Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka]

TALVELLE JÄÄNEET

Se ei kysynyt lupaa
niityltä kesäiseltä.
Toi talvi kylmän tullessaan
tuisku tuulet hyytävät
lumiviitan valkean heitti.

Lähetti syksyn kuuraisen
mi lehdet puista riipi.
Jälkeen sen yöt hallaiset
mi järvet ja meret jääti.

Niitylle kaksi punaista kukkaa
se unohti jäätämättä.
Nyt alla lumen valkoisen
ne viluissaan värjötteli.

Ei kevääseen talvea kestä
lumi valkea surmaava ansa.
Hetken ne talvea ihmettelee
pois nukahtaa

kevättä katselee unessansa.


juuli2016

[Juuli Hukkaskukka]

.
.
KADONNEET
.
Se olisi torjunut
jos olisi osannut
tuiman tuiskun, polttavan pakkasen
Se oli unohtanut.
Syvä uni
peittona valkea lumi.
.
Ei muistanut niittyä sinistä, ei puroa solisevaa
ei alkavaa kevättä, ei kesää nauravaa.
Kauneimmat säteet auringon
oli muistoista kadonnut.
Ei muistanut apilaa, mataraa,  tuoksua kielon
sadetta ropisevaa,   leppakerttua piiloutuvaa.
Ei siritystä sirkkain.
.
Ei muistanut syksyä kuultavaa
marjaa pihlajan punertavaa
kadonneet oli  ahomansikat.
.
Kevät saapuisi
muistaisi
se pieni kissankello.
.
.
.
.
Juuli2016

[Juuli Hukkaskukka]

UNTENI LUMI

Lumi unteni
meri
Lumiaallot valkeat hohti
pyörteili rantakiviä kohti.
Kaislat jäiset kuin triangeli helisi.
Nukkui rannan pihlaja.
Meri odotti.

Odotti iltaa tummuvaa
tähteä pientä tuikkivaa
kuunsiltaa hanget kultaavaa
mi karikkoon varjon loi.

Kun saapui tumma yö
tyyntyi tuuli
Meri lepäsi.

Kevät herätti
se oli vapaa.



Juul2016

[Juuli Hukkaskukka]

.
Hukkaselan pihapihlaja,  ensimmäiset kevätauringonsäteet. 3.2.2016
.
Juuli

[Juuli Hukkaskukka]

KAHDEN VARJON MiES

Se oli koko päivän maalannut taulua.
Nyt se oli valmis.
Oli siihen  maalannut oman  varjonsa
sen sielunkin
ei ollut muuta mallia.
Taidetaloon seinälle joukkoon muiden
ripusti illalla.
Huoneen valo sulautui illan varjoihin.

Nyt istui, katseli.
Mietti miksi ihmisellä oli yksi varjo vain.
Hiljaa ovi aukeni. sisään  hiljaa  mies,
varjo.
Mies tauluaan vilkaisi , oli varjo sielläkin.
Mies, outo virkkoi, varjoa toista kaipasit
minä tulin,  olen varjosi.
Mies katsoi tauluan, ei varjo liikahtanut.

Mies mietti voiko varjo toista varjostaa.
Varjon sielun toinen varjo anastaa.
Oliko varjo toinen vain jälki kankaassa.
Mies ei tiennyt.

Miehellä  kaksi varjoa.



juuli2016

[Juuli Hukkaskukka]

TALVEN HYLKÄÄMÄ

Se oli niin tumma kun tumma voi olla
se talven hylkäämä yö.
Oli sulaneet hanget metsien, niittyjen.
puut karuina  pilviä katseli.
Järvi lumitakin yltään heittänyt.
Puro jäisiä kahleita ravisteli.

Maatui kanervikossa oksat katkeilleet
paljasti sen  kuunsllta valju
kohmeessa varpu mustikan.
Järvi viluissaan lainehti.
Purossa koski räikyi,  kohisi
se jääkanttaan pois kuljetti.

Vielä viipyisi yö
aurinko nousisi
valkenisi aamu.

Se toisi tullessaan kevään
metsälle talven hylkäämälle.



Juuli2016

[karpalo]

    UUNINLUUKKU


Siinä se vanha hylätty uuninluukku näyttää naamaansa.
Odotellen puita, pökköä pesään.
Ei ole enää puun laittajaa
Ei ole enää  lämmön tuojaa
Yksin hylättynä se siinä odottaa sulkeutuneena omaan itseensä

Luukun ovipari muisteloo Wanhaa aikaa
Muisteloo talvisia lämpiä hetkiä
Muisteloo sitä, kuinka pikkumuksut leikkivät sen lämmössä
Leikkivät lämpimässä höngässä kun uuninluukku aukaisi oviparinsa selko selälleen.
Nyt on kaikki toisin.

Uuninluukku kauhistelee modernia nykyaikaa
Sähkölämmitys on ajanut uuninluukun täälläkin ahtaalle
Uuninluukulle ei ole käyttöä, ei näyttöä osaamisestaan.
Vaikka on käynyt niin, että Caruna saattoi Uuninluukun omistajan siedätyshoitoon
Siedätyshoidossa hinnannousun takia ?

Onko mahdollista, että uuninluukku vielä joskus avataan ?
Avataan ottamaan pienen sylillisen koivuklapia sisäänsä
Uuninluukut tulee siedätyshoidosta avaamaan iloinen isäntä ja emäntä
Seuraava sukupolvi leikkisi avattujen uuninluukkujen edessä.
Sen lämmöstä nauttien ja Carunan itsekästä toimintaa moittien

[Juuli Hukkaskukka]

TUULTEN TEMPPELI

Se oli meri hämärän rajamailla
illan  purppuraa himersi aurinko
siellä tuulet nukkui.

Siellä seuraa piti hämärän usvattaret
tanssi ja ilakoi.
Siellä leikki vedenneidot,
maahiset luodon.
Tähti pieni tuikutteli.

Kun koitti aamu tuulet levänneet
sinipilvet taivaalle kuljetti
aallot vaahtopäiset rannoille ajoi
väreet pinnalle säälistä nosti.
Ne kuun kultasillalla liplatteli.

Ei tiennyt lokki karilla nukkuessaan
ei nuppunsa sulkeneet rantakoivut
vieressään tuulet uinui.

Ei silmä ihmisen tavoittanut
mieli ei havainnut
aatella edes ei tohtinut
ei tiennyt ois kumminkaan.
Salainen

Tuulten temppeli.




Juuli2016

[Juuli Hukkaskukka]

.

.

[Juuli Hukkaskukka]

SOITTAJAPOIKA PAN

Kaukana, takana sinivuoren
oli taikametsä salainen.
Siellä oli kaikki viheriää
vuoripuro solisi kristallina.
Siellä huiluaan soitteii Pan.

Se istui lehdellä ulpukan
huilunsa hopeisen viritti.
Ei sitä kuulleet ihmiset.

Tahdissa sen tanssi perhoset
keijukaiset, usvattaret.
Kurkotti kuusi kuuntelemaan
oksilla oravat höristi korviaan.
Peipot tahtoi lisää kuulla.
Rahkasammalkin tiiraili
ei saanut silmiään irti
kun Pan huilullaan luritti.

Koko kesäisen  yön ne ilakoi
sävel huilun metsässä soi.
Kuunsilta kultainen soiton kuuli.

Jatkui soitanto syksyyn
kun tipahti lumihiutale lampeen
Pan huiiunsa pakkasi
luolaansa hiipi,
nukahti.

Juurella  vanhan tammen
kevään soittoa odottelen.





Juuli2016