Mitä ja mistä me tiedämme?

[Tiistai]

Joo, tietenkin, päässyt lipsahtamaan  muistista.. eikun koskaan kuullutkaan    


Huomenta foorumille!

[Patu]

Minun mielestäni W käsittää ja määrittelee kielen tavalla, joka ei vastaa arkikokemusta.
W:n määrittely on intuitionvastainen.
Mielestäni voi aivan hyvin sanoa että tiedän että minulla on kipuja tai olen tietoinen siitä että minulla on kipuja.

Aina voi toki miettiä mitä tietäminen tarkoittaa. Jos olen sisällä ja sanon "tiedän että ulkona on kylmä" mistä sen tiedän? Katson lämpömittaria, kuuntelen säätiedotuksen, näen että maassa on lumi ja ihmisten hengitys höyryää – silti pitäisikö sanoa uskon, päättelen tms.?
Jos menen ulos ja tunnen kylmän ihollani eikö pitäisi sanoa "tunnen että minulla on kylmä", tietämisestä ei saisi sanoa mitään: onhan sama tilanne siis kuin "tunnen kipuja".
Ja sitä ei sitten muka voi sanoa "tiedän että ihollani on kylmä".

Miten W erottaa tietämisen ja tietoisena olemisen? Voiko sanoa (vähän tyyliin D ja S): olen tietoinen siitä että olen tietoinen, siitä tiedän olevani olemassa.

W pelaa kielipeliä omilla säännöilään, sellaista kieltä ei ole kuin mitä W olettaa olevan. Ei W:n kielellä voi kommunikoida.

[karpalo]

  A , - "Tililleni on tullut 2:n viikon palkka"

  W, - "Miten niin, mistä sen voit varmasti tietää?"

  A,  - "Olen palkanlaskija, siirsin tililleni myös W:n palkan"

  W,  -"Kuinka uskalsit?"

  A,  -"Noo, kun W vasta miettii asiaa, voiko se olla tottakaan, siis koko palkansaaminen tommoisesta hommasta, hänhän on filosofi.

[THL tiedottaa]

Tämä on jonkinlainen vastaus Patun edelliseen viestiin, jossa hän ansiokkaasti pohtii arkikokemuksen merkitystä. Kirjoitin tämän tekstin jo ennen Patun tänne laittamaa viestiä. Ilmeisesti sain jonkin ns. etiäisen ja siltä pohjalta tein pienen esityksen arkikokemuksen ja tieteellisen näkemyksen välisestä (useimmiten kuitenkin näennäisestä) ristiriidasta.

Eli tässähän tämä:

Arkikokemus vs. tieteellinen maailmankuva

Miten me hahmotamme ympäristöämme?

Arkikokemuksemme välittää meille tiedon, jonka mukaan Aurinko kiertää Maata. Myös asuttamamme taivaankappale vaikuttaa litteältä pannukakulta. Näin jokapäiväinen arkikokemuksemme meille kertoo. Emmehän voi millään uskoa, että jotkut kansat eläisivät pää alaspäin. Näinhän sen olisi oltava, mikäli Maa olisi pallomainen. Kyllä sitä litteän Maan reunalta putoamista on aiheellista pelätä.

Tiede on osoittanut meille, että kyllä, Maa on pallomainen. Lisäksi tiede kertoo meille meidän arkikokemuksemme vastaisesti, että me kierrämme Aurinkoa. Se, että Aurinko näyttää nousevan ja laskevan, johtuu Maapallon pyörivästä liikkeestä.

Arkikokemuksemme ja tieteellinen maailmankuva ovat siis ristiriidassa keskenään.

Vai ovatko sittenkään?

Mehän voimme arkikokemuksessamme nähdä kuunpimennyksen aikana, että asuttamamme Maan täytyy olla pyöreä. Näin sen vuoksi, koska Kuun pinnalla näkemämme Maan varjo on pyöreä. Maan pyöreys voidaan todeta myös asettamalla aurinkoisena päivänä samankorkuisia puukeppejä riviin Maan pinnalle (pohjois–etelä-suunnassa) ja mittaamalla keppien luomien varjojen pituudet. Varjojen pituus kasvaa pohjoissuuntaan edetessä, lyhenee kohti päiväntasaajaa mentäessä ja jälleen varjot pitenevät mentäessä päiväntasaajalta etelään.
On olemassa muitakin havaintoihin perustuva menetelmiä, joilla voidaan osoittaa Maan olevan pyöreä. Esimerkiksi kaukana merellä purjehtivasta laivasta näkyy aluksi vain maston huiput. Mitä lähemmäksi laiva tulee, sitä enemmän siitä näemme.

Arkikokemus ja tieteellinen maailmankuva eivät siis olekaan ristiriidassa. Ainakaan Maan pallomaisuuden osalta.

Monet muut arkikokemuksen ja tieteellisen näkemyksen väliset ristiriidat ovat ratkaistavissa edellä lueteltujen käytännöllisten kokeiden tai jopa ainoastaan suorien havaintojemme avulla. Ei siihen tarvita mitään mystiikkaa, yliluonnollista eikä mitään muutakaan meiltä salattua. Ei edes tarvitse olla tiedemies – tai -nainen.

Toki täytyy pitää mielessä, että ajattelua ei saa hylätä missään vaiheessa.

-----------------------

Tässä eräs pähkäily Helsingin kaupunginkirjaston nettisivustolta "Kysy mitä vain":

(29.01.2007) Päijänne on n. 120 km pitkä. Kuinka paljon maapallo kaareutuu ko matkalla, eli kuinka suuri on piirretyn jänteen etäisyys kaaren korkeimmalta kohdalta. Ts. kuinka suuri "korkeusero" on kaaren korkeimman kohdan ja pään välillä.

Vastaus löytyy, kun piirtää tasakylkisen kolmion maapalloa kuvaavan ympyrän sisään niin, että yksi kärki on ympyrän keskipisteessä ja muut kärjet päijänteen eri päitä kuvaavissa pisteissä.

Pistetään kolmio keskeltä halki (kaaren korkeimmalta kohdalta) ja lasketaan trigonometrialla kolmion korkeus. Koska maapallon säde tiedettiin, voidaan siitä vähentää tämä pituus, niin saadaan kysytty vastaus, joka on n. 280 metriä.

Laskun voi myös laskea toisella tapaa analyyttista geometriaa käyttäen, josta laskuesimerkki (englanniksi) löytyy osoitteesta:

http://mathforum.org/library/drmath...54904.html

[THL tiedottaa]

Minun mielestäni W käsittää ja määrittelee kielen tavalla, joka ei vastaa arkikokemusta.
W:n määrittely on intuitionvastainen.
Mielestäni voi aivan hyvin sanoa että tiedän että minulla on kipuja tai olen tietoinen siitä että minulla on kipuja.

Aina voi toki miettiä mitä tietäminen tarkoittaa.

...

W pelaa kielipeliä omilla säännöilään, sellaista kieltä ei ole kuin mitä W olettaa olevan. Ei W:n kielellä voi kommunikoida.

Juu, olet aivan oikeassa.
W:n tavoite on selventää. Onko niin käynyt?
W. paneutuu filosofian kiemuroiden purkamiseen. Onko hän vain tehnyt uusia kiemuroita?

Kaiken kaikkiaan filosofia on sellainen alue, että aivot menevät solmuun, mikäli yrittää liian lyhyessä ajassa selvittää itselleen liian paljon asioita. Filosofia vaatii aikaa.

On hyväksi edes yrittää omaksua filosofiasta sen pääpiirteet. Tähänkin on uhrattava muutama vuosi. Ei tietenkään jokapäiväistä puurtamista, mutta kuitenkin satakunta opintoviikkoa.
Sen jälkeen voi aloittaa varsinaisen opiskelun, syventyä esimerkiksi joihinkin tai johonkin erityiskysymykseen. Tietoteoriaan, fenomenologiaan, ontologiaan tai muuhun kiintoisaan sektoriin.

Jaa niin.
Hulluksi tulemista välttääkseen on hyvä käydä välillä kävelyllä ulkona.
Tai ainakin kurkata ikkunasta.

[Tiistai]

Jaa niin.
Hulluksi tulemista välttääkseen on hyvä käydä välillä kävelyllä ulkona.
Tai ainakin kurkata ikkunasta.

Tuota Suokkiksen hienovaraista huumoria pitää osata arvostaa.. Mutta onneksi on filosofeja, taiteilijoita, taivaanrannan maalareita.. oltaisi aika köyhä laji muuten.. ajattelemiseen kykenevän muurahaisen tasolla

[Tiistai]

Sain kuopukselta aamulla s-postilla linkin yhteen tieteelliseen paperiin, joka nyt kuohuttaa tiedemaailmaa: Richard B. Hoover on tutkinut meteoriitteja, joita yhden artikkelin mukaan on vain 9 kpl ja löytänyt niistä fossiileja. Hän on sitä mieltä, että kaikkialla avaruudessa on jonkin asteista elämää ja elämä täällä voi ihan hyvin voinut tulla avaruudesta! 

http://journalofcosmology.com/Life100.html
http://www.boston.com/news/science/articles/2011/03/08/scientists_skeptical_of_alien_life_claim/


(Kummasti tiedemiehenalut ovat kovin innoissaan avaruudesta.. tiiraavat taivaalle ja ovat avoinna kaikelle.. lukevat alan kirjoja ja tykkäävät Avatar-elokuvasta )

[S]

Ajatuksia herättävää pohdintaa aiheuttaa varmasti tuo arkikokemus vs. tieteellinen maailmankatsomus-dilemma. En näe kuitenkaan mielekkäänä vertailla näitä katsomuksia keskenään, vaikka kummatkin suuntaukset kiistelevät samasta todellisuuden luonteesta. Kummassakin on varmasti omat hyvät & huonot puolensa.

Maailmaa voidaan kuitenkin tarkastella monella tapaa, eikä koskaan pidä aliarvioida subjektiivista katsantokantaa; joka toki perustuu uskomusten ohella myös kokemuksellisuuteen - jossa objektiivinen totuus ei tiedonjanoiselle maailmaa tutkailevalle tarkkailijalle aina yksin riitä; vaan yksilön omat havainnot täydentävät parhaimmillaan jo olemassa olevia totuuksia henkilökohtaisella elämänkatsomuksella, johon itse luotu maailmankuva antaa lopullisen silauksensa.

- Monista kiistanalaisista asioista/ilmiöistä saattaa tutkijan mielessä muodostua varsin monimutkainen kuva, joka ei aina välttämättä ole tasapuolinen yleisen totuuden kanssa. Havainnoissa & kokemuksissa voi olla välillä suuriakin eroavaisuuksia, mutta tärkeintä on löytää ne keinot olevaisuuden itsenäiselle tiedostamiselle, jonka kautta on myös mahdollista tavoittaa oma totuutensa, valmiiden mallien sijaan.

- Jokainen kuitenkin omaksuu tarjolla olevan tiedon omalla tavallaan. Jotkut tarvitsevat tiedonhakuunsa historian opiskelua, akateemista koulutusta, tai muiden valmiiksi ajateltujen totuuksien pänttäämistä. Toiset taas luovat omaehtoisia filosofisia ajattelun metodeja, joiden myötä he hahmottavat maailmankaikkeuden mysteerioita itsenäisesti. Mitään ajallista periodia on näille tiedostamisen pitkäjänteisille prosesseille kuitenkaan mahdoton määrittää.

- Valitsipa sitten minkä reitin tahansa, niin varmaa on että perillepääsemiseksi tarvitaan aikaa & vaivaa. Mutta jokainen joka tälle pitkälle vaellukselle lähtee, tietää olevansa hyvässä seurassa - joten sinne matkaava tekee varmasti oman ainoalaatuisen matkansa - jos vaan eväät tai rahkeet siihen muuten riittävät!
   

[THL tiedottaa]

Sitä ei kukaan meistä vielä tiennytkään, että me Ässää lukuunottamatta aliarvioimme subjektiivisen näkökannan.

Sain kuopukselta aamulla s-postilla linkin yhteen tieteelliseen paperiin, joka nyt kuohuttaa tiedemaailmaa: Richard B. Hoover on tutkinut meteoriitteja, joita yhden artikkelin mukaan on vain 9 kpl ja löytänyt niistä fossiileja. Hän on sitä mieltä, että kaikkialla avaruudessa on jonkin asteista elämää ja elämä täällä voi ihan hyvin voinut tulla avaruudesta!  

http://journalofcosmology.com/Life100.html
http://www.boston.com/news/science/articles/2011/03/08/scientists_skeptical_of_alien_life_claim/

Eihän tuollaisiin viihdeuutisiin kannata aikaansa tuhrata.
Mitä tiedeyhteisö on mieltä, miten se on reagoinut tai reagoi Hooverin havaintoihin?
Odotellaan ihan rauhassa sitä.

Mikäli kaikkiin tuota Hooveria vastaaviin juttuihin olisi uskominen, niin Marsissa olisi kanavia*, vettä ja vihreitä olioita.

*) Eräällä kanavalla parhaaseen katseluaikaan lähetetään uutisia Maasta.

[S]

Näin vaan monesti juuri omaa erinomaisuuttaan pönkittävät tiedepiirit aliarvioivat subjektiivisten kokemuksien merkitystä. Arvonsa tuntevat tieteilijät kun pitävät melkein kaikkea todistamattamia väitteitä huuhaana. eli ns. pseudotieteenä. Tietenkin on myös vastaanottavaisia avarakatseisia tutkijoita - jotka eivät suoralta kädeltä tyrmää, tai kiistä selittämättömienkään ilmiöiden todenperäisyyttä.

- Joidenkin paatuneimpien tieteenharjoittajien keskuudessa on vallalla edelleen käsitys; että mitä ei pystytä tieteen keinoin todentamaan, sille ei anneta suurtakaan painoarvoa. Toisaalta taas tieteen piirissä esitetään sielläkin paljon olettamuksia, väitteitä, teorioita, jotka monelta osin ovat pelkkiä hypoteeseja, joita ei aina niitäkään kyetä aukottomasti todistamaan paikkansapitäviksi.

- Minusta vastakkainasettelu eri koulukuntien välillä on myöskin täysin turhaa. Mielestäni olisi oltava avoin ilmapiiri kaikenlaisten ilmiöiden mahdollisuuksille. On etsittävä vastauksia, riippumatta siitä onko sillä tieteellinen tuki takanaan. Liika skeptisyys ei tässä mielessä ainakaan edesauta laajapohjaisten tutkimusten edistymistä.

- Jossain mielessä pitäisi alkujaan enemmän keskittyä ideoihin & kysymyksiin, kuin todisteisiin tai vastauksiin. Kaikenlaiset mahdollisuudet on otettava huomioon; koska todellisuus on moniulotteinen ilmentymä; eikä ollenkaan niin yhdensuuntainen miksi me sen rajoittuneessa mielessä näkyvänä olevaisuutena miellämme.