eivät sellaisia, joita voi kuunnella loppuelämäänsä.*

Joka tapauksessa ero barokkiin on selvä.

Miten voi olla mahdollista, että sinuun ovat vaikuttaneet nuo mainitsemasi säveltäjät enemmän kuin Bach?

-----------------
*) Bachia voi. Siitä ei koskaan saa täyttä selvyyttä.

Minun lapsuudesta saakka paras ystäväni on muusikko ja säveltäjä itsekin. Hän väittää Bachista ihan samaa kuin sinä ja olemme leikkisästi kinastelleet Bachin sävellyksistä juopotellessamme monta kertaa. Hän ei pidä siitä, kun kerron mielipiteenäni, että Bachin sävellykset kuulostavat usein minusta yksinkertaisilta barokkirenkutuksilta. Hän tuntee myös musiikin teoriaa paljon paremmin kuin minä ja väittää, että yksinkertaisuus on Bachin sävellyksistä kaukana.

Kyllähän minä pidän muistakin säveltäjistä kuin noista mainitsemistani, esim. Kaija Saariahosta, Magnus Lindbergistä ja vaikkapa Nikolai Rimsky-Korsakovista.

[THL tiedottaa]

Niin, niin.

Jos ja kun tuntee musiikin teoriaa, edes jonkin verran, on ihmeissään Bachin musiikin rakenteiden rikkaudesta.

Bach asetti itselleen sellaisia tehtäviä, solmuja, että niitä ei kyennyt (eikä vieläkään kykene) kukaan muu avaamaan.

Kunst Der Fuge on juuri (eräs) tällainen teos. Siitä ovat monet sanoneetkin, että ei sitä ole edes soitettavaksi tarkoitettukaan. Vain analysoitavaksi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Die_Kunst_der_Fuge


Kyllä sitä paljon on soitettu, vaikka ei ole oikein tietoa, millä soittimella se pitäisi soittaa... joitakin viitteitä on joissakin sen osissa sormioista.




Fuugat on vaikeita kuunneltavia. Niissä useimmat putoo kärryiltä melkein heti kun toinen ääni tulee sisään. Päätä vaan pyöritellään ja ihmetellään, että mihin se melodia ny katos. No, tossa se taas vähän pilkahti ja taas katos. Ihan vaan tota tiitoota tulee joka puolelta.

[reedik]

Ehkäpä arvon Johann tarkoitti sen poskella soitettavaksi 

[THL tiedottaa]

 

Tuo on hyvin mahdollista.



Bachia pidettiin hänen elinaikanaan taitavana muusikkona, monen soittimen äärimmäisen hyvin osaavana hallitsijana. Ei häntä niinkään arvostettu säveltäjänä.
Mendelhsonnia (miten toi nyt oikein kirjotetaankaan....) saamme paljolti kiittää Bachin teosten tuomisesta julkisuuteen.

http://www.youtube.com/watch?v=tj47XybFMy0&feature=related

[THL tiedottaa]

Hiukan musiikista ja sen kuuntelusta.

On olemassa täysin erilaisia tapoja kuunnella musiikkia.

Joillekin, melko useille, on musiikkia tärkeämpää kaikki se, mikä on itse musiikin ulkopuolella. Sanoitus, idolin yksityiselämä, levykannet jne.

Tottakai mulla on hyvinkin poikkeava tyyli kuunnella, eli tutustua musiikkiin. Se, että tajuan musiikin rakenteita, niin mikro- kuin makrosellaiset, ei estä silti sitä, ettenkö nauti musiikin tuomasta nautinnosta. Silloin, kun musiikissa sellaisia elementtejä on tarjolla.

Kun vertaa 1950-luvun (vielä paljolti 1960-luvunkin) ns. iskelmä- ja ns. popmusiikkia nykyiseen, huomaa valtavan eron. Aiemmin melodiat, sovitukset, soitinnukset, introt ja chorukset olivat kunniassaan. Entä nyt? Yksi sointu riittää. Musiikillisen paneutumisen sijaan panostetaan ilotulitukseen.

[S]

Musiikin kokeminen on kokonaisvaltainen elämys. Siihen kuuluu erilaisia tunnetilojen ilmentymiä, jotka vaihtelevat kuuntelijan kulloisenkin orientoitumisen mukaan. Itse olen perehtynyt myös musiikin eri rakenteisiin; niin melodioita, harmonioita, tai sointukulkuja tutkien. Ei kuitenkaan koskaan musikaalisuuden kustannuksella niin, että teknisyys ajaisi kokemuksellisuuden & elämyksellisyyden edelle. Ulkomusiikilliset seikat tulevat siinä sivussa, joten ne korkeintaan täydentävät kokonaiskuvaa omalla panoksellaan.

-Tässä musiikin perusteiden analysoinnissa, sekä niiden toteuttamisessa auttaa se, että tuottaa itsekin musiikkia, niin sävellyksellisesti kuin omien lyriikoidenkin kautta. En siltikään musiikin luomisessa orjallisesti noudata yleensä mitään totuttuja säännönmukaisia kaavoja, nuotinnuksia, tai muitakaan musiikkiin liitettyjä ahtaita sääntöjä. Riitasontuisuuskin on monesti musiikillisesti paljon kiehtovampaa, kuin puhdas harmoninen soitanto.

- Niinpä esim. improvisaatiopohjainen soitto toimii joskus tietyssä kontekstissa paremmin, kuin puhki mietitty, läpisävellytty tuotos. Eli vapaamuotoinen rakenteisiin sitoutumaton ns. modaalisuus kiehtoo itseäni mitä suuremmassa määrin. Niinpä jazz, proge, yms. tyylisuunnat, jossa improvisoidaan harmonisten teemojen ympärillä ovat aina kolahtaneet. Ne kun hivelevät mukavasti musikaalisesti hioutunutta korvaani. 

- Vaikka nykymusiikin erilaiset genret ovatkin pääosin ainakin popmusiikissa jo viime vuosina laajalti sekoittuneet toisiinsa; että niistä on kaupallisuuden myötä tullut enimmäkseen pelkkää laskelmoitua teollista äänimattoa, jossa myyntiluvut & näkyvyys tuntuvat olevan tärkeimpiä elementtejä. Aina löytyy kuitenkin poikkeuksia säännöistä, kun niitä osaa vain tarkalla pieteetillä hakea. Toisaalta musiikin lokeroiminen, tai leimojen antaminen on turhaa. Jos jokin tuotos tai teos koskettaa kuulijaansa jollakin tasolla, se on täyttänyt tehtävänsä. Makuja on lisäksi monia, niinkuin on kuuntelijoitakin.

[THL tiedottaa]

Eli vapaamuotoinen rakenteisiin sitoutumaton ns. modaalisuus kiehtoo itseäni mitä suuremmassa määrin.

Mitähän mahdat tarkoittaa S?

http://www2.siba.fi/historia/1900/eksperiment_artikkelit/modaalisuus_eks.html

Modaalisuus on nimenomaan määrättyyn rakenteeseen, moodiin, sitoutumista.
"Useimmiten länsimaisesta musiikista puhuttaessa modaalisuus viittaa Euroopassa keskiajalla teoretisoitua asteikkojärjestelmää, jossa diatonisen asteikon jokainen sävel voi olla perussävel asteikolle, jolla on vain sille ominainen intervallirakenne."

Tuolla Sibelius Akatemian sivustolla on kattavasti tietoa musiikista. Niille, jotka haluavat käyttää aikaansa niinkin turhaan...   

[S]

Ehkä käytin tuota kyseistä termiä tuossa yhteydessä hiukan huolimattomasti. Modaalisuutta esiintyy mm. myös modaalisen jazzin saralla. Vaikka jazztyylin melodisessa rakenteessa vapaan improvisaation sijasta käytetään tiettyjä sävelasteikkoja, on tulkinta sävelkuluiltaan sekä rytmiikaltaan usein tavallisuudesta poikkeava. Siksi sen harmoniat eivät noudata tyypillistä sävelkulkuja - tätä tarkoitin tuota ilmausta käyttäessäni.

- Mutta en ole itsekään päässyt vielä tavanomaiseen päivärytmiini, joten pieniä käsitteellisiä epätarkkuuksia voi lipsahdella näppikseltä. Harmoniseen sopusointuun päästäkseen, täytyy koko ajan käyttää luovia ajatuskulkuja; ehkä jopa atonaalisia yhteyksiä. Ehkä on kuitenkin parempi vain keskittyä yksinkertaisen arkisen sävelen löytymiseen, kuin heitellä musiikillisia moodeja joka väliin. Ne sekoittavat pahasti pään, varsinkin nyt kun inspiraatiot ovat vielä vähän hakusessa!