Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka]

.

.............. Kiitos.
.

[Posiella]

.
Kullerot kukkivat varhaiskesällä.
Suomessa ei kuki mikään syystalvella.

Hanki on muutes valkoinen.

Kun ennen vanhaan otti kuvan hangesta
UV värjäsi hangen sinertäväksi.

Digikamera värjää lumen harmaaksi
koska kuvan astetukset on tehty keskiharmaalle.
Harmaan voi korjata automaattisesti kuvankäsittelyohjemalla.

Kun kohdistat kämmenen ihoon ensin kameran, se on aika lähellä keskiharmaata.

.

Ahaa. Kerropa sitten, miksi en saa pirullakaan violettia väriä toistumaan kuvissa? Jos kuvaan jotain violettia, niin se muuttuu kuvassa siniseksi. Osaatko neuvoa Mr kaikkien alojen asiantuntija? 

[Juuli Hukkaskukka]

.
..............

...............http://keskustelu.suomi24.fi/node/9964005

Tässä keskusteluosissa on linkki ko. pulmaan.
.

[karpalo]

Muorit pitää maailman raiteillaan!

Just joo,

Muorit hoitaa ruorit.

- Jos ei oo muoria hoitamassa ruoria, niin yksin saat perunoita kuoria.

- Onks´ noin näreet ? Kysyn vaan

- Äläs silti polta pärees, vastaa vaan

[Juuli Hukkaskukka]

.
                     

                                     Joulurauhaa.


.


.

[Juuli Hukkaskukka]

.


JOULUKINKUN NILKAT

Koitti Joulunalus-aika Metrpolitanin Lähiölokeroonkin.
Oli kovin erilaista tämä Joulunalusaika verrattuna muuhun jokapäiväiseen eloon. Huomattavin elämänmuutos tapahtui nyt Mukulakunnassa.
Mukalakunnasta sukiutui äkisti joukko mahdollisimman kiltisti, jopa äänettömästi liikkuvia, suloisia lapsukaisia. Herranenkeleitä, kaikki. Joka nuppi järjestään.
Oli sama ilmiö joka huushollissa todettu. Ei metakoitu, kiukuteltu, läksyt tehtiin, nukkumaankin peräti ilman kiukuttelua. Punalakkiset, harmaanuttuiset, Korvatunturin Salaiset Asiamiehet voisivat helposti kova-äänisen Mukulan paikallistaa nokialaisillaan.
Se taas tiesi merkintöjä Tontun muistirjaan.
Se taas ei ollut ollenkaan hyvä asia se.
Kiltteyshysteria siis vallitsi.

Nyt kuitenkin oli edessä matkaaminen Mummolaan, niinkuin jokaikinen Joulu.
Oli monta vapaata päivää kummallakin, Juulilla sekä Pojalla.
Pakaasit pakattiin, käytiin läpi pakollliset manooverit Haukun matkustusasiakirjan saamiseksi. Saföörin munkkikahvit, lipertelyt ajotaidosta, ihanan tummasta tukasta.
Onnisti hyvinkin. Puteliukot seuraa pitivät, kunnialla Mummolaan saavuttiin. Oli Eno-Veikka uuuskarhealla Minillään vastassa Linjuriasemalla.
Lumista valkeaa maisemaa ihaillen Mummolaan köröteltiin.

Olivat vastassa jo pihamaalla Mummo sekä Pappa, päätominen Pappahuimanni.
Mikää ei estänyt Huimanni-Hummaa talvellakin ratsuna toimimasta, nyt ei saunantauspusikkoon umpilumeen sentään taisteluun Punanahkoja vastaan päädytty. Kiltisti veti Pappa pihamaalla, auratulla, kärryjä.
Ja Poika hihkui. Kun siihen kyllästyttiin, siis Pappahuimanni ei enää jaksanut, alkoi hurja mäenlasku. Luulin vanhalla mahakelkalla.

Nyt oli niin, jotta Mummolan karja, kaikki kaksi lehmää, olivat aikaa sitten jo karja-autoon tiensä löytäneet. Samoin kanat, kukko, sika, päässeet parempiin oloihin Elikkotaivaan laitumille.
Kävi Äiti sensijaan muualla ansiossa, oikein virassa oli.
Olivat siis ostoruuat, maidosta lähtien, käytössä Mummolassakin. Joka ainoa asia oli Puodista raahattava.
Vaan eipä sitä valiteltu, kovin oli suuritöinen tuottoonsa nähden tämä kahden vaivaisen lypsyelikon pito, ei kannattanut. Sai rahan muualta paljon helpommalla. Vaikka ei valiteltu, itku silmässä Äiti oli Mansikistaan luopunut.
Eno-Veikka Isän kanssa jo rakennuksilla muurailemassa kulki. Joten hyvin tultiin Mummolassa toimeen. Vaikka jouduttiinkin kaikki Puodista hankkimaan.
Iloisesti, nopeasti kuluivat päivät. Poika Himanni-Ratsullaan rasasteli, mäkeä laski. Sukset ja Papan tekemä mahakelkka, Juulin sekä Eno-Veikan perintöä, toimitti virkaansa edelleen. Hyvin toimittikin, lujat vauhdit sillä sai.
Haukku ei täälläkään päässyt lumikammostaan. Vaan kun huomasi pihapuiden Olli-Oravat, niille räksytellä sopi päivät pitkät.  Viis Lumesta nyt.
Rottavaari majaili kammarin pikkupöydällä häkkeineen, ei räksytellyt, ei tiennyt mitään Kurreserkkupojistaan, ei lumesta liioin. Aina yhtä tyytyväisenä Andien Vuoristosta uneksi.
Kaikki olivat siis asiat reilassa.
Tai ainakin piti oleman.



Koska oli karjasta luovuttu, piti kaikki isommat ostokset tilata Puodista etukäteen.
Nyt oli Äiti tilannut puolikkaan sikaa.
Paloiteltuna.
Kinkkuineen kaikkineen, tietenkin. Piti sitten toinen takajalka ja toinen etujalka paistettaman tuvan suuressa leivinnuunissa Joulukinkuiksi Aattoyönä. Tulikin sianpuolikas laatikossaan , isossa, hyvissä ajoin ennen Aattoa. Itse valkotakkinen Myymälänhotaja sen perille toimitti.
Asia, josta Äiti jostain tuntemattomasta syystä oli hyvinkin otettu. Että itse Myymälänhoitaja vaivautuu.
Sai Äiti sekä Juuli alkaa laittelemaan paloja pakastimeen. Vaan ei heti noteerattu touhua miksikään, ulkoeteisessä toimi luonnonpakastin, siellä jäätyi possupuolikas kovaksi kalikaksi.
Oli kuitenkin alettava paistamistakin suunittelemaan.
Kinkun oli Myymälänhoitaja omakätisesti ihan ruiskusuolannut.
Näin Myymälänhoitaja Äidille kertoili.
Hyvä ettei niiallut Äiti.

Äiti ulkoeteiseen Juuli  vanavedessä Possulaatikkoa tutkimaan.
Äiti laatikkoa kaiveli, äkkiä kuului melkoinen kiljaisu :
" No nyt mokomat läskikauppiaat tempun teki. Voi sen Tuhannen Halavattu, etten pahemmi sano. Voi hittolainen....."
Säikähti Juuli tätä kiljumista. Oliko laatikossa kenties joku muu elikko, ei possua ollenkaan, vaivainen vanhan pässin raadon puolikas.
Ulkona pihalla laukkoneet Pappahuimanni, Poika kerallaan tiiviisti seurasi, ampaisivat kiljaisun kullessaan ulkoteiseen.
"Mikä Mummo sul o, mikä o, mikä , mikä sattuiko sua, puriko sika, eiks se kuallu olekaa..."
Hoki hoki Poika, suu jo uhkaavasti itkua mutruili.
Tulipunainen, kiukkinen äiti nosti laatikosta esille jäisen porsaansorkan.
" Hei, toihan on possun nilkka. "
hihkaisi poika innoissaan tunnistetuaan huurteisen, jäisen kalikan porsaansorkaksi.
" Niin se on, vaan sanotaan kylläkin sorkaksi, eikä sen kuuluisi tässä olla. Ei ollenkaan. Tässä minun kädessäni."
Kysäisi Juuli, jotta kauppaaanko se olisi pitänyt jättää, saahan niistä hyvää hernesoppaa.
Tulistui Äiti vielä lisää, ei riittänyt alkuunkaan entinen kiukku.
" Sinä älä siinä viisastele. Minä en tätä huoli. Ei noin kuulu, eikä kukaan asiansa osaava teekkään. Joku Tumpelohiivatta siellä possun paloitellut.
Sorkan kuuluu olla kiinni jalassa,. Onko kukaan koskaan kuuluttkaan jalattomasta Joulukinkusta.
En minä ainakaan. Minä soitan, tuokoot uuden. Sorkilla."
Nyt ei Isä enää saanut nauruaan pidätellyksi, sitä mukaa nauroivat Juuli, Poikakin, vaikkei asiaa oikein käsittänytkään. Ihmetteli vain mielessään, mitä nauramista oli sorkattomassa kinkussa.
Taisi virnistellä Haukkukin, ei se asiaa sitäkään vähää käsittänyt. Kunhan virnisteli virnuilun ilosta.
Isä naurunsa seassa mutisi jotain amputoidusta possusta. Vaan vaikeni hetimiten Äidin naamaa vilkaistuaan.
Välittömästi palasi rauha.



Vaan keksi Äiti asiaan, tietenkin keksi, ratkaisun.
Otti neulan ja lankaa.
Otti ja ompeli kintut kiinni kinkkuun.
Ihan parsinneulalla ja langalla.
Koville otti, ei meinannut parsinneula Possun parkkiintunutta nahkaa läpäistä.
Naskalilla avitti.
Jostakin syystä ei Isän kärsinyt tätä ompelutoimitusta katsella. Ulos oli asiaa Isällä. Juuli vahvasti epäili Isän ulos nauramaan menneen.
Mutta niin oli Joulupöydässä komea kinkku, sorkkineen kaikkineen. Langanjäljet tinapaperilla koristeltu.
Ja hyvin maittoi, oikein suussa suli, tämä
amputoitu,  parsittu

Joulukinkku.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


PIENI LINTUSENI

Sinua, Sinua katselen  Lintuni pienoinen.
Kehtoasi keinutan, tuutulaulua hyräilen.
Unten Valtakuntaan  olet sa matkannut.
Saari Satujen lämmin luonasi pehmoinen.

On pienet Enkelit siellä, tyyny untuvaa.

Sinua katselen. Tuutulaulua hyräilen.

Leikit päivän jääneet on. Päivä huoleton.
Sen vietit leikkien, kuorma-autoa ajellen.
Kyytiä hiekka sai, apumiehenä äiti vain.
Autoa kuljetit, ahkerasti sa kuormasit.

Minä Luojalta anelen, annatko anteeksi.
Useinkin neuvoton olen. Teen virheeni.
Sulle kaikkeni antaisin, Lintu pienoinen.
Olet iloni, onneni.
Olet maailmani.

Sua pois en antaisi. Koskaan luovuttaisi.
Leikeistä lapsuuden pois kerran  purjehdit.
Kokonaan omistaa tahtoo Elämä aikanaan.
Elo vielä tyyntä, vietät lapsuuden leikkien.
Kaukana myrskyt maailman.
Surun, huolien.

Kerran tarttunet auraan elon. Sinut maailma,
aika mukana kuljettaa. Anna tuulen puhaltaa.
Älä kaikkea usko. Opi karit kiertämään.
Kuuntele sydämin avoimin
mikä oikein on mikä väärin.
Opit elämään.

Pyydän Taivaan Isältä

Taivaan Isä. Sä suojele
pientä Lintustani.

Juuli  - 12
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


SUOMALAINEN

Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

Jorma Etto.
.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


EMILIE ja EDWARD ETANA

Sinivuorten taakse laski aurinko hiljaa.
Puppurapilvet väistyivät, illan himerrys hiipi.
Syksyn kuulaat, väririkkaat lehdet tummuivat.
Olivat  kaikki himmeässä illassa lähes samanvärisiä.
Järven annan kaislat varttaan venyttelivät pinnan yläpuolelle.
Jostain kaukaa kuului huuto yksinäisen lokin.
Pian astuisi valtaistuimelle Prinssi Syksy.

Tässä rantamaisemassa maahusti Herra Edward Etana. Maahusteli eteenpäin hiljaa mutta varmasti.
Herra Edward oli Tammilehdon asukas. Asui Edward Tammenterhokodassa. Pienessä, ruskeassa.
Kovin oli Edward - Herra yksinäinen.
Kuluivat päivät jotenkuten yksin eestaas maahustellessa, paikkoja paikkaillessa.

Herra Edwardilla oli hattu sekä kävelykeppi. Hattu siksi jottei Herrasmies ilman hattua liiku. Keppi oli
Herra Edwardilla  Tunkelijoita varten. Tahtoivat useatkin siivekkäät sekä jalalliset Herra Edwardin aamupalakseen.
Tämä ei kävelykepin takia onnistunut. Sillä kun Herra Edward pari kertaa Tunkijoita husaisi, jo karkasivat vauhdilla näkymättömiin. Nämä Tunkeilijat.
Hiljaa vakaana maahusti Edward- Herra.
Saapui vihdoin rantaan, järveä katseli.
" Voi sinua Järvipolo. Pian peittää aaltosi jääkansi. Ei ui lapset.  Puhaltee Pohjanviima pinnallasi."
Samassa muisti luistelun, hiihtämisen.
" Vaan onhan onneksi talviriemut, jottet ihan yksin talvea vietä.
On iloiset lapset seurana. "



Ei huomannut Edward-Herra kuinka Tammilehdosta lähestyi Herraa Neito  Emilie Etana.
Kaunis Emilie.
Emiliilllä vuorostaan oli keltainen  kukkahattu, sinipikkuinen, keltainen päivänvarjo. Ihan oli samasta syystä kuin Edward- Herrallakin.
Huudahti Emilia-Neito :
" Kultaseni, joko sinä kauan odotit. Minulla kun meni  aikaa silmäripsien meikkaamiseen. Eikö olekin nyt kauniit. "
Räpsytteli Emilieneito pitkiä silmäripsiään, loi kaipaavan katseen Edward-Herraan.
Punastui Neito.
" On. On hyvin on kauniit. Kaikkihan Sinun ylläsi kaunista on. Säkkikin varmaan. "
lausahti Edward- Herra.
" Vaan voisimmeko me nyt  ajatella , mikäli Sinulla sopii, lähteä lounastamaan Terhokaupunkiin. Tiedän siellä oikein mukavan, pienen tammiravintolan. Varmasti viihtyisit. Voisimme aperitiivinkin nauttia.  Lähdemmekö, Rakas Emilie."
" Rakas Edward, minä tulen, tiedäthän Sinä, kanssasi vaikka maailman ääriin. "
vastasi punastellen Neito Emilie.

Niin lähtivät nämä kaksi rakastunutta hiljalleen maahustamaan kaupunkia kohti. Syksyä ihailivat. Pikkuisen sataa ropsauttikin. Vaan ei hätää, etanathan pikkusesta sateesta vain ilostuvat. Ilostui pariskunta myös  syksyn  väriloistosta, lehdistä.  Laskevasta , luonnon kultaavasta ilta-auringosta.
Niin saapuivat kaupunkiin Neito Emilie sekä Herra Eward.
Aperitiivit nautittiin.
Vietettiin aivan kahden iloinen iltapäivä.
Sekä monta, monta iltapäivää senjälkeen.


Viikon kuluttua julkaistiin EtanaAviisissa ilmoitus :
- Kihlauksensa ovat julkaiseet Neito Emilie Etana, Herra Edward Etana - .
Huuhkajien Huhutoimisto kertoi häiden olleen kauniit.
Elämä sujui  rauhaisana.

Kaikki oli hyvin .
Näin päättyy satu, niinkuin kaikki sadut päättyvät :
Sen pitunen se.
.
.

[Juuli Hukkaskukka]

Tämä on Planeetta Charum.
Me olostumme vedessä.
Me olemme ihmisolioiden kaltaisia.
Pienin haaroituksin.

Olostumismuotomme on ikiaikojen hämäryydestä lähtien ollut vesi.
Planeetta Charum on täydellisesti peittynyt mereen.
Meriä on vain yksi. Tämä Sardonomeri jossa me olemme syntyneet. Täällä  me vaivumme takaisin Ikiaikojen hämäryyteen.
Olemme täydellisesti sopeutuneet merielementtin.
Tämä ei ole estänyt meitä kehittymästä räjähdysmäisesti teknoligiaamme. Me olemme valovuosia teidän teknoligiaaniaanne edellä.
Olemme Voittajia.
Kaikessa.

Maanpäällinen olostumisemme päättyi Planeettamme lämpätilan äkillliseen laskuun. Kaikki olostus kiteytyi jäämuotoon, jäätyi. Ainoastaan valtavat merisyvänteet säilyvät alle nollalämpötilan teidän celsiusasteissanne. Meillä asteikko on radin. Jäätysmisasteemme ilmaolostuksessa oli -  700 C.
Vesi on elementtinä hyvin vaikea, jopa mahdoton eräissä aikeissamme. Vesi elementtinämme on kuitenkin tehnyt monesti mahdottomasta mahdollisen.
Koska olemme joutuneet ponnistelemaan äärirajoille olemme saaneet lisäymmärrystä, lisätietoja joita emme olisi havainneet ilmaolostusmuodossa.
Olemme kehittäneet, eristäneet vedestä valtavat luolastot  joihin meri ei tunkeudu. Olemme eristäneet merivedestä hapen. Jota me niinkuin ihmisoliot hengitämme. Luolastomme ovat itseasiassa happea suodattavat valtavat kidukset.
Planeettamme ilmaolostuksen jäätymisen myötä me menetimme myös kiputunteemme. Meille tämä on vaara.  Emme havaitse olostusmuotomme lämpötilan äkillistä laskua. Siksi meille on laboratorioissamme asennettu kehoomme lämpölähde. Ylimääräinen konesydän joka määrittää lämpötilamme tarkoin.
Tähän me aikojen alussa saimme opin teiltä, ihmisoliot. Me olemme kehittäneet, muodostaneet siitä täydellisesti kehoomme sopeutuneen elimen. Teillä se korvaa edelleen sydämen olostumisessanne.  Meillä se toimii lämpitilamme, verenpaineemme, sinisen veremme tekijöiden vaaratilanteiden hälyttyminä.

Tämä on tehnyt mahdolliseksi myös pitkät planeettojen väliset siirtymät.
Meillä on valmiina kaikki Maaplaneetta siirtymää varten.
Me tarvitsemme teidän kultanne.
Veremme tärkein ainesosa on kulta. Joka hyvin usein, meriolosuhteista,
alhaisesta lämpötilasta johtuen loppuu kesken olostuksemme.
Meidän kultavarannettamme peittää ikuinen jää.
Teillä on kultaa.
Meitä varten.

Me saamme kullan, otamme sen teiltä.
Me laskemme nyt planeettojen välisiä akseleita, kiertoratoja.
Me olemme hyvin pitkällä laskelmissamme.
Me tulemme pian.

Vastarintanne on turhaa.
Jopa vaaraksi teille.
Me olemme valovuosia edellä kehityksessä.

Teidän



Vadaboordit

Sardonomeri.
Planeetta Charum.
.