Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Suosikkimusiikkisi

Aloittaja AveLazio, 02.04.09 - klo:23:25

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Ztara

Kuten jo aiemmin totesinkin, minä pidin noista musiikkinäytteistä kovastikin. Olenhan jo aiemmin moneen  otteeseen kertonut olleeni tuontyylisen musiikin suurkuluttaja jo pitkään. Mutta siitä piti kirjoittamani, että tavallaan olen pettynyt itseeni siksi että minusta ajatuksena ei ole yhtään mukavaa tykätä konemusiikista. Sana viittaa robottimaiseen hengettömään kloonimusiikkiin, persoonattomaan tuotteeseen. Olisi jotenkin paljon puhdashenkisempää haluta kuunnella oikeaa musiikkia orkesterin soittamana ja tulkitsemana. Mutta niinkuin monasti elämässä muutenkin, olen saanut muuttaa mielipiteitäni ja arvostuksiani uudelleen. Tunteet kertovat armottoman selkeää sanomaansa siitä, mitä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Pakko on ollut myöntyä ajan henkeen, ja siihen että moderni musiikki on tämän ajan ihmisen musiikkia ihan oikeasti siinä missä perinteisemmät soitannatkin. Sellainen levy joka ei puhuttele, jää kaappiini pölyttymään. Niin on käynyt suurimmalle osalle esim. laulettua musiikkia. Mutta parhaat tämän lajin äänitteet olen sananmukaisesti kuluttanut puhki.
~~Starseed~~

Everything will be ok in the end. If everything is not ok, it is not the end.

S

Näinhän se usein on, että ihmiset helposti kategorisoivat, tai luokittelevat musiikin tiettyjen tyylisuuntien mukaan, joten mielikuvatkin muodostuvat niistä esillä olevien kaupallisten leimojen kautta. Nykyään eri genret ovat kuitenkin sekoittuneet niin monipuolisesti keskenään, että jos puhutaan vaikka elektronisesta konemusiikista, sen piiriin kuuluu monenlaisia eri tyylejä, tai tapoja toteuttaa niiden soundimaailmaa.

Koneilla - eli syntesaattoreilla tehtyä musiikkia voi siis tehdä monella tavalla. Tuotoksiin on mahdollista muusikon taidoista & kyvyistä johtuen mahdollista puhaltaa persoonallista henkeä, jos on tarpeeksi perehtynyt erilaisten laitteiden sekä soitinten toimintaan. En esim. itse halua tuottaa mitään hengetöntä jumputtavaa tekno-musaa, koska sen tekeminen on liian helppoa, eikä se vaadi tekijältä kuin vähän ohjelmointitaitoja, sekä valmiiden soitinpohjien muokauskykyä.

- Haluankin musiikkini kuullostavan aidolta, joten soitan sen aina alusta loppuun asti koskettimilla, nuotti nuotilta, sävel säveleltä; bassokuvioineen, rumpuineen, sointupohjineen, niinkuin toimin akustisenkin instrumentin kohdalla. Lisäksi koskettimet ovat oiva lisä & työkalu valmiiden taustojen tueksi, myös elävässä soittotilanteessa esitettynä. Siksi en erottele sitä, että oikeaa musiikkia on vain orkesterin tai artistin akustisilla soittimilla esitetty musiikkiesitys.

- Hallitsen tosin itse musiikin laajan kentän, niin akustisesti kuin elektronisestikin, enkä erottele niitäkään keskenään, vaan yhdistän kumpaakin lahjakkaasti toisiinsa. Musiikin tuottamisessa tarvitaan kuitenkin nykyisin paljon elektroniikkaa, koska digitaalinen äänenmuokkaus editoinnissa, myös musiikin miksauksessa on välttämätön edellytys valmiin tuotteen saamiseksi muiden kuunneltavaksi.

- Onnekseni olen saanut tehdä monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, joten nämä kyseiset näytteet ovat repertuaarissani vain jäävuoren huippu. Vaikuttavimmat juttuni olen aikoinani soittanut elektro/akustisesti, laulettuna & soitettuna livenä, ilman turhia editointeja, tai muitakaan jälkimuokkauksia. Yleensä ottaen puhdas live-tilanne toimii parhaiten, jossa soittajan tai laulajan persoona pääsee kunnolla esiin. Mutta kaikki nämä eri musiikin tekemisen muodot/tavat ovat minulle omalla tavallaan tärkeitä, niin myös itse valmiin musiikin kuuntelussakin.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

AveLazio

Ztara, ymmärrän näkemyksesi konemusiikin kylmyydestä. Itseeni kyllä kolahti alan pioneeri Kraftwerk, joka on aivan robottimusiikkia.
S, sulta meinasin just kysyäkin, että ootko esiintynyt livenä. Olet siis. Onks sulla niistä mitään tallenteita?
At a narrow passage there's no brother, no friend

S

En nyt lähtisi tässä yhteydessä mitenkään retostelemaan näillä erilaisilla 'live'-esiintymisilläni, koska ne ovat kuitenkin kokonaisuutena omissa piireissään ihan oma lukunsa. Puhtaita eläviä taltiointeja on jonkin verran jäänyt tallenteina muistoksi, mutta ne ovat tasoltaan niin vaihtelevia, että eivät useimmat laadultaan kestä laajempaa julkistamista.

- Sitten on tietenkin näitä livenä esitettyjä studiomaisia kotiäänityksiä, sekä eri paikoissa tallennettuja omia levyjä varten tehtyjä 'keikkoja' joihin on sitten jälkeenpäin lisätty kotistudiossa taustat tueksi. Eli täysin omaehtoista toimintaa tämä musiikin tekeminen on ollut alusta loppuun, vaikkakin lukuisissa sessioissa on vilahdellut aikoinaan myös joitain muusikoiksi itseään kutsuvia kavereita kuvioita hämmentämässä.

- Minulle musiikki, niinkuin muukin luova tekeminen sen eri muodoissaan on vapaamuotoista harrastustoimintaa, hauskanpitoa, ajanvietettä & kaikkea siltä väliltä. Lisäksi tämä kaikki toiminta luomisen hetkineen, tai inspiraatioineen on itsensä sekä kykyjensä toteuttamista, sekä luovuutensa esiin tuomista, jota ilman olisi tosi ankeaa. Turhan tärkeästi tai vakavasti en näitä juttujani kuitenkaan ota, vaan teen kaiken osittain kieli poskessa, mutta aina kuitenkin olen näissäkin tekosissani ollut suhteellisen tosissani.   
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Aakku

Lainaus käyttäjältä: se - 04.04.09 - klo:17:33Hitto, olisin niin mielelläni niin mielelläni... kuunnellu S:n tekemää musaa, mutta eihän se onnistu.

Ne on jossain ihme Windows-moodissa. Pitää imuroida omalle koneelle ja sit menee muotoon: "Pelkkä teksti".

HITTOLAINEN!

AIFFit olis kivoja!

Outoa - mäkin käyttis on samaa sukua Linuxin kanssa, eli Unix-pohjainen ... minulla linukassa kuuluu hyvin niin elokuvasoittimella kuin rhytboxillakin ja myös työpöydälle imuroituna, viemällä kursori kappaleen päälle...

Kuuntelen juuri raitaa 26 ja se kuullostaa jonkun puolimystisen scifileffan taustamusiikilta ... siis mielenkiintoiselta.

Joku mainitsi tuonnempana New Agen, johon en ole tutustunut, enkä skeptikkona välitäkään tutustua erilaisiin huuhaa-lahkoihin. NewAge kuitenkin kai on lievempää kuin silkkaa rahastusta oleva Scientologia  >:(

Oma musiikkimakuni on pääasiassa klassista.

Tässä pari minun korviani miellyttävää :

http://www.youtube.com/watch?v=uqrwbBVtW0o&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=F4OrJW18ZyQ&feature=related

Sitten tämä, 1984 Krasnojarskissa syntyneen, mutta saksalaisen Helene Fischerin fani olen myös ... sanottaisiinko, että visuaalinen tyttö :)

http://www.youtube.com/watch?v=Djmvux5Toao&feature=related


S

Tuo olikin hyvä kuulla, miten muilla kuin Windowsin Media Playerin omistajilla nuo raidat pelittävät. Ehkä ne jotka eivät saa musiikkia kuulumaan, on käyttiksensä päivityksissä, ehkä soittimiensa asetuksissa puutteita, tai sitten erilaiset järjestelmän toiminnot muuten uupuu. Mutta se;hän sai nämä kipaleet lopulta toimimaan jollakin ihme konstilla, kun kerran jo niitä omalla tavallaan jo aiemmin kommentoikin.

- Tosiaankin, itsellenikin tulee noista tekeleistäni mieleen mystisluonteinen scifimäinen leffamusiikki, vaikka en varta vasten tuota tyyliä ole niihin itsetarkoituksellisesti hakenutkaan. Ehkä ne vaan ovat eräänlaista määrittelemätöntä futuristista hypnoottista 'avaruusromua', joka ajelehtii energisenä tajunnavirtana kuulijoiden korviin, sekä sitä myöten tajunnan ahtaisiin sokkeloihin, aiheuttaen kullakin yksilöllä omanlaisiaan mielleyhtymiä,affektiivisia tunnetiloja & mahdollisia muita henkisiä lieve-ilmiöitä?!

- Onneksi musiikkini ei sentään liity missään muodossa mihinkään epämääräisiiin uskonnollisiin lahkoihin, tai muihinkaan fanaattisiin ääri-ilmiöihin; eikä toivottovasti näin tule myöskään minusta riippumattomista syistä kissään yhteyksissä käymään. Se nyt tästä vielä puuttuisikin, että yrittäisin musiikillani väkisin tunkeutua kuulijoiden herkkiin mieliin, tai koittaisin näin manipuloida kyseenlaisin keinoin kenenkään tajuntaa. Mutta jos joku tämän musiikillisen äänimaailmani jonkinlaisena  New Age-huuhaana kokee, niin sitten toivon mukaan tervehenkinen skeptisyys taitaa ennemminkin viedä voiton yksisuuntaisen aivopesun mahdollisuudesta.   
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

Aakku

Lainaus käyttäjältä: S - 06.04.09 - klo:21:50Tuo olikin hyvä kuulla, miten mulla kuin Windowsin Media Playerin omistajilla nuo raidat pelittävät. Ehkä ne jotka eivät saa musiikkia kuulumaan, on käyttiksensä päivityksissä tai soittimien asetuksissa puutteita, tai sitten erilaiset järjestelmän toiminnot muuten uupuu. Mutta se;hän sai nämä kipaleet lopulta toimimaan jollakin ihme konstilla, kun kerran jo niitä omalla tavallaan jo aiemmin kommentoikin.

Jep - Firefoxiin saa "Media Player Connectivity"-nimisen lisäkilkkeen ja sitten selain tunnistaa myös Microsoftin omat ei-standardiot formaatit. Se:lle vinkiksi, että varmaan mäkkiin löytyy myös konversio-ohjelmia, joilla *.wma tiedostot saa *.aiff tai muuhun muotoon myös ... arvelisin.

Lainaa- Tosiaankin, itsellenikin tulee noista tekeleistäni mieleen scifimäinen leffamusiikki, vaikka en varta vasten tuota tyyliä ole niihin itsetarkoituksellisesti hakenutkaan. Ehkä ne vaan ovat eräänlaista määrittelemätöntä futuristista hypnoottista 'avaruusromua', joka ajelehtii energisenä tajunnavirtana kuulijoiden korviin, sekä sitä myöten tajunnan ahtaisiin sokkeloihin, aiheuttaen kullakin yksilöllä omanlaisiaan mielleyhtymiä & mahdollisia muita henkisiä lieve-ilmiöitä?!

Aika erikoista, että säveltäjä itse tekee luokittelun - yleensä tähän ovat erikoistuneet kriitikot, jotka eivät yleensä osaa muuta kuin kritisoida toisten tekemisiä  ::)

Lainaa- Onneksi musiikkini ei sentään liity missään muodossa mihinkään epämääräisiiin uskonnollisiin lahkoihin, tai muihinkaan fanaattisiin ääri-ilmiöihin; eikä toivottovasti näin tule myöskään minusta riippumattomista syistä käymään. Se nyt vielä tästä puuttuisikin, että yrittäisin musiikillani väkisin tunkeutua kuulijoiden herkkiin mieliin, tai koittaisin näin manipuloida kyseenlaisin keinoin kenenkään tajuntaa. Mutta jos joku tämän musiikillsen äänimaailmani huuhaana kokee, niin sitten toivon mukaan tervehenkinen skeptisyys taitaa ennemminkin viedä voiton yksisuuntaisen aivopesun mahdollisuudesta.   

Hyvä niin - ihmisten mielenhallinta ... sen yrittäminenkin ... tulisi julistaa rikokseksi ...

Muistin juuri, että siippa sai taannoin [kolme, neljä vuotta sitten] CD:n, jolla on sellaista rentoutusmusiikkia - ei samanlaista kuin sinun, mutta samaa tyyliä ..... hmmm ... ettet vain olisi sen CD:n takana :) Kokeilin rentoutua sohvalla ja se musiikki toimi niin hyvin, että nukahdin ! Olin mukana molempien lasteni synnytyksessä ja ensikertalaiselle kuului osallistua valmennukseen - rentoutusharjoituksen aikana [patjalla maaten ja rankka työpäivä takana] nukahdin rentouttajan rauhalliseen ääneen ja aloin kuulemma kuorsaamaan äänekkäästi. Vähän nolotti kun siippa nyki hihasta hereille ja muu porukka nauroi ...

S

Yritän parhaani mukaan välttää, etten luokittelisi musiikkiani mihinkään tyypilliseen genremäiseen karsinaan. Mutta leikkimielisesti voin heittää kehiin kaikenlaisia outoja & omaperäisiä luonnehdintoja. Jokainen saa lisäksi itse halutessaan määritellä musiikkini miten haluaa, koska allekirjoittaneena tyydyn korkeintaan vain silloin tällöin puolitosissani leikittelemään kaikenlaisilla termeillä & määritelmillä, joita ihmiset antavat milloin millekin ilmiölle & asioille.

- Toisaalta jokainen on viime kädessä myöskin itse vastuussa omista mielenliikkeistään, reaktioistaan, tai ajatuksistaan yleensäkin. En siis voi mennä takuuseen siitä, etteikö joku musiikkiani kuunteleva herkkäluontoinen vaikutuksille altis yksilö alkaisi jossain tapauksissa toimia vastoin omaa parastaan, tai olisi muuten ympäristölleen vaarallinen.

-  Enkä nyt tarkoita tässä tapauksessa ketään erityisesti, vaan puhun yleisluontoisesti asiaa laajemmassa mitassa ajateltuna. Tapoihini kun ei kuulu kenenkään aivopeseminen, enkä tapaa myöskään hypnotisoida ketään vastoin kenenkään omaa tahtoa; vaikka tälläinen hypnoottinen vaikutus joskus edesottamuksillani, tai mystisellä läsnäolollani saattaakin tahattomasti herkkien ihmisten seurassa olla!

- Tiedon jyvät versovat viisautta -

ville

Mäkkiin pitää ladata tuo Flip4Mac-sovellus, jotta saa Windows Median toimimaan: http://www.telestream.net/flip4mac-wmv/overview.htm

Töissä noita hiukan kuuntelen, kun en jaksa tehdä töitä nyt.

THL tiedottaa

Ei kiitos, nuo ovat maksullisia ohjelmia.

Kyllä tässä uudessa Macissa on kaikki härpäkkeet, mitä tarvitaan.

Nettisivujen väsääjien pitää käyttää sellaisia tiedostomuotoja, jotka toimivat niin Windowsissa kuin Macissa. Ilman mitään lisähärpäkkeitä.

Tällaisia tiedostomuotoja on olemassa kaikille mahdollisille alueilla, oli sitten kyse äänestä, grafiikasta, elokuvasta tai mistä tahansa.



Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä