Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka 1]

.


Mukavaa Juhannusta !

j & a
.

[Juuli Hukkaskukka 1]

Kerrataan vanha, tuttu juhannus...

Se nyt se suuri juhla. Keskikesän juhla. Tapoja on viettää mitä monimuotoisempia. Moni juudas matkustaa ulkomaille , aurinkorannoille. On kuulemma aina aurinkoa. Paitsi yöllä. Sen kuulemma  korvaa komea kuutamo.



Tästä me Hukkasen kanssa haaveiltiin Keskikesän yötön yö, aurinkoa ihailemaan. Me kaksi,  nokipannu. Ihana, kuulas keskikesän yö. Maahisten tanssi,  peikot soittavat luuttua. Vain meille. Metsä huokailee, kaislat kuiskivat. Vain meille. Meri tyyni. Vain meille.
Kesä, juhannus tuntuu iholla. Vain meidän. Niinhän sitä kuviteltiin.



Tähän me Hukkasen kanssa päädyttiin. Tuijottämään kokkoa kahdensadan muun tuijottajan kanssa . Vesisateeseen. Ei meinannut syttyä, kokko. Eikä sitten syttynytkään, kaatosateessa. Kunhan kärysi ja savutti. Nokesi pyhäpalttoot. Kylmä oli ettei pystynyt kunnolla laulamaan sitä hämäläislaulua " On mulle Suomi suloisin..." Eikä huvittanut kun ei tässä ollut mitään suloista. Ainoa laulanta oli hyttysten ininä. Lukemattomien. Iholla ei tuntunut kuin kylmä sade. Sekä em. hyttyset. Keskiyön auringosta ei tietoakaan.
Päätettiin lähteä kotiin lämmittelemään. Iltakahville.

Juhannus on juhlittu.

Juuli & Hukkanen
.

[Juuli Hukkaskukka 1]

.
.
LUKKO
.
Matara tuoksui.
.
Illan hämärät varjot hiipivät pihapiirin loukkohin
Hiljaa vanha aitta niinkuin oli ollut vuosisatoja.
Se voisi laittaa peräjälkeen miljoonia sanoja
kertoa tuhansia tarinoita ajoista
jolloin se vielä eli.
Sittenkään me emme saisi tietää kaikkea.
.
Ruskeat, lahonneet hirret kätkivät salaisuudet
laskemattomia  kertoja avattu ovi  oli  suljettu.
Paikallaan oli vanha ruosteinen avain
joka ei avannut ovea menneisyyteen.
Hämärässä nurkassa verkkojaan kehräävät lukit
olisivat voineet  kertoa
ne vaikenivat.
.
Meillä ei ollut tietoa menneestä
emme tienneet mitä kysyä.
Me voimme vain arvailla.
.
Menneisyys on kätketty aika.
.
Matara tuoksui.
.
.
.
.Juuli2016

[Juuli Hukkaskukka 1]

SAVU

Minkähänlaista olisi olla savu.
Untuvankevyt, häilyvä, keinuva
savu.
Tuulten oma.
Pilvissä koti.

Näkisi metsät vihreät, meret siniset
kukkakedot, lumihuippuiset vuoret.
Kaikki korkeuksista.

Olisi pienen mökin vaarin piipunsavu.
Näkisi lattialla leikkivät lapset.
Näkisi pienen kehdossa uinuvan.
Näkisi äidin ääressä lieden.
Isän pöydän ääressä miettivän.
Mummon keinutuolissa istuvan.

Tai olisi tehtaanjohtajan sikarinsavu
kalliissa ravintolan kabinetissa.
Johtokunnan kokouksessa
shampanja kuplisi.

Onni  olisi pienen leirinuotion savu
erämaajärven rannalla.
Ympärillä vihreä metsä
edessä sininen järvi, aaltojen leikki.
Hiljaista olisi kaikki.

Vain minä leijuisin.



juuli

[Juuli Hukkaskukka 1]

 


    PUNAINEN KEINUTUOLI

    Mökin verannalla oli paikka sen.
    Siinä istui mummo iltasella.
    Kutoi sukkaa, puseroa, lapasta.
    Tuuli lempeä kesäiltoina
    antoi vauhtia.

    Ne juttelivat, mummo sekä keinu
    arkisista asioista.
    Joskus puututtiin politiikkaankin.
    Siita sukiutui riita mahtava
    jonka voitti mummo, - aina.
    Keinu murjotti.

    Ei siinä kukaan muu saanut istua
    minäkin vain mummon sylissä.
    Ei tullut kuulonkaan
    että joku olisi keinun vallannut.

    Kun muutti mummo vanhainkotiin
    ei muuta mukaan halunnut
    tuon keinutuolin punaisen
    kuormaan lastasi.

    Siellä vanhainkodissa keinui mummo
    keinussa
    kunnes muutti tuonpuoleisiin.

    Keinu vietiin saliin vanhainkodin
    ei  kukaan  keinutella  halunnut
    väittivät , keinu kuiskaili.
    Se oli keinu kummituksen
    haamu mummon öisin keinahteli.

    Ei kukaan siinä keinua halunnut
    olihan sen mummo kieltänyt.

    Rannalla meren keinu odottaa
    juhannuskokkoa.
    vieläkin se tuottaa  iloa.



Juuli

[Juuli Hukkaskukka 1]

LUOJANI KÄMMENELLÄ

Perhonen olen pienoinen,
Luojani  kämmenellä.
En lentäisi taivaisiin jos ei Luojani tahtoisi.
Pilviin en kohoaisi, vihreyttä maan  näkisi,
En merta sinistä.

Tahdo ei  Luojani,  lentämättä ma olisin.
Saan nousta korkeuksiin, pilviin sinisiin.
Nähdä aamu, purppurapilvi merestä kohoava.
Saa nähdä kastehelmen nurmelta nousevan.

Saa nähdä uoman joen, suvannot, virran suu.
Nähdä kauniin korennon leikkivän suvannolla.
Näen kukkivat niityt, veden rannoilla lumpeet.
Lupa Luojan, olen onnellinen, kantavat siipeni
kaikkialle. Soi librettot lintusten oksistoissa,
kiuru taivaalla livertelee.  Pilvien kuultava
siniharso taivaalla utuilee.

Onnen Luojani minulle, pienelle perholle soi.
Hämmentynyt, miten kiittää kaikesta voin.
Kauneus sininen seuranain, pilvissä keinuen.
Kaiken tämän Luojani luonut,  onnen tuonut
elämään pienen perhosen.
Minä lennän kaikkialle, työtä Luojani ihailen.
Kauneus kaikki, iloksi mielen, silmien.

Aikanaan päättyy, kuin päättyy kaikki.
Mikään ole ei Ikuinen.
Silloin takaisin palaan, pieni perhonen,
Luojani kämmenelle.
On siinä lepo, rauha jälkeen leikkien.
.
On onni, on uni syvä.
Näin minun on olla hyvä.

Kiitän Luojaani kesästä.



Juuli

[Juuli Hukkaskukka 1]

APUTYTTÖ

Myi mummo torilla mustikoita
minä olin mukaan päässyt
Soudettiin yli järven
linja-autossa pitkä matka.

Kysyi rahastaja
olinko aputyttö.
Minä olin
mummo nauroi.

Torilla koju.

Minulla suu mustana
mustikoista.
.
.
.
Juuli2016

[Juuli Hukkaskukka 1]

KUN PÄIVÄ PÄÄTTYY

On kauneuden aika.
Viimeiset utupurppurasäteet himertää
meren, maan.
Palaa tiira ulapalta
rantakaislikkoon.
Alle siiven painaa pään.

Samettiseen viittaan siniseen
yön tumman neiti tiiran peittelee.
Kultasilta kuun mereen heijastuu.
Kehrää yölintu.
Nukkuu tiira.

On yö.


juuli2016

[Juuli Hukkaskukka 1]

RUNO

Sielu pujahti runoon.
Sen hajaantuneeseen oloon
tummiin vesiin.
Runo oli ollut hajalla jo kauan.
Väsynyt , tulehtunut.
Ei  osannut ilmaantua
ei koota sekaisia säkeitään.
Sillä oli raskaat askeleet

Sielua ilman runo oli mitättömyys,
tyhjiö
musta aukko.
Nyt sielu tuli
alkoi runo elää.

Runolla oli kepeät nilkat.



juuli2016

[Juuli Hukkaskukka 1]

METSÄLAMPI

Aarnimetsän ikivanhan laidalla,
suojassa kuusten naavaisten
piilotteli pieni metsälampi.

Ei sitä säteet päivän valaisseet
ei sinipilvet pintaan kuvastuneet
kuu kuusten takaa kurkki.
Kukkineet ei lumpeet, ulpukat
rannoillaan ei osmankäämit ojennelleet.
Ei kalat viihtyneet
vain kiiski vaivainen sitä asusteli.
Yksinäinen sammakko joskus kurnutti.
Jos tuuli laineen viritti
rahkasammaltöyrääseen se karahti.

Se oli valtakunta keijujen, maahisten.

Päivän alla kuusien ne leikki.
Saapuessa yön rantaan lammen hiipi.
Valjussa  kuun valossa
hiuksensa keiju huuhteli
takkutukan suori peikko.
Maahisvarpaan känsä lioteltiin.

Hopeainen vesi pehmeä
ystäviään hoiti, helli.
Nirhamat, tanssivarpaat arat paranteli
polvet mustelmaiset voiteli.
Hiukset keijun sai hohteen kultaisen.

Onnellinen oli pieni metsälampi.



juuli2016