Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Euroopassa tapahtuu..

Aloittaja risto, 04.03.14 - klo:23:29

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 15 Vieraat katselee tätä aihetta.

karpalo

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 06.02.15 - klo:19:39

Lainaus käyttäjältä: karpalo - 06.02.15 - klo:19:14

"Aspergerin syndrooman diagnoosin saaneilla sanotaan olevan selviä ongelmia

Ymmärtääkseni sillä syndroomalla on monia asteita. lieviä ja todella vakavia. Mitenkähän hän sitten olisi pärjännyt agenttina Itä-Saksassa aikoinaan.. siihen tarvitaan ihmistuntemusta ja sosiaalista älykkyyttä, tuskin hän muuten olisi noinkin pitkälle menestynyt. 

Jossain luin pari kuukautta sitten, että hän olisi muuttunut niistä ajoista, kun vielä muistaisi kuka sitä väitti..  oli ollut silloin hänen kanssaan tekemisissä.

Hyvää pohdiskelua tiistai.

Hän oli kylläkin Itä-Saksan aikoina vielä jotenkin inhimillinen?

Vaimonsa Ljudmila kuitenkin paaljon, siiis paaljon myöhemmin havaitsi hänessä piirteitä, jotka johtivat myöhemmin avio-eroon.
No, heilläpäs kaksi tytärtä kuitenkin piiloitettuna mihin milloinkin. Pikku Volodja, nyt kun on maailman rikkain yksityishenkilö, niin tottakai jotakin irtoaa heillekin, siis tyttärille.

Parhainta huvia saan, kun katson Vladimir Putinin tuloa Kremlin kultaisten porttien lävitse ja koko muu porukka taputtaa haltioissaan.

https://www.youtube.com/watch?v=FiFAeluRtao

Putin on treenannut englantia.
Look at this:
https://www.youtube.com/watch?v=awWAd-jdwDg

kromi

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 06.02.15 - klo:19:33
Lainaus käyttäjältä: MustaPekka - 06.02.15 - klo:15:48
Itse tilasin maata taloni päälle 97000 kuutiota, tuli halvemmaksi kuin suojan kaivaminen alaspäin.
Alaspäin mentäessä kun olisi tuo Kokemäenjoki tullut häiritsemään. Sijaitsee tuossa rannassa, joten suunnittelemani 12m monttu, olisi vaatinut liian massiiviset valut meikäläisen kukkarolle....

Koitan kuvitella, miten tuo tehtiin.. oli rinne, jolle aioit rakentaa.. halusit kuopan ja kun kaivaminen on kallista, niin teit rinteestä jyrkemmän? Laittaisit kuvan.. osoitetta ei sentään tarvita.

Tässä seison suojani katolla, ja katselen tiluksia.
]http://www.rantapallo.fi/wp-content/uploads/2009/09/iStock_000005161288Small.jpg]
Toivottavasti kuva selvensi jotain....

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: karpalo - 06.02.15 - klo:19:14
Lainaus käyttäjältä: Rrape - 06.02.15 - klo:16:13

Asperger oireyhtymä

"Oireyhtymästä kärsivät ovat usein liikunnallisesti kömpelöjä ja heidän kielensä rytmi, painotukset ja sointi voivat olla outoja.

"Aspergerin syndrooman diagnoosin saaneilla sanotaan olevan selviä ongelmia silmiin katsomisessa, ilmeissä, asennoissa ja eleissä, joilla sosiaalista kanssakäymistä ohjataan ja mitataan."

Näin se on, siltä se vähän vaikuttaa. Putinin poika vaikuttaa olevan juurikin sitä itseään?

En kylläkään ole itse lääkäri, olen jonkinlainen täsmähuomioitisija

Hauskaa muuten seurata erilaisia diagnooseja aivan selvissä tapauksissa, till o med den här Putin.

Putin (siis Pikku Volodja) elää omaa haavemaailmaansa. Kummallista, kun se ei ole muille ihmisille  selvinnyt?

Aspergerin oireyhtymään kuuluu eriasteista autismia. Asperger-lapset eivät osaa lukea toisten ihmisten ilmeitä ja se vaikeuttaa kommunikointia. Puhetapa on usein jotenkin monotoninen ja silmät harottavat eri suuntiin, katsovat ikään kuin sisään päin.

sniper

Tais olla just tätä jengiä ne joilla on Aistiyliherkkyyttä ja toisaalta myös päinvastoin eli aistialiherkkyyttä sekä kömpelyyttä?
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

kromi

Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 06.02.15 - klo:22:31
Puhetapa on usein jotenkin monotoninen ja silmät harottavat eri suuntiin, katsovat ikään kuin sisään päin.

No perkele, löytyiskö vielä jokin muukin "asiantuntijan" lausunto?

Et sitten taida oikeasti tuntea ketään aspergeriä????

Esmerkix

#1665
Lainaus käyttäjältä: MustaPekka - 07.02.15 - klo:16:23

Kyllä, työtoverini molemmat lapset ovat aspergeja, samoin yksi kummilapsi. Siitähän oli juuri pitkä ohjelma tv:ssäkin. Oireyhtymä on samanlainen kaikilla, mutta toisilla eri piirteet ovat korostuneempia, mutta autismia esiintyy kaikilla aspergereilla jonkin verran. Liikunnallisesti kehitysvamma ei erityisemmin näy, ainakaan kukaan tuttavistani ei liiku kömpelösti. He eivät vain saa yhteyttä toisiin ihmisiin ja siksi helposti eristäytyvät muista nuorista. Toisaalta taas Wikipedian mukaan:
"Aspergerit ovat tutkija Tony Attwoodin mukaan rehellisiä, uskollisia, luotettavia ja mutkattomia ja heillä on lisääksi vahva moraali ja oikeudentunto. Cambridgen yliopiston autismitutkimuskeskuksen johtajan Simon Baron-Cohenin mukaan huolellinen ja syvällinen paneutuminen asioihin on tyypillistä aspergereille. Asperger-henkilöillä on yleensä voimakas tunne-elämä, vaikka suurimmalla osalla tunteet eivät näykään ulospäin."

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 07.02.15 - klo:17:50
Toisaalta taas Wikipedian mukaan:

Eli Putin olisi aivan loistava ihminen!

Esmerkix luepa tästä linkistä myös aika pitkä stoori aspergereista, sielläkin maininta kömpelyydestä, oireiden ilmeneminen kohta 6 Aspergerin syndrooman ilmeneminen käytännössä, jaotettu aina sinne 6.9 asti ja 6.8 on tämä motorinen kömpelyys joten en muistanut ihan pieleen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtym%C3%A4
Miksi olisin vain vaikea, kun hiukan vaivaa nähden voin olla täysin mahdoton. 

"Hän joka ymmärtää tulevaisuuden vastatuuleksi kulkee väärään suuntaan"

Huom! Kirjoitusvirheet ovat mukana vain höysteenä.

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: sniper - 08.02.15 - klo:11:53
Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 07.02.15 - klo:17:50
Lainaus käyttäjältä: MustaPekka - 07.02.15 - klo:16:23
Lainaus käyttäjältä: Esmerkix - 06.02.15 - klo:22:31
Puhetapa on usein jotenkin monotoninen ja silmät harottavat eri suuntiin, katsovat ikään kuin sisään päin.

No perkele, löytyiskö vielä jokin muukin "asiantuntijan" lausunto?

Et sitten taida oikeasti tuntea ketään aspergeriä????

Kyllä, työtoverini molemmat lapset ovat aspergeja, samoin yksi kummilapsi. Siitähän oli juuri pitkä ohjelma tv:ssäkin. Oireyhtymä on samanlainen kaikilla, mutta toisilla eri piirteet ovat korostuneempia, mutta autismia esiintyy kaikilla aspergereilla jonkin verran. Liikunnallisesti kehitysvamma ei erityisemmin näy, ainakaan kukaan tuttavistani ei liiku kömpelösti. He eivät vain saa yhteyttä toisiin ihmisiin ja siksi helposti eristäytyvät muista nuorista. Toisaalta taas Wikipedian mukaan:
"Aspergerit ovat tutkija Tony Attwoodin mukaan rehellisiä, uskollisia, luotettavia ja mutkattomia ja heillä on lisääksi vahva moraali ja oikeudentunto. Cambridgen yliopiston autismitutkimuskeskuksen johtajan Simon Baron-Cohenin mukaan huolellinen ja syvällinen paneutuminen asioihin on tyypillistä aspergereille. Asperger-henkilöillä on yleensä voimakas tunne-elämä, vaikka suurimmalla osalla tunteet eivät näykään ulospäin."

Esmerkix luepa tästä linkistä myös aika pitkä stoori aspergereista, sielläkin maininta kömpelyydestä, oireiden ilmeneminen kohta 6 Aspergerin syndrooman ilmeneminen käytännössä, jaotettu aina sinne 6.9 asti ja 6.8 on tämä motorinen kömpelyys joten en muistanut ihan pieleen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtym%C3%A4

Pitää varmaan paikkansa, että usein aspergereilla on motorisia ongelmia, mutta ei suinkaan kaikilla. Mistä esim. johtuu, että naisten Aspergerin syndrooma havaitaan usein vasta aikuisiällä, mutta pojilla jo lapsena? Onko tytöille luonnollisempaa, että he liikkuvat kömpelösti lapsena tai eivät ota katsekontaktia keskustelukumppaniin. Joillakin taas oireisto on niin vähäinen, että aikuisena heidän käytöksensä vaikuttaa lähes normaalilta. Monet Aspergerin syndrooma-diagnoosin saaneet ovat myös erityislahjakkaita. Kummilapseni on erityislahjakas tietoteknisessä osaamisessa ja hänellä on jo elämänkumppanikin. Hänessä en ole huomannut koskaan mitään kömpelyyttä liikkumisessa, mutta voimakkain oire on juuri katsekontaktin puute ja jo pikkulapsena erityistä hänessä oli, että hän saattoi keskittyä johonkin asiaan hyvin pitkään ja niin intensiivisesti, ettei häneen saanut millään kontaktia. Hän tarvitsi jo pienenä lääkitystä esim. nukkumiseen. Lapsen isä teki itsemurhan lapsen ollessa kolmevuotias. Hän uskoi, että lapsi oli mielisairaus ja että lapsen mielisairaus johtui äidin ankarasta kasvatusmetodista. En tiedä, mitä se itsemurha siihen sitten auttoi... mutta mielisairasta lapsesta ei olisi kyllä saanut tekemälläkään.

risto

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 06.02.15 - klo:16:56
.
Sodassa valehdellaan.

Valehtelu tunnustetaan aikanaan.

Ei kuitenkaan niin paljon kuin Outomaassa

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä