Tämän päivän mietteet

[kromi]

Nyt alkaa oleen reipas meininki.
Tuostahan me olemme haaveilleet???

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288756075008.html?pos=ok-nln

[THL tiedottaa]

.
Tuohan on jo vanha juttu. Monta vuotta sitten tuota jo kaavailtiin, myös tänne Suomeen. Tämähän on tarkoitettu yksityisautoilun rinnalle, ei miksikään yksityisauton omistamisen kielloksi. Tavoitteena on autojen lukumäärään vähentäminen ja autonkäytön tehostaminen.

[risto]

.
Autoilun kalleus johtuu valtion verotuksesta. Autoilu on välttämätön valtion taloudelle siinä missä tupakointi ja viinan juontikin.

Sähköenergian kuluttajahinnasta puolet on veroa. Siinä yksi säästökupla lisää.

Rypsiöljystä propagoitiin uusiutuvaa polttoaneitta dieseleihin. Tuotantotuet ovat niin suuria, että satamasta saisi valmista rypsiöljyä puoleen hintaan.

[Suti]

Yksi klisee on että Suomi on pitkien etäisyyksien maa.
Onhan se jos uskoo että Kehä III:n takanakin asuu suomalaisia vaikkei Trafin herrat usko.
Hiekkatien päässä 25 km kirkolta asuva Väinö ilahtuu lähijunan kuukausilipusta.
Väinö hävittää heti toyotansa.

[risto]

Onhan se jos uskoo että Kehä III:n takanakin asuu suomalaisia vaikkei

Kehä III takana asuu 93% suomalaisista. Ei tuo paljon ole.

[sniper]

Hei, hei kumpi on se takapuoli tästä:

Kehä III takana asuu

[Syrinx]

Hei, hei kumpi on se takapuoli tästä:

Kehä III takana asuu

Helsinkiläisethän sen aina päättävät. Itsekin maalaisena syntynyt pidin asiaa siten päin että sen "rajan" takana asuvat helsinkiläiset (tosin siihen aikaan ei edes ollut kehäkolmosta) mutta hetken Helsingissä asuessani miulle pikaisesti opetettiin missä se susiraja on ja sarvikuonojen maa jne. Ja onhan se pitänyt se oppi vaikka itsekin taas olen pitkään asunut kehäkolmosen "ulkopuolella", toki edelleen pääkaupunkiseutulaisena kävelyetäisyydellä Vantaan keskustasta. Pitäisi kai tästä lähteä viemään pari opusta takaisin Tikkurilan kirjastoon, kunhan "aamuteet" ensin juon (yötöiden jälkeen)...

Tässä pärjää kyllä seutulipulla työmatkoillaan, viime yönkin pärjäsin, mutta on tuossa tuo auto johon kertyy jostakin vuosittain 30000 ajokilometriä, ei tosin Helsingistä vaan maaseutuajosta.

[Kopek]

Jotkut ihmiset ovat alttiimpia stressille. Joillakin on hermot rautaa. Valitettavasti kuulun ensiksi mainittuihin.

Koko ajan tuntuu olevan vireillä asioita, jotka saavat olon tuntumaan jännittyneeltä. Usein niitä on monia päällekkäin. Jotkut ovat kaukana taustalla mielessä, josta ne haluaa häivyttää, etteivät ne kummittelisi, ja jotkut ovat ajankohtaisia tässä ja nyt. Kuvailin tunnetta aikoinaan päiväkirjassani "odotushuonetunteeksi" eli samanlaiseksi jännittämiseksi, mitä jotkut kokevat esimerkiksi hammaslääkärin odotushuoneessa.

Tällä kertaa akuuteimmin stressaa niinkin mitätön asia, kun auton katsastuttaminen. Hermoilen tapahtumaa aina aivan kauheasti. Tarvitsisin rauhoittavan tabletin, mutta niitä ei myydä R-kioskeilla.

Ongelma on siinä, että joudun viemään katsastettavaksi autoja, joissa jo itsekin tiedän olevan vikaa. Viimeinen mahdollinen katsastuspäivä tulee aina "yllättäen", vaikka siihen on vuosi edellisestä viimeisestä mahdollisesta katsastuspäivästä. Korjauksia ei ehdi tehdä tai pysty tekemään. Ja kun määräaika lähestyy, viime hetkillä yrittää tehdä jotain.

Muistan vieläkin kauhulla kahden vuoden takaisen yritykseni katsastuttaa vanhaa paljon ajettua autoamme. Auton pohjassa piti olla vähän "fiksailemista" eli lähinnä pientä maalailua ja sen sellaista. Kun pohjaa raaputti, se osoittautuikin pahasti ruostuneeksi. Ostin Biltemasta halvan hitsauslaitteen ja hitsasin epätoivoisesti peltiä viimeisenä katsastusta edeltävänä yönä ulkona pakkasessa roikan valossa. Puolen yön jälkeen kävin juomassa kupin teetä. Kun menin uudestaan ulos, huomasin, että auton sisällä loimottavat puoli metriä korkeat liekit. Onnistuin sammuttamaan tulen, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Auton lattiamattoon oli tullut iso reikä, ja kuljettajan puoleinen turvavyö oli palanut poikki. Tilanne tuntui toivottomalta. En kuitenkaan antanut periksi. Liimasin turvavyön ehjän näköiseksi ja paikkasin lattiamaton vanhalla villasukalla.

Auto oli hylätty jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin moottorin öljyvuodon takia, mutta aina se oli onnistuttu katsastamaan vippaskonsteilla. Auton pohja pyyhittiin ennen kuin lähdettiin ajamaan katsastuspaikalle. Pohjaan siroteltiin lisäksi saunan uunista otettua tuhkaa, jotta pyyhkimistä ei huomaisi. Pohja pyyhittiin vielä uudestaan juuri ennen katsastusta jossakin katsastusasemaa lähellä olevalla parkkipaikalla. Toinen saman tyyppinen viime hetken asia oli ohuen rautalangan kiertäminen oven saranaan juuri ennen katsastusta, jota ovi ei lonksuisi. Näihin saranoihin liittyisi oma erillinen tarinansa, johon kuuluu poliisi ja sakko ja kilpien poistaminen eräästä toisesta autosta.

Vein kuin veinkin auton katsastettavaksi. Vaikka jätin menon viime tinkaan niin kuin tavallista, ehdin pyyhkiä auton pohjankin. Kun ryyhäilin kohti kaupunkia ja ohitin kiireissäni muutaman auton, en arvannut, että kyseessä on oman autoni "joutsenlaulu" - viimeinen matka. Katsastajaksi sattui tyyppi, joka oli ilmeisesti etukäteen päättänyt hylätä seuraavan katsastettavan auton, olkoon se mikä tahansa. Tyyppi nyysi ja nyysi sellaisiakin paikkoja, joita kukaan katsastaja ei ollut ennen tarkastanut. Vanhan paljon ajetun auton kohdalla tämä tarkoitti käytännössä varmaa hylkäystä, koska ainahan jotain löytyy. Vikoja löytyi paljon (mm. öljyvuoto), mutta varsinaiset hylkäykseen johtavat syyt olivat liian ohuet etujarrulevyt sekä yksi mitättömän pieni huomaamatta jäänyt reikä peräluukun maton alla (olisin hitsannut sen, jos olisin huomannut, ja hitsasinkin sen myöhemmin).

Tuli sentään kuukausi ajoaikaa vikojen korjaamiseksi. Ikävä kyllä, ehdin käyttää kuukauden ajoajasta vain 15 sekuntia, kun auto särkyi kovasti kolahtaen heti katsastusaseman portilla. Onnistuin työntämään sen takaisin pihaan, josta se jo saman iltana hinattiin kotipihaamme. Vaihteisto oli mennyt jumiin. Vian korjaaminen olisi maksanut töineen noin 600 euroa, mutta niitä rahoja ei ollut. Auton tarina päättyi – vaikka makaa se edelleenkin pihassamme. Maksoin siitä tietämättäni seuraavat kaksi vuotta kaskovakuutusta, joka oli joskus ties milloin otettu. Maksoin lisäksi täydet verot ja vakuutukset vuoden ajan, koska elättelin toivetta, että korjaan auton. Kaskovakuutukseen sisältyi palovakuutus, mutta en tiennyt vakuutuksesta silloin, kun autossa syttyi tulipalo. Omavastuu on ehkä niin suuri, ettei vakuutuksesta olisi ollut hyötyä.

Kirjoittelin tätä juttua ajan kuluksi ja hermoja lepuuttaakseni samalla kun odotan epoxi-liiman kuivumista. Nyt on nimittäin toinen auto työn alla, ja liimattavana on paikkoja, joihin kuuluu teräs eikä epoksiliima. Kaikkein nöyryyttävintä on auton hylkääminen ruostevaurioiden takia, niin kuin tulee käymään, koska antamalla autonsa ruostua ihminen viestii kuuluvansa alaluokkaan. Ja viemällä ruostuneen autonsa katsastuspaikalle ihminen viestii olevansa täydellinen luuseri. Ei auta, vaikka auto on viime keväänä ostettu. Vain luuserit ostavat ruostuneita autoja. Mutta eihän ruostetta näe "etänä", kun ostaa auton netin kautta. Kolme kuukautta aikaisemmin tehty katsastus hämäsi. Ja kun on lähtenyt satojen kilometrien ostosreissulle asenteella, että ostetulla autolla tullaan takaisin eikä bussilla, niin silloin tullaan autolla. Oli sitten mikä oli.

[sniper]

Helsinkiläisethän sen aina päättävät. Itsekin maalaisena syntynyt pidin asiaa siten päin että sen "rajan" takana asuvat helsinkiläiset (tosin siihen aikaan ei edes ollut kehäkolmosta) mutta hetken Helsingissä asuessani miulle pikaisesti opetettiin missä se susiraja on ja sarvikuonojen maa jne.

Siihen aikaan kun mä aloin potkimaan ei ollut edes niinsanottua kehäykköstäkään saatikka kolmosta, ja Haaga eli Hageli oli jo landea lännessä ja Oulunkylä eli Ogeli taas idässä.

[Amanda]

Kiva kirjoitus Kopekilta. Toivottavasti helpotti vähän

Semmosta se tahtoo olla, paljon jää viime tippaan ja sitten harmittaa.