Sanat ovat kuin leluja - ajan tappoa ja eläytymistä tyhjyyden keskellä

Aloittaja risto, 21.02.14 - klo:06:06

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

risto

.
Miten lapset leikkivät. He leikkivät samaa todellisuutta missä kasvavat.

Esim. kesämökillä naapurin poika, jotain 6 v ei osannut leikkiä meidän poikien kanssa koska meidän pojilla elämän ympäristö oli erilainen pääkaupungissa. Naapurin poika halusi leikkiä esim. puiden sahaamista ja pinoamista. Meidän pojat leikkivät robotteja ja Hiimännejä ja intiaania ja mitä nyt telkusta tuli siihen aikaan.

Keksittiin myös pelejä, joita aikuiset voivat pelata ja saivat tapettua yhteistä aikaa. Luettiin kysymyksiä annettiin vastauksia ja sai siirtää nappulaa.

No entäs miten päästään foorumille............

Maailma on täynnä uutisia, kertomuksia, tapahtumia, tappamista ennen kaikkea ja pervoja tekoja.
Rikotaan vaikka toisen orvokkiastia, kun oikein vituttaa ja siitä saa sakkoja oikeudessa.

Tiedonvälitys on muuttunut sohvaperunan todellisuudeksi. Kun ei viitsi persettä nostaa, niin kaikuuhan korvissa teevee uutiset. Lehteäkään ei viitsi lukea, saatikka mainoksia.

Okei. Ei teeveekään voi olla auki 20 tuntia vuorokaudessa. Okei okei. Mennään nettiin ja aletaan leikkiä. Leikitään sitä todellisuutta joka on sohvaperunan ympärillä.

Sohvaperuna kuulee sanoja, mutta niillä ei ole merkitystä koska sanat eivät liity mihinkään kiinnostaviin tapahtumiin. Sanat vaan tunkeutuvat korviin ilman sisältöä. Omituiset tapahtuvat jäävät muistiin kuten kummisedän raiskaukset kellarihuoneessa ja muut älyttömyydet. Aivot heräävät kummajaisten yhteydessä ja nappaavat ne muistilokeroon.

No nyt on perse jo penkissä ja netti auki. Millä nyt leikittäisiin No leikitään niillä tapahtumilla joita muutenkin pyörii ympärillä. Leikitään sanoilla. Sanat korvaavat autot, leikkijunat ja motskarit. Muusta me ei tiedetä.

Raketit ovat liian monimukainen leikki. Mutta se että putoaako joku kelkasta vai pysyykö kyydissä, sen voi nähdä selkeästi sielunsa silmin ja se on helppo raportoida foorumiin. SE että putoaminen jää puolitiehen ei jää roikkumaan kelkkaan, no nyt meni överiksi.

Pudota kelkasta....SE minä ainakin opin jo 65 vuotta sitten. Ja kuinka kauan sitten on siitä kun istuin kelkassa? ehkä 20 vuotta sitten.  No nyt tässä iässä voi ihan rauhassa leikkiä "kelkasta putoaa" leikkiä.

Siinä sanoja työnnellään eest taas kuin autoja 65 vuotta sitten. Päristään että sylki roiskuu. Ei ei, tämän on mun auto, Ota sieltä omas. prrrrrpssppsppppppsrrrr.

Mitä jos vähän törmäytetään autoja. Ai perkele äääääääääääiiiiiiitttttttttiiiiiiiiiiiiii (mode), toi kiusaa
Et vittu koske siihen. Nyt tulee turpiin perkele. Mun autoon et koskea. Vittu. Tosta tosta ja tosta.
ääääääääääääääääääääääääääää. Modeeeeeeeeeeeeee!!!!!!!!!!!!!

Tankki kaatuu kun se ampuu. No vittu meidän leikissä se ei kaadu. Tosta tulee ja tosta.
Aiii sattu saatana. Vittu tosta noin. Miltä tuntuu. ÄÄäääää. Nyt se rikko tankin.- Perkele. Tuosta tuosta ja tuiosta- ÄÄääää


THL tiedottaa

.
Pyysinksmää tätä? Täh?

Sanotaan, että tyhjän saa pyytämättäkin.

Tilannekatsaus ja yhteenveto viime viikkojen foorumitapahtumista, on SE paikallaan, joo.

Jos nyt vaikka sit kaikki esittäis oman versionsa, niin saatais aikaan sellainen ns. konsensus-näkemys. Jaa ettei? Miten niin ei saatais? Johan nyt on perkele, ettei muka saataiskaan!

Onko nyt muka niin kehnosti assiit, että meillä jokaisella hyrrää niin omintakeisesti nuo ajatuskuviot, ettei niistä mitään tolkkua kukaan toinen ota? Häh!?

Jos nyt tehtäiski nii, että kukin tuo tähän leikkiin oman rakkaan leikkivälineensä, ei, ei, ei missään tapauksessa SITÄ! Tarkoitin ihan näitä tavallisia välineitä, kuten tossa jo edellä Rape totes, vaikka leikkiautoja, rekiä, rattoreita - mitä kaikkia näitä nyt onkaan. Ja nuket kans.

Sit, laitetaan SE leikki pystyyn. Ja helkatti, taas joku käsitti ihan väärin, no, käsittäköön ja pahottakoon mielensä.



Ei noista muiden puheista kannata välittää.


THL tiedottaa

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

#4
Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 21.02.14 - klo:10:07
.
— Tuli jo. Tuu pyyhkiiiii!



Mä olen pyyhkinyt monta kertaa ite puhtaaksi....Ai sitäkö se onkin?

Ilmanko Modekin on sanonut monta kertaa: "Joku on pyyhkinyt täällä"

Ja Juuli sanoi: " Ja joku on maistanut puuroani!"

.


THL tiedottaa

.
Juulihan oli siitä vihanen, kun hänen jo kerran pyyhkimänsä tuotiin takaisin pramille.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Amanda

#6
Ootte te kyllä vekkuleita, mutta hieno juttu nauraa jo aamulla.. ei nyt höröttää, mutta sisäänpäin hykerrellä :P

JK.
Juulin juttu oli jäänyt parin muunkin ikkukan kanssa auki edelliseltä illalta/yöltä koneelle ja jossain välissä vain klikkasin "lähetä" ja siinä se oli. Missä vaiheessa hän sen itse poisti, ei aavistutakaan.  Nyt se on taas poissa, mutta turhaan ujostelee hyvää humoristista kertomustaan, ollaanhan me näihin totuttu jo keväällä.. se sininen keinu on kaikille käsite.

THL tiedottaa

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Amanda

#8

Joo kiva, mutta mulla on tässä muitakin leikkikaereita ja piti juosta leikki-kahvinkeittoon!

Juotiin juuri pikkuruisista maisemakupeista.. sellaiset, kuin mummulla oli ja niitä piti etsiä kauan, että sain pyydettyä lahjaksi.  Katsotaan tuo lätkämatsi ensin ja sitten aloitetaan kunnolla.. pitää penkoa tota laatikkoa ja että mitä otan mukaan. Nukkeja mulla ei ole  :o

risto

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 21.02.14 - klo:10:35
.
Juulihan oli siitä vihanen, kun hänen jo kerran pyyhkimänsä tuotiin takaisin pramille.



Siis runojen kierrätystä?    Kukaan ei sitten puhu  paperista mitään.

.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä