Juulin Ikioma

[karpalo]

.
Lapset otti aperatiivit.
Ei saa muuten päiväunille. Just

pelkääks mukulat, notta tuloo känniin?

[karpalo]

Poistin pari lainausta, koska niin kauniisti pyydettiin.

"Hyvä Eesti  Vabarik".

Pitää välillä kannustaa veljeskansaamme

[karpalo]

.
Lapset otti aperatiivit.
Ei saa muuten päiväunille. Just

Isä otti pari kaljaa, kun nukutti lapsiaan:

[Juuli Hukkaskukka]

.


Suvi.
Sekä Kesäloma.
Oli Juulin koulutie oikein mukavasti alkanut.
Mielellään lähdettiin, mielellään lukemaan opittiin.
Lukemisentaidon lisäksi oli koulussa Juulin harmiksi aineita, opittavia, jotka eivät niin suuresti kiinnostaneet. Yksi tälläinen vaikea, inhoaine, oli laskento. Iltakaudet tankkasi Isä pienen Juulin päähän laskutaitoa, mutta melkolailla turhalta tuntui. Oppi meni, Isän käsityksen mukaan, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Ei tuntunut Juuli ymmärtävän laskennosta yhtään mitään.
Tätä lukemisen taitoa Juuli sensijaan moninkertaisesti hyödynsi. Kaikki luettiin missä vähänkin tekstintapaista pilkotti. Mitään ei  ymmärtänyt päivälehden politiikkasivustoista, vaan nekin tarkkaan sanasta sanaan luettiin. Pääasia oli että jossain luki jotain. Sisällön ymmärtämisellä ei niin väliä ollut.
Koulussa toimi suureksi riemuksi lainakirjasto, johon saatiin lukemaan oppineesta Juulista kirjaston ehkä ahkerin käyttäjä.
Pienihän oli tämä koulun kirjasto, vain kaksiovinen lasikaappi, mutta se oli Aarrearkku. Kokonaan toinen maailma, uusi ulottovuus.
Naapuritkin, Juulin lukuinnon heille selvitessä, omia kirjoja sekä lehtiään lainailivat.

Paljon vietti Juuli aikaa myös Mummolassa. Mummo helli ja passasi, Enotkin pientä sisarentytärtä hoitelivat. Jos ei niin mielelläänkään aina, nuoret miehet, niin Mummon käskystä ainakin. Pappa olkapäillä tyttöä kanniskeli.
Oli hyvin kauniin Isojärven rannalla tämä Mummola. Rantaan Juulilla ei tosin yksin ollut lupaa mennä, eikä se  paljon kiinnostanutkaan. Mitä iloa olisi yksinään rannassa aikaansa kuluttaa. Tosin oli yhdellä Enoista, Taitolla, kanootti, jolla tyttöä pitkin sinistä järven selkää, saaresta saareen, parhaassa tapauksessa meloi. Rantasaunassa saunottiin Mummon kanssa kesäisin, vuorotellen koko Mummolan väki.
Kauppareissut teki Mummo Juuuli perätuhdolla istuen, kesäisin soutaen. Talvisin kuljettiin hevosella samaa kärrytietä , jossa Rimpilän Hilman Porsaspojat karkuretkensä pinkaisivat, harvemmin järven yli jäätietä.

Ei kovin ranta Juulia kiinnostanutkaan, vaan sitäkin enemmän kamarin kirjahylly. Jopa kokonaan kamariin , kirjahyllyn eteen, muutti Juuli nyt ihan asumaan.
Siinä viihtyi päiväkaudet, syöminenkin olisi jäänyt, ellei Mummo olisi komentanut. Ruokapöytään ei sentään Mummo kirjoja seuralaiseksi suvainnut.
Ruokailu oli muutenkin erikoinen tapahtuma. Oli  täällä Tätikin, Lise-Täti, joka taisi mustasukkaisuutensa takia, nuori tyttö oli vielä Lisekin, vaikka olikin virallisesti Juulin Täti, usein komensi sekä määräsi. Kasvatti, kuten Täti itse totesi.
Ja tätä kasvatusta sitten riittikin, ihan Juuulin tarpeisiin, vähän ylikin taisi tulla.
Ruokapöydässä piti pureskella suu kiinni, senhän juuli jo tiesikin, mutta löytyi monen monta uutta kasvatustietoa ja tapaa, joita Täti erityisen tehokkaasti Juulin sovelsi. Veistä ei suuhun, selkä suoraan, ruoka suussa ei puhuta, ei naureta, ei lähdetä kesken pois, ruuasta ei valiteta, ei vääntelehditä, ei mulkoilla eikä varsinkaan osiotella haarukalla toisia aterijoia.
Osasi Täti-Lise mukavakin olla jos halusi. Vaan harvemmin taisi haluta, ei oikein Mummon paapomista Juulin kohdalla hyväksynyt. Silloin kun Täti oli mukava, Täti piirsi, opetti lauluja, ihka uusia, ei mitään Suutarintyttäriä, vaan kauniita, jopa kansanluluja. Opetti virkkaamaan, tanssimaan, kauniita kuvia piirustamaan, Vei uimaan rantaan. Pihassa ruutua hyppeli, hypinnarua pyöritti.
Yksi oli Paikka, mihin oli yksin, jopa Enojenkin seurassa, Juulilta pääsy ankarasti Herra Koivuniemen uhalla jopa, kielletty.

Se oli Lise-Tädin Kamari.
Paikka oli Salainen, perin Salainen,
Sangen salaperäinen oli tämä Kamari. Joskus uskalsi salaa ovea raottaa ja sisään kurkistaa. Ehdottomasti salaa, ei kukaan näkemässä saanut olla.
Kamari oli Juulista kuin maanpäällinen taivas, Ihmetys kerrassaan, valkoiset tuolit, oli valkoiset sängynpeite ja oli kirjahyllykin, tämä intohimon kohde. Täälläkin siis oli, - Kirjahylly.
Oli Kamarissa peilikin, isompi kuin Mummmolan muut peilit yhteensä.
Kovin himoitsi Juuli tähän Tädin kirjahyllyn kurkistaa, vaan lupaa ei herunut. Sotkisi vain paikat, tarkan Nuoren Neidon järjestyksen. Ei käy , ei.
Vaan ei Juuli uskonut. Eikä Täti voinut aina kotosallakaan Juulin touhuiluja vahtimassa olla. Niinpä kerran , Tädin kyläreissun aikana, kokosi Juuli kaiken rohkeutensa, sydän läpättäen, avasi tämän kielletyn oven, ankarasti kielletyn, Tädin Kamariin, kirjahyllyn eteen astui.
Voi ihme, mikä määrä oli lukemattomia, avamaattomia kirjoja hyllyssä. Sydän aivan pakahtua oli. Kuinka voikin Täti nämä Juuli-pieneltä kieltää, ei Mummo kieltäisi, ei, kaikki saisi Juuli lukea.



Kurkisteli Juuli ovenraosta, ettei kukaan vain tule.
Tarttui ensimmäiseen kirjaan, luki etusivulla, kauniilla Tädin käsialalla, "Päiväkirjani, Lise."
Nyt tuntui Juulista, ettei varsinkaan juuri tätä kirjaa sopisi ollenkaan lukea. Ei voinut pieni tyttö kuitenkaan kuisausta vastustaa, vaan luki. Ei toki koko kirjaa, vain muutamia sivuja sieltä täältä. Ei ollut mitään jännittävää, vain ilmoja, tulemisia ja menemisiä.
Ei uskaltanutkovin kauan kamarissa viipyä, saattoi joku yllättää, siitä ei hyvä seuraisi. Kiireellä Päiväkirja takaisin paikoilleen, ulos huoneesta hiipi Juuli.
Kului muutama päivä, ei toistanut Juuli vierailuaan, häpesi jo ensimmäistäkin , kilttihän Täti oli loppujen lopuksi kuitenkin. Mitä nyt komenteli ja kasvatti, mutta se kai kuului Tädin velvollisuuksiin.
Oli jo  vähällä Tädille tekonsa tunnustaa, vaan eipä tarvinnutkaan.
Ruokapäydässä, yhtäkkiä, kuului Tädin yllättävä, äkäinen kysymys:
"Kuka teistä on minun kamarissa salaa hiipaillut. Huomattu on. Kuka."
Enot vilkulivat toisiinsa, olivat jokainen siellä salaa käyneet, vaan eipä kuulunut tunnustusta.
Mummo hiljeni. Pappa samaten.

Juulin suustahan se tuli, tunnustus.
"Minä, minä se olin, kirjahyllyä katselin. Anteeksi."
Nyt sai Juuli kuulla olevansa uppiniskainen, pahatapainen, kuritta kasvatettu, selkäsaunaa vailla oleva tytönrääpäle. Eikö muka oltu kielletty, eikö. Mitään ei tyttö näköjään kielloista piitannut.
Aikansa saarnasi Täti, Enot lattiaan, mokomatkin valepukit, katselivat. Oli vähällä sanoa Juuli näidenkin harvase päivä Kamarissa vierailevan. Loppui toruminen, saarna vihdoin, Täti Kamariinsa sulkeutui.
Mutta ei kestänyt rauha, ei.
Avautui Kamarin ovi, Täti kuin rajumyrsky pirttiin takaisin.
"Ja Päiväkirjaa luettu. Onko, mitä, Juuli. "
Ei auttanut  Juulin kuin myöntää. Ja tämä se vasta Paha Teko oli. Jos oli äskeinen saarna ollut ankara, leikkiä se nyt tulevan rinnalla.
Täti oli nyt tosiaan vihainen, huusi suorastaan, naama violetin kirjavana..



Olisi muistutellut Täti varmasti koko illan, ellei Mummo olisi asiaan puutttunut. Sanoi asiasta jo tarpeeksi torutun, nyt hiljaa kaikki tykkänään. Ja heti paikalla.
Juuli itkuun oli purskahtanut säikähdyksestä. Nyt anteeksi pyyteli ja itki.
Saarna loppui, Täti lupasi tällä anteeksi antaa, vaan toistua ei teko saisi.
Mieli mustana, synkkänä, Juuli Enoja vilkuili, nuo eivät tunnustaneet, vaikka taatusti ulkoa Tädin Päiväkirjan osasivat. Oli opetettu Juulille kantelemisen olevan rumaa, joten hiljeni, ei kannellut.
Toistamiseen ei Juuli Tädin Kamariin yksin mennyt.



Seurauksena, ikäänkuin katuen ankaraa saarnaansa, Täti usein siitä lähtien Juulin kamariinsa vei. Välit paranivat huimasti, matleena paljon uusia lauluja, piirustusta uutta oppi, ihan värikynillä peräti.
Tätihän olikin ihan mukava, kasvattamisinnostaan huolimatta.
Tämän asian piankin totesi Juuli.
Ihan näin Tyttöjen kesken.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.
Hyvää Yötä


http://www.youtube.com/watch?v=MPvS0g2papI
chopin nocturno

Juuli

[Juuli Hukkaskukka]

.
.


JOULUN ODOTUS

Lähestyi Mukulakunnan Huippujuhla.
Joulu.
Kovaa oli tämä aika mukoloille.
Oikeastaan oli Joulun odotus alkanut jo Uudesta Vuodesta. Siitä edellisestä,
jolloin vielä häivähdys Joulua tuntui rakettiien rätinässä.
Kesäloma katkaisi odottelun joksikin aikaa. Vaan kyllä se siellä mielen sopukoilla hiippaili se tuleva Joulu.
Joulu kuitenkin pääsi yllättämään mukulat ihan jokaikinen kerta. Ei ollutkaan osattu varoa sitä kiltteyttä.
Ei muistettu.



Oli tehty kaikennäköistä elleskappia pitkin vuotta. Oli kiskottu PikkuVeikkaa tukkapehkusta, oli Pikkuveikka irvinyt.  Pahinta oli etttei näitä nyt enää tekemättömäksi saanut vaikka kuinka yritti. Nyt oli kiiruulla kiltteydyttävä tahi täyttyi tontun sen joka nurkissa hipsi , jonka Aikaiset monesti olivat nähneet, nokialainen tukkeutuisi.
Kumma juttu oli tämä Aikaisten tonttunäkeminen . Tonttu ei koskaan ilmaantunut pikkuväelle, vaikkakin naapurin Taneli väitti punanunttuisen sekä pipoisen olennon vilistelevän joen jäällä. Silloin kun Taneli sinne luvatta suvantopaikalle avannon hakkasi Kyrmyniskahvenellle Joulua toivottaakseen. Oli Tanelille tästä toivotuksesta seurannut ankea viikko. Ei PikkuVeikan kanssa mäenlaskuun ollut asiaa.
Mutta nyt se taasen alkoi.
Se ylemmääräinen kiltteys.
Oli Äidillä runsaasti avustavaa mukulakuntaa.  Kuka kantoi hellapuita, kuka lakaisi, kuka tarjoutui tiskaamaan. Jopa PikkuVeikkakin hädissään. Tosin piti ovi taas lukita Tanelin poikkeamisen varalle.
Kiltteysbuumi kukoisti.
Ei tapeltu, ei vedetty kiskottu tukasta. Nukkumaan mentiin vapaaehtoisesti jopa pari tuntia liian aikaisin. Varmuudeksi.  Tosin ei uni silmään siihen pariin tuntiin tullut. Muisteltiin otsa kurtussa  vuoden mittaan tehtyjä kolttosia. Oletettiin tontun tähän aikaan varmimmin nurkissa hipsuttelevan.
Läksyt tehtiin erityisellä huolella.  Jopa etukäteen silmäiltiin mitä seuraavalla laskutunnilla esiin tulisi. Tuskaannutettiin Isä vaatimalla tätä uusiakin, veilä oppimattomia laskutehtäviä neuvomaan.
Nallea serkä Mirkku Kollia, tavallisimmin toruttuja olioita
nyt kilvan kiiiteltiin.

Koulumatkalla ei unohduttu mäenlaskuun. Koulun pihaan kokoontui harvinaisen runsaslukuinen, innokas koululaisjoukko.
Kukaan ei myöhästellyt. Ei uskaltanut.
Päivät olivat pitkiä kuin nälkävuosi.  Saatettiin Äiti ainaisella tinkaamisella, - onks viel pitkä aika, montaks yötä vielä - jankutuksella hermoromahduksen partaalle.
Kurkittiin pelonsekaisin tuntein ikkunasta. Josko sittenkin tonttu ilmaantuisi. Nyt ei piirrelty ikkunaan sormella yhtään kuviota.
Lintulaudalle vietiin innolla talia, kauraryynejä. Toimintoja jotka muulloin olisivat ihmeesti unohtuneet.
Oikein oikein kilttejä olivat nyt kaikki.
Jouluaattoa sekä pelättiin että suurella hartaudella odotettiin.
Koitti se Aatto mukuloille kuitenkin just kun uskottiin jotta ei se ollenkaan tulisi.
Tuli Aatto.
Tuli Pukki.
Tuli monta pakettia.
Oli kilttejä, kuitenkin, oltu.
Suuri oli ilo, helpotus.



Juuli
.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.



Tämä  on Planeetta Quodedaahe.
Me olemme Sielut.

Me olemme Ihmisolion sielu.
Ihmisolion ymmärrystiedon, datanian mukaan Ihmisolio olostusaikanaan omiutuu kehosta, sielusta, hengestä.
Me olemme sielu.  Koko Ihmisolion olostusajan me olemme näkymättömiä. Meitä ei voi aistia.
Kun Ihmisolion olostus  saavuttaa  meriaanin, olostuksen lakipisteen Ihmisolio lakkaa olostumasta.
Tällöin olustuksen kaikki muut muodot, henki, ruumis , loppuvat. Maaplaneetalla olustus, elämä päättyy.
Vai me sielut  jatkamme olostustamme. Matkaamme miljardien valovuosien siirtymän Guadedaheen, uusielämä,
uusiolostus Planeetalle.
Me emme,  iImisolion datanian mukaan, kuole.

Me jatkamme olostustamme nyt näkyvinä, utumaisina harsopilvinä. Sinisinä. Sininen Indigo.
Sininen on meille Elämän Väri. Emme tule , emme valaistu emme ole mitään, Olemme tyhjiö ilman Indiogoa.
Indigokasvi on elinehtomme. Olemme perustaneet Quaddeheehen valtavia Indigoviljelmiä. Näistä saatu sininen väri annetaan pistoksina laboratorioissamme näkyvään Olostusmuotoomme. Olemme sinisiä. Hengityksemme on sinistä.
Veremme virtaa sinisenä.
Me emme vastoin Ihmisolion dataniaa ole kuolemattomia.
Me kuolemme aikanaan.
Kuolemamme johdattaa meidät läpi tähtisumujen avaruuden  Luojamme valtaisaan, sanoinkuvaamattoman suureen siniseen Aurinkomereen. Siellä alkaa Ikiuni.
Sen päättymisestä meillä ei ole dataniaa, tiedostusta.

Meillä on suuri ongelma.
Avaruuslentojen, tutkimiksen, aikasiirtymien lisääntyessä räjähdysmäisesti ovat indigoviljelmämme uhattuina.  Meteorien, satunnaisten lisäksi Ihmiskunnan avaruuteen lähettämät luotaimet, ohjukset, luotaimet tuhoavat enegiakentällään indigoviljelmät.
Näin käy hyvin pian.  Olemme lähettäneet Maaplaneetalle lukuisia huomaamattomia luotaimia joista saatu tieto on varsin lupaava. Olemme taioineet kaiken tiedon teidän aölellisista luotamistannne.
Me tarvitsemme happenne, maaperänne indigollemme.
Muutoin me tuhoudumme.
Valinta on te tai me.
Tajuntaanne ulottuvista syistä  olette tuhoutujia te.
Teitä lohduttanee tieto ettei teidän sielunne tuhoudu. Sielunne siirtyy Planeetta Quadedaahen.
Kunnes sielun vaelluksen päättyessä siirtyy ikiuneen Aurinkomereen.
Itse asiassa tämä on vain oikeus ja kohtuus. Nämä sanat ovat teidän lausumianne.
Te olette myrkyttäneet, saastuttaneet Indigoviljelmät.
Nyt te maksatte siitä.
Te maksatte elämällänne, ennenaikaisella loppumisellanne.
Voitto on meidän.

Valinta on suoritettu.
Me jatkamme olostustamme.
Ette te.

Lähtöajastus on alkanut.
Olkaa valmiit.
Me tulemme.

Pian.

Qiuers



Valtias Quedon QQQQIIW

Planeetta Quehedaahe
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


ODOTUS

On aatto Joulun hiljainen.
On tupa pienoinen
Päre seinällä himmenee.

Armastain odotan luona pienen Ikkunan.
Hetkellä illan Armaani saapuvan.
Ensi lumi maahan on satanut.
Pihlajat vierellä aidan lumisina nuokkuvat.
Askel tuttu siellä ei käy.  On lumi valkea.
Vieraassa maassa,  vieraasta ikkunasta
katsoo mun Armaani.

Maahan vieraaseen Armaani sotimaan.
Oli  jätetettävä  tienoot omat, rakkaat.
Vieraan maan vieraille oville
mentävä kolkuttamaan.
Vieraassa maassa,  vieraassa pihassa
astelee mun  Armaani.

Sota Julmaa.  Ajattelen. Sydäntä kylmää.
Ei sanoja ymmärtämään Armaani kyennyt.
Halki vieraan maan kulki  ase kädessään.
Multa vieraan, en Armaani tahdo jäävän.
Rukoilen, saapua anna kotimaahan vielä.

Jo huomenna saapuu Armaani, rinnalleni.
Yö.
Syttyy tähti.
Päre pihdissä himmenee.
Pihapihlaja vieressä aidan tielle katselee.

Turhaan odotan. Aamu valkenee.
Ei saavu Armaani.

Luojani.
Käännyn puoleesi
Maalla vieraalla varjele.
Palata kotiin anna.
Tuo Jouluksi luokseni.

Juuli - 12
.

[Juuli Hukkaskukka]

.

http://www.youtube.com/watch?v=2SdrbyCrTXg

[Juuli Hukkaskukka]

.


lainaus

...Julilla tyttö polttaa päreensä kun poikaystävä lähtee vitomaan jouluksi. Ehkä perheensä pariin?...

Sinnekö pitäisi tulla ?

'''''''''

Ei niitä sanoja kuten ölostus ( elämä), datania (tieto ) jne..mistään googlelta löydy.
Ovat omaa tuotantoa, oudon avaruuden outoja sanoja.
Olen availlut aiheita, osallistunut keskusteluihin. Kovin hiljaista täällä on.
Netin blogit eivät kutsu.
.