Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Uuden vuoden jatkokertomus

Aloittaja Tiistai, 04.01.08 - klo:16:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

THL tiedottaa

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin kyynärän mittainen. Kova, mutta ei vaarallinen exäni mielestä, joka aikanaan oli hankkinut sen kyllästyttyään oikeaan hikiseen kouraansa vatkaamisessa.

Kerrostalon yhtiökokouksessa "päättivät" hankkia yhteisen harrastetilan, jossa jokainen saattoi juoda vaikka itsetehtyä pontikkaa sekä vetää tötsyä kotiviljellystä hampusta. Taloyhtiössämme on kuitenkin monenkirjavaa hörhöasukasta, joten tunnen olevani kotitarvediileri ja kasvistoni tupruttelen mieluummin yksinäisyydessäni. Joskus vuosia sitten ollessani vankilassa paniikkikohtaus aiheutti klaustrofobisen kohtauksen.

Vartijat uhkailivat pampuillaan takapäätäni, joka oli äärirajoillaan isohko kirvelevä kun ylipappi temppelissä messuten siunasi minut tuskaisen initiaaation suoritukseen. Hikoilin sikana patukan tunkeutuessa huumekätkööni sukkalaatikossa. "Suursiivoa pyhäkkösi", karjui kyrmy vartija pirulainen ja yritti näin saada paljastettua kätköni. Peloissani heitin hikiset ja jarruraitaiset kalsarini siihen pikku-Hitlerin jalkoihin ihailtavaksi. Tästä mies sekosi totaalisesti alkaen pavarottimaisesti laulaa aariaa tenoriäänellä, joka oli seurausta kastraatiosta poikasena tapahtuneessa ilkivallanteossa, kun kirurginveitsi teki peruuttamattoman viilon ympärileikkauksen aikana. Vartija ryntäsi punanaamaisena paikalle raivoissaan, koska henkinen
kapasiteetti oli äärimmilleen läikkynyt

Heh, tästä millään mitään erinomaista saa, mutta selvän virheen vaan tulin korjaamaan....

.
Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Eugen

Höö, olisihan se toiminut äärimmilläisillään läikkynyt yli.... nyt pitää keksiä jotain muuta....
"Aye, caramba!"

kapasiteetti oli äärimmilleen pingottunut
"Aye, caramba!"

THL tiedottaa

Höö, olisihan se toiminut äärimmillään läikkymässä yli.... nyt ei tarvi keksiä jotain muuta....
:D

Joku äärimmäisillään on tooosi hoono soomi...   (anteeksi, Tiistai, ei oo henkilökohtaista)  :)
Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Tiistai

Ei se mitään. Itsekin epäröin, että onko oikeaa kielioppia.

Jatkakaa.. terapiaa :P

Perjantai

Tammikuussa, vuoden juuri käynnistyttyä, unohtui jotain semmosta, mikä olisi ollut tärkeää aloittaa heti tai viimeistään tänään. Nimittäin antamani lupaukset edellyttävät ennalta suunniteltua aikataulua, mikä tarvitsee ajantajua. Juuri sisalhamppuköydenpätkällä huonosti sitomani kaunis neitokainen kiemurteli vielä inhottavasti. Aloin olla hakkaamisesta väsynyt, halusin pitsaa voimistaakseni sieluani ja uupunutta ruumistani, joka alkoi osoittamaan suoliston tyhjenemisen oireita.

Raipatirallaa huusin pitserian lippalakkipojalle, joka katseli pelokkaasti rähjäistä luolaani, uskaltautuessaan ojentamaan lättyä likaisella kynnyksellä tarjoten punatulkun* silmän rassattavaksi. Kopeloin avuttomana kylpyhuoneen ovenkahvaa lähes varmana,että seuraavassa lätyssä olisi campylobakteeri, norovirus, rotavirus, influenssavirus, alkueläin tai syyhypunkki, puhumattakaan kamalasta hämähäkistä, jonka mulkosilmät näin kelluvan katkaravun pinnalla. Silti desifioin koko siivottoman pitsakuskin ja ruokailuvälineet kloriitilla kylpyammeessa. Olin valmis puhdistautumaan ruokapöydän alla olevassa pahvilaatikossa karboolihapolla ja mineraalitärpärpätillä, vaikka tiedän ettei siitä olisi apua.

Niinpä päätinkin, että tänään ryhdyn tutkimaan postilaatikkooni tulevia, tärkeitä poliisiraportteja sekä NATOn salaisiksi luokittelemia vakoiluasiakirjoja. Roskakorini alkoi rivosti irvistelemään pömpelin vain täyttyessä. Yritin samalla saada paloilmoittimen vaikenemaan. Lopulta onnistuin, upotettuani vasemman leipäjuustoista höyryävään upporasvakeittimeen samalla tökkäisten ohimennen sanallisesti Jeesusta, vedoten omaan asiantuntemattomuuteeni, sekä mielentilatutkimukseen, jossa minut määriteltiin edesvastuuttomaksi sekä syyntakeettomaksi. Yltiöpäisesti kurkottelin yläkaapista pippurisumutinta, mutta tökkäsin vahingossa päälle eilen "lainaamani" vibraattorin, joka olikin kyynärän mittainen. Kova, mutta ei vaarallinen exäni mielestä, joka aikanaan oli hankkinut sen kyllästyttyään oikeaan hikiseen kouraansa vatkaamisessa.

Kerrostalon yhtiökokouksessa "päättivät" hankkia yhteisen harrastetilan, jossa jokainen saattoi juoda vaikka itsetehtyä pontikkaa sekä vetää tötsyä kotiviljellystä hampusta. Taloyhtiössämme on kuitenkin monenkirjavaa hörhöasukasta, joten tunnen olevani kotitarvediileri ja kasvistoni tupruttelen mieluummin yksinäisyydessäni. Joskus vuosia sitten ollessani vankilassa paniikkikohtaus aiheutti klaustrofobisen kohtauksen.

Vartijat uhkailivat pampuillaan takapäätäni, joka oli äärirajoillaan isohko kirvelevä kun ylipappi temppelissä messuten siunasi minut tuskaisen initiaaation suoritukseen. Hikoilin sikana patukan tunkeutuessa huumekätkööni sukkalaatikossa. "Suursiivoa pyhäkkösi", karjui kyrmy vartija pirulainen ja yritti näin saada paljastettua kätköni. Peloissani heitin hikiset ja jarruraitaiset kalsarini siihen pikku-Hitlerin jalkoihin ihailtavaksi. Tästä mies sekosi totaalisesti alkaen pavarottimaisesti laulaa aariaa tenoriäänellä, joka oli seurausta kastraatiosta poikasena tapahtuneessa ilkivallanteossa, kun kirurginveitsi teki peruuttamattoman viilon ympärileikkauksen aikana. Vartija ryntäsi punanaamaisena paikalle raivoissaan, koska henkinen
kapasiteetti oli äärimmilleen pingottunut. Pääpomo

Perjantai

Jos kielioppivirheitä tästä haetaan...niin saatais poistaa melkein koko kertomus :D  Eiku jatkuu....

kapasiteetti oli äärimmilleen pingottunut. Pääpomo kuuli

kapasiteetti oli äärimmilleen pingottunut. Pääpomo kuuli konttoriinsa

kapasiteetti oli äärimmilleen pingottunut. Pääpomo kuuli konttoriinsa pihan