Metsäminussa heittäytyy mukaan Outomaahan

[Metsäminussa]

Kaunista sadepäivää!

En tiedä oikeastaan, miksi tulin tänne. Nimi houkutteli . Olen ihminen, joka haluaa kulkea vastavirtaan jos tarve vaatii.  En tiedä, mitä täällä tapahtuu mutta jään seuraamaan.

yst. Metsäminussa

[THL tiedottaa]

.
Tervetuloa, Metsäminussa!   


Mistä olet saanut idean nimmariisi, se on melko erikoinen, etten sanoisi jopa outo. 

Muistuu mieleeni eräs kirjoitelmani vuodelta 2003 silloiselle Jippiin luonnonsuojelupalstalle.
Rape saattaa muistaakin sen.

Tämän kirjoitukseni olin otsikoinut: "Metsä minussa"

[rapevainaa]

Olen ihminen, joka haluaa kulkea vastavirtaan

Vastavirtaan ui lohien suku

[Amanda]

!

Tervetuloa Metsäminussa,
toisin kuin monet uudet tulokkaat uskallat rohkeasti mukaan!

Ja oitis herätit foorumin oudoimpien "poikien"  mielenkiinnon



Kiritä vähän, niin pääset peremmälle.

[Aakku]

Kaunista sadepäivää!

Kuin myös sinulle - rempseästi vain mukaan ... täällä Länsi-Siperiassa oli aikamoinen keli iltapäivällä ... melkein sitä luokkaa, että liito-oravat läpsähtelivät ikkunoihin sateen lisäksi...

[THL tiedottaa]

.
Nondii, heitetäänpä tähän eräs keskustelunpätkä vuodelta 2003:

Nimimerkki beguin:

Metsä on osa minua...

Tahallani laitoin otsikon tuohon muotoon. Jotta mahdollisimman monet lukisivat tämän.

Yritän mahdollisimman lyhyesti kertoa miten minä näen ja koen metsät (myös suot, järvet, tunturit: koko luonnon). Olen kokenut näin siitä lähtien kun aloin tajuta ympäristöäni, ehkäpä jo ennen kuin opin puhumaan...

Me olemme osa kokonaisuutta, osa meitä ympäröivää luontoa. Jokaisella eliöllä maapallolla (ja koko maailmankaikkeudessa) on yhtä suuri oikeus elää.
Me ihmiset olemme ottaneet itsellemme erityisoikeuden päättää toisin. Ihmettelen, miten useimmat meistä voivat elää tuntematta tuskaa tästä muille eläville olennoille vahinkoa aiheuttavasta piirteestämme?

Hakkaamalla metsän puista paljaaksi, me tuhoamme valtavan määrän elämää. Tuho ulottuu laajalle: pienimmistä mikrobeista alkaen, meille kaikille niin rakkaisiin lintuihin asti. Tuhoamalla niiden elinympäristön me samalla tapamme ne. Me olemme mitä raa'impia kodinryöstäjiä.

Sama pätee muuhun luontoon: kuivaamalla suot tuhoamme elinympäristön suota tarvitsevilta lajeilta. Soiden hävityksen seurauksena esimerkiksi suolinnuston laji- ja yksilömäärä romahtaa...

Kun kuljen luonnossa, tunnen olevani osa sitä. Koskemattomassa luonnossa, jota ihminen ei ole järjestänyt mieleisekseen, viihdyn ja viivyn mielelläni. Aina, kun koen, että luontoon on kajottu jollakin tavoin, se koskettaa suoraan minua. Ehkä näissä tapahtumissa tarvitaan kaikkia aistejani, ennen kaikkea on kyseessä kokonaisvaltainen tunne-elämys samuudesta ympäröivän luonnon kanssa. Jokaista muuhun luontoon vaikuttavaa tekoani pitää anellen pyytää anteeksi. Siksi ne jäävätkin aina vain vähemmiksi.

Teenpä vertauksen musiikin maailmasta: nuottien tuntemus ja niiden sujuvakin soittaminen on ilman tunnetta perin vajavaista. Samoin metsässä samoilu ilman tunnetta (vaikka olisit hyvin selvillä metsän biologiasta ja ekologiasta) jättää ihmisen vajaaksi. Tällöin hän pystyy minkälaisiin hirmutekoihin tahansa vieläpä hyödyntäen tietojaan tässä toimessaan.

Ilmeisesti tätä yhteisöllisyyden, luontoon kuulumisen tunnetta on perin vaikea oppia enää aikuisiällä. Se tapahtuu kuin luonnostaan suotuisissa olosuhteissa jo lapsuudessa. Ja vain aniharvoille meistä on suotu tällainen autuus. Toisaalta voin todeta, että ne lukemattomat kärsimykset, joita tällainen ominaisuus aiheuttaa, ovat myös mittaamattomat...


----------------------------------
beguinin ja kyky oivaltaa

jahkailija II kirjoitti 13:05
vastaa
Tosi mielenkiintoinen kirjoitus, koska tutkin samoja asioita parhaillaan a) töikseni b) kehittyäkseni ammatissani. Mulla on noin 100 kirjaa luettevana.
Se mistä kirjoitat, törmäsin tuohon kysymykseen vakavalla tasolla = professional level vuonna 1997. Ostin bonsai-kirjoja ja siellä kerrottiin mikä bonsai on. Bonsai on kiinaa ja tarkoittaa ruukkukasvia.
Bonsain hoito-ohjeita löytyy 1500 vuoden takaa. Japanissa siitä alettiin kehittää tiedettä ja taidetta 150 vuotta sitten. Siinä on jujuna, että se on karikatyyri luonnosta. Kun sitä vilkaisee, se synnyttää ihmisessä kauniita muistoja ja kokemuksista ja laittaa mielikuvat leijumaan. Se on kuin Hollywood -leffa: Ihminen kuvittelee enemmän kuin siinä on.
Ensimmäistä kertaa kerrottiin minulle, että kaupunkipuun tärkein tehtävä on olla kaunis! Se ei tuota happea, eikä sido pölyä eikä vaimenna melua. Riittää, kun se on kaunis! Se saa kaupunkilaisen hyvälle mielelle. Ja se todistettiin "tieteellisesti" on professional level.
Halusin kokeilla, pystynkö itse siihen: siirtämään esineen avulla mielikuvia ja tunteita toisiin ihmisiin. Sain hommakseni ison piharemontin. Tein pihaan minimaisemia ja joudun analysoimaan mitkä karikatyyrit piirteet tekevät luonnosta kauniin ja mitä niistä siirrän kerrostalon pihaan. Seuraavaksi tein uuden piharemontin, koska ensimmäinen onnistui loistavasti. Esim. jouduin analysoimaan suomalaisen kallion kauneutta. Pitkän ponnistelun jälkeen huomasin, että kalliohalkeama ja siinä kasvavat sammaleet tekevät siitä mielenkiintoisen. Halkeamat jatkavat aina kulkuaan. Myös huomasin että luonnossa ei ole patamaisia muotoja kuten puistoissa. Harjaantunut silmä huomaa heti poikkeaman, jos sellainen on miljoonissa yksityiskohdissa.
Huomasin, että elementit ja piirteet tuottivat mielihyvää ihmisissä, mutta he näkivät asioita eri tavalla (kokemuspiiri). Yllättävintä oli, että parhaat kohdat vetivät mieltä puoleensa kuin magneetti. Ihmiset menivät "parantelemaan" parhaita kohtia ja puhkaisivat mielikuvat kuin saippuakuplan.
Veljeni oli Ruotsissa kehittänyt lukihäiriöisten hoitomenetelmän ja sai ilmiömäisiä tuloksia sillä. Se perustui myös palkitsevaan tunteeseen. Kun lapsi saa lukea jotain tuttua, jonka hän ymmärtää ja joka synnyttää mielikuvia, hän innostuu: "Hei kaikki, minä osaan lukea, minä ymmärrän!
Aloin käyttää vertausta:
1) "Käpylehmä navetan takana"
2) "big mac 3€, superale, +kokis
Kaupunkilapselle ei synny juuri mitään mielikuvaa kohdasta 1. Toisessa kohdassa ollaan jo menossa sinne. Lukemista seuraa välitön ymmärtäminen. Aivot yhdistävät sanat ja mielikuvat.
Veljeni oli huomannut 5 vuotiaista lapsista, että kun he lukevat do-mi-sol, pelkkänä lukuna sillä ei ole merkitystä. Mutta kun saman laulaa samalla kun lausuu, siihen liittyy ymmärrys ja osaaminen. Näin hän pystyi sävelkorvan avulla erottamaan, lukeeko lapsi pelkästään sanoja vai ymmärtääkö hän sisällön. Jos ääneen tulee väriä, se tarkoittaa ymmärtämistä.
Sitten näin aivofysiologiasta TV-ohjelman. Aivoista on kolmasosa varattu ihmiskasvojen tunnistamiseen. Sinne mahtuu reilut 1 milj. kasvoa. Ne taltioidaan karikatyyreinä, joita esim. pilapiirtäjät hyödyntävät.
Aivoissa on lisäksi nimirekisteri ja tunnerekisteri. Potilas, jolla yhteys tunnerekisteriin ja kasvorekisterin välillä oli katkennut onnettomuudessa, ei tuntenut perhettä omakseen. Järki sanoi, että nämä henkilöt jäljittelevät.
Ihmisellä on myös maisemarekisteri, sisäinen kartta, jonka avulla hän liikkuu maailmassa ja osaa kotiin. Itselläni on mm. hyvä näkömuisti, liikun missä tahansa. Kun tämä maisema ottaa yhteyden aivoissa tunnerekisteriin, siitä maisema ja tunteet kohtaavat. Kenties se on kehittynyt luonnossa liikkuessa.
Olet poikkeuksellinen ihminen beguin, koska olet pystynyt analysoimaan itseäsi noinkin pitkälle. Meillä oli lelulaatikossa huuliharppu. Veljeni otti huuliharpun ja alkoi vähitellen soittamaan ralleja. Hän valmistui Sibelius Akatemiasta kapellimestariksi. Ani harva, joka huuliharpun näkee, alkaa soittamaan ja saatikka opiskelee kapellimestariksi.
Sanot myös että kärsimykset, jotka kykysi aiheuttaa, ovat myös mittaamattomat. Saman koen minäkin. Olen luullut, että tieto ja ymmärtäminen vapauttaa. Ei ollut tarkoitus, että hirttäydyn viisauteeni.
Mitä enemmän perehdyn, opiskelen ja onnistun, sitä enemmän minua loukataan ja kovasta työstä pilkataan. Ihmiset eivät pysty kuvittelemaan, että se helpolta näyttävä onnistunut lopputulos on monen, jopa kymmenen vuoden kovan uurastuksen tulos. Heitä harmittaa se, että outona pidetty tyyppi tulee yhtenä päivänä ja sanoo: Hei kattokaa metsä! = Hei Keisarilla ei ollutkaan vaatteita!
Siinä se on ollut edessä koko ajan, mutta miksi tuo vähä-älyisenä pidetty sen meille paljasti! Moni ihminen on ajettu maanpakoon keksintöjensä johdosta.
Tutkin parhaillaan sekä kaupungin kauneutta että luonnon kauneutta. Mikä tekee kauniista kauniin ja rumasta ruman. Miten pystyn tuotteistamaan ominaisuudet niin että kaunista pystytään valmistamaan ja rumuus pystytään tunnistamaan. Kun ajan tietä pitkin näen 1 milj. mäntyä. Miksi se yksi on selvästi muita kauniimpi ja sitä jaksaa aina katsoa?
Jos näihin ominaisuuksiin pystyy liittämään tunnetta, silloin se toimii. Mielestäni kaunis on silloin kaunista, kun siihen liittyy tunnetta. Ilman sitä, on se on vain esine. Olen tutkimuksissani huomannut, että kauneuskäsitys muuttuu vuosien mittaan. Milloin se liittyy käyttötarkoitukseen, ajan henkeen, milloin omistamiseen ja milloin päivän paisteeseen.
Voiko luontoa parannella? Otan avukseni plastikkakirurgi George Savan periaatteen: "Jumala on luonut ihmisen kuvakseen. Mutta minä olen ottanut luvan vähän parannella Jumalan töitä. Välillä Jumala on ollut epäoikeudenmukainen ja jakanut kauneutta epätasaisesti, toisille enemmän kuin toisille"

[Tiistai]

Jahas!

Nimim. Suo täällä aka Se lainaa itseään.
Ja 4 riviä luettuani JahkailijaII:aa tiesin sen olevan Pohjaköli aka Rape  

Oli unohtunut, että tunnette jo Jippiiltä.. niinkuin kaikki paljasjalkaiset näkit exnäkkejä unohtamatta ovat. En kuulu niihin, tulin toisaalta Näkkileivälle.. saatuani mittani täyteen ..

[AveLazio]

Palstan oudoin poika kysyy, mikä on oppiaineesi.
Ave!

[Metsäminussa]

Kiitän ja niiaan tervetulosanoistanne ja koitan päästä peremmälle!

Pyydän anteeksi hitauttani: Välillä elämä vie niin, ettei ehdi edes outomaahan . Vastauksia kysymyksiinne epäjärjestyksessä... Nikkini juolahti mieleeni pohtimatta. Viihdyn metsässä ja nautin siellä samoilusta. Puut kiehtovat minua, koska voin vain kuvitella mitä ne kertoisivat ihmiselämästä aikojen saatossa jos sen taidon osaisivat. Remontoin tällä hetkellä perheeni kanssa vanhaa hirsitaloa ja olemme jo repineet 80-luvun tavaran hirsien päältä pois. Hirsiseinissä valo näyttää ihan erilaisella. Myös lankkulattiat ovat jotain todella kaunista katseltavaa ja narinoineen myös kuunneltavaa.  Pyrin kyllä myös elämään luontoa kunnioittaen, mutta enemmän tuo nikki tuli varmaan satojen tarinoiden ja runojen talosta pääni sisäpuolelta. Joku kysyi  oppiainettani... Opiskelen enemmän kieltä ja kulttuuria ja kasvatusta kuin metsätaloutta tai biologiaa . Joku sanoi, että nikkini on lähes outo ja voin sanoa, että niin minäkin, vähän outo ja arkisesti ihan peruskalliota myös.

Yritän lennellä joukkoonne! Pitäkää huolta untuvikosta näillä main !

yst. Metsäminussa

[Tiistai]

Nikkini juolahti mieleeni pohtimatta. Viihdyn metsässä ja nautin siellä samoilusta. Puut kiehtovat minua, koska voin vain kuvitella mitä ne kertoisivat ihmiselämästä aikojen saatossa jos sen taidon osaisivat.

Jo kolmen viestin jälkeen voi vakuuttaa, että olet tullut kotiin. Selvästi sielunsukulaisia uusin tulokkaamme!

Lainaamani lauseet ovat kuin minulta ja taisin hetken epäilläkin, että rekkauduinko tänne tietämättäni uudelleen
Sellaisessa hirsitalossa olen suurimman osan lapsuuttani asunut, isä kyllä päällysti ne seinät jollain ja niitä tapetoitiin joka kevät. Samoin laitettiin uudet ikkunat, kun sinne muutettiin. Ja vedettiin sähköt! Muistan meillä olleen jonkin aikaa öljylamppuja. Sitten aina paettiin saunakamariin, kun sähkölinjan päässä ei ole hyvä asua ukkosella. Vedettiin vesijohto suoraan metsästä lähteeltä, me ja naapuri yhdessä.  Talo ostettiin joltain mummelilta, kun palattiin Kaarinasta takaisin Pohjanmaalle.

Minulle tuo nimimerkkisi sopisi paljon paremmin... vaihdetaanko?!   Olen metsässä kotona..

Viime reissulla kävin siellä metsässäni. Lapsuuden "iso kivi", se, jolle en koskaan päässyt kinttujen lyhyyden takia oli poissa! Iso pettymys, menin sinne varta vasten katsoakseni, kuinka iso se todellisuudessa oli. Kun kintut olisivat yltäneet, ei tullut mieleen enää yrittää. Sitä kohtaa metsästä oli myllerretty..  raivattu jonkinlainen väylä, vaikka asfalttia siihen ei voinut kuvitella, mutta metsäkoneet pääsee sitä myöten kyllä. Mikään ei ollut kuin ennen. Saunarakennus pois purettu, samoin kivinen maakellari, mutta talo oli entisellään. Veljeni käyttää sitä kesäasuntona.

Oma nikkini tuli mieleen, kun aikoinaan rekkauduin näkkimaalle, tietty perjantai tuli mieleen, mutta sehän oli mies. Päivä oli joko maanantai tai keskiviikko, liian pitkiä..  siis tiistai!  Vasta kun joku laittoi linkin ikuiseen kalenteriin huomasin syntyneeni tiistaina 

Tervetuloa, Metsäminussa!