Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka]

.
.

MUSTALAISTANSSI

Jottei pääsisi  arttujen, pakettien,  taiteiden ym, ym.
töpeksinnän jälkeen syntymään mielikuvaa Juulin, Epäonnen Haltijattaren Kummilapsen,
Onnen kääntymisestä tavallisen ihmisen tasolle, täytynee tämä Harha oikaista.
Koulua käytiin , vaihtelevalla menestyksllä.
Toisinaan suorastaan vihasi.
Oli parempia päiviä. Piirustus, voimistelu, historia, jopa geometria. Niissä pärjäsi.
Piti kovasti  varsinkin piirtämisestä.
Sekä musiikista.

Tuli taas voimistelu-, jumppatunti.
Oli maisteri päättänyt nuoret Neidot tanssimaan opettaa.
Oli kuulemma Aika.
Niinpä opiskeltiin, innollakin, valssit, hidas, wienin, englantilainen, kehruu, tangoargentiina,
tavallinen,, foxtrot, jenkka, humppa, polkka, masurkka, menuetti, poloneesi. Jopa venäläisiä kansantansseja, ripaskaakin hypittiin.
Kaiken piti sitten Kevätjuhlissa kruunaaman oikea Mustalaistanssi.
Oikeiden viulujen säestyksellä. Piti tanssia viulujen soidessa taustalla  Mustalaistanssi.
Vaikea tanssi.
Tähän vastuulliseen tehtävään valittiin, toisinsanoen  määrättiin, yksi luokan tytöistä.
Kuinkas sattuikin. Juuli.

Juuli hyvinkin.
Juuli, joka poti siemätöntä Kammoa, Kauhua suorastaan kaikenlaista julkista esiintymistä kohtaan.
Ei tahtonut, ei.
Ei ollenkaan.
Siinäpä vaan oli yksi mitätön Pikkuseikka esteenä. Opettajille ei eitä sanottu tässä vanhakantaisessa yksityiskoulussa.
Ei tippaakaan vastaan. Seuraukset hyvinkin tarkasti muistissa Juulilla.
Ei auttanut. Harjoitukset aloitettiin hyvissä ajoin. Esiintymislavalle juhlasaliin raahattiin levysoitin, musiikkina Mustalaismusiikki.
Siinä sitten Juuli musiikin, tamburiinin, jota opettaja käytteli esiripun takana,
säestyksellä pyörähteli, hiipi, ojensi sääriään. Hypähteli, juoksi pyrähteli.
Siis yritteli opetella, tanssia.
Poloinen, Ressu.
Juuli.



Koitti sitten se pelättävä Kevätjuhla.
Rehtorin puheen loputtua, ilmestyivät lavalle viulustit.
Oikeat. Oli Mustalaistanssin vuoro.
Hikoili Juuli. Tärisi, vatsa oli solmussa, kädet vapisi.
Harkitsi jopa karkaamista.
Oli mentävä. Oli pakko.
Oli hankittu hieno puku, pitkä musta, leveä samettihame. Kimalteleva röijy.
Renkaita, kultaa muistuttavia, ranteisiin ja nilkkoihin. Pitkä musta peruukki.
Korvarenkaat, kiiltävät ja paksut.



Soivat Viulut.
Ilmestyi Juuli  esiintymislavalle.
Tanssi.
Ihme tapahtui, jännitys oli tiessään.
Kaikki meni oikeaoppisesti.
Kuuli Juuli vain Viulut.
Kauniisti soivat Viulut.
Juuli tanssi. Viulut itkivät.
Sitten se kauhistus
PERUUKKI IRTOSI.



Peruukki takertui  rannerenkaisiin, irtokoruihin, roikkuviin.
Siinä seisoi lavalla Juulipolo  hirviömäinen Tukkaesitys esillä. Oli pinneillä ja verkoilla liisteröity oma tukka päälakeen litteäksi.
Kolmesataa Silmäparia tuijotti.
Sisu kiehahti Juulilla. Kesken ei jätä.  Ampaisi kulisseihin, kiireesti peruukki takaisin tamburiiniopettajan avustuksella.
Mustalaisruhtinatar palasi lavalle, tanssimaan. Kukaan ei ihmeeksi viheltänyt. Oli hipihiljaista.
Tanssi loppui, vaikenivat viulut.
Kiitti, niiasi Juuli monta kertaa.



Aplodeerattiin kaikesta huolimatta tärisevälle Juulille.
Sai ruusunsa tärisevä Juulipolo.
Hyvin oli opettaja oppilaansa valmentanut.
Jälkeenpäin kun kaikki oli ohi  häpesi Juuli todella.
Kukaan ei siitä irtoamisesta sanaakaan hiiskahtanut. Oli taustalla pelko Jälki-istunnosta.
Tytöt siitä joukossaan puhelivat. Tanssista.   Poistui Juuli hissukseen paikalta.
Vieläkin häpeää Juuli.

Ei tarvitsisi.
Peruukkejahan irtoilee joka päivä.
.


Ps. Tässä sana mustalais-, nykyisin  romani.
.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


AMMU T

Toipui Henkka Kaunottaresta.
Eikan kertoman perusteella hyvinkin entiselleen.
Meno ja meininki pihaviltilla jatkui samanlaisena, viltillä Istuksija / Makoilija vain vaihtui.
Milloin vanhempaa, milloin nuorempaa. Hametta ja farkunpitäjää.

Seuraavakin Kommervenkki tapahtui siellä Eikan kotimökiln tienoilla, omakotialueellla. Pikkukaupungin keskustan tuntumassa.
Kesäisenä Päivänä päätti Juuli Eikkaa, Yksieläjää vilkaisemassa käydä. Oli vähän huolissaankin. Kaikennäköisiä vaivaa
oli Iäkkäälle Eikalle ilmaantunut. Näkö reistasi. Se ei uutta ollut vaan oli sydäntääkin Ikämies viimeaikoina valitellut.
Siispä vilkaisemaan.

Päivä oli niin kaunis kuin Kesäpäivä ikinään voi olla. Helotti aurinko, linnut sirkutti. Nurmi tuoksui. Hehkutti Kesä parastaan.
Sinivalkoiset pilvenhahtuvat Taivaanmerta purjehtivat.
Grillailtiin, viltillä istuksittiin, Aurinkoa palvottiin. Juoksukilpailua ei Henkan tapaan sentään Naapurien piristykseksi järjestetty.
Iltasella sisätiloihin siirryttiin. Eikka nukkumaan laittautui.
Juuli yksiölokeroonsa pienen matkan päähän asteli.



Päätti seuraavanakin aamuna Eikkaa tervehtimään lähteä. Oli hyvä Auringonottopaikka Eikan Pihanurmikko.
Kerrostaloasukin Ihastus.
Eikka Juulin saapuessa lähti kahvia keittiön puolelle kiehauttelemaan Mennessään vilkaisi olohuoneen ikkunasta ulos.
Vilkaisi toisen kerran, jatkoi matkaa keittiön. Palasi ikkunan luo. Nyt suorastaan tuijotti ulos. Ihmetteli Juuli Eikan tuijottelua.
Mitä Eikka siellä oikein kuvitteli näkevänsä.



Vastapäätä kun oli vain tyhjä, heinittynyt tontti. Asuinrakennus, mökki, purettu lahonneena pois.
Aikoja sitten.
Heinittynyt oli täysin. Autio.
Autiotontin vieressä oli joskus sentään katsottavaakin. Asusti siellä Kaupungin Taideoppilaitoksen
erikoinen Opiskelijayhteisö, kolhoosimalliin. Nyt oli kuitenkin aamu, tuskinpa sillä mitään erikoisnäytäntöä
tähän aikaan oli menossa. Unten mailla juhanipalmut. Vielä pitkälle Iltapäiviin.
Ihmetteli Juuli suuresti tuota harrasta ulostuijottelua. Ei ehtinyt kysäistä.
Kuului ikkunan luota:
" Tules huvikses vilkaseen.. Näätkö saman kun mä ?"
Meni Juuli huvikseen vilkaseen.
Näkihän Juuli.
Kaksi LEHMÄÄ.
Siinä ne olivat.
Lehmät.
Vastapäisellä heinätontilla.



Ihan Ilmielävinä.
Sulki Juuli silmänsä. Kuvitteli Harhan haihtuvan.
Ei haihtunut.
Mansikit oli ja pysyi.
Heinätontin viereiseen Taitelijanalkujen kolhoosiin oli myös elämää syntynyt.
Yhteisön senhetkiset Jäsenet istuksivat sirkusasuja, mielikuvitusta vaativissa pukineissa talonsa rappusilla.
Kynät käsissä, lehtiöt sylissä. Näitä Lehmiä ilmiselvästi piirustivat. Hetken kuvitteli Juuli näiden tulevien äkkijyrkkämiinojen, oivatoikkien lehmät eläviksi malleikseen jostain haalanneen.
Kangasmalleja äkkijyrkkä- miinan tapaan suunnittelevan. Ensikesän tuotantoon.

Siinäpä sitä Eikan kanssa tuijoteltiin.
Pällisteltiin märehtiviä Lehmiä Kaupungissa.
Kivenheiton päässä Rautatieasemalta.
Molemmat näkivät samat Märehtijät.
Uskottava oli.
Aprikoitiin, mitä tehdään.
Oivatoikilta ei ainakaan mitään mentäisi kyselemään. Sitten Eikalla välähti, jälleen kerran. Soitetaan poliisilaitokselle, jospa siellä tietoa noista salaperäisesti ilmestyneistä Mansikeista olisi.
Olihan siellä.
Tietoa.
Illalla myöhään oli eläintenkuljetusauto ottanut ja hajonnut juuri näillä kohdin, isommalla kadulla tosin. Tuli eteen pulma, minne lehmät.
Ei niitä oikein voi seisottaa ahtaassa kuljetustilassa yhtään enenpää kuin on tarvis. Ei ainakaan Yökaupalla.
Joten yksi konstaapeleista muisti tämän hyljätyn tontin. Sinnepä sitten Mansikit. Odottelemaan.
Ruohoa märehtimään. Kunnes uusi kuljetusauto jostain järjestetyksi saataisiin. Sanoi konstaapeli vielä, ettei Eikka ainoa ollut kysyjä eikä ihmettelijä.
Niinpä sitten Eikka vietti unohtumattoman kesäisen päivän kantaen keittiöstä ämpärillä vettä Elikoille.
Silitellen ja jutellen. Liekö uinuneet Farmarivaistot heränneet.
Pysytteli Juuli etäällä. Katsoi yhden veden kanniskelijan, seuranpitäjän riittävän.

Kaikkeen saa varautua
City -Mansikkeihinkin.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


VINTTIMÖRKÖ

KotoPirttiin koitti Suuri Päivä.
PikkuVeikka oli vihdoinkin saanut Koulunalkamisluvan.
Oikein Oikeaan Kansakouluun.
Kauan, hartaasti oli tätä päivää Veikka odotellut.
Lukemaan ei Veikka niinkään ollut halukas oppimaan. Menetteli kuitenkin  muun mukavan sivussa.
Enemmän kiinnosti Veikkaa urheilu, voimistelu -, veistotunnit.




Kouluun meno Ensimmäisenä Päivänä sujui Suunnitelman mukaan.
Oli tällä kertaa Äidin Ehdoton Suunnitelma.
Varsin pitävä.
Saattaa Veikka Ensimmäisenä Päivänä Kouluun.
Oli Juuli aikanaan tämän ilon Äidiltä evännyt. Yksin halunnut  Koulutien aloittaa.
Ei Äitiä edes Ekan Päivänä saattajaksi huolinut.
Ei Äitiä häpeillyt. Olipa vain siinä luulossa ettei siellä muutkaan Äidit mukana huseeranneet. Peräti vääräksi osoittautui tämä luulo.  Ei enää toisena päivänä mitenkään saattaminen laatuun käynyt.
Nyt otti Äiti vahingon takaisin. Veikan Kouluun saattoi.
Palailivat sitten Koulusta.
Äiti sekä Veikka, Veikka intoa puhisten, uusia koulukirjojaan esitteli.  Eriskummallinen, outo oli kuitenkin Äidin ilme. Oli Veikka koko ekaluokan kuullen, nimeä OpettaJaNeidin kysyessä, ilmoittanut nimensä :
"Mie oon Pikkuveikka Irvijä. Isin Hevosmies. Ossaan mie laulaakki, jot Suutarintyttäre ja Minäpä olen se... laulanks mie ne nyt."
Ei ehtinyt pidemmälle.
OpettajaNeiti kehoitti laulut laulutunnille jättämään.
Tämä  Irvijä  oli Juulin kiukkupäissään Veikasta käyttämä nimittelynimi. Ei ollut  ymmärtänyt jotta Veikka sitä tosissaan nimekseen luuli.
Nyt oli tämän nimen OpettajaNeidille luokassa ilmoittanut erittäin kuuluvalla äänellä. Kuuluvaan äänenkäyttöön oli Äiti Veikkaa  kotona kehoittanut.
Seuraukset saattoi arvata.
Nauroi Veikalle koko luokka.
Veikka oli Jokirosvopurjehduksen jälkeen muodostunut elämässä Juulille varsin tärkeäksi.
Oli Veikan tukkaan kahahtamiset lähes kokonaan loppuneet. Ei Veikka silti irvistelyään ollut lopettanut. Oli Juulilla tärkeämpää tekemistä nyt.
Oli tämä lukeminen.
Ja voisihan niinkin käydä, ettei Veikka tarpeeksi irvisteltyään, rangaistuksena ollenkaan lukemaan oppisikaan.
Veikan pahaksi pettymykseksi tapahtui veistotunnin kohdalla kuitenkin ihan pöhkösti. Veikan sanassa. Joutuivat ensiluokan pojat pannulappuja virkkaamaan. Ei vielä sahaa eikä vasaraa näille pikkumiehille käsiin uskottu. Oli harmittava takaisku tämä. Nelimaali, uusi opittu peli , sen kuitenkin jollanlailla korvasi.
Jonkimoisessa sovussa nyt  koulumatkat sujuivat.
Mutta aina  Vinksauksia Mukulakunnan päässä liikuskeli.
Tällä kertaa asialla olivat tyttöpuoliset Edustajat.

Oli Juuli kotona Ullakko.
Avovintti.
Suuri avoullakko, ei oltu tänne huoneita vielä lisäilty.
Toimi ullakko kaikenlaisen tavaran, ehjän sekä rikkonaisen, säilytyspaikkana.
Sinne kertyi ullakolle, vinttiin, kaikki ylimääräinen, ei juuri nyt tarpeen oleva Tavara.
Talvivaatteet kesällä ja päinvastoin.
Oli ullakolla jalkapuoli-tuoleja, hetekkaa, matonkuteita, rikkinäisiä astioita, jopa poikkinaisia suksia. Kaikkea mahdollista siellä säilytettiin, mitään ei pois heitetty. Jospa vielä tarvittaisiin. Niinkuin rikkinäisiä astioita, jalkapuoli-jakkaroita, öljylamppuja ja muuta tuiki tärkeää.
Vanhat pieniksi käyneet lastenvaatteetkin siellä säilyteltiin. Oli marjakoppaa marjamanian taas puhjetessa. Kattopäreitä, rikkinäisiä ikkunaruutuja. Melkein  mitä vain. Tavaraa laidasta laitaan oli ullakolla varastoituna.
Pahan päivän varalle.



Ullakolla kuivatti Äiti pyykin talvella. Kesälläkin sadeilmoilla..
Olikin varsin sopiva tila tämä ullakko siihen tarkoitukseen. Oli ilmava, tilava. Talvellakin vähän lämmin, keskellä kulkevan palomuurin ansiosta. Kovin valoisa ei ullakko ollut, ikkunat vain molemmissa päädyissä.  Toinen tiiraili  sankkaan kuusikkoon.
Eikä ullakolle sähkövaloa vielä oltu vedetty, alakertaan, tupaan ja kamareihin vain. Sielläkin asumisen alussa vain kaasuvalo, Tilley-sukkalamppu. Sen valossa alkuaikoina askarreltu pimeinä iltoina.
Ja hyvin näki.
Varsin mieleinen leikkipaikka, varsinkin sadeilmoilla, oli tämä ullakko Mukulakunnalle. Oli kaikki tarpeellinen kotileikkeihinkin helposti saatavilla, käden ulottuvilla ihan. Monet kahvit oli Äitikin ullakolla
Juulin sekä naapurin tyttöjen keittämänä, leikisti, juonut.
Nyt nousi tämä Ullakko Tyttökunnan touhuissa, jutuissa varsin tärkeään asemaan. Oli tullut kyläilemään Isokaupungista  Juulin serkku, Siru.
Olipa nyt kertoiltu tyttöjen kesken varsin karmivia Kummitustarinoita, Aavejuttuja. Mistä lienevätkin Juulin sekä Sirun mieleen juolahtaneet. Siru sanoi nämä tarinat salaa kuunnelleensa  Aikaisten Ihmisten tarinoidessa. Kummituksistakin kertoilleet.
Ullakosta alkoivat Tytöt puhua jo Isolla UUlla.
Nyt pääsi  MustaNoita tekemään tepposiaan Tyttöjen Ajatusmaailmassa.



Päätettiin järjestää Äidille, joka ei mihinkään Kummituksiin, Haamuihin, uskonut ensinkään, Iso Yllätys.
Joutavia olivat Äidin mielestä kaikki Kummitukset. Höpinöitä tykkänään nämä.
Mutta nytpä sitten näkisi Äiti.
Seuraavan kerran pyykkiä kuivumaan tuodessa odotti Äitiä Todellinen Yllätys.
Mitäs naureskeli Tyttöjen jutuille, nytpä näkisi. Ottivat ja väsäsivät Tytöt Olion, ihmisahmon Ullakon pimeimpään nurkkaan.
Tarvekaluina käytettiin matonkudekeriä. Vanhaa tuolia Hahmon istuimena. Vanhoja vaatteita puettiin kudekeristä kootun , narulla sidotun ihmisrakennelman ympärille. Musta Huivi päähän. Silmille vetäistiin. Vielä löytyi vanha rukki. Asettiin hämärään nurkkaan mummon eteen.
Valmis oli Kehraavä Mummo.
KummitusMummo.
Tytöt ryhtyivät tekelettään arvoioimaan. Hyvä.  Erinomaisen näköinen tämä KehraajäKummitus tyttöjen mielestä oli.
Kokisipa nyt Äiti Yllätyksen, Tosi Yllätyksen.
Suuren jännityksen vallassa jäivät tytöt seuraavaa Äidin pyykkipäivää odottelemaan.
Ja koittihan se.



Saunalla pesi Äiti pyykin.
Ullakolle puhdasta pyykkiä kuivumaan kiikuttamaan koreineen lähti.
Nousi ullakolle vievät jyrkät portaat.
Kauhistuttava
KIRKUNA
Ikkunoita särkevä.
Pakokauhuinen Kauhunhuuto.
Nyt säikähtivät tytöt tosissaan. Lujasti.
Eivät näin karmivaa kiljaisua osanneet Äidiltä sentään odottaa.
Hirmuisella Kiireellä, kauhuissaan,  juoksujalkaa, kiipesivät tytöt ullakolle.
Istui Äiti Ullakon lattialla.
Lumivalkoinen oli Äidin naama. Huohotti, sydänalaa piteli.
Pudonnut pyykkikori vieressä lattialla.
Valahtivat Tytötkin vitivalkoisiksi.
Kolme Naisihmistä kiljui Ullakolla.
Ei ollut tarkoitettu näin perinpohjin Äitiä säikäyttää.
Alkoi niiskutusten välissä Anteeksipyytely.
Pienten tyttöjen sydämenpohjasta tuleva.
Hetken istui Äiti Ullakon lattialla.
Sitten repesi.

Äiti suuttui perusteellisesti Kolttosesta.
Seurasi tytöille ruokapöydässä melkoinen Saarna Isältä. Tyttöjen riehumisen Äiti ilmanmuuta kertoi. Eikä päässeet tytöt  pelkällä Saarnalla. Ullakolla leikkimiskielto seurasi. Ainakin Jouluun asti kestäisi. Nyt oli vasta alkusyksy. Pitkäksi tulisi aika  ilman totuttuja ullakkoleikkejä.
Perusteellisesti nyt kadutti tyttöjä. Mikä kumma saikin tuon Ilkeyden. Tosi Pahan teon tekemään.
Itku tuli molemmilta ruokapydässä, vaan ei nyt Itku auttanut. Olisi pitänyt tyttöjen tehdessään tarkemmin ajatellla tekonsa jälkiseuraamuksia.
Pahemminkin olisi voinut käydä.

Muutaman päivän leikkikiellon jälkeen leppyi Kiltti Äiti kuitenkin.
Kiellon  perui.
Oli tyttöjen kuitenkin pyhästi luvattava nämä Kummitusasiat mielestään unohtaa. Tärkeimpiin leikkeihin oli aika käytettävä.
Halauksiin, lupauksiin ikuisesta Kilttinä pysyttelemisestä päättyi Kummitustarina. Ei ikinään enää Kummituksia mihinkään ilmestyisi.

Ikuisesta Kiltteydestä ei tietoa.
Kummituksia, minkäänmoisia, ei tämän Mökin nurkissa enää tavattu.

Majaa muuttivat.
.

[Juuli Hukkaskukka]

..


SELLANE SÄÄNTÖ

Valtaa piti Juulin Inhokki.
Talvi.

Oli tietty vallassa Metropolitanin Nukkumislähiössäkin.
Jo syksystä olivat Nukkumislähiön Asukasyhdistyksen, Koivumäen Tereesioiden Silmäätekevät, Rouvat, tehneet talvenkantoisia Suunnitelmia sekä Päätöksiä. Näitä Suunnitelmia rustailtiin sitten monen kahvipannullisen voimin. Syntyi Rouvien aatoksissa monenmoista ideaa. Esitettiin myyjäisiä, iltamia, Lähiöpäivää, Kirpputoria.  Urheilukilpailuja lähinnä Mukulakunnalle.
Jopa ehdotettiin erään Villakoiran omistajattaren Frouvan, toiveesta Koiranäyttelyäkin. Se kuitenkin äänestettiin Jytkyllä nurin. Olivat tämän Lähiön koirat useimmiten näitä ei-Aatelisia, - Tunkioseisojia.
Urheiluun sen sijaan satsattiin.
Päätettiin järjestää Nappula-hiihtokilpailut joskus helmikuussa.

Kiiri tieto myös Kaikenlaisen Tiedon Tietopankkiin, Mukulakunnan Kaikkikuuleviin Korviin.
Muu tieto ei tahtonut pysyä.
Tämä pysyi.
Pitkälti ennen Joulua alkoi Jankutus ja Painostus useammassakin perheessä.
" Mä tarviin uudet sukset, monot, siteet ,,, Jari, Ville,,,, Kallekin saa. Enks saakki, Äiti, Äitiii... ?"
Tätä jatkui Jouluaattoon.
Jankutukseen kyllästyneet vanhemmat olivat ne Pukinkonttiin hankkineet. Kun kerran Jari. Ville, ....Kallekin.



Siitä se alkoi.
Oikein Kaikkien Aikojen Treenien Esimerkkien Esimerkki.
KuningasTreenit.
Mukulakunta muutti Majaa.
Siirryttiin asumaan Ladulle. Ladulle joka oli viereiseen, isolle peltoaukealle väsätty. Kotona käytiin vain pakollisina toimina syömässä ja nukkumassa.. Jos piti Kummitädin luo Kylään lähteä, nousi Karmaiseva Huuto ja Ulina, Haukkukin koviakin mekkaloita kokeneena pakeni sängyn alle.
" Harkat jää.... Harkat jää... mä en pärjää.... mä en pärjää... mä en ala mitään.. ,,,  ".
Useimmiten Juuli luovutti, meni siis yksin.  Kummitädin, ennen niin suositun, luo kyläilemään.
Poika jäi Harkkoihinsa.  
Niihin Elintärkeisiin.



Ladulla kulki melkoinen Liikenne.
Pienempää, vielä Pienempää Hiihtäjää sivakoi Latua aamusta iltamyöhään.
Hiki oli päässä myssyn alla.
Ainaiseen nukkumis-, syömistaistoihin kyllästyneet äidit päättivät aikaistaa hiihtokisat heti uudenvuoden jälkeen. Palaisi Perhe normaaliin elämäänsä taasen.
Isukit, nämä Päävalmentajat olivat Hiihtohysteriaan sairastuneet. Isukeille ei muu merkinnyt mitään kuin oman Mukulan pärjääminen. Jokaiselle ilmestyi kouraan jostain salaperäisistä kompeista Sekunttarikin, ajanottolaite. Osalla oli oikein Vekkari. Näkyi osoittimet sekä osattiin käyttää. Tämä  kourassa Ladun varressa hihkuttiin ja kannustettiin. Salaa vilkuiltiin naapurin Mukulan varusteita.
Yritettiin Aikoja urkkia.
Yöunetkin taisi osalta mennä.

Treenasi Poika.
Hiihti hirveällä Innolla.
Ei ollut Idoli rallitimomäkinen enää mitään.
Nyt puhuttiin asiantuntevasti Mäntyrannasta, Hakulisesta.
Näin meidän Kavereiden kesken Haku-Veikko vaan.
Isommilta kavereilta sai lisää tietoa. Isien iltasatuna olivat Hiihtäjälegendojen elämänkerrat. Lisääntyi siinä sivussa äitienkin hunningolla ollut hiihtotietämys.

Mutta koittihan Se Viimein ja Vihdoin.
Kauan , innolla odotettu Kilpailupäivä.
Suuri HiihtoJuhla.
Oli loistava sää. Aurinkokin kurkkaili. Pellon laidalla oleva lähtö-maalipaikka suorastaan kuhisi väkeä.
Oli Valmentajaa , siis Isää, serkkua, kumminkaimaa, mummoja, pappoja. Taisivat tuntea vähän, ainakin nämä Päävalmentajat, iIukit, jännitystä perillisiensä pärjäämisestä tässä Kovanluokan Mittelössä. Tarkisteltiin suksia, siteitä, kuiskittiin korvaan ohjeita, ettei kilpakumppani kuule.
Juotiin kuumaan mehua. Oltiin kovasti tärkeää.
Pikkuväkeä suuresti lohdutti tieto, kaikille jaettaisiin mitalit, prenikat, samanlaiset kaulaan roikkumaan. Eipä ollut kukaan siten toistaan parempi. Tästä huolimatta olivat useat tulevien mäntyrantojen ja haku-veikkojen Valmentajat varustautuneet Ajanottokelloin.



Lähtö Hiihtoon alkoi hieman sekavissa merkeissä.
Pienimmät kun hätääntyneinä ehdottomasti kieltäytyivät lähtemästä lylyä lykkimään tuonne nyt Pelkäämisen arvoiselle Ladulle.
Koitti sitten tämä lähdön Huippuhetki. Pojalle sekä kaverilleen Jarille. Yhtaikaa, pareittain lähetettiin kovatasoiset, Huipputreenatut Hiihtäjät peltoaukeaa kiertämään.



PAM.
Kajahti lähettäjä suusta, ei sentään pyssyn.
Poikia vietiin kuin viimeistä päivää.
Kovaa mentiin, lumi ladulla pöllysi. Yleisö, lukuisa, huusi, huitoi ja hihkui.  Kannusti kukin omia suosikkejaan, tietenkin näitä pienempiä nyt ensimmäistä kilpailuaan, huippu-uraansa aloittelevia kilpailijoita.  Sekä  Kaikkia. Tasaveroisesti. Hihkuivat loppupelissä itselleenkin, hihkumisen riemusta.
Poika ja Jari, samanikäiset, kaverit tappeluissa kuin tappeluittakin, hiihtivät parastaan sivakoiden.
Lujaa mentiin.
Hihkui ja pomppi Jarille Jarin Isä.
Hihkui ja pomppi  Pojalle Pojan Äiti .
Yleisö, kummit, mummot sekä vaarit hihkuivat tasapuolisesti kaikille.
Kai  itselleenkin loppupelissä.

Tuli ykskaks parhaassa vauhdissa yhtäkkinen
STOPPI
Seisahtui Poika vähää ennen Maalia keskelle peltoaukeaa.
Seisoi kuin Lumi-Ukko.
Jari hiihti vähän Poikaa jäljessä.
Ei tajunnut Jarin Isä, Huippuvalmentaja.  Juuli sitäkään vähää.
Oliko side irronnut. Muuta Hämminkiä tullut hakuveikolle, Pojalle.
Ei ollut tullut hämminkiä.
Kaikkensa antaneina ylittivät pojat ripirinnan maaliviivan. Saatiin Pojalta syy Outoon Pysäköintiin
kesken HikipääSivakoinnin.
Seuraavanlainen Tilannetiedoitus :
"Tietty täyty mun oottaa Jaria. Ku kerta lähettii sen kaa samas, pitää samas maaliinki tulla. Se on sellane Se Sääntö ."
Jarin IsukkiValmentaja vaikutti hieman nurjamieliseltä, jopa pettyneeltä. Juulia olisi himskatisti naurattanut. Ei Jarin Isän naamaa vilkaistuani uskaltanut.
Olivat tyytyväisiä jokainen mitalit kaulaansa saatuaan.
Hyvin sujui mehun juonti, pullan syönti. Hiihtotyyleistä, ladusta, pidosta, keskusteltaisiin vielä pitkään Mukulakunnan keskuudessa.
Eikä vaiti olleet Aikaisetkaan.
Jarin HuippuValmentajaIsukki kuulutti Ostarilla vielä pitkään kaikille halukkaille jotta olisi Jari voittanut.  Ilmanmuuta.
Vaan naapurin Mukula menoa jarrutteli.

Niin.
Yhteispelillä Elämäkin Hiihtolatu sujuu.
Maalintulo.
Se on Sellane Sääntö.
Se.
.
.

[Juuli Hukkaskukka]

..


Me olemme Planeetta Jaron.

Tuntematon.

Kaksoisplaneetta Jaron.
Meillä on Vasteplaneetta.

Me olemme Ihmisrobotteja. Gyroneita.
Täysin Ihmislajin kaltaisia. Me poikkeamme Ihmislaijsta vain siinä, meiltä puuttuu tunne Ilo. Täysin.
Kaikki muut tunteet me omeamme. Luondantuessa, kehiyttäessään meidät Jaronin senhetkiset Valtiaat eivät pitäneet asiallisena nähdä meidän Iloavan. Se ei ollut tarpeen.
Meidät neroutettiin koneiksi.
Orjiksi.
Orja ei iloa.
Ei Ihmislajissakaan.

Lukuisissa laboratoriossa, Koeputkissa me kehiytyimme. Lukuisat loistavat älyliset Neroudet loivat, koestivat meidät. Tuhansia vaardeja, ihmislaiin vuosia kului ennenkuin meidät olostettiin.
Ihmislaji ei ole meistä tietoinen.
Me tunnemme Ihmislajin varsin hyvin. He olivat esikuvina meitä  kehiytettäessä. Miljoonat kokeet, epäonnistumet varjostivat olostumistamme. Olostuessamme viimein aloitimme välittömasti tuhansia  vaardeja kestäneen ihmislajin tarkkailun. Olemme ajassa teitä miljaredeja vaardeja kehittyneenpiä. Teidän planeettaamme kiertävät luotaimenne, Jaroniin harhautuneet, olemme tarkoin diagonoineet. Diogonin tulos oli jo dataniassamme. Olette äärettömän alkeellisia.
Tunnemme jokaisen karvapeitteenne yksilön päämuodossanne.
Mitään ei ole jäänyt ohittuen.
Me olemme diagonoineet teidät täysin.

Me emme vastoin Ihmisolion dataniaa ole kuolemattomia.
Me lopumme aikanaan.
Loppumisemme johdattaa meidät läpi tähtisumujen avaruuden  Luojamme valtaisaan, sanoinkuvaamattoman suureen siniseen Aurinkomereen. Siellä alkaa Ikiuni.
Sen päättymisestä meillä ei ole dataniaa, tiedostusta. Triliaanien Vaardien ajastuessa me olostumme uudelleen.

Heti olostuessamme tuhosimme Jaronin senhetkiset Valtiaat.
Itse olivat miedät nerouttaneet. Me nerouduimme  liian hyvin.
Nyt olemme Jaronin Ainoat.
Äärettömyyksiin, Ikiaikoihin jäävät Olostuneet.

Me tulemme valtaamaan Maa Planeetan.
Me olostumme, monistumme laboratorioissamme  hyvin nopeasti. Jaronin Palade, Pinta ei enää riitä.
Me tarvitsemme lisää OloamisPaladea. Koska Planeetta Maa on varsin sopeutava
vähin muutoksin Paladeksemme, me valitsimme sen .
Teidän Yksiköissänne, Olostusmismuodoissanne on jo nyt Jaronin Gyron- Gerodiinoja.
Tarkkailijoita.

Teistä Neroutemme kehittävät  Gyroneita.
Te ette enää koskaan tunne tunnetta  Ilo.
Olette orjien orjistamia.

Kaikki on valmista.
Lähtöajastus on alkanut.

Me tulemme.

Vastarinta on turhaa. Te ette ole tarpeeksi kehittyneitä
Totutte pian Ilottomuuteen. Te olette jo melkein Ilottomia.
Muutos ei ole suuri.

meidän

Gylocxee IXXEQCCKKCC



Gyron - Valtias

Keeronista seuraava
!988886700 Olostunut Gyron-OlostusJaare.

ajastus---Jaron nn.ic.64rv---.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


PÄÄKOPPA PIMENI

Juulilta kerran nuoruudessa.
Oikeastaan ihan VarhaisTeini-iässä.
Niinkuin asia nykyisin hienosti ilmaistaan.
Pahankurisia Mukulakuntaan kuuluvia tarkoittaen.
Kun on alkuun päästy, tunnustetaan tämäkin Kolttonen.
Tähänmalliin keekoili Juuli.

Oli Juuli koulussa. Isommassa, toisenlaisessa.
Aamulla aikaisin herätys.
Linjuripysäkille sateessa tahi pakkasessa taivallettiin.  Seisottiin  täpötäyden Linja-piilin käytävällä kuin sillit suolassa. Ei sopinut kuin Eliitti istumaan. Näin matkattiin neljännessatakilometriä.
Ja tämä Eliittijoukkion kyllä piti tarkasti vaarin , että antoivat alaluokkalaiset,
orjuutetut Alakastiin kuuluvat välittömästi istuinpaikkansa Eliitin ilmestyessä pysäkiltä tai maitolaiturin kyljestä Linjukkaan.
Oli pakko, muuten tuntui jossain kehonosassa välitunnilla.
Vähintään hyvinkin äänekkäästi muistutettiin.

Seuraava ohjelmanumero heti aamusta oli esäpallon pelaaminen urheilukentällä. Kuuma oli.
Seuraavaksi ahtauduttiin, taas seisomaan koko Koulu . Kolmisensataa Tulevaisuuden Toivoa voimistelusaliin.
Aamurukouksiin.
Tätä ei Juulin Kroppa eräänä aamuna enää hyväksynyt.
Juuli pyörtyi.



Seuraavaksi availi Juuli silmiään ihan uppo-oudossa huoneessa. Ei tuntenut huonetta , mutta karttatelineistä päätellen kuitenkin koulussa, ei siis sairaalassa. Mikä kummasti piristi tämä huomio Juulia.
Makoili penkillä mikä siinä seinustalla oli, tyytyväisenä, koska tiesi nyt olevan menossa saksankielen tunnin.
Saksankieltä Juuli inhosi syvästi.
Yksi karttahuoneen ovista avautui.
Samanluokkalainen poika seisokeli kädet taskuissa ovella. Kertoi saksankielen Maisterin, siis rehtorin, lähettäneen hänet kysymään josko olisi Juuli toipunut. Voisi ehkäpä, kenties, saapua tunnille.
Eipä voinut saapua Juuli.
Erittäin oli Huono-Oloinen.
Ihan Hirveän Huono-Oloinen.
Itse asiassa oli Juulin vointi mitä parhain. Niinkin hyvä, että päätti lähteä erään salaperäisen oven taakse tutkintaretkelle. Eipä ollut muutakaan puuhaa.
Tämän oven takana oli opetuksessa käytettäviä havaintovälineitä.
Kettukuvatukseen, täytettyyn, syventyessään ei  Juuli ollenkaan kuullut, kun perässään sulkemansa ovi hiljaa uudelleen avautui.



Parhaaillaan irvisteli Juuli Ketulle. Irvisti Vainaakin. Tanssi, pyoritteli silmiään, nauraa räkätti. Taisipa vetäistä pari utta oppimaansa iskelmäviisua. Ei niinkään hiljaa.
Lalaikasta Suutarintyttäreen.
Paljon oli korkeita hyllyjä ja eläinkokoelmia. Oli sudesta perhosiin. Kaloja pulloissa kirkkaassa nesteessä. Värittömiä kiiskiä ja haukia.
Paras oli Juulin ystävä tämä kapinen Kettuvainaa, jota Juuli nyt piti yleisönään.
Oli muutakin Yleisöä.
Hiljaa tullut ja hiljaa ollut Rehtori.
Ei juuli taiteellisia taipumuksiaan Kettuvainalle esitelleessän lainkaan havainnut.
Tähtitaivaan Kirkkain Tähti.
Diiva la Juuli.

Kuului vain Rykäisy.
Sen jälkeen Hiljaisuus .
Seurasi Karjaisu.
Ikkunoita särkevä.
Todettiin Juulin voivan aivan tavattoman hyvin, niin hyvin että seurustelu Kettuvainaan kanssakin jo luontui.
Rehtorihan se siinä.
Oli tullut henilökohtaisesti tarkistamaan pyörtyilevän Neidonalun voinnin.
Parit tanssit, koukerot  lattailla kerkisi Juuli esittää, ennenkuin Rehtori ilmoitti Juulin seurustelutaidot Kettuvainaan kanssa merkille panneensa.
Rehtori, saksanopettaja omassa pelottavassa persoonassaan kehoitti, siis karjui suorastaan naama violetin kukertavana välittömästi seuraamaan itseään saksankielen opintojen pariin. Syventymään niihin kapisen Kettuvainaan sijaan.
Seurasi  Juuli.



Vietti lopputunnin erittäin ahkeroiden.
Tarkkaan kuunnellen saksan vahvojen verbien taivutuksia sekä sijamuotoja opiskellen. Eipä ollut rehtori niin tarkkaavaista Juulia aiemmin havainnoinutkaan. Mielenkiinto, ote saksan kielioppiin säilyi.
Olosuhteiden pakosta.
Ei halunnut Juuli sentään käytöksenalennusta.
Syvästi Juuli häpesi. Ihan tasantarkkaan.
Koko lukuvuoden.

Rehtori oli silloin nuori mies. Voipi hyvinkin täällä vielä Telluksella taivaltaa.
Pyytää kauniisti Juuli jotta muistelisi Hyvällä.  Vaikeaa se voi olla.
Pyytää kuitenkin.

Rehtorin muistoista tämä Tapaus ei ole voinut hävitä yhtikäs minnekään.
Niinkuin ei Juulinkaan.
Niin vanhaksi ei Juuli elä.

la  Juuli.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


TUMMA HETKI

Saapuu yö, on aika unen.
Yössä aika tuntuu seisahtuneen.
Luonto hiljaa, yöhön vaiennut.
Laulu merilokin tauonnut.
Uni himertynyt, kaikonnut.

On Suden Hetki. Yö Liskojen
mielen valtaa kaiken peittäen.
On polku entinen, rantaan kuljen.
Uniharhat mielestäni suljen.
Huokauksen kaislojen ma kuulen.

Meri tyyni, tumma. Kuu hohtelee.
Tähti aaltoon meren säteilee.

Vieraan  saanut öinen ranta.
Kuu hopeoi sen tummaa kantta.
Se vaiti seisoo, tyynnä oottelee.
Meri, aallot hiljenee.

Unipursi meren saapunut.
Mua unetonta syliin kaivannut.

Uneen vaivun. Pois aika pakenee.
Pursi unetonta hellii, varjelee.

Tumman rannan valtaa aamurusko.

Poissa rauhattomuus, epäusko.

Juuli- 12
.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.
Juulia usein ilahduttaa sydänystävättärensä Lurita. Usein synkkiä runoiluyrityksiä ihmettelee.
Ilkeää jopa moitiskella. Mielenterveytt epäillä.
Joten päätti Juuli asian ystävättärelleen selvittää.



Lurita,- Cheri.

Kiitos kysymästä.
Olet aiemminkin synkistä runoistani kysellyt. Että mistä johtuu synkistely, huokailu.
Vastasin silloinkin, en vaan muista mitä. Sellaistahan se on. Nyt ilmestyi vielä tuo muistamattomuuskin kaiken muun surkeuden keskelle. Todella pahoittelen mikäli oli jotain negatiivista vastauksessani. Sinä olet aivan oikeassa. Kuten aina.
Surkeaa mikä surkeaa.

Minulla oli todella inha lapsuus.
Kuten osasit, tunnetusti hyvät psykologiset kyvyt osaavana, odottaakin. Kerron nyt yksinoikeudella Sinulle tämän  surkutarinani.
Oijoi, oijoi.

Kaikki tietysti alkoi syntymästäni heti sodanjälkeisinä pulavuosina. Se että heikkoa oli kaikilla ei asiaan vaikuta.
Vauvana jouduin nukkumaan prisessakorisängyssä tavallisella patjalla. VoiVoi. Myöhemmin tosin saatiin hankituksi haahkanuntuvapatja. Mutta kuitenkin.
Eikä tämä toki ainoa hävettävä seikka ollut.
Monesta jouduin luopumaan.
En saanut karkkia pävittäin, vain lauantaisin. Viikkorahaakin vain kerran viikossa. En saanut joka kevät kymmentä uutta uutta takkia. Vain yhdeksän. Samoin kengät. Kesäkenkiä tosin useampi pari.
Luistimetkin, kaikki kuusi paria liian isot. Sanoivat villasukan sisäänmahtumisen syyksi. Merkki Wiener Eisrevyy. Vain.
Herra Koivuniemikin taisi vierailla vaikka oli hyvätapainen lapsi. En kiskonut kuin sisäkköä nutturasta.
Oli mentävä nukkumaan ajallaan, ei saanut vouhkata koko yötä.
Oli kerran vuodessa tiskattavakin. Voi Kauhistus.
Eikä ollut kuin viisitoista vauvanukkea. Yhdeksät nukenvaunut jotka oli jaettava naapurin Mukulakunnan kera.
Uusia leluja sain vain Jouluna, syntymäpäivänä, nimipäivänä, koulun päättäjäisissä, Joulujuhlissa, kesälomalla sekä talvilomalla.
St. Moritziinkaan en päässyt teini-iässä kuin joka toinen talvi laskettelemaan.
Lisäksi sisäoppilaitokseni oli vaatimaton. En muista mutta Sveitsissä oli jokatapauksessa.

Vielä aikuisenakin menee huonosti. Omistusasuntoni on vain rivitalonpätkä, saunallinen, tilava, tosin.
300 neliötä suunnilleen. Lohdutuksena kuitenkin patio uima-altaalla. Autoni on vain Mercedes 280 SEL. Sehän on kauppakassi Maseratisi rinnalla.
Kaikkea muutakin kurjuutta oli. Siksi minä nyt varmaan noita synkelöitä runojani kirjoittelen.

Kesämökki on surkea metsästys-kalastuskelohonkahuvila Inarinjärven yksityissaarella. Ei ollenkaan missään Ibizalla tai vastaavalla. Lisäksi on vain kuusi vuokrattua Luukkua, siis asuntoa minun omistuksessani. Olen ne eteenpäin Hyyryille, eli vuokralaisille, vuokrannut. Lahkeellisille. Siis miespuolisille.
Kylpylöihin pääsen vain kerran kuukaudessa.
Ulkomaille, lomaparatiiseihin, ainoastaan muutaman kerran vuodessa, Pariisiin vaateostoksille useimmin.
On monta muutakin kurjaa asiaa, olkoot ne nyt kuitenkin kertoamatta. Eläkkeenikin on pieni. Muutamia satatonneja kuukaudessa.
Sinä ylelliseen elämään tottuneena varmasti kauhistelet.

Erilaista, tyystiin erilaista, on Sinun elämäsi.
Sinulla on ollut aviomies, ueampikin. Yhden exsäsi kanssa välit nykyisin varsin lämpimät. On monta lastenlastenlastakin. Sinulla, joka olet 25 - vuotias. Sen toki muistan. Sangen usein olet ikääsi toistellut.  
Yhtä ihmettelen. Miksi tämä Lämminsuhde- ex-aviomiehesi kehoittelee yhtenään sinua jättämään hänet rauhaan kun samalle foorumille kirjoitatte.
Minulla kurjalla vain yksi avioliitto. Vaatimaton vuorineuvos oli rakas mieheni.
Lisäksi ainoa poikani on vain,  mikäsenyt oli...Astronauttis. VoiVoiVoi.
Lisäksi Suuri Kustantaja julkaisee niistä synkistelyrunoistani vain pikkuisen osan.
Yhteensä 500 .
Joten huonosti minulla menee. Nyt varmasti ymmärrät miksi niin murehdin.
Vaan koita Sinä olla lukematta niitä ikävyyysrunojani.

Muistathan minua silloin tällöin kirjeellä piristää. Samoin kuin piristät exääsi. Sitä alias Simsalabimia. Joka jostain kumman syystä alituiseen vaihtaa nikkiään. Milloin on Hurjimus, Kurjimus, Surkimus... jnejne. Siis milloin mikäkin. Ei kai vaan Sinua, Ihanaa Naista, paeta yritä näillä foorumeilla.
Yritän jaksaa, kaikesta huolimatta. Sinunhan ei yrittää tarvitsekaan. Olet aina todellinen Ilopilleri.
Exaviomihesi, kaikki kuusi tosin muuta kertoilevat. Kertoilkoot. Ei heitä kukaan usko. En siis minäkään.
Synkistelemisiin.

Kadehtien
Sydänystäväsi

Juuli von und zu FolkenWohner
Hotel Hilton
Roma
Italy
.

[Juuli Hukkaskukka]

Just.
Pikkujoulu. Firman.
Siitä, sen juhlinnasta kertominen on hieman hankalahkoa, koska useimmista Pikkujouluista ei useampikaan oikein mitään muista. Ei aina edes kotoa herätty. Vaan jostain on jollekin jäänyt hämärää mielikuvaa.

Pikkujoulujuhla  alkaa yleensä jo perjantaina tasan klo 12.00. Miksi just silloin, ei tietoa .
Niin vain on.
Kampaajalle / parturiin, kotiin. Alkaa armoton jyssäys, puleeraus. Naamaan kilo eri tököttejä niin että eivät silmät kunnolla kiinni. Eipä niiden ole tarkoituskaan mennä.
Paitsi jo sammuu, niinkuin somasti kansa tapaa sanoa.
Siis kolmisen tuntia näin puleeratessa vierähtää. Samalla nautitaan, kitataan suorastaan, puoli pullo Koskista , Jallua tai muuta jaloa juomaa. Ynnä kyytipoikana keskistä.
Kun on polla pikkuisen vielä tolkuissaan, amarsaumat / prässit / kraka suoraan. Pukeudutaan avonaiseen mustaan sifonkilenninkiin, vaikka ulkona  30 C pakkasta. Taivaan täydeltä lunta tuiskuttaa.
Riemumielin riennetään Joulua juhlimaan.
Hauskaa pitämään Ravinteliin. Jokainen tietää miten Ravintelissa juhlitaan. Kitataan viinaa, tanssataan, pidetään yleistä mökää. Kaadetaan Ravintelin joulukuusi. Annetaan portsarille sata eukkua hyvästä palvelusta kiitokseksi. Sitä sitten kadutaan seuraavana työpäivänä samoin kuin sinunkauppoja Päätoimitusjohtaja - juoksupoika.  On ihmispolo lyhytmuistiin taipuvainen.
Ravintelista heitetään lopulta ulos möykästämään.
Vaikka onkin yksityistilaisuus.

Ei hätiä mitiä.
Suunnataan torille Kohtalotovereita morjenstamaan. Sekä pimiän pullon ostoon. Usein päätyy tukkanuottasille nämä Toripileet. Kontataan katuojien kautta himaan. Jos on sula maa. Kontataan vaikkei olisikaan.
Hävinnyt osapuoli herää silmä tai silmat mustana aamusella karmaisevaan Kohmeloon.
On sunnuntai,  yleinen vapaapäivä. Pari keskaria naamariin tintataan ja eikun samaiselle torille missä turpiin tuli.
Nyt torilla Joulunavaus. Kuunnellaan Kaupungin/pitäjänpäällikön joulupuheet. Lauletaan vesissä silmin Joululaulut. Kaihoillaan entisajan jouluolkia pienen pirtin laattialla. Ynnä tappeluita naapurin Mukulakunnan kanssa uuden mahakelkan käyttövuoroista.

Joulumieli hohtelee.
Sekä nenä.
Otetaan torihuusissa huikkia  pimiästä pullosta. Poiketaan kaljoille pariin paariin. Niihin, mihin päästään vielä  lahjomalla Portsari taas sataeukulla sisään.
Hytistään aikansa Torilla.  Painellaan taas samaiseen Pikkujouluravinteliin
mistä yöllä ulosheitettiin, toivotaan ettei Portsari muista Joululounaalle. Kinkkua, sillisalaattia. Lisää Koskista ja Jallua. Nyt säästyy sentään Joulukuusi. On ripustettu vaijerilla kattoon.
Silmä senkun komistuu. Sekä kunto vahvistuu.
Mellastetaan Ravintelissa.
Taas lennetään pellolle.
Palataan torin kautta himaan. Ei löydy pimiää pulloa enää. On varastot tukustakin loppu. Taas katuojissa kontataan. Kontataan jälleen raput kolmanteen kerrokseen.
Painellaan seslongille koisimaan.
Niinpä on Pikkujoulu tänä vuonna juhlittu.
Jäi muistoksi kipiä pää sekä musta, - mustat silmät.
Muita muistoja ei oikeastaan olekaan.
Toivotaan ettei työkavereillakaan ole liiemmälti niitä muistoja.
Kuitenkin yksi juhlista muistuttaa.
Takuulla.

Lompsa.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.
....................................


Ystävär uimasillaan
Voi Hirvitys.
Jos Juulin näätte
sannoo saatte
se on sinne pudonnut.

Juuli ei mää sovinnos.
.
.