Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Kysy asiantuntijalta

Aloittaja AveLazio, 01.01.09 - klo:01:54

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 22 Vieraat katselee tätä aihetta.

S

Voihan sitä  tietysti kuvitella olevansa vaikka millainen 'priimusmoottori' vähän joka alalla, jos on saanut siihen vain vaadittavat paperit. Ei edes kyseisen Mensan 'älykkyystestin' läpäissyt kerro ihmisen todellisesta älykkyydestä juuri mitään. Melko yksipuolinen testitapa tuo kuitenkin on kokonaisuudessaan; erinäisine puutteellisuuksineen, vajavaisuuksineen sekä muine rajoituksineen. Lisäksi testi on varsin kaavoihinsa kangistunut metodinen tapa mitata yksilön varsinaista kognitiivista kyvykkyyttä. Tavallaan samaa sarjaa, kuin nämä älyttömät psykologiset mustetahratestit, joita tehdään vähemmän älykkäille ihmisille varsin heppoisin perustein.

-Tietysti virallisesti mitatuilla korkeilla älykkyysosamäärillä pääsee pätemään tai kerskumaan eri yhteyksissä, niinkuin nyt akateemisilla ansioilla, korkealla koulutustasolla, tai muulla ulkokultaiseen statukseen perustuvilla ominaisjutuilla. Todellinen tietämys, tai älykkyys elämän viiisauksineen, syntyy kuitenkin syvällisemmässä mielessä asioiden ominaislaatuisuuden oivaltamisesta, tai älynsä tarkoituksenmukaisesta hyödyntämisestä käytännön tasolla. Sen olennaista ydintä eivät mitkään puolivillaiset testit pysty kunnolla mittaamaan.

- Itse Tietäjänä taas perustan älykkyyteni & viisauteni omaehtoiseen tietopohjaan, koska ei muiden puheisiin ole lopultakaan luottamista. Todellisuutta kuitenkin vääristellään joka tapauksessa eri tilanteissa, sekä olosuhteista riippumatta niin; että parempi muodostaa itse omat käsityksensä asioista, kun tukeutua johonkin ulkopuoliseen propagandaan, jolla yritetään mielivaltaisesti aivopestä vaikutuksille alttiita ihmispoloja!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: S - 12.02.09 - klo:12:48
- Itse Tietäjänä taas perustan älykkyyteni & viisauteni omaehtoiseen tietopohjaan, koska ei muiden puheisiin ole lopultakaan luottamista. Todellisuutta kuitenkin vääristellään joka tapauksessa eri tilanteissa, sekä olosuhteista riipumatta niin; että parempi muodostaa itse omat käsityksensä asioista, kun tukeutua johonkin ulkopuoliseen propagandaan, jolla yritetään mielivaltaisesti aivopestä vaikutuksille alttiita ihmispoloja!

Tässä on kyllä kaikille opittavaa, joskaan tämän filosofian mukaan tätä ei voi eikä pidä oppia.- Joko se on tai ei ole.

S

Näin se käytännössä lähes tarkalleen on. Eli tämänkaltaista sisäsyntyistä tietämystä ei opettelulla, eikä millään opiskelulla hankita. Se kyky todellakin on luontaisesti olemassa, jos tälläisen ominaisuuden vaan omaa luonnostaan. Ei siinä ole sen ihmeellisempää, eikä mystisempää!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: S - 12.02.09 - klo:13:36
Näin se käytännössä lähes tarkalleen on. Eli tämänkaltaista sisäsyntyistä tietämystä ei opettelulla, eikä millään opiskelulla hankita. Se kyky todellakin on luontaisesti olemassa, jos tälläisen ominaisuuden vaan omaa luonnostaan. Ei siinä ole sen ihmeellisempää, eikä mystisempää!

Sen täytyy olla fyysistä luonteeltaan, jonkinlainen älynystyrä?

S

Enemmänkin se on eräänlaista hybridisoitua psykofyysistä energiaa, joka symbioituu olosuhteiden sekä kulloistenkin ympäristötekijöiden mukaan. Enempää en kuitenkaan kerro, koska tämä on sitä salaista yksityistä tietämystä, jonka olennaisia osia ei sovi kaiken kansan kuullen paljastella! 
- Tiedon jyvät versovat viisautta -


rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: S - 12.02.09 - klo:13:48
Enemmänkin se on eräänlaista hybridisoitua psykofyysistä energiaa, joka symbioituu olosuhteiden sekä kulloistenkin ympäristötekijöiden mukaan. Enempää en kuitenkaan kerro, koska tämä on sitä salaista yksityistä tietämystä, jonka olennaisia osia ei sovi kaiken kansan kuullen paljastella! 

Samapa tuo. Minä en kuitenkaan usko mihinkään sellaiseen mitä ei ole olemassa.

S

En minäkään oikeastaan usko mihinkään sellaiseen mitä en kykene jollakin tavalla tietoisuuteni, tai syvemmän tason tiedostamattoman kauttakulkuna todentamaan. Toisaalta ne ilmiöt, jotka kuuluvat empiirisen havintopiiriini energiakenttään, ne voivat joistakin kuullostaa uskomattomilta. Mutta itselleni ne ovat silkkaa todellisuuden ilmentymää.

Mutta eihän näitä havaintoja mitekään voi kenellekään rationaaliselle nykyihmiselle edes nykytieteen keinoin todistaa, tai edes millään muotoa näyttää muutenkaan toteen; koska nämä ilmiöt liikkuvat sellaisella tasolla, että objektiivisia todisteita on lähes mahdoton käytännössä antaa.

-Joten todistelut & vakuuttelut asioiden todenperäisyydestä jäävät vain sekä ainoastaan omalle subjektiiviselle henk. koht. tasolle. Turhaa energianhukkaa kaiken kaikkiaan, yrittää selittää skeptikoille sekä muille epäilijöille, että on olemassa jotain muitakin ulottuvuuskenttiä, kuin tämä näkyvä todellisuutemme. Eläköön jokainen omassa harhassaan, jos ei paremmasta tiedä!   
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 12.02.09 - klo:11:58
.. tiedä vaikka me muutkin ne läpäistäisiin, tai olisi läpäisty.. kun kaikki oli vielä tallella :D

Arvaa naurattiko!   :D

Joo-o. Se on ihan toista tässä iässä. Mutta mitä iän mukana menettää (esimerkiksi lyhytaikaisen muistin laadussa), sen kokemus korvaa. Vai mitä?



Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Tietysti se ainakin itseä naurattaa, jos ei ole kaikki kotona, tai muutenkin ruuvit ovat ikäänkuin löysällä päässä. Mutta ympäristölle sekä läheisille ihmisille tälläinen 'toisaikaisuus' voi olla tilanteesta riippuen hyvinkin suuri rasite.

- Mitä sitten tulee tuohon iän myötä lisääntyneeseen henkiseen tai ruumiilliseenkin taantumukseen, niin eiköhän se ole myöskin yksilöllistä & tapauskohtaista. Itse en näin pitkälle elämässä päässeenä, kokemuksista viisastuneena, tai maailmaa muutenkin nähneenä, en vieläkään koe mitään merkittäviä muistikatkoksia millään muistini alueilla. Voidaan puhua tietty myös eräänlaisesta valikoivasta muistista.

- Elämänkokemus itsessään tuo tietenkin kyvyn suodattaa mielestään kaikki epäolennainen tieto, sekä taidon unohtaa, tai ainakin siirtää syrjään epämieluisat kokemukset. Ainakaan niitä ei ole syytä raahata taakkana tai painolastina perässään. Turha murehtiminen on silkkaa energioiden tuhlausta; pitää siis keskittyä hetkessä elämiseen, tai muuten kokee pahimmillaan olevansa hetkessä ulkona kuvioista!   
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: S - 12.02.09 - klo:14:48
en vieläkään koe mitään merkittäviä muistikatkoksia millään muistini alueilla.

Juju on siinä että muistikatkosta ei muista.

Sulla on pahat dementian oireet.

Muistikatkokset johtuvat joko stressistä tai dementiasta.

Kun stressaantuneelta henkilöltä kysyy jotain, tyypillinen vastaus on "en muista".
Dementikko ei koskaan vastaa näin. Se tietää aina asiat.

- mulla on kyllä samaa vikaa mutta google korvaa puutteen.


Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä