Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Huumoria

Aloittaja Samja, 27.09.09 - klo:18:37

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 13 Vieraat katselee tätä aihetta.

Muisto Keijo Kullervo

#160
"Toisaalta - poikkeavia on aina sanottu sairaiksi... Kun olen niin kauheasti poikkeava ja rakastan naistani jonka kanssa olen elänyt viimeiset viisikymmentä vuotta, voi minua homoystävät sanoa sairaaksikin...

Jos oikein tarkkoja ollaan, voi minua sanoa mielisairaaksi, sillä alan olla niitä harvoja suomalaisia jotka ovat olleet parisuhteessa noin kauan...
Sillä... Mielen täytyy olla sairas eli sairasmielinen kun rakastaa naista... Homothan ovat nyky tietämyksen mukaan terveitä ja niitä taitaa olla jo enemmistö suomalaisista, kun tuntuu kovasti olla tarvetta erota julkisyhteisöllisistä instansseista kasvavaa tahtia... Eihän voi olla pelkkää solidaariasuutta se, että kun pitää homoja normaaleina, vaan solidaarisuuttaan eroaa esimerkiksi kirkosta tai muista saman tapaisista järjestelmistä...

Annetaan ajan kulua..."

"Vielä niitä heteroitakin tuntuu olevan, kun viime vuonna syntyi enemmän lapsia kuin pitkään aikaan?"

K.K.
"Tie, Totuus ja Elämä?"

Muisto Keijo Kullervo

Olen mielessäni ihmetellyt valmiiden ruokien hintoja... Niin ravinteli, kuin myös kahvikupilisen hintaa kuppiloissa...

Eteeni On tullut valtava jätevuori jonka joudun kiikuttamaan biokompostoriin mökillä ja bioastiaan kaupungissa ja olen tehnyt päättelyitä:

1. Ruoan raaka-aineista suuri osa menee biokompostoriin, tai bioastiaan..
2. Vain pieni osa ostetusta elintarvikkeesta menee nk. suihin.
3. Ravintolat, kuppilat tarjovat sataprosenttista ruokaa - yleensä...
4. Kuppiloiden ja ravinteleiden hinnat ovat aika korkealla, kun ko. ruoan hintaan pitää sisällyttää alvi, palkka, kuin myös energia ja vuokra kustannukset - noin yleensä.
5. Silti tulee halvemmaksi tehdä ruoka kotona ja jälkiruoaksikin kahvi On kotona halvempaa...

K.K.
"Tie, Totuus ja Elämä?"

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: K.K. - 15.06.11 - klo:15:04

1. Ruoan raaka-aineista suuri osa menee biokompostoriin, tai bioastiaan..

K.K.
'

Jaa, kutsutaanko teilläpäin lokakaivoa bioastiaksi... no, mikäs siinä.

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Canardian

#163
Alepasta saa ihan hyvää ruokaa, mutta pitää katsoa mitä pakkauksessa lukee.

Jos pakkauksessa lukee:
1) Rainbow: Se on halpa ja hyvä
2) Atria: Vähän kalliimpaa, mutta hyvää
3) Poutu: Melko kallista, mutta joskus hyvää
4) Tapola: Helvetin kallista, ja helvetin hyvää
5) HK: Se on joskus halpa, mutta aina paskaa
6) X-tra: Se on halvin ja ihan kamalaa paskaa
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

Paha setä

Lainaus käyttäjältä: Lumooja - 15.06.11 - klo:15:41

Koska tämä on huumoria-ketju, niin kaikki voivat nauraa tälle... Yhtä hauskaa kuin Tampereen seudun puhelinluettelo.
Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

Canardian

Lainaus käyttäjältä: Paha setä - 15.06.11 - klo:15:45
Koska tämä on huumoria-ketju, niin kaikki voivat nauraa tälle... Yhtä hauskaa kuin Tampereen seudun puhelinluettelo.
Kaikillehan voi nauraa kaikissa ketjuissa joka tapauksessa, joten ei tämä sen kummenpi huumoriketju ole :)
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

karpalo

Lainaus käyttäjältä: K.K. - 15.06.11 - klo:15:04

Eteeni On tullut valtava jätevuori jonka joudun kiikuttamaan biokompostoriin mökillä ja bioastiaan kaupungissa ja olen tehnyt päättelyitä:

K.K.

Et  (tai ette) ilmeisesti hallitse ruuan valmistukseen tarvittavien raaka-aineiden hankintaa. Teillä on hakusessa taloudellinen ja ympäristöystävällinen elämäntapa.

Meillä ei ruokaa raaskita heittää bioroskiin, eikä mihinkään muuallekkaan. Olemme osanneet järkeistää. Ei se ole niin vaikeaa. Pitää osata keskittyä olennaiseen eikä huidella ja ostella sitä sun tätä sitävarten että heittää ne roskiin.

Olen pienestä pitäen oppinut taloudelliseen ja terveelliseen elämäntyyliin. Ihmettelenkin sitä, että vaikka kuinka moitit kaikkea ruokatavaraa kalliiksi, niin kuitenkin ostelet sitä ja heität roskiin?

Toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee.

Tämän takia en noteeraa Poliittisia innovaatioitasikaan, ovat yksisilmäistä puppua kaikki tyynni.

AveLazio

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 15.06.11 - klo:15:07
Lainaus käyttäjältä: K.K. - 15.06.11 - klo:15:04

1. Ruoan raaka-aineista suuri osa menee biokompostoriin, tai bioastiaan..

K.K.
'

Jaa, kutsutaanko teilläpäin lokakaivoa bioastiaksi... no, mikäs siinä.

THL:ltä vuoden paras kommentti palstalla. Oujee.......

Jostain syystä tämä aihe tuottaa napakoita kommentteja muiltakin. I dig.

Mut aiheeseen liittyen kehitysbiologinen kysymys:
Miksi ihmisten mielestä (keskimäärin) epäterveellinen ruoka on hyvää ja terveellinen pahaa!? :o Taitaa nuo hippien terveellisyyshöpötykset olla vähän vialla. Muutenhan luonnonvalinta olisi hävittänyt "epäterveellisen" ruuan syöjät ituhippien tilalta. Eipä enää pitäisi nykyihmiselle keltavattavan grillimakkarat, suklaa, jäätelö. ranskikset ym ym. Ne olisivat "hyihyi" eivätkä herkullisia.  ;D ???

At a narrow passage there's no brother, no friend

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Lumooja - 15.06.11 - klo:15:41
Alepasta saa ihan hyvää ruokaa, mutta pitää katsoa mitä pakkauksessa lukee.

Jos pakkauksessa lukee:
1) Rainbow: Se on halpa ja hyvä
2) Atria: Vähän kalliimpaa, mutta hyvää
3) Pouttu: Melko kallista, mutta joskus hyvää
4) Tappola: Helvetin kallista, ja helvetin hyvää
5) HK: Se on joskus halpa, mutta aina paskaa
6) X-tra: Se on halvin ja ihan kamalaa paskaa

(Korjasin pari pientä kirijotusvihrettä... huumoripalstan henkeen sopivasti.)

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Paha setä

Lumooja siis sittenkin käyttää valtion palveluja, koska lihatuotantoa tuetaan valtion varoin.

Lumooja, älä syö edes vihanneksia ellet ole viljellyt itse ja vain itse poimittuja sieniä, marjoja, kalasta ja metsästä itse. Kaikki muu on valtion tuella tuotettua paskaa.

Pentti Linkolakin tietää että yksityisen palvelut ovat parempia.
Mies mietti aikansa miten vois,
tämän selittää,
sitten hän lensi pois.

Hän lensi pois.

-Juice Leskinen-

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä