Mitä ja mistä me tiedämme?

[THL tiedottaa]

"Voin tietää, mitä toinen ajattelee – en, mitä itse ajattelen."

_{(L. Wittgenstein: Filosofisia tutkimuksia)}

Mitä ihmettä W. tarkoittaa?
Miten niin en voi itse tietää, mitä ajattelen?
Mistä on kyse?

W. kiinnittää huomiomme sanojemme käyttöön (tätä on kutsuttu kielipeliksi).
Hänen mielestään me sekoitamme tietämisen väärään paikkaan, sopimattomaan yhteyteen.
Näin me ajaudumme harhaan.

Otetaanpa esimerkki.
'Tiedän, että minulla on kipuja' voi olla tietoa koskeva väite vain jos lause 'en tiedä, onko minulla kipuja' on ymmärrettävä. Aha! Sellaista asiaa kuin tietämättömyys sen suhteen, onko minulla tuskia, ei ole olemassa – jos S sanoisi: 'Kärsin ehkä suunnattomasti, mutta en tiedä kärsinkö', me emme ymmärtäisi häntä. Voi tosin olla, ettemme ymmärrä muutoinkaan.

On mahdollista olla epävarma (onko kyseessä pelkkä kolotus vai kipu?) ja hämmentynyt ('en tiedä, mitä ajatella tästä'), mutta ei tietämätön.
On mielekästä puhua tietämisestä yhteyksissä, joissa on mielekästä puhua myös siitä, että saadaan tietää jotain, että jokin tulee tietoomme, tai että voimme huomata jotakin.
Mutta kun henkilöllä on kipuja, hän ei saa tietoonsa tätä seikkaa.
Me emme saa tietää tai emme huomaa, että meillä on kipuja, meillä yksinkertaisesti on niitä.

Jos tiedämme, että P, osaamme vastata kysymykseen: 'Mistä tiedät?' esittämällä todisteita tai viittaamalla havaintokykyyn, jota tiedon hankkimisessa käytettiin.

'Miten tiedät, että sinulla on kipuja?' on merkityksetön.

Kun sanomme tietävämme, että P, voisimme sanoa myös, että arvaamme, otaksumme tai veikkaamme, että P. Mutta ei ole mielekästä sanoa, että arvelee tuntevansa kipua.

Lyhyesti sanottuna, käsityksemme kokemuksen episteemisestä yksityisyydestä sekoittaa keskenään tietämättömyyden kieliopillisen hylkäämisen ja tiedon olemassaolon.

-------------------------------

Yllä oleva teksti on muokaten lainattu kirjasta Wittgenstein – Ihmisluonnosta.

-------------------------------

W. vie meidät sellaiselle alueelle, jossa aniharvoin edes pistäydymme saati että meidän arkemme täyttyisi tuonkaltaisella pohdinnalla.
Onko W:n pähkäilyillä merkitystä meille?
Eivätkö kaikki asiat näyttäydy meille päivänselvinä, mitä niitä sen enempiä pohtimaan?

[Patu]

Otetaanpa esimerkki.
'Tiedän, että minulla on kipuja' voi olla tietoa koskeva väite vain jos lause 'en tiedä, onko minulla kipuja' on ymmärrettävä.

Jassoo. Kielipeliä.

Olet leikkauksessa, epiduraalipuudutus ja pieni nukutusaine. Heräät välillä.
"Onko kipuja" kysyy hoitaja.
"Ei, suuta kuivaa".

Näin vaikka sinussa on iso reikä ja luitakin ehkä katkottu.

Se kielipeli on siis se mitä on kipu. Onko sitä jos sitä ei tunne.
Alat puhua siitä että tunnemme kipua. Eikö se tarkoita että on kaksi asiaa: onko kipua olemassa ja tunnemmeko sitä. "Onko kipuja" tarkoittaakin "tunnetko kipuja".
Kuuluuko kaatuvasta puusta ääni jos kukaan ei ole kuulemassa. Kvanttimekaniikasta tiedämme että havainto voi muuttaa kvarkin tilaa.

Jaa ei ole sama juttu.

Sorry THL, en minä pysty noin viisaaseen pohdiskeluun kuin mitä odotat.



"Voin tietää, mitä toinen ajattelee – en, mitä itse ajattelen."

Minä käyn tuota lukiessa pohtimaan kuka se on joka tietää että minä yleensäkään ajattelen, asia erikseen se mitä minä ajattelen.

"Ajattelen, olen siis olemassa"*) tarkoittaa että on joku, joka on huomannut ajattelevansa. Kuka on se joka ajattelee ja kuka on se, joka huomasi ajattelevansa (taitaa olla Sartrea).

*) ei ole W:a, on D:a

[S]

Aika erikoista 'kielipeliä', tuo avaus sisälsi kaiken kaikkiaankin. Tuosta retoriikasta jäi hieman saivartelun maku suuhun. Ainahan voidaan filosofisesti pyöritellä asioita & ilmiöitä puoleen sekä toiseen; mutta lopulta päädytään aina toteamukseen, missä ihmisen oma havainto/kokemus on kaikkein tärkein. Mutta yritetään nyt mahdollisuuksien mukaan pohdiskella selväjärkisesti tätäkin probleemaa. 

- Minusta selviä asioita, ei pitäisi kuitenkaan monimutkaistaa liikaa. Kun ihminen tuntee tai yleensäkin aistii mm. kipua, hän havaitsee sen omien kokemustensa kautta. Näin ollen hän myöskin ilmiselvästi huomaa, sekä tietyssä mielessä tietääkin mistä kivun tunne tais en aiheuttaja johtuu. Toki hän voi myös olla harhakuvitelmiensa vallassa, eikä aina osaa selittää mistä kärsimys aiheutuu. Mutta sen hän kyllä tietää, onko tuska todellista vai kuviteltua, ellei sitten ole siinä tilassa että ei enää tiedosta kunnolla omia tuntemuksiaan.

- Yksilön havaintomaailmasta riippuen - tiedostaminen tunteiden tasolla tietenkin suuresti vaihtelee. Jos itse henkilökohtaisesti sanon että kärsin suunnattomasti, en tietenkään samaan hengenvetoon totea; että en ole varma kärsinkö.  Epävarmuus on tietenkin yksi tekijä, joka saattaa ohjata heikkoluonteisen ihmisen tahtotilaa epämääräiseen suuntaan. Motiiveja on tietenkin monenlaisia, yksilön kognitiot sekä sosiaaliset suhteet huomioon ottaen.

- Jos tai kun hän kuitenkin kaikista tuntemuksistaan huolimatta empii, hän ei ole varma omista tunteistaan. Ympäristö tai ympäröivät kontaktit voivat saada ihmisen myöskin psyykkiseen häiriötilaan, jossa hän ei kykene täysin kontrolloimaan ajatuksiaan, vaan joutuu ikäänkuin sekavien tunteidensa valtaan. Näin hän sanoo muuta kuin kehon tuntemukset hänelle kertovat. Hän saattaa myöskin epätoivossaan peitellä tuskaansa, koska pelkää sen paljastuvan.

- Tästä voisi jatkaa pohdiskelua psykologisessa mielessä vaikka kuinka syvälliselle tasolle tahansa, mutta ehkä korkealentoiset ajatuskulut eivät taida olla täällä niin kovassa huudossa, joten tyydytään tällä kertaa sitten näihin pintaraapaisuihin. Ehkä niistäkin joitain merkillepantavia mielijohteita syntyy...?!     

[THL tiedottaa]

No, siinä näemmä Ässä ehti tuohon väliin.
Kommentoin hänen kirjoitustaan myöhemmin.
Nyt siis Patun viestiä tässä välissä.


Älä sinä, Patu, lähde vähättelemään itseäsi.

Nyt lipsautit, käänsit keskustelun toiselle raiteelle "ajattelen, siis olen" -fragmentilla.
Tuota D:n lausumaa (todistusta) vastaan on esitetty melko laajaa kritiikkiä.
Sitä paitsi D. ei ole ensimmäinen, joka on esittänyt "ajattelen, siis olen" -lauseen suuntaisia päätelmiä.
Ja vielä, D. oli dualismin kannalla. Sillehän ei löydy pitäviä perusteluja.
Enivei, olemisen kysymys on kautta vuosisatojen ellei peräti vuosituhansien ajan herättänyt ihmetystä.

Miten tietokone on? Osaako tietokone ajatella?
Miten ihmisen ajattelu eroaa tietokoneen 'ajattelusta'?
Voivatko olosuhteet vaikuttaa tietokoneen hyvinvointiin?
W. vastaa, että eloton olento ei voi voida hyvin. Hyvinvointi ei kuulu elottomille.

Tottakai tietokone voidaan ohjelmoida niin, että se vastaa sellaisiin kysymyksiin kuten "Tunnetko kipua?", "Miltä sinusta tuntuu?', mutta tällöin vastauksen antajana ei ole tunteva kone, vaan ohjelman laatija, ihminen. Kone toimiii tässä vain elottomana välikappaleena.

Entä, kun tietosiruja aletaan asentaa meidän ihmisten aivoihin?
Tähän suuntaan meneviä jonkinasteisia kokeita on jo tehty.

Sivuheitto:
Eräs sektori tällä alueella pyrkii psyykkisten sairauksien parantamiseen.
Tampereella (sic!) on meneillään lupaava tutkimusleikkausten sarja (Helsingissä ja Oulussa ollaan Tamperetta konservatiivisempia), jossa aivoihin asennetaan sähköimpulsseja antavia elektrodeja. Leikkaus on saanut nimen DBS.
Tässähän ei kyse on varsinaisesta tietokoneen tai edes tietosirun asentamisesta, mutta kuitenkin meidän aivojemme, tietokeskuksemme manipuloinnista.

Neurokirurgian professori Juha Öhman:
"Jostain syystä homma polkee kuitenkin nyt paikoillaan. Hoito on uusi, mutta maailmalla siitä on hyviä kokemuksia. Emme tee täällä mitään ihmiskokeita."

Öhman pohtii, pelkääkö psykiatriakunta uutta hoitoa. Ehkä syynä voi olla vuosikymmeniä sitten käytetty lobotomia...

Tietoisuutemme manipulointi on siis pääsemässä hyvään vauhtiin. Ensin ulkomailla, sit Tampereella, sit...

[THL tiedottaa]

Aika erikoista 'kielipeliä', tuo avaus sisälsi kaiken kaikkiaankin. Tuosta retoriikasta jäi hieman saivartelun maku suuhun.

... lopulta päädytään aina toteamukseen, missä ihmisen oma havainto/kokemus on kaikkein tärkein.

... Toki hän voi myös olla harhakuvitelmiensa vallassa, ...

... Ympäristö tai ympäröivät kontaktit voivat saada ihmisen myöskin psyykkiseen häiriötilaan, jossa hän ei kykene täysin kontrolloimaan ajatuksiaan, vaan joutuu ikäänkuin sekavien tunteidensa valtaan.

... korkealentoiset ajatuskulut eivät taida olla täällä niin kovassa huudossa, ... 

Missä kohtaa saivarreltiin?

Sulla ainaski on tuo looginen päättelykyky hukassa.

Ensin sanot, että oma havainto/kokemus on kaikkein tärkein.

Sit seuraa tämä: Toki hän voi myös olla harhakuvitelmiensa vallassa.

Miten voit sovittaa nämä yhteen?

Ei tuosta ainakaan mitään todellista kuvaa synny asianomaisen henkilön näköpiirissä.

Toki henkilölle itselleen se oma kokemus, harhainenkin havainto, on tärkee juttu.
Harhakuvitelmien varassa eläminen voi olla hengenvaarallista.
Puhumattakaan psyykkisen häiriötilan aiheuttamasta akuutista, useimmiten fataalista, ongelmasta. Oli se sitten kuinka sataprosenttisesti sitä omaa kokemusta.

[S]

Ehkä ei ole syytä tässä yhteydessä takertua yksittäisiin lauseisiin, vaan loogisesti ajatellen keskittyä siihen mikä on tämän koko esillä olevan asian ajatuskulun ideana. Tietenkin omat kokemukset & havainnot ovat yksilölle itselleen tärkeitä, vaikka hän olisi joidenkin määritelmien mukaan harhakuvitelmiensakin vallassa, joten ne voidaan hyvinkin sovittaa keskenään yhteen. Mikä sitten on jollekin harhakuvitelma, niin jollekin toiselle se voi olla koko elämän ylläpitävä tärkeä voimavara, jonka turvin jaksaa selviytyä arjen realiteeteista.

Tästä syntyykin sitten se yksilön oma päänsisäinen kokemusmaailma, joka on hänen itsensä luoma, omien reagointien, asenteiden, tai muiden vaikutteiden muovaama tunne/kokemustila. Enkä nyt menisi vakuuttumaan siitäkään väitteestä; että harhakuvitelmat olisivat aina haitallisia, tai aiheuttavat yksilölle mielenterveysongelmia. On helppo leimata jonkun ajatukset harhaisiksi, vaikka ne omat vastaavat luulottelut, tai toisesta ihmisestä muodostetut harhakuvitelmat saattavat epäluuloisuudessaan olla sitä paljon enemmän.

- Suuri osa ihmisistä mielikuvittelee asioita; unelmoi, haaveilee, uneksii, fantasioi, tai muodostaa kuvitelmia joistain elämään kuuluvista tapahtumista, ilmiöistä, ihmisistä yms. Tälläinen rikas eskapistinen ajatusmaailma päinvastoin parhaimmillaan ruokkii ihmisen luovuutta. Todella erikoista tai poikkevaa olisi, jos yksilö ei omaisi minkäänlaista mielikuvitusta, tai muuten kieltää sen itsessään. Tällöin voisi puhua jo tietyssä mielessä jonkinlaisesta patologisesta tapauksesta.

- Eri asia on sitten, jos todellisuudentaju olevaan katoaa - eikä pysty erottamaan arjessaan esiintyviä rationaalisia ilmentymiä epätodesta, joilla saattaisi olla pahimmillaan jopa haitallisia vaikutuksia itselle/ympäristölle. Jokaisella on kuitenkin oma yksityinen käsityksensä siitä mikä on totta, tai mikä kuvittelua. Niin kauan kun ihmisellä säilyy toimiva realistinen suhde ympäristöön arjen tasolla, niin on saivartelua puhua leimaa-antavasti psyykkisistä häiriötiloista. Näistä psyykkisistä aspekteista puhuminen kun on kuitenkin suhteellista, erilaisista tulkinnoista tai tulkitsijoista riippuen; joten mitään yhtäpitävää määrettä tälläiselle yksipuoliselle mielenterveyden diagnostiikalle on mahdoton antaa!

[Patu]

Mä en taida enää tähän todellisuudentajua koettelevaan pölinään osallistua, en edes leppoisasti. On se semmoista tietoisuutta että.

[Tiistai]

Onko W:n pähkäilyillä merkitystä meille?
Eivätkö kaikki asiat näyttäydy meille päivänselvinä, mitä niitä sen enempiä pohtimaan?

Tavallisille ihmisille tuskin.. oravanpyörä, lasten itku kotona jne.

..käänsit keskustelun toiselle raiteelle "ajattelen, siis olen" -fragmentilla.
Tuota D:n lausumaa (todistusta) vastaan on esitetty melko laajaa kritiikkiä.

Mutta kyllä ihminen voi Olla ajattelemattakin, esim. koomassa tai "vihanneksena" pitkällään..  Mutta D. (kuka lie  ) tarkoittaa tietenkin psyykkeä, tietoisuutta.  THL näyttää tietävän, ehkä valistaa..

[karpalo]

..eri asia on sitten, jos todellisuudentaju olevaan katoaa - eikä pysty erottamaan arjessaan esiintyviä rationaalisia ilmentymiä epätodesta, joilla saattaisi olla pahimmillaan jopa haitallisia vaikutuksia itselle/ympäristölle.

Jokaisella on kuitenkin oma yksityinen käsityksensä siitä mikä on totta, tai mikä kuvittelua. Niin kauan kun ihmisellä säilyy toimiva realistinen suhde ympäristöön arjen tasolla, niin on saivartelua.....

Tämä pohdiskelu tarkoittanee siis  yksinkertaisesti sitä yksityisen ihmisen kohdalle tulevaa pohdiskelua esim. kevättalven arjessa johon ei kertakaikkiaan tarvita montaakaan muuta  lisäpohtijaa, vaan kaikki soljuu mukavasti eteenpäin, omalla painollaan ja itsekseen rullaten ja kunkin omakohtaisten itselle eteentulevien vaikutteiden/ hetkellisten taikka pitkäjännitteisten impulssien/kontaktien kohdatessa sellaisessa mielentilassa, jota voidaan hyvällä syyllä sanoa vastaanottavaiseksi sen hetkiseen ja sillä tavalla toimivaan olotilaan siinä maailmankaikeudessa missä nyttemmin elämme.

Näin yksinkertaisella tavalla, ilman saivartelun häivääkään, perin arkisestikin, voi jokainen omalla kohdallaan mielikuvituksen runsaudesta/monimuotoisuudesta/tasokkuudesta johtuen määritellä oman maailmankuvansa omalla kohdallaan, välittämättä/sekoittamatta muiden maailmankuvia omien maailmankuviensa kanssa sekaisin, koska vain tällöin omanlaisensa pohdinta on puhdasta kaikista toisten/muiden mahdollisesti eri lähtökohdista ja omalla tavallaan fakkiutuneista/luutuneista käsityksistä jälkeenjääneiden pohtijoiden loppupäätelmistä...

[THL tiedottaa]

...  Mutta D. (kuka lie  ) tarkoittaa tietenkin psyykkeä, tietoisuutta.  THL näyttää tietävän, ehkä valistaa..

Kaikkihan Descartesin tuntee.