Linnun pönttö - arkkitehtuuria

[rapevainaa]

.
Niin se haju!

kerran kyllästin puutervalla linnunpönttöjä ulkopuoletta, että ne kestäsivät puussa kauemmin. Meni 4 vuotta ennen kuin ensimäinen lintu pesi tervattuun pönttöön.  Mäntysoopassa taitaa olla ja sellainen vieras haju, jota lintu ei tunne "kodikseen". Sitten taas kottarainen haisee ihan kauhealle ja linnuille se haju kelpaa.

Hyvä tietää....

Erääseen pönttöön laitoin tikapuiksi reikäisen alumiipellin sisäpuolelle, että linnut pääsevät pöntöstä pois paremmin. Mikään lintu ei pesinyt siinä 10 vuonna. Nirsoa porukkaa.

Koko juttuni alkoi vuonna 1982 siitä kun lyhensin tervapääskypönttöjä, ettei niiden tarvitse kiivetä niin pitkää matkaa pöntön sisällä.  Sen jälkeen ei pesinyt yksikään lintu lyhyissä pöntöissä. Näin kyllä että ne nukkuivat pöntöissä.
.

[rapevainaa]

.
Tämä on aika erikoinen tapaus, puukiipijä

Rakennusmateriaaliksi sopii 10 senttiä leveä höyläämätön lauta. Pöntön korkeus saa olla 35 senttiä, sisähalkaisija 6–10 senttiä. Pönttö voi olla malliltaan kolmiomainen: kaksi laudankappaletta liitetään yhteen, jolloin katoksi ja lattiaksi naputetaan kolmionmalliset palat. Myös tavanomainen neliskanttinen malli on mahdollinen. Erikoista on se, ettei takaseinää tarvita: pönttö kun asetetaan puuta vasten siten, että puun runko jää takaseinäksi. Lentoaukon etäisyys katosta on 8 senttiä. Itse asiassa lentoaukkoja on kaksi. Ne kaiverretaan laudan reunaan, jolloin rungon ja pöntön väliin syntyy puukiipijälle sopiva 2–3 sentin levyinen ja 6–7 sentin korkuinen rakonen.
Malli on siis aika toisenlainen kuin suorakaiteen muotoinen peruslinnunpönttö, jossa on keskellä pyöreä lentoaukko. Mutta onhan puukiipijä omaperäinen pikkulintu. Ja asuntopulaa sekin potee, joten pöntöt ovat varmasti tarpeen.

Puukiipijän pönttö ripustetaan puolentoista metrin korkeuteen. Se sijoitetaan metsän vanhimpaan ja luonnontilaisimpaan osaan, missä on hämärää kuusikkoa ja lahopökkelöä.

Aura Koivisto

*************

Mulla on halkoliiterin seinässä ollut monta puukiipijän pesää, mutta kaikki ovat tuhoutuneet.  Mikä lie repinyt ne pois raosta.
Jatkossa tulen laittamaan kanaverkon pesän eteen, ettei vihollinen pysyy kaukana eikä pääse suurentelemaan aukkoja puremalla eikä hakkaamalla.

[rapevainaa]

Pesinnän onnistumista on Etelä-Karjalassa seurattu aktiivisemmin Luumäellä, jonne tehty vuodesta 1991 alkaen noin 50:n puukiipijäpöntön verkosto. Pönttöjen määrä on vaihdellut vuosittain 44-56 välillä. Seuranta tapahtuu pääasiassa siten, että loka-marraskuussa verkosto käydään läpi, pöntöt puhdistetaan ja todetaan mahdollinen pesintä. Vuosittain metsätöiden yhteydessä tuhoutuu keskimäärin 2-4 pönttöä. Ne on korvattu uusilla vielä saman vuoden aikana ja mahdollisimman lähelle alkuperäistä paikkaa. Pesinnöistä pystyy toteamaan selvän vuosittaisen vaihtelun. Parhaina vuosina pönttöjen käyttöaste on yltänyt 50 % paikkeille, esim. 1991 21, 1997 25 ja 1998 26 pesintää. Myös katovuodet ilmenevät 10 vuoden tutkimuksissa, kuten 1994 ja 1995 vain 6 pesintää. Syytä harvoihin pesintöihin voi vain arvailla, mutta oletettavasti sään ollessa epäedullinen pesimäaikaan ja sitä seurannut ankara talvi koettelevat kiipijäkantoja ja vaikuttavat tulevan pesimäkauden pariskuntien määriin. Luumäen pöntöistä on lähtenyt maailmaa valloittamaan arviolta 500-800 puukiipijän poikasta vuosina 1991-2001.


Luonnon olosuhteissa puukiipijän pesä on varsin altis pesärosvoille, kuten oraville ja varislinnuille. Tehokkaan metsänhoidon aikakautena luonnollisia pesäpaikkoja on harvemmassa, siksi otolliseen biotooppiin viety erikoismallinen pönttö on usean kiipijäparin asumuksena. Mikäli sellainen vain löytyy. Oikeanmallinen pönttö rakennetaan seuraavasti: 100 mm leveästä lankusta sahataan kolme 500 mm pätkää, jotka naulataan yhteen yhdessä pohjan ja katon kanssa. Takaseinänä toimii puun runko ja sivujen yläosiin (puunrungon puolelle) sahataan 30-35 mm kolot. Ne tehdään molemmille puolin, jotta pakotie olisi turvattu kahteen eri suuntaan. Pönttö kiinnitetään 1-2 metrin korkeudelle, sinkityllä metallilangalla tai muovipäällysteisellä sähkölangalla. Pöntön ja rungon väliin tulee jäädä pienet raot, joista hautova kiipijäemo voi tarkastella ympäristöään. Ulkonäöllisesti pöntön tulee sulautua puunrungon väriin ja tuore lauta onkin paras käsitellä puunsuoja-aineella tai spraylla.

[Tiistai]

Koskaan kuullutkaan puukiipijästä!  


Ja pöntön mitat

[THL tiedottaa]

... lauta onkin paras käsitellä puunsuoja-aineella tai spraylla.

Ei ikuna!

.

[Perjantai]

... lauta onkin paras käsitellä puunsuoja-aineella tai spraylla.

Ei ikuna!

.

Kerrankin ollaan Se:n kanssa yhtä mieltä.....nim.merkillä kokemusta on tuosta puunsuoja-aineesta....ei varmana kelpaa linnuille sekään.

[THL tiedottaa]

Kerrankin? Ollaan?

Miten niin vaan tän kerran? Kyllä mää ainaski muistan, että ollaan oltu toisenkin kerran!    :lol:

.

[Perjantai]

Katotaan sitten seuraavalla,toisella kerralla ei aikaisemmalla muistaakseni  :bom:

[rapevainaa]

.
Ennen vanhaan uusi lauta liattiin saunapuiden hiilillä tai savella.

Maalaaminen ja käsittely on huono homma.

[rapevainaa]

.
Sitten ihan oma kategoria on kimalaispöntöt.Niistä ei ole suomalaisia ohjeita.

Tavallisin pönttö on kaksi kammioinen. Siinä on eteinen ja pesäkotelo. Koteloon laitetaan kuivia heiniä.

Kimalainen tekee luonnostaan pesän mielellään hiiren pesään, joka on maan alla. Siksi kimalaispönttö kaivetaan maan sisään ja laitetaan näkyville auko kuten hiiren kolo.

Pönttökimalainen tekee linnun pönttöihin pesän. Eli pönttö, jossa on pesätarpeet valmiina ja sitten toivomaan että ruostepyllyinen kimalainen asettuu sinne.

Kimalainen tekee medestä ja siitepölystä pallosen. Se tekee yläosaan painauman johon se munii munat.
Sitten se erittää vahaa takaruumiin vatsajaokkeista ja tekee kannen munille.Sen jälken se tekee vahasta itselleen hunajasammion viereen.
Välillä se otta kannen irti ja antaa toukille ruokamehua.
Se alkaa hautomaan, eli kehittämään lämpöä toukille ja samalla ryyppää mettä kennosta.
4 viikon päästää syntyy ensimmäiset apurit ja sitten kennoja tehdään lisää.