Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Onko äärettömyyttä olemassa?

Aloittaja Bongaaja, 07.09.09 - klo:04:57

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

JukriS

Ja naapurimaan immeisten kanssa lissääntyminen on vielä suositeltavampaa, vaikka heidän kielensä vähän korvaan särähtääkin. Siis länsinaapurin kieli. Itänaapurin kieli kuulostaa oikein hyvältä.

.
Mitään uutta ei synny ilman vuorovaikutusta, ei edes lapsia. ( / maailmankaikkeutta )

S

Eli ristisiitoksesta ei tule kiitosta, eikä sen puoleen myöskään sukurutsasta, vaikka itselleni eivät nuo suvunjatkamistouhut oikein luonnistukaan - koska hybris-symbiootti ei voi tunnetuin seurauksin lisääntyä. Näin maailma säästyy tämän pahemmilta lieve-ilmiöiltä.

- Siksi elämän tarkoitus onkin Tietäjän ominaisuudessa levittää tiedon siemeniä ympärilleen, josta sitten versoo mahdollisesti sitä kuuluisaa ääretöntä viisautta - jos vaan olosuhteet ovat siihen otolliset, tai muuten antavat perustaksi elämisen edellytykset.

-Tähän rakoon voisin siteerata itseäni lyyrisen runomitan muodossa; (joka löytyy myös kokonaisena kotisivujeni etusivulta.)

Levittäydyn joka solullani universumin kaikkeuteen.
Leijailen ulos ruumiistani ja uskon energiani vahvuuteen.

Löydän kosmisen energian, koen pienen kuoleman.
Olen levoton ja pian, saavutan olevaisen kaikkeuden.
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

AveLazio

Mitäs sää Rape rupesit äkäileen - ku ensin itte vinoilit papereista! ::)

42 on filosofi Douglas Adamsin näkemys elämän tarkoituksesta. Ja hän on kysynyt Jumalalta tämän. :)

Mun mielestä tarkoitus on vain synnyttää seuraava sukupolvi. Kaikki eivät sitä tee. Ei väliä. Mutta keskimäärin noin. Tarkoituksena ei ole mitään ylevämpää. Sama kaikilla muillakin eläimillä, esim. muurahaisilla ja siiroilla. Niinpä naaras on se tärkeä sukupuoli. Uros on sivuseikka, pelkkä siittäjä ja uhkien tuhoaja ja semmoista...
At a narrow passage there's no brother, no friend

rapevainaa

Lainaus käyttäjältä: AveLazio - 25.09.09 - klo:13:39

Mitäs sää Rape rupesit äkäileen - ku ensin itte vinoilit papereista! ::)



Susta on tullut niin herkkä ihminen. Ensin kirjottaa ihan järjettömyyksiä,  ja jos vittulilee,  niin itku on heti kurkussa.

Ja jos on ostanut asenäyttelyn lipun ja esitteen niin paa vana roskiin. Muutenhan sulla olisi huoneet niitä täynnä.

reedik

Elämän tarkoitus on löytää elämälleen tarkoitus. Siinä sitä sarkaa riittää; yksi ihmiselämä ei taida olla tarpeeksi pitkä ratkaisun avainten löytämiseen.


THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: S - 25.09.09 - klo:12:39
Eli ristisiitoksesta ei tule kiitosta, eikä sen puoleen myöskään sukurutsasta, vaikka itselleni eivät nuo suvunjatkamistouhut oikein luonnistukaan - koska hybris-symbiootti ei voi tunnetuin seurauksin lisääntyä. Näin maailma säästyy tämän pahemmilta lieve-ilmiöiltä.

- Siksi elämän tarkoitus onkin Tietäjän ominaisuudessa levittää tiedon siemeniä ympärilleen, josta sitten versoo mahdollisesti sitä kuuluisaa ääretöntä viisautta - jos vaan olosuhteet ovat siihen otolliset, tai muuten antavat perustaksi elämisen edellytykset.

-Tähän rakoon voisin siteerata itseäni lyyrisen runomitan muodossa; (joka löytyy myös kokonaisena kotisivujeni etusivulta.)

Levittäydyn joka solullani universumin kaikkeuteen.
Leijailen ulos ruumiistani ja uskon energiani vahvuuteen.

Löydän kosmisen energian, koen pienen kuoleman.
Olen levoton ja pian, saavutan olevaisen kaikkeuden.


:D

Hyvä juttu!

Aloin olla jo vähän huolissani, että ootko enää lyökissä...




Ei noista muiden puheista kannata välittää.

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: JukriS - 25.09.09 - klo:12:34
Ja naapurimaan immeisten kanssa lissääntyminen on vielä suositeltavampaa, vaikka heidän kielensä vähän korvaan särähtääkin. Siis länsinaapurin kieli. Itänaapurin kieli kuulostaa oikein hyvältä.

.

Sun pitääkin siis laittaa ne juttus venäjäksi!


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

S

Missä ihmeen 'lyökissä' sitä nyt sitten ollaan. Tarkoitus oli kai sanoa lyönnissä, mutta ota nyt sitten tästä teiskonmurteesta kulloinkin selvää. Tuosta mongertavasta väännöksestä voisi kyllä olla vähän huolissaan...

- Eräänlaisessa iskussa kyllä myös ollaan; koska Ässä on ylevässä terässä, joka kertoo myös omaa ehdotonta kieltään siitä että, kaikki on kohdallaan - vaikka omissa maailmoissa välillä liikutaankin...?!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

THL tiedottaa

.
Kyyyyyllä se lyökissä on ihan tätä paikallista murretta!

Tota sanaa me käytettiin jo kersoina kotipihassa.

Jokkut oli kyllä olevinaan fiinimpiä ja puhu jätkien tai kersojen sijaan jäkälistä.






Ei noista muiden puheista kannata välittää.

rapevainaa

.
Täsä se on venäjäksi. Ehkä saamme uusia kavereita. Mikä se Ässän osoite olikaan

И соседних immeisten с lissääntyminen еще предпочтительнее, даже если их язык трещина разрядные уха.
Таким языком западе соседа. Сосед на востоке язык звучит очень хорошо.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä