Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka]

........
URHEILUAUTON SUKUA

Tuli Syksy.
Tuli Auto.
Mummolaan hankittin Auto. Tämä Auto-hankinta oli jo pitkään Äidin aatoksissa majaillut, vaan olipa Pappa oikein tosi Jarrumieheksi tässä Autohankinnassa osoittautunut. Muistutteli jatkuvasti kuinka oli naisväki Mopetinkin kanssa törttöillyt. Oli Auto moninverroin hurjempi ohjastettava. Leskipä saattaa Papasta Auton ilmestymisen myötä tulla.
Vaan nyt näytti Äiti todellisen minänsä, iski kyntensä Papan heikkoon kohtaan, ei ollut Papalla ajokorttia. Äidilläpä oli. Siksipä Pappa, Äidin mielestä, Autohankintaa niin itsepintaisesti vastusti.
Jo tosi perheriidaksi rotiutuneen kiistan voitti kuin voittikin vanhaan tapaansa Äiti, siis Autokauppaan suuntasi pariskunta matkansa. Autokauppa oli Äidin mukaan ollut perin värikäs tapahtuma, Pappa tinki ja arvosteli kaikki Auton olemattomatkin viat, Myyjä hikeä pyyhki,  siunaili ja tuskitteli Papan tinkailuja. Viimein kuitenkin kauppa syntyi monen väännön jälkeen. Nytpä muuttui, hinnan alennettua, Auto varsin Ihmepeliksi Papankin silmissä.
Takaisin ajeli Äiti, nyt vielä varoen, uutuuttaan kiiltelevälllä ajopelillä, Autolla.



Siinä se Äidin Unelma nyt pihamaalla loisteli, kaikkien ihailtavana. Välkehti kromi, maalipinta, punainen, hehkui. Oikein silmiä häikäisi.
Suunnitteli Poika jopa aurinkolasit käyttöön ottavansa , niin pahasti otti silmiin Auton häikäisevä loiste.
Jos loisteli Auto, Äiti suorastaan hehkui. Säteily ei kuitenkaan Pappaan ylettynyt, Pappa murjotti taiston hävinneenä, kortittomana mieltään osoitti.
Vaan oli hiljaa mielessään ensitöikseen ajokortin päättänyt hommata, autokouluun ilmoittautua, vielä vanhoilla päivillään. Ei tahtonut huonompi Äitiä tässä Autoasiassa olla.
Äiti säteili, viis veisasi papan synkeistä silmänluonneista, säteili ja riemuitsi.
Moneen kertaan uhkasi Tiikerin Tankkiin sujauttavansa, pois, poispois Pojat Äidin tieltä. Kiireellä pois alta. Äiti tulee eikä meinaa.
Kertoi Myyjän sanoneen, on tämä Ajopeli Urheiluautoja valmistavan tehtaan tuotantoa, siis tavallaan on tämäkin Auto Urheiluauto peräti. Tosin ei Auto tippaakaan muistuttanut sukulaisiaan, Maserateja, Lotuksia.
Auton ostoa ei toki, missään nimessä salailtu muilta kyläläisiltä. Päinvastoin oli Äiti Poikaa vaivihkaa ohjelmoinut asian kylällä vartavasten levittelemään. Siis juoruamaan noin kansankielellä.
Ja tulosta tuotti tämä ohjelmointi, virtasi väkeä Vaarista Vauvaan Autoihmettä ihastelemaan. Osa kateellisena asiaa vähätteli, ...kyllä meilläkin tarkoitus..., osa vilpittömästi Onnea Omistajille toivotteli.
Kahvipannu hellalla porisi, riitti kahvinjuojia, ei ollut Äidillä kuulijoista pulaa.
Saapuipa siihen Pyhää Lehmää katsastamaan Hieroja -Annin Ylykämieskin, Sulohokokelas. Oli taasen salaa Annilta livistänyt, ei olisi Anni pääästänyt, oli vielä Korpi-Paari juoksentelut Heinäorjana tuoreessa muistissa Annilla.
Wilijami-Ylykä suorittikin perusteellisen, välttämättömän esitutkinnan, tämän renkaidenpotkiskelun ensitöikseen. Kiersi ja kaarsi, aukoi ovia, istahti penkille, käänteli rattia, koitteli kiiltelevää maalipintaa.
Vihdoin aleni lausumaan tämä Katastusmies :
"Kyl maarl tää eto peli o. Rlenkaaktki iha o karlkiat, uurlteetki pittää. Vähäse o vanhempi tää malliltaa ku miun menopeli ol Vallois. Miul sellane Amelrikalrauta siel , moottolripaanaa mie lasetin, tuli vaa pakoputkest leimahtel jot itteeki välil hirlvitti. Mut kyl täl ajalee näi maalaisolois. Hyvinnii."
Äiti oli vähällä suutahtaa Wiljamin puheista, sankka Auton Ihailijajoukkio kuitenkin esti ilmiriitaa syntymastä. Oli tämä Maankaatava, suorastaan Taivaallinen Ilmestys, tämä Auto Mummolan pihamaalla kököttäessään.
Mukulakunnan mielestä ilmassa oli ilmiselvä Suuren Urheilujuhlan tuntu. Tyttöpuoliset eivät paikalle Auton Ihalijakerhoon vaivautuneet saapumaan. Mitäpä suotta, näkihän noita Autoja muutenkin. Oli hypinnarun pyöritys tärkämpi toimenpide.
Naapurin Pentti, Wilijamin sanassa NyrkilläTapettava, saikin kateuksissaan tokaistua:
"Mitä toi nyt on. Mä olen nähnyt Kaupunkissa paljo suurempia ja hienonpia Kaaroja, oikei Amerikanrautoja siel, eitoi o mitää. Neljä pyörää ja katto."
Eipä muuta tarvittukaan, oli ilmiriita, oikein nyrkkisota valmis. Poika hyökkäsi kuin Herhiläinen, nyrkit tanassa, Pentin kimppuun, kävi huuto ja huikina, nyrkit satelivat pikkupojilta tasaiseen tahtiin. Hetihän Pappa asiaan puuttui, erilleen Nyrkkisankarit kiskoi. Uhkasi Koiviniemen Herralla, kumpaakin, ellei taistontuoksina lopu heti ja siihen paikkaan. Lisäksi ei kummallakaan Herroista olisi Autokyytiin asiaa. Tämäpä heti tehosi, välittömästi loppui nyrkkisota. Laakista.
Auton Ihastelu jatkui, kunnes joku vihdoin älysi päivän jo mailleen painuvan. Ilta, pimeä kohta koittaisi. Oli tuntitolkulla Autoa syynätty, kahvia Frouvat, kylänakat, pannutolkulla ryystäneet. Oli puitu omat, vieraat varsinkin, kaikki kyläkunnan asiat. Lisäilty tietämisiä kunkin omantunnon mukaan, juoruiltu oikein juurta jaksain jokainen.
Kotiinsa kuitenkin Ihastelijoiden, Kadehtijoiden oli palailtava, ei sentään yöllä enää IhailuLuritusta jatkettaisi.
Pappa jo hyvän aikaa oli kuorsaillut, unia vedellyt Autosta piittaamatta, kun Äiti vielä tuvan rappusilla pimenevässä illassa istuskeli, Pojan seurassa, nyt valvoa sai Poikakin, uutta Autoihmettä ihasteli. Niin oli kiirettä kahvinjuonnissa pitänyt, ettei koeajolle tänään vielä ehditty.
Mutta olisi se Päivä huomennakin, silloin näyttäisi Äiti taivaan merkit kaikille ajotaitonsa epäilijöille.
Tämän Äidin ajotaidon tuli sitten kukin kohdallaan varsin perusteellisesti tuntemaan.
Hyvinkin perusteellisesti. Tulevaisuudessa.
Nytpä oli kuitenkin haave toteutunut,
seisoi kuin seisoikin Mummolan pihamaalla upouusi
AUTO.
Hyvinpä oli asiat nyt Mummolasssa.
Kerrassaan Mainiolla Tolalla.

[Juuli Hukkaskukka]

WILIJAMI-YLYKÄ JA TUNTURMOPETI

Kerkeää Suvea piteli.
Paistoi Päivä, lauloi linnut, siritti sirkat.
Lomaansa viettivät molemmat koululaiset, Juuli sekä Pikkuveikka.
Veikallakin oli jo muutama oikea koululoma takanaan, kovin vieläkin oli loma koulusta paljon hienompi asia kuin tavallinen kesä.
Uimisen, hypinnarun lisäksi Juulin, Veikan sekä Hiljaisen Adjutantin, Tanelin päivät kuluivat melko tarkasti sorakuopalla, äskettäin muotiin tullutta Trialpyöräilyä uusvanhoilla pyörillä treenatessa. Jopa Juuli tähän poikien lajiin innostui. Nämä elintärkeät harrastukset katkaisi Äidiltä käynyt käsky, milloin juurikasmaan harvennukseen, milloin postireissulle. Sekä välttämätön paha, nämä heinätyöt. Jokakesäiset. Heinähommia ei millään ilveellä pakoon päässyt. Ei auttaneet oravien kävyillä kipeiksi viskomat jalatkaan.
Laki kirjoittamaton, olivat heinätyöt ja niihin osallistuminen.

Vaan olipa jäänyt tämä liiteri Wilijami-Ylykämiehen Valmetti-ajelusta melkoisen kurjaan kuntoon. Wilijamin Vallulla tökkimä Reikä seinässä suurena ammotti.
Oli saatava nyt kesän aikana paikatuksi, talvella lumi sisään satelisi. Kuka muukaan hommaan jouti kuin...



Niin lähti isä Hieroja-Annin mökille Wilijamia paikkuuseen tiedustelemaan. Äidin kuuluvista "kuinka minä se ukon kehumiset kestän, taas.." huokailuista huolimatta. Saapui Isä Annin mökille, varoen Wilijamilta, sängyssä makoilevalta, asiaa tiedusteli. Oli kuulemma, Isän mielestä, vain oikeus ja kohtuus, jotta Wilijami reikäsavottaan osallistuisi. Ei ehtinyt Wilijami juuta eikä jaata asiaan lausumaan, päätös kuultiin Annin suusta :" Joutaa. Joutaa se. Oikein hyvinnii joutaa."
Wilijamin mielipidettä ei tiedusteltu.



Niin saapui kauniina kesä-aamuna Wilijami seinän paikkuuseen. Puku päällä, väkeville tuoksahtaen. Oli kuulemma taas Maalikylään päivän päälle asiaa. Äiti mielesään hiljakseen totesi Wiliamin kylläkin sieltä juuri tulleen.
Orjanvehkeet päälle, liiteriin reikiä arvioimaan suuntasivat Isä sekä Wilijami.
Mikäpä siinä, vasarat , sahat kouraan, alkoi vaivalloinen seinän paikkuu-urakka. Vaivalloinen, koska seinän takana oleva halkopino oli ensin purettava paikkuun tieltä. Ei käynyt päinsä seinälautojen halkoihin naulaaminen. Ahkerasti suihki saha Wilijamin hyppysissä. Oli Wilijami kova työmies jutuistaan huolimatta. Homma joutui. Vaan olipa eräs seikka jäänyt Isältä tyystiin huomaamatta.
Oli hankittu kesän alussa taloon uusi mopedi, oikea Tunturi- merkkinen menopeli.
Ja tästähän se Wilijamille nyt riesan lykkäsi. Etsiytyivät Wilijamin vilikkusilmät yhtenään lankun päästä seinähommista Mopediin. Ja kohta alkoi kuulua, mitä mieltä pelistä oli Wilijami.
Köhähti, antoi tulla :
"Mie Selekiassa tuollasel harjottelin. Vain vähä isommala. Ol sellanen 5000 kuutioo nokal pyörimäs. Vaa ethä sie Olli tiiä kuutioist mittää. Sit siel ko Kiinan Keisari hovis olin, niin valtavii ol siel mopetitkii. Neljäkii sai pääl istuu. Ja ol vauhti iha hirmuine. Lakos kansa kuka mihinkii kerkes. Pienhä tää taas o tää siu mopeti, Ollisein. Vaa kyl se siul täs kotiolos välttääpi. Hyvinkii välttääpi. Mie vaa oon isompii tottunt siel Valtamere takan. Kulkeeko tää ees kahtakymppii."
Tietenkin otti tämä aliarvointi pahasti isän luonnolle, unohti isä pyhät lupauksensa Wilijamin kulkuvärkkeihin koskemisesta, kiukustui, taas tokaisi :
" Siinhä se on. Kokkeille, mieles tekkee kuitenkii,... Saat nähä, jot kulkeeko tää pien Peli.....kahtakymppii..."
Eipä kahta käskyä tarvinnut Wiliami. Ei ehtinyt Isä neuvoa,
Wilijami loikkasi kuin jänis Mopetin istuimelle.
Nähtävästi jotain hajua oli Wilijamilla Mopetilla ajosta, koska sai vetävän vaihteen päälle ensi yrityksellä.
Mikä se vaihde oli, jäi arvoitukseksi. Tunturi jyrähti kuin traktori, hyppäsi ilmaan, kaaressa lensi sora takapyörän alta. Hädintuskin ehti Isä alta pois. Hädintuskin pysyi satulassa Wilijami.
Äiti pirtistä säntäsi portaille, ei ehtinyt nähdä Wilijamista kuin harmaan vanan. Pakokaasupilvi senkin peitti. Kanat, Mirkku-Kolli phamaalta navetan alle vauhdilla piilloon pakenivat.
Niin lähti metakalla ja isolla Wilijami.
Peltotieltä kaukaa jo Mopetin pärinä kuului Wilijami siellä Mopetilla, pikku Pelillä, lasetti. Ei ollut Isä tietoinen, olivat Veikka sekä Taneli Mopetia rassailleet, salaa tietenkin, oli saanut kyytiä äänenvaimennin sekä viritety lisää kulkuvauhtia. Ei lasetellut Wiliami nyt kahtakymppiä, ei. Ei ollut kotosalla Veikka, sorakuopalla oli Tanelin kanssa Trial-ajoissaan.
Joten ei ollut isällä poikien touhuista aavistustakaan. Eikä ollut kellään muullakaan. Isä kun ei paljon Tunturiin kajonnut, oli kuulemma naisten menopeli tämä Tunturi.
Pörinä, kova sellainen, vaimeni peltotiellä.
Odoteltiin jo Koe-ajajaa takaisin. Kai sieltä kohta joutuu. Kyllästyy.
Alkoi jo päiväkin laskea.
Ei kuulu Wiliamia takaisin Tunturi-Mopetilla, - ei.
Alkoi jo Isä pelätä Wilijamille huonosti käyneen. Vaikka Kolari, ei tiedä, outo oli yhtäkaikki Wilijamille tämä Tunturi.
Oli huoli aiheeton, saapui Mopeti, saapui Wilijami, tosin oli ilta jo hyvinkin pitkällä. Melkein Yö oli.
Rehvakas oli Wilijami. Osasipa, sai Wilijami näytettyä. Totesi Mopetin hiemna kovempaa kuin kahtakymppiä kulkeneen, kun " Mie päästelin, täysillä. Hyvinhä tää tottel, Oikei hyvin mäni, eto on peli. Ihan on käypä peli."
Isän tiedustellessa pitkäksi venähtänyttä ajo- aikaa , sai Isä ympäripyöreän vastauksen, kertoi Wiliami "kuha ajelleensa."
Ei ollut totuus ihan niinkään. Sai jälkikäteen Isä kuulla Wlijamin nokka pystyssä naapureiden pihojen ohi ajaneen, melkoista suivakkaa päästeli. Ja kulkihan se viritetty mopo. Muutaman pitkäksi venähtäneen tovin kuluttua palaili rallimies. Nyt oli toinen ääni kellossa. Ajeli ympäri Sulkapallo-Kallevaarin pihamaata. Karjui kurkku suorana suureen ääneen Ajomies - Wilijami:
" Nyt mie appuu tarvihe. Ja palajo. Nyt miuta neuvotte, mite tää Mopeti pyssäytetää. Ku ei oo miul ensinkää tää tuttu."
Ajoi ja karjui Wilijami, neuvoja itku jo kurkussa aneli.
Oli ajatellut mies bensan loppuvan, vaan ei osoittanut merkkiäkään loppumisesta Mopeti. Kulki ja kulki. Yö päälle tuppasi. Vaan ei olleet yhtään viisaampia Kalle -vaari kuin Eetla-Muorikaan kuin mitä Wiliami oli. Oli haetettava pikkupojat, Veikka ja Taneli, läheiseltä sorakuopalta hätiin.
Pysäyttämään menopeli. Pojat karjuivat seisottamisohjeet, jotenkin Wiliami ne moottorin metelin yli korviinsa sai, onnistui viimein Tunturi-Mopetin Kalle-vaarin pihamaalle seisauttamaan.
Tästä ei Wilijami, tästä pienestä sivuseikasta, halaistua sanaa Wilijami Isälle kertoillut. Olipa vain kaikki kovin hyvin mennyt. Riemuksensa oikein oli niin kauan ajellut. Ihan jo Yö päälle pukkasi. Ei millään olisi kuulemma lopettaa malttanut.
Pelkäsi Wilijami vahinkoa ihan, jotta Bensa kesken ajelun loppuisi Mopetista. Vaan eipä loppunut Bensa menopelistä, ei. Ihan piti kesken ajelu heittää.
Vaan tulisi se seuraavakin kerta. Silloin olikin pidettävä tarkka vaari,
Täysi olisi oltava,
- Bensatankki.

[Juuli Hukkaskukka]

YÖN TUMMA HETKI

Taas saapuu yö, on aika unen. Yön Ajan tunnen seisahtuneen.
Luonto hiljaa, yöhön vaiennut. Laulu lintujenkin yöksi tauonnut.
Uni silmistäni kauas kaikonnut.

On Suden Hetki, Yö Liskojen valtaa mielen, kaiken peittäen.
Matka entinen, rantaan kuljen. Unenharhat mielestäni suljen.
Metsän huokauksen kuulen.

Hiekka vaientaa mun askeleen. Rantaan meren vihdoin saavun.
Meri tyyni, tumma, kulkee Kuu. Meren pintaan tähdet säteilee.
Yksi öistäni, uneton, vähenee.

Vieraan yöhön saa tumma ranta. Kuu hopeoi sen tummaa kantta.
Se vaiti seisoo, tyynnä oottelee. Merikin on vaiti, aallot hiljenee.
Metsä, Tumma oottaa, vaikenee.

Unipursi, purje meren, saapunut. Unetonta unen syli kaivannut.
Unipurren kannelle ma nousen
Kaikk ympärillä Yö on vallannut.

Uneen vaivun. Kaikki pakenee. Kansi Purren allani, suojainen.
Pursi Unetonta hellii, varjelee, Uneen Tummaan vaivun hiljaa.
Harhat, tuskat, murheet, haihtuu.

Rannan, valtaa Aamun rusko. Poissa rauhattomuus, epäusko.
Sieluni rauha, syvä, vallannut. Pois pyyhitty, meri peittänyt.
Kaikki entinen,

- Uneen unohdettu.

Juuli -12

[Juuli Hukkaskukka]

Kiios , Tiistai.
Ei ole kummoisia nuo minun runoyritykset, vaan tykkään niitä kirjoitella.
Itse tykkään siitä aikaisemmasta Tummaistain tuuditan.
Kai Sinä jäädäksesi tulit.
Minäkin, paraskin, toivottelen Tervetuloa, vaikka olen just itsekin tullut.
Mutta uhallakin, Tervetuloa.

[Juuli Hukkaskukka]

Joku tuol kysel jotta onkohaa joku törmänt tänä kesän vihaissii Ampijaisii. Näi o nyt miul käynt.
Miul on Ropleemi.
Paha,
Miun parvekkeel o Ampiaspesä. Eikä niinkää helpos paikas. mie oon josku raahanna sin koivupölkyn on n. 70 senttii korkia ja halkasija on n. 60 sentii. Koristeeks. Sen pääl on joskus kukkkii olt. Nyt ei oo. Siihen o ykskertane syy.
Nää ampijaiset on pesint sanamukkasesti puu ja kuore vällii. Siit o kuor senverra vuosii saatos irront. Mut ei oo halki.
Tää ampijaisparvi o otantt se aravaksee. Aina ko mie en muist, sii ko ylpuolel on kaiteel kukkalaatikko, mie kastele, ja ku mie lakase lattijaa mie kolauta sit pöllii. Auta Armias, mite tulloo miul äkkilähtö sisätilloihi. Ovelle siit pöllis o n. 1,5 metrii. Yks askel. Vaa sekkii on näil Ampijaisil liikaa. Ei sais sitäkää  ottaa, vaa pakko o ko painaa lauma pääl. Hirmuse vihasii.
Ja vaik mie istuksi korituolis , yks vartiomies sotur, päivystää pölli ympäril koko aja. Ja tuijottaa ilkiäst minnuu. Mie se varsi selväs nään silmäkulmii sekä jalkaterrii asennnost. Ja vaistoon.
Mitä mie teen.
Onha miu saatava partsil olla jos ei muuta nii kessul. Eikä siel muuta tekkoo näil pakkasil ookkaa. Kukkii kasteltava o, ja sii savotas heil kastuu Palttoo. Ves ko kannol valluu. Ja taas männää IssooKovvoo, mie etel ja Soturlauma peräs.
Milhä mie ne saa pois, ko eihä partsil voi kaasuttaakkaa. Pölli lähel vaik lähelhä mie aina oon, mut iha lähel ei kärsi männä. Silmil tullee välittömäst tää Ampijaislauma . Ja se Sotur päivystää koko aja. Sit ko halla tulloo, nii tetyst tuppajaa huonessee. Sitä mei tullooo oikei Kova Sota. Enkähä mie oo varma, voitanks mie se Sotan.



Kuka Hiivatta se ol joka minnuu neuvo sinne pöllin pääl asentelemaa muovitiinuloi ja jätesäkkilöi. Soppii männä, Olkoon nii Hyvä, Ite.
Mie en mäne.
Iha ol Pöljä neuvo. Sielt hyökkäs heti ko ne miun saavin näk, hirmune lauma Soturloi, pistimet tanas, verenhimo silmis. Kiilu, mie näin. Hirmune surina ja pörinä. Miun ol viskattava tiinu mäkkee ja höökittävä ovel ja hyö lauman peräs. Olkii siin ja siin etten mie kontusillein rähmähtänt. Nyt siel o tynnyr kenollaa, soppii tään Varsinase Opastaja männä Ite. Ampijaiset tosi siin viel päivystää. Ne Äkäset Soturit.
Siittä vaa, Ole Nii Hyvä. Mie pysyttele sisätilois.
Mie yritä pyyvystää sitähi viimest Ampijaist mikä onnistuip livahtammaa ove aukasus.
Jossai se minnuu Polloo vaanii.
Enkä mie tiiä mis.

[AveLazio]

Mie tiiän. Juuli ossaa sit oikee hyvi!

[Juuli Hukkaskukka]

Mie haasta Kannakse Karjalaa. Tai miu Issäin haasto.
Miekii vähäse.
Onpi tei Konstiloi.
Jos mie mään Imuri kans Patrsil metakoimaa, nii siit vast sota syttyy.
Joha ne ääne perusteel hyökkii.  Enkä mie sielt pääse karkuu, o Imur tiel.
Ei, en mie ala.
Ja liekiheittimii mie e puurakenteisel parvekeel käytä . Sillähä ne lähtis,
vaa lähtöö Parsikii.
Ja mie.
Onks te parempii.
Nuo o miun hylättävä tykkänää.

[THL tiedottaa]

Onks te parempii.

Eikö se neuvo kelpaa, että kunhan parisen viikkoo odotat, niin pesä hiljenee?

Meillä on ollut ilonamme talomme laajennuksesta alkaen (yli kymmenen vuotta) kimalaisten pesä ulko-ovemme pielessä, uuden ja vanhan rakennuksen liittymässä. Siinä ne seilaavat edestakaisin, me sitten kuljemme siitä kimalaisvirrasta poikkipäin – näin, koska pesä on kahden seinän nurkkauksesta ja kimalaisilla on tapana lentää sieltä nurkastaan suoraan ulos–sisään-tekniikalla eikä hiippailla seiniä pitkin. Joskus, siis kulkiessamme sisään tai ulos, ne lentävät avattua ovea päin, jokunen tulee samalla pyörähtäneeksi sisälläkin, mutta hyvin tuntuvat tietävän tulleensa ihan väärään paikkaan ja kurvaavat pikaisesti takaisin.

Ampiaisia puolestaan sisään huoneisiin tulee jostain vintillä olevista ampiaispesistä. Hyvinä ampiaiskesinä useita päivittäin. Ne penteleet eivät osaa mennä ulos omin avuin, niitä pitää auttaa avaamalla niille ikkunoita. Sittenkään ne eivät meinaa löytää sitä avonaista osaa siitä niille niin merkillisestä lasiseinästä.

Ripa voisikin antaa neuvoja ja ohjeita siihen, että miten noita ampiaisia saisi koulutettua, jotta ne osaisivat itsenäisesti ulos huoneista.

[AveLazio]

Mist päi Karjalaa issäis ol'?

[Sini]

Isäni suku Mantsin saarelta ja äitini Uudeltakirkolta. En osaa murretta.